Ahneuden takia munat on loppu. Tuottajat myy munansa ulkomaille. Kukapa sitä ilmaiseksi antaa Keskolle ja S-kaupalle munansa
Kananmuna
Anonyymi-ap
50602
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 50
Vanhimmat
Olisko neuvottelun paikka tuottajan hinnasta ?
Välistävetäjänä S ja K, sinne ne voitot menee.
Ruoan laatu on heikentynyt huomattavasti, ketjujen ruokapaikat mättää riissiä, sirpaleeksi revittyä broileria, outoja mausteisia mössöjä.
Ulkona ruokailu loppunut lähes kokonaan ja tuo hintapolitiikka hulahtanut yli äyräiden.
Moni toteaa myös kaupan omien merkkituotteiden, varsinkin ruoan suhteen, menneen mauttomaksi heikkolaatuiseksi joten sekin näkyy kuppiloiden alasajona.
Näkyy omassa kukkarossa säästönä, ei ylihintaista huonoa tuokaa tarvitse hankkia, joku totesi, ettei tarvitse enää, puuro riittää, näin se käy monella.
Riisto on rajatonta!
Näin tapahtuu, kuten naudanlihan osalta, nyt tosin näkyyjo täällä päässä Suomeakin Brasiliasta tuotua lihaa.
Argentiinalainen on mielestäni parempaa, jää nähtäväksi, miten "kuppareille" käy.
Tavallinen kansa näännytetään nälkään, näin olivat tehneet sodan aikana täälläkin ja nyt se toistuu.
Onnistuisiko se suoramyynti sen kummemmin, tuskin.
Ahneiden pidot ovat menossa.
Vain lukutaidoton idiootti kävelee hiihtoladulla.
Voi olla että tuo lukutaito on mennyt ilman munia
Pelkäätkö sinäkin rattijuoppoja?
Töpsyttelehän sinä siellä vartiossasi.
Tollojen kuningas.
Voi, voi, munaton nilittäjä.
Ja mitä tekee lääkärit ? Ihmettelevät potilaiden huonoa elämää ja kuntoa
Eihän niitä näy, ovat niin isopalkkaisia, että makoilevat tekemättä mitään.
Osa ryyppää, osa väärentelee diagnooseja, jotenkin järjestelmä herahtanut levälleen.
Ehkä potilas osassaan tietää enemmän omasta kropastaan kuin nyky pikalääkärit.
Näin on nähty.
Tästäkin kaikesta saamme kiittää perSSläpeä.. ps.Missä se tikun ja takun sekä Pölynimurikauppias Maurin lupaama euron bensa /diesel viipyy??? Eikö ole ehditty vielä jalostamaan??? Mutta 3euron aineita on kohta markkinoilla ja perSSreiät ei inahdakkaan korjatakseen asian...🍀🍀🍀🍀
Polttoaineiden hinnannousu johtuu Iranin sodasta.Persuja on turha siitä syyttää.Jokin aika sitten oli USA;ssa kananmuna vajaus.Oliko sekin Suomen Persujen syy.?????????
Eikö se ollutkaan Marinin tai tulevan hallituksen vika,kuten perSSlävet vouhottaa???? Verotusta laskemalla saisi polttoaineet inhimilliselle tasolle,mutta ei se meille Petturi perSSläville käy kuin puheissa🍀🍀🍀🍀
Mene hoitoon.
Miten polttoaineen hinta on muuallakin noussut. ?toisekseen vaikka verotusta laskisi niin kuvitteleeko että hinta laskee ? Oletko niin naivi.
Oletko unohtanut , että joku vuosi sitten bensa oli jo 2.5 euroa litralta. Onko dementia?
20 vuoden päästä 3,5 euroa litra
Yllättäen kauan meni tällä kertaa ap ennen kuin käänsit aiheen koskemaan persuja onko sinusta tulossa vanha?😁😁
ps. Viittauksella edelliseen milloin sinä Soinia isäksi kutsuva ap haet apua tuohon sinun elämääsi hallitsevaan pakkomielteeseen?
Haukkumamme Marinin aikaan dieseliä sai halvimmillaan 1.10€ litra. Terv:Persu🍀🍀🍀🍀
Vituttaahan se kun valheitamme oiotaan/tuodaan julki. Terv:Persu🍀🍀🍀🍀
Yhtä siansaksaa tuon emojin sepustukset.
Kysymys;"oletko ihan viisas"?????
Eihän se tollo ymmärrä mitään.
Eihän tuo voi olla edes kepujen maskotti, outojen olioiden maasta.
Joku antipatia persuja kohtaan, mielen syvyyksissä häiriötila.
Mene hoitoon
...ja bensa huomattavasti halvempaa, oikeisto riistää urakalla.
2€ on 12 mummun markkaa!
Mene hoitoon
Niin johtuukin. Kaikki selväjärkisethän tuon tietävät.
Silti persujen TikTok -Vigelius ja hörökorva Bergbom onnistuivat uunottamaan yksinkertaisia bensan hinnalla.
Maukka Pensakangas samoin pohjalaisia peräkamarinpoikia.
Entäpä jos munaMies tai nainen ei vaan suostu myymään munia vaan pitää ne itsellään ulkomaalainen ostaja elää jossain muussa maailmassa viljelijää tukien. Suomalainen porvari yrittää rosvota ilmases kaiken
Voisiko olla näin että suomalainen kananmuna käy jossain päin Eurooppaa lenkin ja tulee takaisin suomalaisten pöytään
Munien kanssa käy samoin kuin naudanlihan, tuottajat myy ulkomaille kun kauppa ei maksa oikeaa hintaa.
Kaupan siivu se on ihan liian iso suomalaisessa yhteiskunnassa
Muutenhan se on viljelijän konkurssi jos ei myy ulkomaille
Menee ne tällä touhulla muutenkin jo konkurssiin, oottakeehan.
Tuloeroja pitäis kasvattaa, rikkaita tarvitaan lisää niin sos.pummeiille saadaan verovaroja jakoon.
Jokaisella on oikeus ja mahdollisuus vaurastua jos halua on.
Olen 1250 euron kk eläkkeellä enkä valita, no muutaman miljoonan olen kerännyt palkkatyöllä elämäni aikana, ei viinaa eikä tupakkaa vaan nämä rahat säästöön niin eläkkeellä riittä rahaa.
Ei se tämän vaikeampaa ole!
Korvessa kuusen juurella...kaan asuen, et ikinä saa miljoonia kasaan, suurella egolla on luulot ja jutut aina isoja.
Et vissiin seuraa uutisointia?
Jatkuvasti lehdissä juttua yksinäisistä henkilöistä jotka asuneet elämänsä yksin jossakin syrjäisessä paikassa erittäin vaatimattomasti, ulkopuolisilla usko, että ovat eläneet kurjuudessa ja köyhyydessä, henkilön kuoltua onkin löytynyt omaisuutta useiden miljoonien edestä joka menee valtiolle.
Viimeksi pariviikkoa sitten oli lehdistössä.
Totta turiset.
Totta turiset.
Sossut 🤣
... saavat mahtavan vaalivoiton huhtikuussa 2027 ja Suomen kansa äänestää persut roskikseen.
Syy - myynti ulkomaalle koska maksavat parempi hinta
Munamuraali ois kyllä taideteos.
Munaralli vaalituvassa munaravi,munatoti.
Heecci portsarina niin totit lentää.
perSS valheet löyhkää kuin märännyt kananmuna🍀🍀🍀🍀
Suomessa on munittu oikee kunnolla 1950 koko hallinto 1.5mlj.muniaa auto,alko,asunto veroista alkaen
Kyllä muniaon
Kanat ovat huikean älykkäitä tyyppejä. Heillä on kymmeniä erilaisia merkkiääniä, joiden kautta kommunikoida, ja he osaavat yhdistää erilaisia käsitteitä (kuten "ylhäällä" ja "vaara") toisiinsa. He myös opettavat jälkikasvuaan ja tuntevat jopa empatiaa läheisiään kohtaan.
Munantuotannossa kanoja kuitenkin kohdellaan pelkkinä koneina. Kanat syntyvät maailmaan tuntematta koskaan emoaan - vaikka tutkimus osoittaa, että kosketus emoon on kananpoikasten kehitykselle ja turvallisuuden tunteelle todella tärkeää.
Halki lyhyen elämänsä kanoja pidetään sietämättömän ahtaissa häkeissä, joissa heidän sairaalloisesti jalostetut kehonsa munivat niin paljon, että edessä on nääntyminen jo nuorena.
Silloin heidät tapetaan. Teurasikä on tyypillisesti vaivaiset puolitoista vuotta, kun taas muutoin kanat voivat elää jopa 20 vuotta.
Tämän jälkeen nämä älykkäät, tuntevat yksilöt jauhetaan ja ruokitaan turkistarhojen ketuille.
Kananmunien tuotanto onkin julmuutta alusta loppuun - ja sillä vieläpä mahdollistetaan toista julmuutta eli turkistarhausta. 💔
Kannattaa siis jättää kananmunat kaupanhyllylle ja tukea julmuuden sijaan myötätuntoa.
...
Kuvan katkelmat ovat osa Ylen tuoretta uutista. Linkki uutiseen kommenteissa.
Lisätietoja kanoista:
Marino, L. (2017). Thinking chickens: a review of cognition, emotion, and behavior in the domestic chicken. Animal Cognition, 20(2), 127-147.
Todellisuudessa munapula johtui siitä,että Tanskalais omisteiset munapakkaamot veivät munat Tanskaan koska siellä oli vajetta,käsky tuli Tanskasta omistajilta ,ei ollut mitenkään riippuvaisia Suomen kauppaneuvotteluista ,Tanskalaiset halusivat suojata markkinat jotta esim Ukrainalaiset munat ei olisi tulleet markkinoille ,siinä se juuri syy on ,kaikki muu teoria on tuulesta temmattua
Mitä eikö isoon suuhun löydy enää Munaa????? 🍀🍀🍀🍀
Mitä eihän tuossa noin sanottu !! sinulla näyttää olevan ongelmia luetun ymmärtämisessä..
Ruotsissa bensa 1.50 Suomessa 2.20. Kiitos hallitus
Hyvä ME T:perSSut💩💩💩💩