Minusta alkaa

tuntua siltä, että yksin oleminen koko loppuelämän ajan on paras vaihtoehto minulle! Ei edes ystävää saman ikäisestä kuin itse olen! Miehille ei riitä pelkkä ystävyys, vaikka muna ei edes seiso! En koe mitään tarvetta läheisyydelle kenenkään kanssa! Ja halata voin vain suunnilleen ikäiseni miehen kanssa vaatteet päällä ollessa! Oli väärin aloittaa projekti kysymättä tiettyjä kysymyksiä ja toinen virhe oli se, että projektille olisi pitänyt laittaa aikaraja sen loppumiselle! Yksi ihminen on saanut tehdä mitä haluaa häiritäkseen vanhemman ihmisen elämää, jos aikaraja olisi päätetty vanhempi ihminen olisi saanut elää jo monta vuotta rauhassa!
2164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Elämän ehdottomasti ahdistavimmat vuodet takana! Aiheutettiin pahaa oloa monellat tapaa ja kun alussa ei kerrottu mikä projektin tarkoitus oli, ei ollut pitkään aikaan minkäänlaista ymmärrystä mistään! Ja sitten kun ymmärsin kaiken, sitä samaa asiaa jankutettiin joka ikinen päivä! Ainoa ihminen, joka olisi voinut muuttaa tilanteen sanomalla jotain, vaikeni kuin muuri! Ei ole mitään hyvää sanottavaa koko projektista!

Äänestä
  • Eläköön kukin miten haluaa ja pysyköön minusta kaukana. Ei kiitos enää yhtään uutta ystävää minulle koskaan!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

tuntua siltä, että yksin oleminen koko loppuelämän ajan on paras vaihtoehto minulle! Ei edes ystävää saman ikäisestä kuin itse olen! Miehille ei riitä pelkkä ystävyys, vaikka muna ei edes seiso! En koe mitään tarvetta läheisyydelle kenenkään kanssa! Ja halata voin vain suunnilleen ikäiseni miehen kanssa vaatteet päällä ollessa! Oli väärin aloittaa projekti kysymättä tiettyjä kysymyksiä ja toinen virhe oli se, että projektille olisi pitänyt laittaa aikaraja sen loppumiselle! Yksi ihminen on saanut tehdä mitä haluaa häiritäkseen vanhemman ihmisen elämää, jos aikaraja olisi päätetty vanhempi ihminen olisi saanut elää jo monta vuotta rauhassa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu