...syömistä julkisilla paikoilla ja toisten ihmisten nähden. Mä en tiiä mistä se on tullu tai mikä siihen auttas, mutta mä en vaan pysty syömään esim. ravintoloissa tai pöydässä, jos siinä on joku muu kuin perheeni jäsen. Koulussa jos joudun syömään, niin kädet tärisee, mun on vaikee hengittää, pyörryttää ja mä katselen koko ajan ympärilleni...mulle tulee mielettömän ahdistava olo, en tiiä mix...Mut mä en sitten pelkää mitään esitelmien pitämistä tai muuta julkisilla paikoilla olemista jne...vaan tuota syömistä. Osaisko joku auttaa tai kertoo mikä vois helpottaa tilannetta...?
Pelkään...
Heidi
2464
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Moi, Heidi!
Onks sulla ollut pitkään tollasta, vai onks se uus ongelma? Olen itsekin varautunut ja joskus vaivautunutkin, kun syön vieraiden ihmisten nähden/kanssa. Uskoisin, että se johtuu siitä että miettii liikaa, mitä muut ajattelevat itsestä ja ajattelee koko ajan omaa syömistään. Onko sulle joskus naurettu tai onks sua arvosteltu, kun sä syöt?
Mun oma vaivautuneisuus vastaavissa tilanteissa johtuu ala-asteella tapahtuneesta kiusauksesta ja osittain syömishäiriöstäni.
Tiedän, ettei tämä ole helppoa, mutta voisit yrittää ajatella ravintolassa, vaikka paikan sisustusta tai katsella vaan muita ihmisiä ja koittaa päästä siihen tunnelmaan, mikä sulla on ku sä syöt kotona ja oot muuten vaan oma ittes.
Luulisin, en ole asiantuntija, että jokin kielteinen kokemus aiheuttaa tuon pelkotilasi.
Koita päästä pelkosi herraksi, älä anna sen musertaa ittees. Tsemppiä.
Hei Heidi!
Minun pelkoni on juuri samanlainen kuin sinun. Kaikki ruokailutilanteet tuottavat minulle suuria vaikeuksia. Minulla tämä vaiva on ollut noin puolitoista vuotta. Se alkoi aivan yllättäen yhdestä ainoasta vaikeasta tilanteesta, jossa käteni alkoivat vapisemaan ja läikytin kahvia. Ajattelin, että kaikki varmasti katsoivat arvostelevasti. Suurentelin asiaa heti mielessäni ja tuo kokemus on jäänyt vaivaamaan niin paljon, että ruokailutilanteista on tullut todella vaikeita. Kädet tärisee, sydän hakkaa ja tekisi mieli siltä istumalta juosta jonnekkin kauas pois siitä tilanteesta.
Olen käynyt hypnoosihoidossa ja siitä olikin apua, hetkellisesti. Vaiva ei kuitenkaan lähtenyt kokonaan pois ja sen jälleen pahentuessa hain apua mielenterveystoimistosta. Siellä käyn edelleenkin ja olen saanut myös sieltä uudenlaista perspektiiviä asiaan.
Tämä voi tuntua lohduttomalta, mutta itse koen, että tähän vaivaan kuten moneen muuhunkaan ei ole mitään poppakonstia, jolla se paranee. Itse olen aloittanut taistelun pelkoani vastaan ja aion sitä jatkaa niin kauan, että onnistun. Pelottaviin tilanteisiin tulee mennä, sillä keinoin kynnys niihin menemiseen ei nouse enempää kuin mitä se jo on. Myönteisiä kokemuksia ei voi karttua, jos niitä ei lähde hankkimaan! Pelkääminen ja tärinä ovat opittuja asioita, jotka voidaan oppia myös pois. Keinoja on monia ja minä aion löytää niistä jonkin joka tehoaa! Onnea myös sinulle etsimisessä! Äläkä missään nimessä luovuta!