Olen kuullut enteistä. Jotkut ihmiset osaavat ennustaa tapahtumia. Jotkut sanovat vain jotain ja se toteutuu vaikka 10 vuoden päästä. Oletteko kuulleet tarinoita tälläisista tapauksista. Olisi hyvin mielenkiintoista.
Esim. kerran eräs pariskunta teki testamentin omista lapsistaan ihan extempore ja myöhemmin molemmat kuolivat ilmeisesti liikenneonnettomuudessa jolloin lapset siirrettiin alkuperäisten vanhempien toivomaan kotiin.
Minulla on yksi enne enkä tiedä miten suhtautuisin asiaan.
Esim. kerran eräs pariskunta teki testamentin omista lapsistaan ihan extempore ja myöhemmin molemmat kuolivat ilmeisesti liikenneonnettomuudessa jolloin lapset siirrettiin alkuperäisten vanhempien toivomaan kotiin.
Minulla on yksi enne enkä tiedä miten suhtautuisin asiaan.
Vastaukset 30
Vanhimmat
En ole kuullut paljoakaan enteistä ja ennustuksista.
Yhden sitkeän ennustajan kuitenkin tunnen joka asuu naapurikylässä. Ja hän kuuluu sellaiseen uskonnolliseen ryhmään kuin Jehovan todistajat.
Hän on jo kerennyt ennustaa minunkin aikanani jo monesti maailmanlopun päivän, ja on odottanut sitä valmistautuen siihen. Tämä mukava Jehovan todistaja on kuitenkin joka kerta ennustuksessaan epäonnistunut. Mutta hän varmaan taas joskus ilmoittaa että sinä ja sinä päivänä on se maailmanloppu tuleva. Sitkeä kaveri näyttää olevan ennustamaan, vaikka aina näyttää menevän pieleen.
Se tietämistäni ennustajista!
saako niistä ihan luvan kanssa kertoa, koska eihän omat kokemukseni liity vanhollislestaadiolaisuuteen, mutta voisin kertoa kun on aikaa pari ihan tosijuttua. Mutta ei sitten viitti kirjoitella pitkiä juttuja jos sensuuri vie.
Mitä moppi tuumaa? :)
Voithan kirjoittaa jutut tekstinkäsittelyohjelmalla ja tallentaa ne omaan tiedostoosi, niin ei ainakaan mene hukkaan jos moppi sattuisi ne täältä moppaamaan.
...Emma :)
saatu ihan lupa niin koitetaan lyhyesti kertoa :)
Tiedoksi heti ettei näihin juttuihin sitten liity vl-uskovaiset millään tavalla, jos aiheuttaa jollekkin paheksuntaa.
Itse olen aina epäillyt näitä ennustusjuttuja mutta tässä on pari sellaista juttua jotka ovat saanneet itseni hämilleen, kerro sitten mielipiteesi kun olet lukenut.
Täällä meidän lähikaupungissa on vanha nainen, sairastanut lukuisia vakavia sairauksia ja aina täysin parantunut niistä, en tiedä hänen todellista ikäänsä, mutta olen ihmetellyt hänen käyttäytymistään niin selkeä ja jotenkin hyvin järkevän oloinen, niinä parina kertana kun olen hänet tavannut.
Tästä naisesta on kulkenut hujuja että osaa oikeasti ennustaa, hän ei mainosta missään eikä rahasta mitään, mutta sana menee tutun tutun välityksellä.
No kerran eräs ystäväni halusi mennä, ja pyysi minua mukaan kun yksin pelotti mennä. No menin tietysti ja epäilevänä pidin huuhaana koko touhua. Ystävälleni hän ei oikein ollut osannut sanoa mitään.
Itse muistan ennustuksesta sen kun hän sanoi, että minun hyvä ystäväni tulee kokemaan kovia ja hän tarvitsee hirveästi tukea ja lohtua sillä se ottaa hänelle lujille.
Vähän aikaa sitä jälkeepäin mietin, että onkohan se totta ja kuka tuo ystävä voi olla.
No ei mennyt kovin pitkiä aikoja, kun tämä samainen ystäväni jonka kanssa ennustajalla olin tuli itkien luokseni, ja sanoi että hänen pitkäaikainen avomiehensä on aivan yllättäen jättänyt hänet ja lähtenyt naapurinmuijan mukaan.
Tämä oli hänelle todellinen järkytys koska hän oli aikaisemman miehensä kanssa kokenut samankohtalon. Tältä ystävältäni meni vuosia toipua näistä tapauksista....Tästä tapauksesta tuli väkisinkin mieleen ennustajan sanat, voi toki olla silkkaa sattumaa.
Sitten toinen ihmeellisyys...
Pari kolme vuotta eteenpäin tästä, taas eräs toinen ystäväni pyysi mukaansa tälle samaiselle ennustajalle, tällä kertaa lähdin jo uteliaisuudestani mukaan, kun olin jäännyt ihmettelemään aiempaa.
Ennustuksen jälkeen vaihdettiin ajatuksia ei mitään ihmeellisyyksiä. Se mitä itselleni taas jäi elävästi mieleen oli kun hän sanoi ja selitti hyvin tarkasti, kuinka joku avioliitoossa oleva ystäväni, painotti vielä että nimenomaan avioliitossa oleva. Hän kertoi, että tämän aviomies pettää häntä, sanoo olevansa töissä ja kuitenkaan ei ole, tai jos onkin niin pettää sielläkin.....Sitten kun olin jo pois lähdössä niin hän vielä sanoi, muista tämä ystäväsi, sinulla eikä kenelläkään muullakaan ole mitään aavistusta tästä, mutta hyvin pian se sinulle selviää kuka tämä on, totuus selviää sinulle ensinmäisenä.
No jäin joksikin aikaa taas miettimään tätä, ja ajattelin etteihän minulla edes ole avioliitossa olevia ystäviä, ainakaan ketään sellaista joille tällaista voisi tapahtua.
No muutama kuukausi eteenpäin, illalla soi ovikello ja ystäväni naapurista oli itkien oventakana, ja kertoi että oli löytänyt miehensä autosta jonkun kummallisen kortin jossa joku nainen kiitteleli kuluneesta ajasta rakkaudella.
Silloin tuntui kuin sydänmeni olisi räjähtänyt ja muistin ennustajan sanat, ajattelin tässä se nyt on. Vaikka kuinka yritin lohdutella että kyseessä on joku erehdys tai muuta vastaavaa, niin tiesin jo totuuden.
Hänen miehensä yrittikin valehdella, että se on töistä poikien pila eikä siinä ole mitään totuuden perää. Itse epäilin koko miestä vaikka en ääneen sitä kenellekkään sanonut.
Eipä siinä kauaa mennyt kun mies jäi kaikesta kiinni. Hänellä oli pitkään ollut suhde nimenomaan tyopaikalla työskentelevään naiseen. Heille tuli avioero ja tämä mies elää nyt tämän naisen kanssa....Voiko tämäkin olla vain sattumaa?
Muuten se vielä, kun eka kerran olin siellä niin hän sanoi, että on tulossa tyttövauva jos ei heti niin tulevaisuudessa. Meni ohi korvien kun ei edes suunnitelmissa, eikä aikomuksenakaan enään "vanhoillapäivillä".
Sitten se toinen kerta, niin hän kysyi joko on se tyttövauva tullut, no jos ei niin kyllä se tulee...Sitten hän uudestaan taas puhui tästä vauvasta ja sanoi että se tulee sitten todellisen rakkauden seuraukksena ja on rakkauslapsi. Ihmettelin hieman tätäkin, hän ei varmasti tunne eikä muista millään minua, että miten hän voi puhua taas samasta asiasta kun ekalla kerralla....No tätä pidin ihan höpönä koska enhän ollut edes ihastunut kehenkään saati rakastunut.
Sitten kerran kuin salama kirkaalta taivaalta törmäsin häneen joka oli tarkoitettu itselleni, juoksin karkuun koska pelästyin jotain selittämätöntä tunnetta jonka koin. Meidän suhteemme ei tästä alkanut, pitkä matka yhteiseloon. Mutta nyt äärinmäisen rakastuneena mieheeni ja on noita tyttölapsia siunaantunut:)
Tässä pari näitä taupauksia joita olen alkanut epäilemään, että osaako joku todellakin ennustaa. Enään en uskallla ennustajalle mennä, sen verran jo pelottaa.
Voiko kaikki olla vain sattumaa? Näitä välillä mietin yksikseni.
muistan muuten kun tämä ennustaja sanoi minulle, että minulla olisi kyky aavistaa tulevia, ja pyysi rohkeasti niitä käyttämmään eikä jäädä epäröimään niiden kanssa...Tiedä sitten pitääkö paikkaansa, joskus se mitä olen epäillyt ja aavistanut niin on pitänyt täysin paikkansa.
Voihan jollain tällaisia kykyjä ollakkin, mutta kai kokemus vasta sitten sen kertoo.
Uskon kyllä kertomuksesi. Uskon myös että maailmassa on paljon asioita joita ei järjellä, eikä ainakaan vielä tieteellisin keinoin pystytä selittämään. Ihmisillä voi olla kykyjä joita ei vielä täysin tunneta, esim. suurin osa ihmisen aivokapasiteetista (oliko se nyt yli 90%) jää tällä hetkellä kokonaan käyttämättä. Mihinkähän kaikkeen pystyisimmekään, jos pystyisimme ottamaan käyttöömme koko volyymin!
Uskon että jotkut oikeasti pystyvät näkemään välähdyksiä tulevasta. Mutta myös huijareita on liikkeellä paljon, varmasti paljon enemmän kuin aitoja tapauksia.
Raamatussahan tuomitaan nämä ennustajaeukot, mutta itse uskon, että herkillä ihmisillä on tällainen kyky joskin huijareitakin on paljon heidän joukossaan.
Mummolleni on "etiäiset" ilmoittaneet etukäteen esim, vieraiden tulosta ja hän on laittanut kahvipannun tulelle vaikka vieraista ei ole ollut tietoakaan, mutta hetken kuluttua vieraat on saapuneet kuten "etiäiset" on ilmoittaneet.
Itsellänikin on ollut tällaisia "etiäisiä" elikkä tulee voimakas tunne, että jotain tapahtuu.
Kerran minulle tuli kauhea hätä ja huoli, että miehelleni tapahtuu jotain ikävää. Tämä tunne oli todella voimakas, en pystynyt kuin kävelemään paniikissa. Mieheni tuli töistä ja kertoi, että pikkupoka oli tullut sivutieltä polkupyörällä hänen autonsa eteen ja lentänyt tuulilasiin, no onneksi poika ei loukkaantunut vakavasti.
Näitä samantapaisia ennakkoaavistuksia on ollut paljonkin ihan pelkään kun niitä tulee, koska kokemuksesta tiedän niiden olevan totta ja jotain tapahtuvan.
Miten on laita, minua kiinnostaisi yksi mieltä askarruttava asia, miksi minulla on yksi vahva tunne päässä koko ajan. Olen sitä hautonut siellä kymmenen vuotta ja nyt on tullut aika, pelkään ettei se toteudu.
Itsekkin uskon että Raamatussa tarkoitetaan juuri näitä huijareita, jotka muka ennustavat kaikkea tulevaa, ja pitävät sitä totetana, saavat jopa monet siihen uskomaan. Varmasti usea ennustaja onkin huijari.
Nyt muuten muistan, että olen myös kuullut joistain "mummoista" he ovat saattaneet istua kiikkustuolissa, ja yhtäkkiä todeta, että paneppas kahvipannu tulelle, on vieraita tulossa. Ja sitten vähän ajan kuluttua on yllätys vieraita tullutkin.
Etiäisissä on varmasti hyvin voimakas tunne ja jos jotain ikävää tapahtumassa, niin varmasti jopa paniinkin omainen tilanne.
Tästä kertomuksestasi tuli taas mieleen tämä ennustaja eukko, hän kertoi ovella heti ensinmisenä kun menin toista ketaa, että on koko yön valvonut, hätääntyneenä tiennyt että jotain pahaa tapahtuu. Ennekuin hän kerkesi apuun, niin hän kuuli sireeninäänet ja tiesi että naapurintytölle oli sattunut jotain. Tyttö oli jäänyt aivan kotinsa vieressä auton alle.
Mielestäsni jos tosiaan pelkäät ja epäilet niin käytä sitä kykyäsi. Sillä ainakin neuvo itselleni oli että käytä äläkä pelkää sillä se ei ole paha vaan hyvä. Mutta kyllä se väkisinkin pelottaa, ainakin itse olen oppinut tosi varovaiseksi ja usein joutuu huomaamatta miettimään mitäköhän tämä taas tarkoittaa.
Tästä ennustajaeukosta en yhtään tiedä onko hän jollainlailla uskonnollinen, se ei ole koskaan tullut esille, mutta jotain hänessä on, jotenkin hän on niin hirveän herttainen ja hyvä ihminen, ei ollenkaan pelottava vaikka ulkoolemus ei olekkaan sellaisen "hissukkamummon", vaan aivan kuin reippaan "nuorikon".
Suurin osa ennustajista on huijareita, ja niihin pitää aina suhtautua epäilevästi, ja kenenkään ei pidä alkamaan elää ennustajan oppien mukaan. Varsinkin jos kyseessä sellainen ennustaja joka ennustaa kaikenlaista, ja yleensä ne ovat juuri näitä.
elää, mutta kun viimeksi olen hänestä kuullut, niin hän oli jäännyt "eläkkeelle", eli ei jaksa ottaa enään niin paljon ihmisiä vastaan. Hänestä on sana kiirinyt ympäri maata joten tulijoita olisi hirmuisesti.
Hän tosiaankin on todella vanha, ja hänelle on usein ollut niitä sairauksia jotka verottavat voimia. Viimeksi kun kävin, hän oli juuri tullut isosta sydänleikkauksesta, näytti vielä haavankin, ihmettelin että miten kummassa hän voi olla siinä niin pirtenä ja terveenoloisena, no oma järkeni ei riittänyt niin pitkään ajatteluun.
Jos jotain asiaa toivoo kymmenen vuotta ja rukoilee, niin se voisi toteutua? Joskus mietin, miksi vatvon samaa ajatusta vuodesta toiseen. Olen usein rukoillut, että pääsisin tuosta ajatuksesta, se meinaa ajaa minut ahdinkoon. Olen elänyt ja luottanut siihen että jonain päivänä niin käy, mutta tänä kesänä toivoni alkaa väsyä. Kyse on rakkaudesta. En kerro tarkemmin, mutta on vain niin vahva tunne sisälläni erästä henkilöä kohtaan ja jos se menee rikki, niin säryn lopullisesti.
En usko, että mikään on sattumaa. Kaikki on tarkoin ennalta määrätty. Olen ollut elämässäni kateellinen muutamalle ihmiselle. Jumala on näyttänyt minulle myöhemmin, ettei näille todellakaan kannata olla kateellinen. On onneton rakkaus takana ja siitäkin olen onnellinen, ettei minusta tullut paria. Nyt olen rakastanut erästä ihmistä kymmenisen vuotta. Tunneside vahvistuu vain. Kohtalo on ohjannut meidät nyt hyvin lähelle toisiamme. Mutta hän ei näytä edes välittävän minusta. Katselee muita vain. Mutta silti on tunne ja toivo vielä olemassa.
Kerran ajattelin ennen päivämiehen lukua, että jospa Jumala näyttäisi minulle hieman tulevaisuutta ja yksi artikkeli sopi vertauskuvallisesti juuri minulle, yksi elämänkerta. Siitä lähtien olen vain ajatellut, että tuo on minun kohtaloni ja onneni. Olenko liian lapsellinen?
sinulle oman kivesen tieni, tähä todelliseen rakkauteen. Voi miten se palkitseekaan kun kuljemme läpi sen kivisentien emmekä valitse sitä helpointa tietä. Rakkaus ei ole kaikille helposti saavutettavissa.
Uskon täysin siihen ettei Jumalalla ole sattumia, vaan kaikki taphtuu juuri Hänen tahtonsa mukaan.
Voisimmeko avata jotkut sähköposti osoitteet? Niin ei tarvitse kaikkien lukea, sillä kaikki eivät välttämättä ymmärrä, koska minä en edusta vl-uskovaisia.
käydä missään ennustajalla. Ei todellakaan suositeltavaa.
joku voi jopa hurahtaa ja alkaa elämään niinkuin ennustaja sanoo. Varsinkin jos kyseessä on ennustaja joka lupaa sitä ja tätä, tai niin ja niin tapahtuu. Heikko ihminen voi olla tavallaan aivopestävissä ja ei osaakkaan enään elää oikein.
Usea ennustaja on kuitenkin mielestäni liikkeellä huijausmielellä.
"Enään en uskallla ennustajalle mennä, sen verran jo pelottaa."
Hyvä jos et enää mene, sillä jos menisit taas, niin saastuttaisit itseäsi vielä lisää. Mooses määrää noidat poltettavaksi.
"Tässä pari näitä taupauksia joita olen alkanut epäilemään, että osaako joku todellakin ennustaa."
Raamatun lukemisessani olen saanut seuraavanlaisia käsityksiä asiasta:
Jumalan sana ei käsittääkseni kiellä sitä, etteikö olisi mahdollista ennustaa. Taivaan avaruuksien henkivalloilta tai vainajahengiltä voi kysellä historiaan jääneistä- tai nykyisistä tapahtumista ja asioista. Mutta en ole varma voivatko ne tietää mitään tulevasta. Voivat ehkä tietää tulevastakin jotakin, mutta vain vähän. Mutta kaikkea tietämäänsä he eivät(ainakaan yleensä) ilmoita. Lisäksi ainakin vainajahenget voivat ilmestyä niin, että ne voidaan jollakin tavalla nähdä jos niitä tahallaan kutsutaan, mutta pahoista hengistä en ole varma.
Mutta kaikki sellainen on noituuden syntiä, johon ei kenenkään pidä ruveta edes vähäisimpien enteiden ja ennusmerkkien miettimisessä.
kun uni kutsuu. Se tässä ennustajassa ihmeellistä olikin, kun ei hän oikein ennustanut mitään ja hyvin vähän. Jotenkin tuli mieleen itselleni ettei kyseessä ainakaan voi olla mikään "noita". Se oli sellaista erilaista ennustusta, vaikea selittää. Ei ollenkaan sellaista noitamaista mitä odotin, että plaa plaa plaa. Ihan kuin tällä olisi ollut vain joku yhteys tiettyihin ihmisiin.
Monikaan ei saannut tästä ennustajasta mitään irti, ja koskaan hän ei ollut luvannut mitään, ei ennustanut hyvää eikä pahaa.
Nyt hyvät yöt:)
Tämä kyseinen ennustaja oli hyvin holhoava. Hän varoitteli alkoholin vaaroista ja sanoi että sen kanssa ei pidä alkaa läträilemään, sillä siitä seuraa vain huonoa.
Irtosuhteita hän kehoitti välttelemään. Minullekkin hän sanoi, että vaikka nämä miehet pörrää ympärillä, niin älä ala niiden kanssa mihkään, sillä niistä ei seuraa mitään todellista (tämän varoituksen pidin hyvin mielessäni, onneksi).
Sitten yhdessä kohtaa hänen naamansa meni aika totiseksi, ja vielä totisemmaksi, sitten hän kysyi että voisitko selittää mitä tämä tarkoittaa kun sinulla näyttää olevan näitä miehiä kovasti ympärilläsi? Olin ihan ihmeissäni, kunnes tajusin vastauksen, olen töissä miesten keskellä ainoana naisena.
Mutta, ei ennustanut mitään "prinssejä" tai rikkauksia, tuntui ettei mitään, mutta on hän kuitenkin ehkä jotain nähnyt. Aika jännä se että, kaikki ennustukset jotka muistin elävästi, oli se että ystävilläni on hätä ja he tarvitsevat tukea.
Voiko sitten tällainenkin ennustaminen olla syntiä, missä tuntuu olevan tarkoituksena vain hyvä?
Muistatko raamatusta(en löytänyt paikkaa), jossa Jeesusta seurasi, oiskohan ollut nuori palvelustyttö ja hän sanoi tietävänsä kuka Jeesus oli, että hän oli Jumalan poika.
Oli kuitenkin liian aikaista julistaa tätä totuutta vielä, kun ei ollut vielä ylösnousemusta tapahtunt.
Kyseessä oli TIETÄJÄHENKI, joka oli asettunut tyttöön asumaan. Tietäjähenki tässä naisessa antoi näyn ja ilmoituksen tälle naiselle ja käytti häntä välitys kanavanaan. Henki puhui tämän tytön suun kautta ja käytti häntä.
Jeesus kuitenkin ajoi tietäjähengen ulos ja se lähti.
Löytäiskö joku tämän raamatun paikan. Kiinnoistais tarkistaa. Kiitti.
Tarkoittanet Paavalia. Ap.t. 16:16
Me tiedämme että on olemassa Jumalan antamat Pyhän Hengen armolahjat Jeesuksen omille. Profetian armolahjaa ohjaa Jeesus Pyhän Henkensä kautta, ja me olemme silloin henen kanavansa jonka kautta hän ilmoittaa itsensä.
Toi kahvinkeittojutussa oleva etukäteis aavistus oli luultavasti raamatusta yksi armolahja, nimittäin TIEDONSANAT. Tämä toimii useinkin kehoituksena toimia, esim. saada tieto vaikka rukoilla jonkun puolesta ja jälkikäteen saa tietää että tämä ihminen oli silloin suureessa vaikeudessa ja vaarassa. Näitä tämmöisiä on paljon.
Pahat henkivallat taas kätkeytyvät moniin eri muotoihin, tarkoituksenaan saada ihminen kiinnostumaan niistä asioista jotka eroittavat meidät Jumalasta. Ne piiloutuvat myös valkeuden kaapuihin, mutta sisältä ovat mustia. Eli näyttävät ja tuntuvat hyviltä ja oikeilta päältä katsottuna.
Henkivallat ovat siis totta ja niiden kanssa kannattaa olla varovaisia, sillä ne toimivat aina melkein jonkun toisen ihmisen kautta.
Raamatun aikaiset riivatuissa asui legioona henkiä, jolloin niiden pesänä oleva ihminen näytti olevan kuin mielisairas tai hullu. Kun henget hänestä lähtivät, oli hän vapaa ja kiitti Jumalaa.
Joo, tämä kohta se varmaan oli, ainakin samaa vastaava. kiitos.
" Ja tapahtui meidän mennessämme rukouspaikkaan, että meitä vastaan tuli eräs palvelijatar, jossa oli titäjähenki, joka tuotti paljon tuloja isännälleen ennustamisellaan.
Hän seurasi Paavalia ja meitä, ja huusi sanoen- Nämä miehet ovat korkeimman Jumalan palvelijoita, jotka julistavat teille pelastuksen tien.
Ja tätä hän teki monta päivää ja se vaivasi Paavalia, ja hän kääntyi ja sanoi hengelle; Jeesuksen Kristuksen nimessä minä käsken sinun lähyeä hänestä.
Ja se lähti sillä hetkellä.
Juuso joka auttoi sinua.
Itse en Raamattua hyvin tunne, ja en ole koskaan aiemmin kuullutkaan tällaisesta tietäjähengestä, aina olen ajatellut että ennustajat olisivat jotain "noita" joita pitää kaikkia pelätä.
Sitä tämän ennustajan kohdalla todella ihmettelin, kun hänestä huokui sellainen hyvyys ja huolenpito, aistittavissa oli vain pelkkää hyvää ei mitään pahaa, vaikka meneminen sinne pelottikin. Naisen ulkoinenolemuskaan, ei kertonut mitään ihmisestä.
Täytyy tosiaan alkaa uskomaan siihen, että ihmisissä voi tosiaankin olla jotain henkiä.
Tuntuuhan kymmenen vuotta todella pitkälle ajalle, mutta älä luovuta jos tunteesi on vahva ja se vain lisääntyy ja vahvistuu.
En tarkemmin tässä kerro, mutta itselläni kesti vain kolme vuotta kun sain varmistuksen siihen, että rukoukseni on kuultu. Kaikki tapahtui yhdessä silmänräpäyksessä, aivan yllättäin kun olin jo miltei täysin luopunut toivosta, ja jos tämä ihme ei olisi juuri sillä tietyllä hetkellä tapahtunut, niin kaikki olisi ollut sen jälkeen myöhäistä, näin ainakin oletan.
Nyt kun katson ympärilleni, niin kaikki pikkutytön haaveet ja salaiset unelmat joista aina vain olen haaveillut, luullen ettei minulla ole edes koskaan mahdollisuus saada niitä...Mutta hups, nyt vain on kaikki haaveet toteutuneet, ja ketään muuta en voi tästä kaikesta kiittää kuin yksin Jumalaa.
Olen huomen aamulla lähdössä mökkeilemään, joten en pääse vähään aikaan edes kurkkimaan tätä palstaa.
Kyllä Jumala rukoukset kuulee, ei aina niinkuin toivoisimme, mutta rakkaus on kärsivällinen, ja meitä koetellaan monellalailla.
kanssa yhden kummallisuuden, kun asioita tässä mietin. Jumala varmasti näyttääkin meille tulevaisuuttamme, mutta me emme vain sitä sillä hetkellä huomaa.
Tässä yksi juttu josta voisin näin ajatella.
Itsellänikin on takana ei todellinen rakkaus vaan ihastus, useita vuosia. En edes silloin tuntenut nykyistä aviomiestäni, ehkä suhteen lopunaikana hetken verran, mutta mitään parempaa tutustumista ei ollut, muutama sananvaihto.
No tämän entisen "mieheni" kanssa aloimme yhdessä vaiheessa (tai ehkä minä) innostuin jospa rakennettaisiin omakotitalo, no etsin sitten tontteja, ja yhden löysin johon sydänmestäni ihastuin sen luonnonkauneuden vuoksi (tämä tontti oli vasta valmisteilla, ei edes vielä tonttina, mutta tulossa). No onneksi ei tämä "mieheni" tästä ajatuksesta pitänyt eikä paikasta, niin kaikki sitten jäi, ja hyvä niin sillä alkoi ilmetä kaikenlaista eripuraa, ja sitä ei sitten jaksanut vaan katsoin että on parempi kun emme väkisin koita olla yhdessä.
No sitten muutaman vuoden päästä kun tutustuin, ja kun se rakkaus sitten vihdoin näyttäytyi, niin aloimme mieheni kanssa suunittelemaan omakotitalon ostoa, hänen vanhempansa ehdottivat jos vaikka koittaisimme rakentaa itse, vaikka meistä tuntui ettei ole varaa.
No eräänä kauniina päivänä aviomieheni töistä soitti, että on varannut meille tontin, hän ei ollut itse edes nähnyt luonnossa tätä tonttia, ja arvaa miltä sydänmessäni tuntu kun huomasin tontin olevan saman johon olin itse vuosia sitten ihastunut. Ja tämä mieheni ei voinnut millään sitä tietää, jotenkin jo hänen soitostaan aavistin jotain tällaista kun hän mainitsi alueen missä tontti sijaitsee, ja muistaakseni hätääntyneenä kysyin, että varasithan sinä nyt varmasti sen. Joku oli juuri peruuttanut tämän tontin varauksen.
Kumpikaan meistä ei tiedä parempaa paikkaa missä voisimme asua:)
Uskoisin etteivät kaikki ihmiset heti tajua sitä rakkautta vaan koittavat jotenkin vältellä sitä, ja siksi se kestää ja kestää.
Omaan mieheeni törmäsin aivan yllättäen nurkan takaa ja meidät sitten esiteltiin ja käteltiin.
Itsessäni tapahtui jotain mitä en tiedostanut, ja välillä oikein pelkäsin sitä tunnetta, mikä tuli kohdatessa täysin tuntematon ihminen, tuli jotenkin sellainen tunne että siinä hän on joka on minulle tarkoitettu. Kuitenkin aina tyrmäsin sen ajatuksen ettei se niin voi olla.
Meni kuukausia kun ekan kerran pääsimme kahden kesken edes juttelemaan ihan ystävinä.
Muutaman vuoden päästä tämä mies sitten koki vasta jotain, että hän on rakastunut, ei hänkään osaa selittää mitä tapahtui.
Kuitenkin kun nyt sitten jälkeenpäin kerran uskalsin kysyä, kun itse olin varma asiasta, että tiedätkö missä vaiheessa minä olen sinuun rakastunut? Hänen vastuksensa tuli heti, ja hän vastasi, siinä vaiheessa kun kättelimme ensinmäisen kerran. Jotainhan hänellekkin on täytynyt tapahtua kun kerran tiesi. En ole tarkemmin kyselleyt mitä, kun ei kuitenkaan tietäisi.
Muistan kuinka minäkin yritin silloin joskus päästä siitä rakkaudentunteesta eroon, mutta ei se vain onnistunut. Joskus kyllä tuntui että elämä on pelkkää kärsimystä. Sitten kuitenkin aina luotin tunteisiini, ja ajattelin että se olisi väärin jos emme eläisi yhdessä. Minä jopa säryinkin tämän rakkauteni kanssa, mutta aina löytyi uusi toivonkipinä.
Kaikki voi tapahtua ihan yhtäkkiä, ilman että sitä odotamme. Jos tosiaan tunteesi on vahva ja se tulee sydänmestä, ja jos näät tätä rakkauden kohdetta, niin aina on toivoa paremmasta.
[email protected]
Ennustukset selittyvät harhoilla, muistin virheillä, huijauksilla ja sattumilla.