Todella huono kokemus Uulan himmeästä sisämaalista. Maali oli jo purkissa omituisen oloista, kökköistä, mutta huolellisen sekoituksen jälkeen maalattiin sisäseiniä. Kaksi kerrosta ei riittänyt, oli huonosti levittyvää ja jätti omituisia jälkiä. Vielä kolmen kuivumispäivän jälkeen jäi kämmenestä jälki maaliin!
Toki reklamoitiin, että maali oli omituista. Sekä K-raudan että Uulan mukaan vika oli maalaajassa, vaikka sanoin ettei maali vaikuttanut normaalilta. Takertuvat vaan siihen, että maalia oli liian vähän maalattavaan alaan nähden, vaikka sen jo itsekin tiesimme. Vaihdettiin merkkiä, ja maalaus sujui kuten ennenkin eli hyvin ja seinä on nyt kaunis.
Ei enää ikinä Uulan maaleja meille eikä työpaikalleni (missä maalataan kymmeniä, jos ei satoja seiniä vuodessa).
Uulan sisämaali - ei jatkoon
Anonyymi-ap
1
84
Vastaukset
- Anonyymi00001
Tuohan on muoviton maali eli ei muodosta tiivistä "kelmua". Tärkeää on sekoittaa maali todella huolella ja välillä myös maalauksen aikana.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad671232- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että336701- 51661
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116646- 51638
- 101625
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76592
- 56574