Tämä tarina on tosi.
Hän on lähtöisin rintamamiestalon vaatimattomista olosuhteista liiterin mopojen viripajan kasvatti, saaden elämän mittaiselle kaiken kattavalle motoharrastukselleen kipinän.
Hän oppi jo alkumetreillään miten kansia hiotaan vesihiomapaperilla peilin päällä kasvattaen raisun puristuksia, ja fiilaten mäntien helmoja ja pytyn aukkoja pisti koneet hengittämään tehoja suurempi kurkkuisista kaasareista, joissa määrävälein pilkkikaasut kun vaijerit katki.
Mopoa jos jonkun moista ja sitten moottoripyöriä myös crossiharrastuksessaan jossa ei kertaakan kaatunut.
Aina alla markkinoiden tehokkaimmat ja lopulta se kaikkein nopein maailmassa ensimmäisten joukossa suomessa, hänen ryhtyen motomannekiiniksi opetellen näyttävän robottikävelyn busalta kahvilan terassille miehekäs tupee liimattuna kaljunsa peitoksi.
Harrastuksensa myötä oppi tuntemaan myös HD-Motoristeja joiden pyöristä mutterit ja ruuvit sinkoilee ja rautalangalla korjataan, sekä alamaailman pahikset joita toisia kurmootti ja toisten henkivartijana toimi vähäisin väkivaltaisuuksin.
Heidän kanssaan ei kuitenkaan aikaa viettänyt koska on kuumakalle.
Hän oli Lahden nopein lonely rider, eikä tarvinnut missään asiassa kokeneempien neuvoja, vaan itseoppineena oppi kaiken vahingossa hoksaten ja kaikki harjoittelu oli turhaa hänelle, koska vain ajamalla hän oppi ajamaan.
Hän oppi ajamaan erittäin kovaa vauhtia suoraan, sekä hiekanjyvän tarkkuudella alppien neulansilmiin, kuin myös ajamaan leppoisasti matkavauhtia 170 km/h vaimon nukkuen takanaan.
Hänellä on kaiken kattava kokemus kaikista moottoripyöristä, merkeistä ja malleista hinta ja teknisine tietoineen nyt tehden elämänsä viimeisen päätöksen, hän ostaa japsicustomin.
Japsicustomillaan jossa on tehot ja tekniikka parasta mitä rahalla saa hinta-laatusuhteen myötä, hän kiillottelee sitä tallissaan että ei tule turhia kilometrejä kuten ei tullut haaveilluusio-osamaksumersuunkaan.
Ajamista varten hänellä on skootterimobedi jossa on iso laatikko tarakalla.
CUSTOM TYTTÖ.
7
167
Vastaukset
- Anonyymi00001
Hän on myös polkupyöräilijä, hänellä on kallis hiilikuituinen ja hinttitrikoot.
- Anonyymi00002
Sanan paino, sanalle KALLIS, joka on rahoitettu osamaksulla tai lainalla,
- Anonyymi00004
Ei Pasasesta kyllä kirjailijaa tule mutta pöpilässä saattaa jokunen hourupää nyökätä hyväksyvästi noille tarinoille joita hän ei ymmärrä, eikä varsinkaan niiden motiivia.
olet ulkoistanut itsesi omasta elämästäsi kokonaan ulkopuolelle ja niin kauas jopa sivupersoonien toiselle puolelle että jäljellä on vain ikkunasta kuikuileva yksinäinen punkero, joka palaa sitten koneen ääreen rakentamaan elämänkertoja toisten tarinoista.- Anonyymi00005
Valvonut taas koko yön miettien mitä kivaa se vaimoke siellä tyttökadulla tekee.
- Anonyymi00006
Anonyymi00005 kirjoitti:
Valvonut taas koko yön miettien mitä kivaa se vaimoke siellä tyttökadulla tekee.
Vaimollaan sama tilanne kuin Pasasella. Ai ikäväkö? -Ehei, vaan munat jalkojen välissä.
Aimo kun thaimaaseen lähti hierojan perään, paukutteli henskeleitä että ei kusekaan enää suomeen päin, hommaa kypärän ja laatupyörän joilla ajaa kuin myrskyn ratsastaja syksyn lehdet pöllyten kadulla ja naiset huokailee ihastuksesta, kuka on tuo tuuhea tukkainen yksinäinen ratsastata. Aimo kyseli perillä kuvan kanssa onko vaimoa näkynynnä? Kuvaili paikallisille suomen kielellä että tumma tukka ja suunnilleen tän kokone, aika isot korvat ja honottaa ja kälättää. Ihmiset hieman pelkäsi aimoa kun eivät tienneet mitä tämä täällä toimittaa ja hakee.
Suomalais mies auttoi aimoa ja vaimo löytyi tyttö korttelista myymässä omaa donitsiaan.
Aimo ihmetteli että mitä kun ei donitsi laatikkoa näy missään. Vaimo sanoi istuvansa lompakon päällä, aimo tarkisti ja ei siellä mitään ollut.
Aimolla oli perintö rahaa mukana jolla sai houkuteltua vaimon pois kadulta ja niin alkoi lonely riderin tarina Thaimaassa. -93 mallisen honda waven hommasi aimo ja niin lähti pariskunta testiajolle big ciin parkki paikalla aimo ampaisi matkaan, kaatui lastenvaunut ja ostoskärryt kun aimo syöksyi hallitsettomasti jalat levällään parkki paikan halki...
Kahdeksan autoa sai kolhuja ja eräältä vanhukselta katkesi puujalka. Onneksi aimo syöksyi lopulta mainos taulun läpi ja jäi kehikosta roikkumaan.
Paikalliset heitteli aimoa vanhoilla tomaateilla ja hakkasivat pampu kepeillä, taisipa joku hepilläkin laittaa, mutta niin alkoi aimon seikkailut taimaihissa, mutta rakkaus oli onneton, vaikka aimo kuinka kuritti kuritonta vaimoaan... Mopoon hän ei enää koskenut ja joutui piileskelemään asunnossa verhot kiinni kun häntä etsittiin maksamaan vahingot...- Anonyymi00007
Uskon että tuo kertomus perustuu tositapahtumiin Pähkinärinteen Valentino Rossin Thaimaan katujen valloitukseen perustuen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä
Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh1104631Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?
Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.2233725Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt
Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit1553515Riikka jytkytti naftan hinnan jo yli 2,3 euroon
Sannan aikaan esimerkiksi dieseliä selvästi kalliimpaa bensaakin sai 1,3 eurolla. https://www.is.fi/autot/art-200001188733396Miten Yxäri iskettiin?
Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j2312776Ylen juontaja möläytti suorassa radio-ohjelmassa
Ylen Radio Suomen juontaja Samuli Aaltonen käytti törkeää kieltä maanantaiaamupäivän Koko Suomen radio -ohjelman lähetyk632573"Kostokakka!" Farmi Suomen pehtoori avaa sanaisen arkkunsa Frederikin haisevasta jäynästä
Voi hyvänen aika Reetun touhuja! Pehtoori Terho Häkkinen sai ennen näkemätöntä höykytystä heti Farmi Suomi -realityn alk282432Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia
mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös1312382- 552208
Katsoitko Petolliset, mitä mieltä?
Vanajanlinnan käytävät ja salongit täyttyvät jälleen kuiskailuista, salaisuuksista ja petoksista. Petollisten uudella112116