CUSTOM TYTTÖ.

Anonyymi-ap

Tämä tarina on tosi.

Hän on lähtöisin rintamamiestalon vaatimattomista olosuhteista liiterin mopojen viripajan kasvatti, saaden elämän mittaiselle kaiken kattavalle motoharrastukselleen kipinän.

Hän oppi jo alkumetreillään miten kansia hiotaan vesihiomapaperilla peilin päällä kasvattaen raisun puristuksia, ja fiilaten mäntien helmoja ja pytyn aukkoja pisti koneet hengittämään tehoja suurempi kurkkuisista kaasareista, joissa määrävälein pilkkikaasut kun vaijerit katki.

Mopoa jos jonkun moista ja sitten moottoripyöriä myös crossiharrastuksessaan jossa ei kertaakan kaatunut.

Aina alla markkinoiden tehokkaimmat ja lopulta se kaikkein nopein maailmassa ensimmäisten joukossa suomessa, hänen ryhtyen motomannekiiniksi opetellen näyttävän robottikävelyn busalta kahvilan terassille miehekäs tupee liimattuna kaljunsa peitoksi.

Harrastuksensa myötä oppi tuntemaan myös HD-Motoristeja joiden pyöristä mutterit ja ruuvit sinkoilee ja rautalangalla korjataan, sekä alamaailman pahikset joita toisia kurmootti ja toisten henkivartijana toimi vähäisin väkivaltaisuuksin.

Heidän kanssaan ei kuitenkaan aikaa viettänyt koska on kuumakalle.

Hän oli Lahden nopein lonely rider, eikä tarvinnut missään asiassa kokeneempien neuvoja, vaan itseoppineena oppi kaiken vahingossa hoksaten ja kaikki harjoittelu oli turhaa hänelle, koska vain ajamalla hän oppi ajamaan.

Hän oppi ajamaan erittäin kovaa vauhtia suoraan, sekä hiekanjyvän tarkkuudella alppien neulansilmiin, kuin myös ajamaan leppoisasti matkavauhtia 170 km/h vaimon nukkuen takanaan.

Hänellä on kaiken kattava kokemus kaikista moottoripyöristä, merkeistä ja malleista hinta ja teknisine tietoineen nyt tehden elämänsä viimeisen päätöksen, hän ostaa japsicustomin.

Japsicustomillaan jossa on tehot ja tekniikka parasta mitä rahalla saa hinta-laatusuhteen myötä, hän kiillottelee sitä tallissaan että ei tule turhia kilometrejä kuten ei tullut haaveilluusio-osamaksumersuunkaan.

Ajamista varten hänellä on skootterimobedi jossa on iso laatikko tarakalla.

7

242

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Hän on myös polkupyöräilijä, hänellä on kallis hiilikuituinen ja hinttitrikoot.

      • Anonyymi00002

        Sanan paino, sanalle KALLIS, joka on rahoitettu osamaksulla tai lainalla,


    • Anonyymi00004

      Ei Pasasesta kyllä kirjailijaa tule mutta pöpilässä saattaa jokunen hourupää nyökätä hyväksyvästi noille tarinoille joita hän ei ymmärrä, eikä varsinkaan niiden motiivia.
      olet ulkoistanut itsesi omasta elämästäsi kokonaan ulkopuolelle ja niin kauas jopa sivupersoonien toiselle puolelle että jäljellä on vain ikkunasta kuikuileva yksinäinen punkero, joka palaa sitten koneen ääreen rakentamaan elämänkertoja toisten tarinoista.

      • Anonyymi00005

        Valvonut taas koko yön miettien mitä kivaa se vaimoke siellä tyttökadulla tekee.


      • Anonyymi00006
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Valvonut taas koko yön miettien mitä kivaa se vaimoke siellä tyttökadulla tekee.

        Vaimollaan sama tilanne kuin Pasasella. Ai ikäväkö? -Ehei, vaan munat jalkojen välissä.


    • Aimo kun thaimaaseen lähti hierojan perään, paukutteli henskeleitä että ei kusekaan enää suomeen päin, hommaa kypärän ja laatupyörän joilla ajaa kuin myrskyn ratsastaja syksyn lehdet pöllyten kadulla ja naiset huokailee ihastuksesta, kuka on tuo tuuhea tukkainen yksinäinen ratsastata. Aimo kyseli perillä kuvan kanssa onko vaimoa näkynynnä? Kuvaili paikallisille suomen kielellä että tumma tukka ja suunnilleen tän kokone, aika isot korvat ja honottaa ja kälättää. Ihmiset hieman pelkäsi aimoa kun eivät tienneet mitä tämä täällä toimittaa ja hakee.

      Suomalais mies auttoi aimoa ja vaimo löytyi tyttö korttelista myymässä omaa donitsiaan.
      Aimo ihmetteli että mitä kun ei donitsi laatikkoa näy missään. Vaimo sanoi istuvansa lompakon päällä, aimo tarkisti ja ei siellä mitään ollut.

      Aimolla oli perintö rahaa mukana jolla sai houkuteltua vaimon pois kadulta ja niin alkoi lonely riderin tarina Thaimaassa. -93 mallisen honda waven hommasi aimo ja niin lähti pariskunta testiajolle big ciin parkki paikalla aimo ampaisi matkaan, kaatui lastenvaunut ja ostoskärryt kun aimo syöksyi hallitsettomasti jalat levällään parkki paikan halki...
      Kahdeksan autoa sai kolhuja ja eräältä vanhukselta katkesi puujalka. Onneksi aimo syöksyi lopulta mainos taulun läpi ja jäi kehikosta roikkumaan.

      Paikalliset heitteli aimoa vanhoilla tomaateilla ja hakkasivat pampu kepeillä, taisipa joku hepilläkin laittaa, mutta niin alkoi aimon seikkailut taimaihissa, mutta rakkaus oli onneton, vaikka aimo kuinka kuritti kuritonta vaimoaan... Mopoon hän ei enää koskenut ja joutui piileskelemään asunnossa verhot kiinni kun häntä etsittiin maksamaan vahingot...

      • Anonyymi00007

        Uskon että tuo kertomus perustuu tositapahtumiin Pähkinärinteen Valentino Rossin Thaimaan katujen valloitukseen perustuen.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      387
      1497
    2. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      65
      981
    3. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      116
      935
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      91
      923
    5. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      74
      913
    6. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      711
    7. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      681
    8. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      629
    9. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      56
      614
    10. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      115
      612
    Aihe