Voi kuinka kaipasinkaan sanojasi koko viime yön..tuskissani kieriskelin tyhjässä sängyssäni ja ajattelin kaikkea edessä olevaa...siis kattoa! Tuokin pitää maalata varmasti ainakin ennenkuin 25 vuotta ehtii kulua.
Sitten muistin, että lomani on vielä edessä ja maalipurkki vielä kaupassa. Miten etenen?
Sitten muistin, että lomani on vielä edessä ja maalipurkki vielä kaupassa. Miten etenen?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Soitat sille pirun Siljalles ja menet Rautiaan hakemaan sitä maalia. Ja maala sitten vaikka 25 vuoden jälkeen se vasta...
No oli kyllä aika hyvä otsikko - nimimerkkiin en ota kantaa, mutta nukutko kerrossängyssä, kun katto on edessäsi. Minä nukkua tuhisin silleen, että katto oli yläpuolella.
Rautakauppiaalle sen verran, että minäpä kävin äsken "rautakaupassa" ja ostin hmmmmm...
25 tuntuu näillä kasvurenkailla liian lyhköseltä ajalta. Voi kun oliskin ainakin 40 v aikaa maalata vaikka kattoa.
Miten etenet...enpä uskalla sanoa tuohon mitään muuta kuin, mieti plussia ja miinuksia ja itseäsikin...kun itsellä on suhteellisen hyvä olo, se vaikuttaa myös ihmisiin lähelläsi.
Panin sitten oikein kunnolla. Nimittäin nimimerkin tuon sutini mukaan. On sen verran tupoteltu nurkkia, että pää on paisunut ja pyöristynyt sellaiSEKSI tussuksi. Sillä on hyvä vedellä pitkiä vetoja. Sinne kattoon sitä maalia. Vai Et kai muuta luullut?
Jos ostit sudin itsekin niin saanko lainata sitä jos omasta loppuu veto ennen finaalia? Tai jos ostit maalia niin jäiskö siitä muutama tippa mullekin. Minulla on se kulutus niin kova kun tahdon ruiskia vähän sinne Sun tänne...
Osaisinpa käsitella asioita oikeiden arvojen mukaan. Olo ei taida olla ihan niin hyvä kuin voisi olla ja siksi juuri nämä kaasuhemmot karkailevat aika ajoin juoksuun. Oma ympäristöni kyllä siitä kärsii. Ymmärtääkö Silja-Eveliina? Vai olisko paras vaan pysyä kaasuhemmojen keveässä jutustelussa kun varmasti jokainen toivoisi lähelleen vain iloa tuovia iloisia ihmisiä? Vaikea, vai mitä?
Luulen ymmärtäväni ja siinä se ongelma jollain lailla piileekin. No se on eri tarina se.
Olen aina halunnut saada selville sen, että miksi kaasuset karkailee. Siitä asiasta ei kyllä saa mitään irti täällä, mutta itse kun en ole karkailevaa sorttia, niin en aina ymmärrä syytä.
Voiko sukupuolella olla osuutta asiaan? Ei se siitä johdu, sillä onhan naisiakin, joilla karkailee...
No mä olen ehkä niin mustavalkoinen, että se joko on tai ei ja siksi kai olen tässä jamassa kun olen - en osaa edetä, jos on pieni epäilys. No olen jollain lailla tytyväinen, kunhan en toisia loukkaisi...
Mikä on se pohjimmainen syy pahaan oloon - siis se aivan pohjimmainen syy ja voisiko sitä käsitellä jollain lailla. Omaan käyttäytymiseeni luultavasti vaikuttaa hyvin kaukaiset asiat ja monella tavalla.
Täällä paistaa muuten aurinko.
Tiedätkös, tämä juttujen taso olis siirtymässä oikealle ajatustenvaihtotasolle mutta niitä ainakaan minä en kehtaa täällä käsitellä.
Tiedän, mitä yrität selittää tuolla toisen loukkaamisen välttämisellä! Hienoa myös on olla varovainen koska tämä maailma on laitojaan myöten täynnä huijareita joille ainoa tavoite on juuri se. Ja sitten matka jatkuu...
Pahan olon poistamiseen tarvittava avain on usein hyvin pieni ja lähellä. Eikös? Se vaan pienenä on niin helposti pikkuisen piilossa eikä silloin tehoa.
Paistaa täälläkin. Sekä pään sisällä että ulkona. Vaikka Et sitä ehkä uskokaan.
Muista kääntää kylkeä ja joskus poskeakin, ettei tule palo- ym. vammoja.
Tämä on todella huono paikka vaihtaa ajatuksia, mutta parempi kuin ei mikään. Joskus surettaa, kun toiset purkavat aitoja tunteitaan täällä ja sitten joku vitsiniekka iskee vyön alle.
Kirjoitin pitkät pätkät tähän siljafilosofiaa, mutta katsoin parhaaksi pyyhkäistä sen pois. Tosta piilossa olevasta avaimesta innostuin vaan tarinoimaan.
Onpa kiva kuulla, että kesätuuli hyväilee sunkin harjaksiasi.
Mä olen toivoton tapaus itse, mutta elän edelleen toivossa sen kompastumisen suhteen, vaikken banaaninkuoria hakemalla haekaan - nyt...tai en kai koskaan.
Puoli tuntia vielä ja sitten menen uiskentelemaan rapujen sekaan.
Ja mauttomuudet jatkuvat juuri silloin kun sitä vähiten Odotit! Taas kerran. Tarkoitin nimimerkkiäni. Osui kai taas vyön alle. Tarkoitit kai mua?
Mielenkiinnolla jään odottelemaan siljafilosofian ilmestymistä tänne luettavakseni. Ehkä joskus tai sitten ei. Vaihtoehdot taitavat olla siinä.
Jos Sinä Olet tuolla ajatustenvirralla toivoton tapaus niin muut ovat sitten täysin toivottomia. Sinä Otat mitä haluat! Ja se banaaninkuori osuu kohdalle kun sitä kaikkein vähiten odotat...
...ehkä jo tänään siellä rapumertojen seassa pulikoidessasi sinne tulee ritari ratsullaan ja huomaa Sinun salaperäisen hahmosi ja kohtaatte...
Sää ja sun Johannas. Nyt on muuten Johannan nimpparipäivä.
Aika lähelle osuit ton rapujuttus kanssa, mutta ehkä vasta viikonloppuna, KÄÄÄÄÄÄÄK. Katsos minua yritetään vähän sillee töniä yhtä ukkoa kohti, mutta se on mulle liian fiksu ja ja ja ... mitäs vielä keksis. No ainakin sen pitää tehä ite aloite, minä olen niin kuin en olisikaan.
En tarkoittanut sinua vyön alle iskijällä, vaan yleensä kaikkia, jotka eivät osaa asettua toisten kenkiin.
Tuli muuten mieleeni, että koska viimeksi olet kävellyt Hesan katuja aamuyöllä silleen, että yhdessä jalassa vain on kenkä. Tuhkimolle kävi silleen tässä taannoin - annoin toisen kenkäni yhdelle tytterölle, jolla oli pienet tanssikengät jalassa, eikä pystynyt niillä kävelemään.
Kamalaa, nyt joku tunnisti mut.
Kauniita unia!
Se on muuten meidän valvontakameroiden nauhoittamana ihan meidän ykkösviihdenauha jota katselemme aina kun on ikävät fiilikset. Takuulla nauru tulee naamalle joka iikalle. Leninki korvissa yhdellä kengällä hyppii...ja pitikö se tollanen piikkari olla? Kumpis noista on Sä, ei kai toi jolla on tosiaan mekko korvissa eikä ees alkkareita?
Niin että "kauniita" unia Sullekin! Ja rauhallisia?
Ja asiaan, pikku kiitokset annan siitä, ettet pidä mua vyön alle iskijänä. Mutta Hei Silja-Eveliina, älä anna niiden työntää sellasta ukkoa kohti johon Et aidosti tunne mitään vetoa.
Jos ja kun etees pölähtää oikea ukko niin kätes alkaa tärisemään ja hikoamaan ja poskilles nousee punoitus ja alat vapisemaan ihan oikeesti. Kai Sä sen Oot joskus aikaisemminkin tuntenut?
Heh heh, joskus (aika harvoin) tulee eteen mies, jonka nähdessä melkein pissi tulee housuun.
Mä tunnen vetoa melkein kaikkiin miehiin aluksi. Mutta tosi nopeesti kyllä huomaan, ettei hommasta tule mitään vai pitääkö sanoa, että kyllästyn.
Miehet ovat aluksi semmosia toisen huomioonottavia, mutta sitten, kun luulevat saaneensa toisen koukkuun alkavat hössöttää sitä tyypillistä minä minä miestä. Hitto mun eteeni ei ole tullut vielä miestä, joka jaksais ajatella muitakin kuin itteensä. Ja jos tulee, niin ne on sellasia "nynnyjä", joita pitää vetää perässä.
Mahoton yhtälö varmaan: miehinen mies, joka kunnioittaa naista, eikä halua alistaa, koska siitä ei tule mitään ainakaan mun kanssa - paitsi leikisti.
Voi Pyhä Pietari sentään! Tuossa kerroit ittestäs sellaista, mitä en meinaa uskoa todeksi. Vai ihastut Sä aluksi melkein kaikkiin miehiin? No onneksi vain melkein... Minkälaisia ja minkänäköisiä ovat ne onnettomat joihin Et ihastu?
Kerro kerro vaan!!
Hitto takas ittelles! Olisit sitten joskus seissyt mun edessä niin olisit ainakin nähnyt sellaisen, joka ottaa muitakin huomioon. Mutta mua Et sais vaikka vinkuisit...mulla on jo se sellainen Päähuomionkohde johon pitää panostaa.
Ei se ole mahdoton yhtälö mutta sen verran valottaisin miehistä näkökantaa vielä asiasta; kukaan ei ota Sua koskaan huomioon 100%:sti ja 24h vuorokaudessa. Kenenkään elämällä ei ole yhtä ainoaa keskipistettä. Ja tää ei ollut leikisti vaan tosissaan suollettua katkeraa todellisuutta.
Pesiskö tänään harjapään myös sisältä?
Mimmuuu? Loukkasinko jotenkin Sua kun katosit kuin tuhka tuuleen? Toivottavasti en!!
Ei mua niin vaan loukata, paitti jos on kirveellä isketty. Mulle iski vaan tommonen asiakaskäynti, enkä ole ollut täällä toimistolla, mutta nyt tulin.
Eihän ketään voi huomioida satasen edestä, mutta että edes joskus ajateltais, että mitähän toi toinen on asiasta mieltä, varsinkin jos jokin seikka liippaa myös toisen tohelon elämää.
Tunnustan kyllä, että tunnen monta miestä, joille tekis mieli sanoa, että jos joskus joudut ulkoruokintaan, niin soittele, voin laittaa teltan pihaan pystyyn ja majoittaa sinne. Hitsi, että toi telttajuttu on hyvä, kysy vaikka koiruuspoliisislta.
Olen kai ennenkin sanonut, että mun onni ja epäonnikin luultavasti on se, että olen koko ikäni ollut miesten kanssa tekemisissä. Miehistä tulee niin helposti mun kavereita ja kavereitten kanssa en taas osaa aatella mitään kotileikkejä.
Vähän töitä välissä ja sitten vilikasen taas tänne. Hauskaa viikonloppua jos ei enää kohdata.
Ihan pelleksi heittäydyin näin perjantaina ja kysynkin, että monenkos hengen se teltta on? Jos joskus joudun ulkoruokintaan niin koirakytän kanssa meillä olis helpompi partioida kolmostien suunnalla jos olis yöpymispaikka noinniinku katottuna. Voitas sitäpaitti kytätä Sunkin tekemisiäs vähän niinku tarkemmin!!
Mutta ei me sinne pikkulan ovelle tultais niin kuin silloin kerroit, että ne hommelit haluut rauhassa hoitaa!
Sullahan taitaa olla ihan sairaan vilkas sosiaalinen elämä!!!???
Joskus kyllä kysyn Sulta tosta kaveruudesta...jos äijää pyörii mekossa kuin meren mutaa ja silti on yksin..? Sitä ei tajua tämä partio, ei kumpikaan!
Kato: ? Me ollaan kai ihan kyssärinä?
Hyvää Sullekin Silja-Mimmu-Leena!
Vai huuli pyöreenä sitä vietetään viikonloppu - yritä edes viheltää.
Neljän hölön teltta muistaakseni, mut jos paljon sataa, niin ottakaa jokin lainapeite mukaan varmuuden vuoksi, sillä teltta on vanha - 16 vuotta nuorempi kuin mä.
Mun sos.elämä on tosi hiljainen, mutta töissä vipeltää ukkoo jos jonkinlaista ja akkaa kanssa. Miehet on minusta jollainlailla mukavampia kuin naiset työyhteisössä. Naiset pohtii hirveesti toisten ihmisten oloja ja elämää. Mua ei tosiaankaan kiinnosta puhua ruokatunnilla työtoverin miehen sisarenpojan asunnosta tms. Jotenkin olen myös ollut havaitsevinani, että moni (ukko)mies hakeutuu mun seuraan, koska mä pystyn olemaan niiden lähellä haluamatta mitään sen enmpää. Tulevat turvaan Ison-Iitan kainaloon pienempiä kottaraisia.
Kun mä pääsen kotiin ja saan oven kiinni perässäni olen onnelinen - se on mun valtakuntani. Joskus huomaan ajattelevani, että mahtuisko tänne mies pysyvästi - jos mies olisi ja tulisi, niin silloin pitäisi olla tilaa enempi ja isompi löhösohva, ettei tarvis jatkuvasti päällekkäin "töllöä töllöttää".
Mä haluaisin joskus itsekin todella tietää, miksi olen yksin. Onko se silkkaa itsesuojeluvaistoa, sitoutumispelkoa se ei ole, mutta miten olisi määrätynlaisen oman vapauden menettämisen pelkoa tai mitä sitten lieneekään. Vai onko niin yksinkertainen juttu, että pelkään suhteen epäonnistuvan ja kun olen tyyppiä "annan itseni kokonaan", niin loppu olisi toistamiseen koettuna liian vaikeaa.
Keksippä ensi viikoksi jokin muu puheenaihe, etten ihan kaikea ala tässä toitottaan.
Heiiiiiiiiiipä heiiiiiiiiiiiiiiiiii!