kansaa kusetetaan oikein kunnolla

Anonyymi-ap

suomeen on tuotu jo ydin aseita amerikan toimesta hallituksessa yritetään runnoa väkisin läpi sopimus etteivät puolustus voimat ja hallitus jäisi kiinni rikoksesta asian paljastuessa he ovat jo nyt tehneet perustus laillisen rikoksen

40

243

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      No mutta sehän hyvä.

    • Anonyymi00002

      presidentin ja hallituksen syyte suojan kiertäminen käy helposti kun ensin tehdään rikos konka ne myöhemmin hyväksyvät ketään ei voi syyttää

      • Anonyymi00006

        Noinhan esim. poliisikin on toiminut jo vuosikymmeniä. Mm. salakuunnellut puheluita. Sitten vain lainmuutoksilla vaadittiin poliisin jo tehdyt rikokset laillisiksi. Mutta tekoaikaan ne kyllä olivat poliisin omia rikoksia.

        Näin on Suomessa ollut monessa muussakin asiassa.


      • Anonyymi00009
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Noinhan esim. poliisikin on toiminut jo vuosikymmeniä. Mm. salakuunnellut puheluita. Sitten vain lainmuutoksilla vaadittiin poliisin jo tehdyt rikokset laillisiksi. Mutta tekoaikaan ne kyllä olivat poliisin omia rikoksia.

        Näin on Suomessa ollut monessa muussakin asiassa.

        esim nato


    • Anonyymi00003

      No pysyypähän ryssä aisoissa antaa.

      • Anonyymi00004

        Aisoissaan kirjoitin.


      • Olet aisankannattaja.🍆🇺🇸


    • Anonyymi00005

      Nii. Mutta mitä kunkin meistä sitten pitää itse tehdä?

      Riippuu siitä haluaako itse tukea rikosta vai olla sitä vastaan.

      Joka ei halua tätä tukea: tehdä täysi pesäero tämän maan päättäjiin sekä rikolliseen kansanosaan ja pysyä omassa päätöksessään.

      Jumalan edessä me kukin vastaamme kerran vain itsestämme: ketä seurasimme ja ketä emme.

    • Anonyymi00007

      Olemme sodassa Irania, Venäjää, Kiinaa, Jemeniä ja Libanonia vastaan.

      Ydinaseet tulee tarpeeseen.

      • Anonyymi00008

        "Me" emme ole sodassa heitä vastaan.
        Te eräät olette, mutta puhutte ja toimitte kuin koko kansan nimissä.

        Ette ole kunnioittaneet toisen puolen suomalaisten mielipidettä. Olette vetäneet koko kansamme teidän luomiinne ongelmiin, koko kansan varojen kustannuksella. Käyttäneet sitä kuin yksin omaanne,

        Näille rikoksillenne ei ole mitään kevyttä vl-anteeksiantamusta.
        Niin helpolla ette pääse.


      • Anonyymi00010

        Mistähän johtuu, että ydinaseiden käyttäjät tai niiden käytön edesauttajat, Truman, Stalin, Chirac, Jong-Un, Orpo ovat usein murhamiehiä ja heidän käsiin me annamme heille vallan,?


      • Anonyymi00011
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        Mistähän johtuu, että ydinaseiden käyttäjät tai niiden käytön edesauttajat, Truman, Stalin, Chirac, Jong-Un, Orpo ovat usein murhamiehiä ja heidän käsiin me annamme heille vallan,?

        Stubbin haaveena on aina ollut, että hän saa kantaa ydinasesalkkua ja pitää sormeaan ydinaselaukaisunapin päällä. Silloin häntä ainakin uskottaisiin eikä pilkattaisi.


    • Anonyymi00012

      Ydinase laista on tehtävä niin väljä, että sen sisällä suomen puolustuvoimat voivat operoida salassa mitä tahansa, mitkä asiat ovat maan turvallisuuden kannalta parhaat. Orpo näyttää läpättävän julki kaikki asiat, mutta ehkä hän valehtelee tietoisesti, kun tietää, että Putin lukee kaiken sanomalehdistä. Putinille saa valehdella niin paljon kuin on tarpeellista.

    • Anonyymi00013

      Kyllä me jo olemme jonkinlaisess sodassa kun annettu ensimmäinen vaaratiedote ja käsketty ihmisiä poistumaan tietyltä alueelta dronen vuoksi.

      Pian kuolee ensimmäinen ihminen ja se on järkytys, mutta sitten siihen hiljalleen totutaan ja vaikka joku kaupunki pommitetaan maan tasalle, olemme aivan rauhallisia ja hermostumme vain jos meillä itsellämme ei netti toimi.

      • Anonyymi00014

        netti suunniteltiin sotilas käyttöön ja kaikki netin käuttäjätvoi luokitella terroristeiksi


      • Anonyymi00016

        kyllä näitten suomalaisten kuolemaan on jo odotettu


    • Anonyymi00015

      tyhmää suomalaosta saakin kusettaa pyssy kädessä rinta malla itse murhan tekevä suomalainen on ilo kaikille

    • Anonyymi00017

      Lahtari hallitus sotapsykoosissa olevine lammas politikkoineen haluaa tihota suomen ,eurostoliiton ja usan eturintamaksi venäjää vastaan ,suomihan on jo taloudellisesti täysin tuhottu ,nyt pitää tapattaa kansa pois🤫

      • Anonyymi00018

        kansa on syy pää kaikkeen


      • Anonyymi00019
        Anonyymi00018 kirjoitti:

        kansa on syy pää kaikkeen

        ei tämä järjestelmä toimi muuten jos kansa ei halua muuttua


      • Anonyymi00020
        Anonyymi00019 kirjoitti:

        ei tämä järjestelmä toimi muuten jos kansa ei halua muuttua

        kansa haluaa olla aivo pestävänä ja äänestää


      • Anonyymi00021
        Anonyymi00020 kirjoitti:

        kansa haluaa olla aivo pestävänä ja äänestää

        kansa haluaa tehdä itse murhan ellei tartu aseeseen ja aloita sisällis sotaa


      • Anonyymi00022
        Anonyymi00021 kirjoitti:

        kansa haluaa tehdä itse murhan ellei tartu aseeseen ja aloita sisällis sotaa

        siihen venäjä voisi olla hyvänä apuna jolla saadaan hyökättyä hallitusta vastaan ja tapertua ne


      • Anonyymi00023
        Anonyymi00022 kirjoitti:

        siihen venäjä voisi olla hyvänä apuna jolla saadaan hyökättyä hallitusta vastaan ja tapertua ne

        mitä pikemmin saadaan sisällis sota käyntiin sen parempi


      • Anonyymi00024
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        mitä pikemmin saadaan sisällis sota käyntiin sen parempi

        venäjältä aseira rajan yli suomalaisille


      • Anonyymi00025
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        venäjältä aseira rajan yli suomalaisille

        mut harva haluaa puolustaa maata vaan tyytyy tapattamaan itsensä ja kun ei suomalainen halua puolustaa itseään on vika korvien välissä


      • Anonyymi00026
        Anonyymi00025 kirjoitti:

        mut harva haluaa puolustaa maata vaan tyytyy tapattamaan itsensä ja kun ei suomalainen halua puolustaa itseään on vika korvien välissä

        ydin aseet ovat pelote niitä ei ole oikeasti olemassa ihmisiä hallitaan pelolla hirsoshima ja nagasaksi olivat palo pommeja ja ydin pommi viedot ovat haliwood paskaa


      • Anonyymi00027
        Anonyymi00026 kirjoitti:

        ydin aseet ovat pelote niitä ei ole oikeasti olemassa ihmisiä hallitaan pelolla hirsoshima ja nagasaksi olivat palo pommeja ja ydin pommi viedot ovat haliwood paskaa

        ja tehry käyttämällä cgi tekniikkaa


      • Anonyymi00028
        Anonyymi00027 kirjoitti:

        ja tehry käyttämällä cgi tekniikkaa

        jos niitä ydin latauksia on tehty tuskinpa vain niitä videoita ihmisille näytetään


      • Anonyymi00029
        Anonyymi00028 kirjoitti:

        jos niitä ydin latauksia on tehty tuskinpa vain niitä videoita ihmisille näytetään

        kaikki koulun oppiaineet ovat täyttä valetta


      • Anonyymi00030
        Anonyymi00029 kirjoitti:

        kaikki koulun oppiaineet ovat täyttä valetta

        matikka nyt on toimiva se on ollut aina olemassa matikkakin löydettiin sitä ei ole kehitetty


      • Anonyymi00032
        Anonyymi00030 kirjoitti:

        matikka nyt on toimiva se on ollut aina olemassa matikkakin löydettiin sitä ei ole kehitetty

        joku puhuja sano et lopun aikana tieto katoaa pitää paikkansa nykyään kaikkion 100 % valetta


      • Anonyymi00033

        skitso frenia on vakava tauti


    • Anonyymi00031

      Ei ydinaseet auta kun droneja tulee koko ajan eikä niitä eroteta lintuparvista.

      • Anonyymi00034

        bill gatesin rokote hyttyset ovat parempi uhka kun niitä lasketaan heli koptereista parvina ihmisten kimppuun ihmisten tappaminen on eliitille kansan huvi


      • Anonyymi00035
        Anonyymi00034 kirjoitti:

        bill gatesin rokote hyttyset ovat parempi uhka kun niitä lasketaan heli koptereista parvina ihmisten kimppuun ihmisten tappaminen on eliitille kansan huvi

        onko ihminen vain saastaa ja eliitti on se kuningas ja sivistynyt kansan osa joka hoitaa syöpäläisen pois päibä järjestyksestä


      • Anonyymi00036
        Anonyymi00035 kirjoitti:

        onko ihminen vain saastaa ja eliitti on se kuningas ja sivistynyt kansan osa joka hoitaa syöpäläisen pois päibä järjestyksestä

        aborttejakin tehdään ennätys määrä ihmiset syövät laji tovereitaan ruuat on myrkytetty ja ihmisille syötetään koppa kuoriaisia


      • Anonyymi00037
        Anonyymi00036 kirjoitti:

        aborttejakin tehdään ennätys määrä ihmiset syövät laji tovereitaan ruuat on myrkytetty ja ihmisille syötetään koppa kuoriaisia

        korona rokotteetkin meni heittämällä läpi ja 5 000 perinnöllistä sairautta meni läpi heittämällä


      • Anonyymi00038
        Anonyymi00037 kirjoitti:

        korona rokotteetkin meni heittämällä läpi ja 5 000 perinnöllistä sairautta meni läpi heittämällä

        monikohan suomalainen on rokotettu lähes 5 miljoonaa tuleeko se suku puutto nyt vai myöhemmin


      • Anonyymi00039
        Anonyymi00038 kirjoitti:

        monikohan suomalainen on rokotettu lähes 5 miljoonaa tuleeko se suku puutto nyt vai myöhemmin

        meneehän se yks yhteen jos hallitus haluaa tapattaa kansan mitä rokotetulla ihmisellä tekee


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      285
      3558
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      28
      1984
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      44
      1616
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1471
    5. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      85
      1177
    6. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      143
      1149
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1054
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      95
      982
    9. Kannattaa ymmärtää se asia

      että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.
      Tunteet
      210
      821
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      757
    Aihe