Mitä olette maksaneet yöpymisistänne Pattayalla?

Hintahaitari on toki hyvin laaja sekä mieltymyksiä monia.

Vähänkin "paremmissa" hotelleissa pyydetään tonnin lisämaksu yövieraista. Hintoihin ei sisälly edes aamiaista.

Opittuani talon tavoille en ole enää koskaan varannut majoitustani etukäteen.
Olin tarkistanut että paikan päältä huonetta kysyessäni hinnat olivat puolet siitä mitä nämä välittäjät tarjoavat.

Yksi reissu on jäänyt mieleeni.
Seisoin Bangkokin lentoaseman taksijonossa johon tuli suomalainen kaveri kysymään josko olen Pattikselle menossa?
Otimme sitten kimppataxin jossa huomasimme että molemmilla oli tismalleen samanlaiset Rolexit jotka eivät ole jokapojan kelloja.

Kaveri jäi Pattiksen alkupäähän ja minä huusin kuskille stopin Kävelykadun alkuristeyksessä. Siinä oli aikoinaan pikku rypäs baareja tyttöjä pursollaan.
Kerroin heille ettei ole majoitusta etten tiedä mihin pääni kallistaisin,

Pari tyttöä lähti tiedustelemaan ja takaisin tulivat.
Ottivat laukut ja niin suuntasimme Kävelykatua tarpomaan.
Oli lautahökkeli kadun merenpuolella. Alakerrassa oli taiteilijoita maalaamassa tauluja.

Respa oli kadun toisella puolella pikku kopissa. Huoneen hinta oli 100- tai 200 bahtia silloista rahaa eli ei yhtään mitään.
Toinen tytöistä jäi jelppimään laukun purkamisessa ja jo kohta lurpsutteli polvillaan ollen suutaan soukemmalle.... 😊💕❤️
12289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Oi Aikoja,

Oi Tapoja hyviä

Äänestä

Tuossa katsoin viimeisen kolmen Pattayan matkan hotellin hintaa (kaikki kolme samassa paikassa) ja vaihdellut sesongin vaiheesta (ja huoneesta) riippuen reilun 30€n ja vajaan 50€:n / yö välillä.
Itse en tällä iällä kyllä enään mihinkään muutaman sadan Thb. Hotelleihin ihan helpolla eksy…

Äänestä

Yleensä soi 6, olen majoituksen hommannut, 20-30 euroa yö , ilman aamiaista, oppaita en harrasta mutta vaimon sukulaisia on ollut matkassa, ei kukaan ole kysynyt lisämaksuja, mutta viihtyvyyden takia heille oma huone.

Äänestä
  • Seilor on lähellä oleva baari josta saa 99b kohtuullisen aamiaisen.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Seilor on lähellä oleva baari josta saa 99b kohtuullisen aamiaisen.

    Soi 8 ei soi 6.

    Äänestä

Käyttänyt viime vuosina melkein pelkästään airbnb - majoituksia sellaisista taloista, joissa kunnon allasalueet ja kuntosalit. Keskustan isot condotalot on ilotaloja, muuten ihan ok mutta kannabis lemuaa ja tyttöralli on jatkuvaa, hisseihin joutuu jonottamaan joskus minuutteja. Niihin en enää mene, vaan Jomtienille esimerkiksi Laguna Beach, erinomainen ja rauhallinen sijainti, hieno allasaluea.
Kolmen kuukauden pötköjä ollut nyt jotakin kuusi kertaa peräkkäin ja majoituksien keskihinnaksi tullut 18 euroa yö, siivous kerta viikkoon. Säästöä tulee myös kun on kunnon keittiöt ja pesukoneet. Laguna beachissa on nimensä mukaisesti oma keinotekoinen beach palmuineen ja hiekkoineen suuren altaan luona, joka ulottuu jonnekin 50 metrin päähän maisemointeineen.

Ainoa huono puoli noissa on että tarvitsee oman kulkuneuvon, ellei sitten halua kävellä rantakadulle bongaamaan lavataksia, sekään ei mikään iso rasti ole.
Noin 550 eurolla kuukaudessa saa kämpän uudehkosta talosta joka vastaa neljän tähden hotellia, isommat telkkarit, kunnon ilmastointi ja ekstrana se keittiö.
Hotelleissa en tykkää siitä kun siivouskärry kolisee käytävällä jos vaikka haluaisi nukkua päivällä pitkän yön jälkeen.

Äänestä

Viikon lomalla ei ole mitään väliä mitä huone maksaa. On tullut oltua 75-200 euron hotelleissa lyhyillä lomilla. Asianlaita muuttuu kokonaan kun on useita kuukausia.
100 euroa yö onkin 9000 euroa kolmessa kuukaudessa.
Perussiisti hajuton ja nykyaikainen majoitus on riittävä ihan mihin tarkoitukseen tahansa.

Yhdellä pitkällä lomalla olin halvoissa vuokracondoissa mutta otin kolmeksi viimeiseksi päiväksi sviitin Nanan korttelista Bangkokista. Upea kolmen huoneen ja yli 200 neliön huoneistö oli tarjouksessa vähän reilulla satasella. Sisustus tummaa jalopuuta, muhkeat nahkasohvat, jakuzzista näköala ulos 100 metrin korkeudesta ja jättitelkkaria pystyi myös katselemaan jakuzzista. Kaksi sisäänkäyntiä 120cm leveistä muhkeista massiivipuisista ovista Tavalliselle vähempään tottuneelle keskituloiselle tuo on jo kuin palatsi.
Tuli kerrankin vietettyä aikaa myös huoneessa päiväsaikaan, oli se niin makee! Korttelin baarista nappasin Bratz-nuken näköisen kolmevitosen kaunottaren ja jopa kaiken nähnyt neito pyöritteli silmiään ja kulki huoneistoa ympäri. Makuuhuone oli yli 50 neliötä ja noin kolme metriä leveä punkka pylväillä ja katolla. On se myönnettävä että hivelee itsetuntoa nostaa elintasoa edes hetkeksi.

Silkkipaitainen

Äänestä
  • Just köyhän miehen vanhenevan miehen paratiisi. Suomessa 100 vrk on omenahotellin hintoja, kauden ulkopuolella,,,

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Just köyhän miehen vanhenevan miehen paratiisi. Suomessa 100 vrk on omenahotellin hintoja, kauden ulkopuolella,,,

    Onko Thaimaasi siis Suomessa?
    Tuossa kuvailtiin sellainen paratiisi, jossa Senssu Pasanen ei ole koskaan ollut, ei edes vieraillut, eikä tule koskaan olemaan. On nähty kyllä sinun kuvissasi majoituksiesi taso. Suomalaista vanhaa puutaloa 80 luvun keittiökalusteilla jippo-kaukoputki pöydällä ja jätehuoneessa asumista Hua Hinin halvimmalla alueella jossa huoneen vuokra on
    kuukaudessa 8000 bahtia eli päivää kohti 7 euroa vrk. https://ibb.co/PstgHhJH
    Ei siivousta, ei ruokapöytää, pyykit ja jätteet kaikki olohuoneessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Hienoa kun kerrot taas mielipiteesi, tulkintasi kuvasta on hieman väärä, kuten ennenkin, hienoa että köyhillä on varaa elitismiin, koska suomessa harvemmin löytyy mitään luukkua hotellista 100 euroa vrk, mistä olet saanut käsityksesi jippokaukoputkesta, en ole koskaan sellaista omistanut... Jätteet viedään roskikseen, niin suomessa kuin thaimaassa.

    Äänestä

Tomboy antoi vielä 200batia hyvin tehdystä yötyöstä.

Äänestä

Yllättävän hyviä diilejä tytöt neuvottelee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

28x kirjoitti:

Hintahaitari on toki hyvin laaja sekä mieltymyksiä monia.

Vähänkin "paremmissa" hotelleissa pyydetään tonnin lisämaksu yövieraista. Hintoihin ei sisälly edes aamiaista.

Opittuani talon tavoille en ole enää koskaan varannut majoitustani etukäteen.
Olin tarkistanut että paikan päältä huonetta kysyessäni hinnat olivat puolet siitä mitä nämä välittäjät tarjoavat.

Yksi reissu on jäänyt mieleeni.
Seisoin Bangkokin lentoaseman taksijonossa johon tuli suomalainen kaveri kysymään josko olen Pattikselle menossa?
Otimme sitten kimppataxin jossa huomasimme että molemmilla oli tismalleen samanlaiset Rolexit jotka eivät ole jokapojan kelloja.

Kaveri jäi Pattiksen alkupäähän ja minä huusin kuskille stopin Kävelykadun alkuristeyksessä. Siinä oli aikoinaan pikku rypäs baareja tyttöjä pursollaan.
Kerroin heille ettei ole majoitusta etten tiedä mihin pääni kallistaisin,

Pari tyttöä lähti tiedustelemaan ja takaisin tulivat.
Ottivat laukut ja niin suuntasimme Kävelykatua tarpomaan.
Oli lautahökkeli kadun merenpuolella. Alakerrassa oli taiteilijoita maalaamassa tauluja.

Respa oli kadun toisella puolella pikku kopissa. Huoneen hinta oli 100- tai 200 bahtia silloista rahaa eli ei yhtään mitään.
Toinen tytöistä jäi jelppimään laukun purkamisessa ja jo kohta lurpsutteli polvillaan ollen suutaan soukemmalle.... 😊💕❤️

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu