Kaketsu on ollut ongelmalähiö jo 60 vuoden ajan!

Kaketsulla pitää nyt juhlia rankasti.
8271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Muistan kun juopot siellä vanhalla ostarilla köpötti katkokävelyä, ja joko nukkui istualtaan tai kuseskeli kaupan seinään. Aika iäkästä väkeä oli aina jollakin joku käsi tai jalka paketissa. Tummapukuinen nuorimies taisi niillle viinaa myydä, ainakin kerran näin kun oli ikäänkuin tilausta tekemässä siinä. Nistejä myös oli, joillakin myös lapsia, ja poliisiautot kävi välillä.

Äänestä
  • Lapsena 1970-luvulla vanhemmat varoittivat menemästä kaketsulle. Olihan siellä silloin rauhallisempiakin puolia, mutta ostarin läheisyys veti puoleensa epäsosiaalista ainesta.

    Äänestä

Kuka muistaa Reeten 70-luvulta? Joidenkin mielestä heppu oli tuolloin "Oulun kovin jätkä" (mitä tuolla sitten haluttiinkin tarkoittaa...).

Äänestä

Eikaitse koko kaketsu voi olla samanlaista. Vaikka siellä on ongelmallisia paikkoja. Lähinnä se päivittäistavarakauppa S marketti vai mikä se on ja ne vuokratalot

Äänestä
  • No ei tietenkään

    Äänestä

Ei muuta kuin linnaN narkomaani ynnä muu paskaporukka pois ilkivallan teosta ja ovien rynkyttämisestä. Huumetuomio napsahtaa helposti, niin nuoremmille kuin vanhemmille. Linnareissu opettaa jos ei perille mene.

Äänestä

Nuo ihmispaskat vain ovat normaalien , parempien ihmisten tiellä hankaloittanut asumisviihtyvyyttä..jos olisi vapaa laki ,niin kyllä olidi *aulikolle töitä varmaan.

Äänestä
  • yheksänhäntäsellä "kissalla" pitkin rankaa niin että roikaa ...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kaketsulla pitää nyt juhlia rankasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu