Koko ajan kuulee (ainakin tällä palstalla), miten abortin tehneet naiset ja tytöt katuvat päätöstään. Lapsensa adoptioon antaneet katuvat koko elämänsä.
Entä ne äidit, jotka katuvat sanomattomasti sitä, että antoivat lapsen syntyä? He inhoavat lasta, elämänsä pilaajaa, eivätkä pysty herättämään itsessään rakkautta siihen, vaikka miten ponnistelisivat.
Oletteko koskaan tulleet kysyneeksi omilta äideiltänne, katuuko hän teidän syntymäänne? Ehkä tiedätte, että hän katuu, ja siksi olette niin valmis tuomitsemaan abortin tekijöitä...
Entä ne äidit, jotka katuvat sanomattomasti sitä, että antoivat lapsen syntyä? He inhoavat lasta, elämänsä pilaajaa, eivätkä pysty herättämään itsessään rakkautta siihen, vaikka miten ponnistelisivat.
Oletteko koskaan tulleet kysyneeksi omilta äideiltänne, katuuko hän teidän syntymäänne? Ehkä tiedätte, että hän katuu, ja siksi olette niin valmis tuomitsemaan abortin tekijöitä...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minä olin toidottu lapsi raskausaikana, mutta en ollut toivotunlainen, mikä ilmeni äidille myöhemmin. Isosiskoni oli vahinkolapsi. Äitini yritti saada abortin, kun odotti häntä, mutta ei saanut sitä 60-luvulla. Laki oli tiukempi. No mutta kuitenkin - isosiskoni on silti pienestä asti ollut äidin lempilapsi. Minun elämäni suurin toive lapsena oli, että äiti pitäisi minusta, mutta ei niin ei. Kun olin 15-vuotias, äiti sanoi minulle: 'Olet vauvasta asti ollut luonteeltasi niin kylmä ja etäinen, että et koskaan ole tuntunut lapseltani'. Siis tämä on totta! Olin lapsena hiljainen ja syrjäänvetäytyvä. Olin äidistä ällö ja outo tyyppi, kun tuijottelin vaan hiljaa nurkassa, kun muut riehuivat ympärillä. 4-vuotiaana mulla oli mielikuvituskaveri ja äitini piti mua mielisairaana. Mutta siis - tarinan opetus on tämä: Toivottu lapsesi saattaa osoittautua sellaiseksi friikiksi, että et pidä siitä yhtään. Ei toivottu lapsesi taas voi olla unelmiesi prinsessa. Niin kävi minun äidille. No - hän pääsi minusta kuitenkin lopulta eroon. Nyt hänellä menee oikein hyvin. Niin minullakin.
"Entä ne äidit, jotka katuvat sanomattomasti sitä, että antoivat lapsen syntyä? He inhoavat lasta, elämänsä pilaajaa, eivätkä pysty herättämään itsessään rakkautta siihen, vaikka miten ponnistelisivat."
Juuri tuon ilmiön olemassaoloa abortin vastustajat eivät kykene ymmärtämään.
Useimmiten tuollainen tilanne syntyy nimen omaan niissä tapauksissa missä on ehkäisy pettänyt. Eli on ollut jo etukäteen ainakin pieni aavistus siitä, ettei kykene olemaan äitinä niin kuin äidin kuuluu olla. Mutta jostain syystä on sitten päätetty synnyttää lapsi, ja myöhemmin huomattu sen olleenkin virhe.
Yhteiskunnassamme on myös "kiellettyä" myöntää sitä, että vihaa lastansa, tai edes sanoa sen olleen virhe.
Vaikka sitä ei lapselle sanoisikaan, aivan varmasti lapsi sen huomaa ennemmin tai myöhemmin. Ja se jättää pysyvät jäljet.
Lukuja en nyt valitettavasti muista, mutta tutkimusten mukaan vain pieni osa abortin tehneistä katuu aborttiaan. Luultavasti ainakin osa heistä ovat taipuneet aborttiin painostuksesta.
He ketkä eivät kadu, eivät varmana näe mitään syytä käydä täälä sitä toitottamassa samaan malliin kuin katuvat.
Mutta tämä on juuri näitä asioita jotka jokainen päättää omalla kohdallaan itse. Mikäli nyt ylipäätään ikinä joutuu asian kanssa silmätysten. Ei kenelläkään ole oikeutta sanoa toiselle, että tee abortti/älä tee.
Mutta valitettavan monella, etenkin äänekkäillä vastustajilla ei ole mitään perusteluita mielipiteilleen. Jos mielipiteitään menee tyrkyttämään muille ja vielä odotetaan muiden tekevän ja ajattelevan niin kuin itse ajattelee, odotan kyllä hyvät vedenpitävät perustelut. Ja roimasti erillaisten ihmisten ymmärtämistä, joka myöskin monelta puuttuu.
Ne jotka ymmärtävät, eivät yritä taivuttaa muita mielivaltansa alle.
että vastasyntynyttä ei saa viedä hengiltä, jos äiti vaikka sairastuu masennukseen ja huomaa, että ei olekaan sopiva äidiksi? Vastasyntynyt ei tiedosta olemassaoloaan yhtään enempää kuin sikiö. Lapselle, jolla ei vielä ole tietoisuutta, on ihan sama, kuinka isona hän kuolee. Miksi ihminen on ihminen vasta täytettyään viikon 24? Onhan ihan selvää, että me emme saa tappaa toista ihmistä. Kai sen ymmärrät. Minulle sikiö on yhtä arvokas ihminen kuin vastasyntynyt tai aikuinen ihminen. Kai olet ymmärtänyt, että abortinvastustajat ajattelevat näin? Mitä ihmeen selityksiä kaipaat? Sinullekin sikiö on varmasti olemassa oleva yksilö. Et voi pitää sikiötä jonakin naisen sisäelimenä. Ja abortissa tapetaan sikiö. Kai sen tiedät. Ristiriita on siinä, että mikä sikiö on ihmisille, jotka hyväksyvät abortin. Terveydenhuollossa ja muuallakin kutsutaan raskaana olevaa naista äidiksi. Mutta lapsesta taas ei saa puhua yksilönä. On olemassa jokin kumma esiäitiys, siis äitiys, jossa päätetään jostakin lapsesta, joka on muka jotain tulevaisuutta, höpötetään täysin järjettömiä lapsen parhaasta, kun ollaan tappamassa sikiöä, joka siis on se nyt olemassa oleva lapsi, josta puhutaan.
olisivat tavattomasti hyötyneet abortoitumisesta.
Olen nähnyt älyltään yksinkertaisen, väkivaltaisen nuoren alkoholistipariskunnan lapsiraukan, josta eiu luultavasti ikinä tule ihmistä. Olen toisaalta nähnyt älyltään yksinkertaisen rakastavan pariskunnan lapsen, joka oli itsekin hiukan hidas, mutta tasapainoinen.
Olen nähnyt masentuneiden, mieleltään sairaiden lapsia, jotka itsekin kärsivät. Minusta mielisairaiden ei pitäisi antaa saada lapsia, ei vaikka he itse sitä haluaisivatkin.
Olen nähnyt naisia, jotka synnyttävät liudan lapsia, eivät suunnitelleet sitä, mutta eivät tulleet ehkäisseeksikään. Noista lapsista moni päätyy hyödyttömäksi yhteiskunnan elätiksi.
Jotkut onnistuvat elämään kauheista kotioloista huolimatta, ja jopa saavuttamaan suurenmoisia asioita ehkä jopa siitä johtuen. Mutta äidin elämä silti olisi saattanut olla parempi, jos hän olisi abortoinut sikiön jo ihan pienenä, ja suunnannut voimavaransa oman henkisen kasvunsa kehittämiseen.
Tietysti, onhan se kai niinkin, että ne, jotka eivät jaksa saada lasta, eivät (ainakaan siinä vaiheessa) ole valmiita kasvamaan ihmisinä. He valitsevat abortin, ja sitten syyttelevät itseään. Se oli luultavasti paras vaihtoehto sekä heille että heidän lapsilleen.
Onnellisuus on vaikeaa. Kuka väittää toisin, opettakoon meille muillekin, miten olla onnellinen.
Jos olet niin hanakasti puolustamassa toisten naisten lasten oikeutta elää vaikeissa oloissa, kerropa, mitä olet itse tehnyt noiden lasten auttamiseksi? Eikö sinun kaltaistesi ihmisten pitäisi perustaa oikein laaja ei-toivottujen lasten lastenkoti tms, jossa sitten rakastaisitte heitä sen kun kerkeätte. Sinulla tuntuu olevan rakkautta oikein jakaakin. Paitsi vaikeuksissa olevia nuoria naisia kohtaan. Heitä vihaat ja tuomitset.
En ole koskaan tullut kysyneeksi, harkitsiko hän aborttia. Emme ole juuri puheväleissä. Ehkei sitä olisi edes ollut saatavilla. Hän oli luultavasti vain niin naiivi, ettei osannut pitää huolta ehkäisystä, ja sai kahdeksan lasta, joista kaksi kuoli, eikä pitänyt kuin yhdestä, ja helli hänet sitten pilalle. Pilasi meidät muut kylmyydellään. Tai teki elämämme alun vaikeaksi. Itsehän sitä loppujen lopuksi on vastuu omasta elämästään, eikä huono äiti ole hyvä tekosyy loppuikäiseen onnettomana elämiseen. Kyllä siitäkin voi kasvaa.
Olen iloinen, että synnyin, mutta jos olisin syntynyt toisenlaiseen perheeseen, mikä onni se olisi ollutkaan, minulle. Minun mielestäni tuolta naiselta (äidiltäni) olisi pitänyt poistaa kohtu jo ensimmäisen lapsen jälkeen, kun hän ei kerta kaikkiaan ollut kykenevä äidiksi, vaikka synnyttää osasikin.