Purran suunnitelmissa on eläkkeitten leikkaus

Anonyymi-ap

Puheet leikkauksista saa eläkeläiset toivomaan armomurhaa.

Eläkeliiton kyselyn mukaan kolmannes eläkeläisistä koki, että mahdolliset eläkeleikkaukset kummittelivat mielessä lähes päivittäin.

Eläkeliiton kyselyn mukaan moni eläkeläinen kokee taloudellisen tilanteensa vaikeaksi ja keskustelu eläkkeiden leikkauksista raskaaksi.

Kahdeksan kymmenestä vastaajasta oli huolissaan eläkkeiden leikkausvaatimuksista ainakin useana päivänä kyselyä edeltäneen kahden viikon aikana.

Eläkeliiton vanhusasiamies Irene Vuorisalo arvioi, että eläkkeistä käytävä keskustelu koskettaa monien kokemusta ihmisarvosta.

Eläkeliiton kyselyn mukaan moni eläkeläinen kokee taloudellisen tilanteensa vaikeaksi. Lisäksi he kokevat keskustelun eläkkeiden leikkauksista hyvinkin raskaaksi.

Liiton mukaan ”eri suunnilta esitetyt” leikkausvaatimukset ovat ajaneet monia eläkeläisiä ”katkeamispisteeseen”. Kyselyn avoimissa vastauksissa välittyy Eläkeliiton mukaan syvä turhautuminen ja epätoivo.

...Viesti on, että eutanasiapilleri suuhun ja krematorioon.

Toinen kyselyyn vastannut eläkeläinen kuvaili ajatuksiaan näin:

Eläkeläiset ovat rakentaneet Suomen työllään maksamalla veroja, ja nyt kun olisi mahdollisuus tehdä asioita ja matkustaa, ei ole varaa – ei lääkkeisiin eikä lääkärikäynteihin. Ruokajonoon kelpaavat vielä.

Eläkeläisten vastauksista välittyi ajoittain myös suoranainen toivottomuus.

Viime vuosina eläkeläisten taloudelliseen asemaan ovat vaikuttaneet muun muassa eläketulojen verotuksen kiristyminen, sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen korotukset sekä lääkkeiden omavastuiden nousu.

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011870050.html

14

375

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      `

      ___________ - Istuva hallitus Ei Leikka Eläkkeitä - !

      - Mutta - SDP:n Lindtman on -LUVANNUT- - - "" SDP Leikkaa Eläkkeitä ""


      .

    • Anonyymi00003

      On ollut tiedossa alusta asti, että hallitus ei eläläisiäkään arvosta.

    • Anonyymi00004

      Rahaeliitti on Purralle tärkein. Sen etuja hän ajaa.

    • Anonyymi00005

      Purra vie vielä eläkeiäisten ostovoimankin, että tulisi lisää konkursseja.
      Perskokkareet on sössineet koko Suomen talouden.

    • Anonyymi00006

      Kysely kertoo: Eläkeläisen viesti on, että eutanasiapilleri suuhun ja krematorioon.

    • Anonyymi00007

      Isolla eläkkeellä ei ole huolta.

    • Anonyymi00008

      Hitzpurra & petrabbas.

    • Anonyymi00009

      Ei hallitusta kiinnosta onko Suomen eteen uurastaneilla eläkeläisillä varaa lääkkeisiin.
      Hallitus inhoaa "rahvasta". Ei se tunnu kuuluvan samaan kansaankaan
      kuin ne isotuloiset , joitten etua hallitus ajaa.

      • Anonyymi00015

        Ministerit ei halua köyhiä nähdäkään !!!


    • Anonyymi00010

      Purra on rikkaitten pankki.

    • Anonyymi00012

      Et sitten lukenut mistä on kyse. Uliset vain tyhjää.

    • Anonyymi00013

      Sossut leikkaa Purra ei.Lipposen vertaisia leikkauksia ei pysty kukaan tekemään.Yli 4000€ vuoteen Lipposen touhuja.

    • Anonyymi00016

      Hallitus ei arvosta kuin rikkaita.

    • Anonyymi00017

      Ei Purra uskalla enää uhkailla eläkkeitten leikkauksilla, koska puolet
      persujen äänistä tulee eläkeläisiltä ja vaalit on ensi keväänä.
      Ei kyllä tajua miksi eläkeläinen äänestää PS:ää.
      Luuleeko ne, että PS on joku Veikko Vennamon SMP,
      jonka slogan oli "Rötösherrat kuriin !"
      Persut siirtyivät itse rötösherrojen eli rahaeliitin etuja ajamaan heti
      vaalien jälkeen.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      818
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      776
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      65
      630
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe