Se oli ehkä virhe tuoda Adonai Vihan aika Suommeen, esim. Japanissa ei ollut paljon mitään. Mitä minä olen kuullut niin tarkoituksena oli ottaa tämä uudistunut uskonliike Israelin johdettavaksi, vaikka Suomi on Kristinuskon lähtömaa ja liike on täältä lähtöisin. Toinen seikka, joka arvelutta, oli Taivaan rahojen siirtäminen Israelin haltuun.
Voi olla tietysti, että minä en tiedä kaikkea.
Voi olla tietysti, että minä en tiedä kaikkea.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Teissä pysyy kyllä se voitelu jonka olette Pyhiltä saaneet. Ettekä ole uuden opetuksen tarpeessa, vaan Henki opettaa teitä kaikessa.
Tulee muutoksia esim. Imaami Mahdi, Isa, Elia, Heenok ja Karitsa sekä 144000, mutta näiden tulemus on Pyhille häiriötekijä. Nämä ovat alisteisessa asemassa saatanaan nähden ja palvelevat miekoinneen tyranneja.
Te sen sijaan ette eksy eikä epäjumalat voi saada teitä saaliikseen. Pysykää siis siinä minkä alussa olette kuulleet.
On teillä jutut.
Kaikkea muuta kuin raamatullisia.
Mutta olkaa hyvät vaan. Kukin kesyy omista valinnoistaan johtuen. Vastuu on aina itsellä.