Terävä metsuri

Voipi olla niitä metsureita jotka viilatessaan vain tylsyttävät teräketjun.

SE valistaa meitä ja opettaa meille uusia asioita, nostaa itsensä jalustalle ja kysyy meiltä tyhmiltä:
"Ymmärrättekö!?"

Meistä kaikista tulee hänen kaltaisiaan, ymmärrättekö?
Mutta kaikilla meillä ei ole perintömetsiä, eikä kalliorantoja, pikaveneitä, monia moottorisahoja, komeita koneita, ei edes omaa kotia jossa voisimme kukkoilla.

Poistoihin meni ketju eihän sitä sitten siinä juu

Kyllähän se poeka näin on, että ennen vanahaan metsäkeikat oli vähän toisenlaisia.
Ei ollu GoProta kypärässä eikä dronea surisemassa latvoissa, oli vain saha, viila ja se toivo, että saha käynnistyy ennen kuin hermo pettää.

Muistan yhenkin talaven, kun lähdettiin naapurin Iisakin kanssa kaatamaan sitä isoa petäjää, joka oli kallistunu vaarallisesti kohti Iisakin riihtä.
Iisakki oli semmonen mies, joka tiesi kaiken — ainakin omasta mielestään.
Se sano aina, että ‘minä oon viilannu ketjuja jo ennen kuin sinä oot ollu ajatuksenakaan’.
Mutta kummasti se sen ketjun sai aina tylsymään jo matkalla metsään, vaikka viila ei ollu vielä taskusta noussu.

No, me mentiin sinne petäjän juurelle, ja Iisakki rupes heti neuvomaan, miten se kaato pittää tehä.
Minä kuuntelin kohteliaasti, niinku savolainen tekee, ja tein justiinsa päinvastoin.
Ja kas kummaa — puu kaatu just sinne minne pitikin.
Iisakki sano, että ‘juu, juuri noin minäkin olisin tehny’, vaikka se oli äsken neuvonu ihan toista.

Ja sitten oli se nuori poeka, joka tuli metsään uusilla vermeillä: kiiltävä saha, uudet housut, ja ketju niin terävä, että se melkein leikkas ilman koskematta.
Poeka sano, että ‘minäpä näytän teille vanhoille, miten tämä homma käy’.
No, sehän näytti — sahas juurakon niin sileäksi, että kompastu siihen heti perään.
Me vanhat ei naurettu ääneen, mutta kyllä se sisällä vähän hymyilytti.

Ja sitten oli se kolmas, jolla oli perintömetsiä enemmän kuin järkeä.
Se tuli aina paikalle pikaveneellä, vaikka metsä oli kolmen kilometrin päässä rannasta.
Sillä oli kolme moottorisahaa, mutta yksikään ei käyny, kun se ei muistanu, mihin oli laittanu bensan ja mihin öljyn.
Se sano aina, että ‘koneet on miun kavereita’, mutta koneet ei koskaan näyttäneet olevan samaa mieltä.

Mutta yks asia oli varma:
me kaikki oltiin metsässä saman asian äärellä, vaikka toinen tuli sinne rehvastelemaan ja toinen kompastelemaan.
Ja vaikka joku ei ossannu käyttää konetta, niin ei se siitä maailmalle huudellu — se vaan sano, että ‘näin meillä päin on aina tehty’, ja anto sahan käyä miten kävi.

Että annetaan nyt poekien viilata ja vaihtaa ketjuja miten haluavat.
Kyllä se metsä kertoo, kuka ossaa ja kuka vain luulee.
Ja jos ei kerro, niin savolainen kyllä kertoo — mutta niin, ettei kukaan tiijä, mitä tuli sanottua.