Neuropatian oireita vaikka sokerit viitteissä

Anonyymi-ap

Olen saanut diagnoosin kakkostyypin Diabeteksesta tammikuussa 2013. Sen seurauksena elämäntaparemonttia, painonpudotusta yms. ja syyskuussa 2013 pitkä sokeri oli viitteessä (37) ja sen jälkeen ollut 38-42 vuosittain. Kotimittarilla ei kummallisia arvoja, viimeisin vuosikontrolli oli kuukausi sitten, paastosokeri 6,4 ja pitkä sokeri 38. Lääkityksenä Metformiini gramma aamulla ja illalla.

Viime viikkoina on ollut selkeitä neuropatian oireita joita ei ole ollut aikaisemmin, polttavaa tunnetta ja/tai kipua varpaissa ja välillä eri puolilla kehoa. Mietin mikä on muuttunut aiempaan verrattuna ja se on ollut b-vitamiinin saanti eli talvi meni Berocan Immunityllä kun normaalisti käytössä on Energy-versio. Lukemani mukaan Metformiini voi pitkään käytettynä vaikuttaa b-vitamiinin imeytymiseen (erityisesti B12) ja toisaalta sen puute vaikuttaa mm. hermostoon. Mutta jos syynä on tuo niin aikaa voi mennä pitkäänkin ennen kuin tilanne korjaantuu lisäämällä vitamiinin saantia.

Onko kellään kohtalotoverilla ollut vastaavaa tilannetta eli vaikka sokerit eivät ole olleet koholla pitkään ja pysyvästi neuroopatian oireita on ilmennyt silti? Ja miten niistä on päästy eroon (kaikkialla lukee että hoitotasapaino kuntoon mutta entä jos se on jo...), totta kai olen lääkäriin yhteydessä jos tilanne ei rauhoitu mutta lukisin mielelläni muiden kokemuksia vastaavasta tilanteesta.

6

282

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Minulla ei ole diabetestä, ei ole koskaan ollut sokeriarvojen kanssa ongelmia, ja silti minulla on polyneuropatia.
      Neuropatiaa voi tulla, vaikka ei sokeriongelmia olisikaan. Diabetes on vain yksi tekijä, joka saattaa altistaa neuropatialle.

      • Anonyymi00002

        Kiitos viestistä, luinkin että aiheuttajia voi olla muitakin mutta itselläni mikään niistä Diabetesta lukuun ottamatta ei oikein osu kohdalleen. Mutta kaivelin tänään lääkityksiini liittyviä mahdollisia haittavaikutuksia ja peräti kahdessa on -tosin harvinaisena- haittavaikutuksena hermostoon liittyvät oireet. Toisen aloitin jo vuosia sitten ja siinä oireita voi tulla juuri pitkäaikaisessa käytössä ja toisen noin vuosi sitten. Maanantaina on soittoaika lääkärille, pitää miettiä miten edetään.

    • Anonyymi00003

      Oletko pitkään käyttänyt vitamiinivalmistetta, jossa b6-vitamiini? Se on siis b12-vitamiinin tapaan hermostoa suojeleva, mutta sen tiedetään myös aiheuttavan neuropatiaa. Pitkään käytettynä jopa 2 mg vuorokaudessa voi olla liikaa. Se siis varastoituu ja sillä on todella pitkä puoliintumisaika.

      Mitenkäs lääkitys? Statiinit myös tiedetään aiheuttavan neuropatioita. Jos sinulla on siis jokin kolesterolilääke käytössä, niin vähennä hiljalleen ja koita olla syömättä vaikka 2 kk.

      Sitten on tietty rokotteet tai vaihtoisesti sairastettu virustauti.

      Käytätkö paljon alkoholia, tai onko taipumusta ns. vetää lärvit? Alkoholi on kanssa melkoinen hermomyrkky, joten jos on juot, niin lopeta kokonaan. Sen lisäksi, että alkoholi aiheuttaa neuropatiota niin myös pienikin määrä pahentaa jo olemassa olevia hermovaurioita.

      • Anonyymi00004

        Kiitos vastauksesta, juurikin statiinia epäilen ja noin vuoden ajan on ollut käytössä Tambocor (vasemman kammion lisälyönteihin) ja siinäkin on (harvinaisena) sivuvaikutuksena neuropatia. Olen käyttänyt Berocca Energyä pitkään, siinähän on mm. b6-vitamiinia 8,22 mg(!) jota on myös Berocca Immunityssä mitä käytin talvella Energyn sijaan. Alkoholia menee nykyään melko harvoin ja ei koskaan "lärvejä", sen verran että vaikutuksen toki tuntee mutta aina järki pelaa ja seuraava päivä ei ole ns. krapulapäivä. Joka tapauksessa vaihtoehtoja on turhankin paljon, huomenna on klo 15 aika lääkärille, tehdään jalkojen hermoratatesti ja tarkoitus oli ottaa juuri nuo lääkkeet esiin ja pitääpä myös tuosta vitamiinista mainita. Kolesterolit ovat aina olleet viitteissä mutta kolmisen vuotta sitten kohdalle osui tavallista tarkempi lääkäri (jonka kanssa hoitosuhde jatkuu edelleen) joka sanoi että diabeetikoilla on hyvänä tavoitteena saada LDL-arvo noin kolmeen ja siinä se on lääkityksen aloituksen (noin puolitoista vuotta sitten pienimmällä mahdollisella annoksella) jälkeen ollut. Tambocor on lopettanut lisälyönnit käytännössä lähes kokonaan ja en kovin mielelläni noiden syiden takia luopuisi kummastakaan lääkkeestä. Mutta huomenna olen varmasti paljon viisaampi ja voin raportoida tännekin jos joukossa sattuu olemaan tai tulee muita joilla samanlainen tilanne.

      • Anonyymi00005
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Ja LDL tavoite siis kaksi, viimeksi oli 1,8.

    • Anonyymi00006

      Ohutsäieneuropatiaa voi tulla myös nopeasta verensokerin muutoksesta silloin kun verensokeri laskee nopeasti korkealta alas tai nousee nopeasti normaalista korkealle. Se yleensä korjaantuu ajan myötä kun verensokeri pysyy pidempään tasaisena.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      137
      3142
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      40
      2981
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      108
      1398
    4. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      137
      1111
    5. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1067
    6. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1057
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      987
    8. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      969
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      797
    10. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      773
    Aihe