Koulukisaaminen, voisiko johtua omien vanhempien käytösmallista. Mikäli vanhemmat eivät osaa käyttäytyä, niin miten lapset voisivat osata. Työpaikkakiusaamista, yleensä johtuu kiusaajan huonosta itsetunnosta ja peritistä malleista. Palstalla kiusaamista ja huonoa käytöstä ihmisille, jota ei edes tunneta. Mikä ihmisiä vaivaa? Aikuisten pitäisi olla malli lapsille, miten käyttäydytään. Kun lukee tätä pastaa, niin selviää mistä koulukiusaaminen johtuu.
Vain yhden ihmisen mielipide
Vain yhden ihmisen mielipide
Vastaukset 11
Vanhimmat
Osa kirjoittelijoista asuu erilaisissa asumispalveluyksiköissä ja laitoksissa.
Lapset oppii kotoa miten muista ihmisistä puhutaan p*ajaa ja korotetaan itsensä muiden yläpuolelle. Osa lapsista tajuaa kuvion tai saa äkkiä nenilleen, osa pääsee aika isoiksi ennen kuin tajuavat oman typeryytensä (yleensä kun ei enää ole kavereita eikä saa töitä). Osa ei tajua koskaan. Ne on nyt laitoksissa ja tukipalveluiden käyttäjiä, toisten varassa kun ei yksin pärjää. Kiusaajat tarvii aina oman pikku kannattajajoukkionsa, ei ne yksin mihinkään kykene. Sitten on ne toiset tolvanat jotka taputtaa vieressä ku kingi kiusaa. Tommoset porukat pitää hajottaa ja sanktioida.
Myös mahdollistajat pitäisi saada kiinni. Eivät varsinaisesti itse kiusaa mutta tukevat kiusaaja ja jopa yllyttävät tekijää. Sairaita otuksia nekin.
Olen täysin samaa mieltä! Omat lapseni eivät ole olleet kiusaajia, mutta kahta heistä on kiusattu, koska erityispiirteisiä!
Ehkä jotain entisiä tai nyk. Liimanhaistelijoita
Sitä onkin hyvä miettiä, että miten joutuu kiusatuksi? Kiusaajat voisi sen kertoa.
Pärjäävätkö kiusatut paremmin elämän vastoinkäymisissä, kun ovat joutuneet kokemaan olevansa huonompia, ei suosittuja, ulkopuolisia. Joutuneet varomaan sanojaan, puolustautumaan, olemaan yksin ilman kavereita? Pelkäämään esiintymistä pilkan kohteeksi joutumisen pelossa, ulkonäöstä ja vaatteista haukutuksi?
Miten kiusaajat ovat menestyneet? Onko kiusaajan maineesta ollut hyötyä vai haittaa?
Jos miettii vanhempien osuutta, miksi lasta kiusataan niin ainakin ennen oltiin sitä mieltä, että kiusattu itse oli syypää , että kiusataan. Ainoa neuvo saattoi olla, että pitää olla hiljaa eikä vastata kiusaamiseen niin se loppuu. - Niin mutta ei loppunut. Kiusaajista on mukava , kun kiusattu on objekti, joka ei puolusta itseään sanoi tai teki mitä tahansa " sille".
Voisi verrata perheväkivaltaan,että mies hakkaa vaimoaan joka vain kyyristyy iskujen alle.
Suuremman osan psykoja kasvattaa uraputkessa olevat ämmät.Ei olla läsnä oikeasti oman lapsen kanssa.Ei vieras korvaa tai mummo äitiä.
Joissakin perheissä varmasti muttei aina. Oman koulukiusaajani äiti oli aivan ihana ihminen joka kyllä ottaantui tosissaan kun kuuli kiusaamisesta ja se loppui siihen. Kaipa siinä tuleekin se että myöntääkö vanhempi sen että oma lapsi kiusaa ja puuttuu siihen vai hyväksyykö sen eikä usko ja todellakin voi käytösmalli kotoa.
Vanhemmilla tuskin on osuutta kiusaamiseen koska myös kiusatut lapset eivät kotitaustaltaan ole idiopaattinen ryhmä. Niin sivistyneitten kuin työläisperheitten, rikkaitten ja köyhien lapsia on rääkätty. Ja kiusaajia ovat sekä rikkaitten kakarat kuin köyhienkin. Valitettavasti mm presidenttimme on ollut koulukiusaaja. Useimmiten kiusaajat eivät menesty, useimmiten kiusatut pärjäävät elämässään hyvin. Tekevätkä kiusaajat tosiasiassa palveluksen kiusatulle- vahvemman itsenäisemmän ihmisen?
Kiusaaminen murtaa aina itsetuntoa joo voi olla vahvempi aikuisena mutta millä hinnalla sekä osa ei jaksa ja lähtee oman käden kautta. Ei se ole palvelus. Ihminen voi kasvaa vahvaksi muutenkin ilman että hänet rikotaan jo lapsena.