Täällä on silloin tällöin kyselty, moneenko joukkoon lestadiolaisuus on jakaantunut ja on kyselty syitä ja eroavaisuuksia. Nähdäkseni niitä on kolme joukkoa. Ensinnäkin ääntä alkavat nostaa ne, joiden mielestä jostakin piirteestä, käytännöstä tai perinteestä poikkeaminen pitäisi jostakin syystä ehdottomasti sallia, siihen ärähtää sitten toinen joukko, jonka mielestä niin ei missään nimessä pidä tehdä, ja lopulta tulee näkyviin myös kolmas porukka, joka ei ota kantaa puolesta eikä vastaan, mutta muodostavat lopulta oman joukon, tai menevät mihin valtavirta vie.
Nämä kolme (tai laskutavasta riippuen kaksi) ryhmittymää nostavat päänsä kussakin joukossa aika ajoin, mikä johtaa taas uusiin hajaantumisiin. Ja tämä pirstoutuminen on syönyt ja syö yhä lestadiolaisuuden uskottavuutta liikkeen ulkopuolisissa, heränneissä ja autuutta kaipaavissa ihmisissä.
Olen huomannut, että lestadiolaisuuspalstalla kirjoittelevien kaikkien tunnistettavissa olevien suuntien edustajien mielipiteistä löytyy ajatusta, että kaikki tapahtuneet hajaannukset ovat olleet ikäviä ja vahingollisia ja kaiken lisäksi usein varsin lapsellisista syistä syntyneitä.
Onko lestadiolaisuuden eri ryhmiin ajautuneiden sieluissa ja sydämissä toivetta, tarvetta ja uskoa uudelleen yhdistymiseen ja sitä tietä lestadiolaisuudessa julistettavan evankeliumin uskottavuuden ja menestyksen parantamiseen? En tunne eri ryhmien hallintohierarkista rakennetta, mutta käsittääkseni täydellistä diktatuuria lukuunottamatta kentältä kuuluva ääni yleensä on otettava huomioon. Onko missään ryhmässä ollut esillä riitaisuuksista sopimisen mahdollisuus?
Nämä kolme (tai laskutavasta riippuen kaksi) ryhmittymää nostavat päänsä kussakin joukossa aika ajoin, mikä johtaa taas uusiin hajaantumisiin. Ja tämä pirstoutuminen on syönyt ja syö yhä lestadiolaisuuden uskottavuutta liikkeen ulkopuolisissa, heränneissä ja autuutta kaipaavissa ihmisissä.
Olen huomannut, että lestadiolaisuuspalstalla kirjoittelevien kaikkien tunnistettavissa olevien suuntien edustajien mielipiteistä löytyy ajatusta, että kaikki tapahtuneet hajaannukset ovat olleet ikäviä ja vahingollisia ja kaiken lisäksi usein varsin lapsellisista syistä syntyneitä.
Onko lestadiolaisuuden eri ryhmiin ajautuneiden sieluissa ja sydämissä toivetta, tarvetta ja uskoa uudelleen yhdistymiseen ja sitä tietä lestadiolaisuudessa julistettavan evankeliumin uskottavuuden ja menestyksen parantamiseen? En tunne eri ryhmien hallintohierarkista rakennetta, mutta käsittääkseni täydellistä diktatuuria lukuunottamatta kentältä kuuluva ääni yleensä on otettava huomioon. Onko missään ryhmässä ollut esillä riitaisuuksista sopimisen mahdollisuus?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Lestadiolaisia on kaikkiaan 18 eri joukkoa, eikä mikään niistä sinun kuvaamasi kaltainen. Eri joukot lähtevät voimakkaiden persoonien perässä kohti erilaisia oman vanhurskauden harjoitusmenoja, koska eivat tunne Kristusta ja hänen äänsään. Yhden seurakunnan Kristus on perustanut, eikä mikään maailmassa tunnettu seurakunta ole tuo yksi hengellinen seurakunta.
Yksi kaikkien kristittyjen yhteinenj Seurakunta muodostuu uskon ja Kasteen kautta Kristuksen vanhurskaudella puetuista ihmisistä. Niistä jotka OVAT Jeesuksessa Kristuksessa, siis ovat Jumalan Hengestä syntyneet Jumalan lapsiksi.
Lestadiolaisuudesta ei ole yhdeksi, koska se on alunperinkin hajonnut Kristuksen seuraamisen asemesta moniin erilaisiin ihmisoppeihin ja säädöksiin, erilaisten johtajien toimesta.
on ollut jo 1900-luvun alkuvuosina, mutta tulokset jäivät laihoiksi. Kuten oli odotettavissakin, sillä siksi etäälle monista perustavaa laatua olevista kysymyksistä ajatukset ja mielet jo silloin olivat erkaantuneet. Tilanne oli kuten Idän ja Lännen kirkkojen suhde vuoden 1053 paikkeilla, jolloin ne katkerasti toisiaan kiroten erkanivat toisistaan aina meidän päiviimme asti.
Ainakin esikoisten joukossa esiintyi näkökanta, jonka eräs vanha saarnaaja toi 1950-luvulla esiin ( muistellessaan edesmenneiden saarnaajien ja kristityiden kertomuksia noista raskaista ajoista) muodossa: "Eriseurat tästä heräyksestä ovat ylöskasvaneet eri juurista, eivätkä ne tule samaksi puuksi, vaikka niiden latvat yhdeksi sidottaisiin, sillä maaperä, josta ne elinvoimansa imevät on saastutettu vihan, valheen, katkeruuden ja suuruuden hengen kylvöllä"!
Olisikohan näkökannat näissä asioissa nykyisin lieventyneet? Ainakin VL-suunnassa vanhemman väen keskuudessa vallitsee vieläkin sammumaton viha esikoisia kohtaan. Olen sen itse kokenut, joutuessani joskus tekemisiin joidenkin heikäläisten kanssa; jo esikoisen tervehtiminen Jumalan nimeen on kuoleman synti! Mihinkä tämä pohjautuu, sitä en tiedä. Ei ainakaan Raamattu opeta tätä, vaan kehottaa toivottamaan rauhaa jokaiselle huoneelle mihin menevät. Jumalan Henki sitten tutkistelee, josko siellä on rauhan lapsia, joiden päälle tämä rauha voi jäädä!
Oma mielipiteeni esikoiskristittynä on, että alkuaikojen hajaannukset, joissa VL, EL ja Uusiherys erkaantuivat toisistaan, on loppujen lopuksi vallanhimon ja suuruuden hengen tulosta, eikä yksikään näistä joukoista voi sanoa itseään niissä syyttömiksi; opilliset kysymykset ( kuten käsitys ihmisen vanhurskauttamisesta, Kristuksen seurakunnan hallinnasta, monista käytännön kysymyksistä ja menettelytavoista yms. ) olivat siinä valtataistelussa vain astaloita, joilla vastaleiriä nuijittiin.
Kuka sitten nyt on oikeassa, eli kuka on oikea Kristuksen seuraaja, kristitty? Vapahtajamme antoi siihen pari tuntomerkkiä: "Hedelmistä puu tunnetaan" ja "Siitä teitä pitää minun opetuslapsikseni tunnettaman, että te rakkauden keskenänne pidätte"! Eikö näissä ole meille kaikille kyllin kilvoittelun aiheita;jos tämän käsitämme, ei meillä ole aikaa enää toisten arvosteluun ja tuomitsemiseen kaikkinaisten turhanpäiväisten asioiden tähden.