Rahapuusta kysymys

Rahapuuni tiputtelee ajoittain lehtiä, onko ihan ok? Se kasvattaa koko ajan kyllä uutta tilalle. Onko mahdollista että kastelen liikaa johtuuko lehtien tiputtelu siitä? Olen josatin lukenut että rahapuun kohdalla multaan voisi lisätä hieman soraa. Pitääkö paikkansa?
5651
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Rahapuulle voi antaa keväästä syksyyn kerrallaan kunnolla vettä, jonka jälkeen kasvualusta saa kuivahtaa ennen uutta kastelua. En valitettavasti osaa vastata siihen, johtuuko rahapuusi lehtien varistelu sitten liiasta kastelusta. Varmaankin voi johtua, jos olet pitänyt mullan liian märkänä. Talvella lämpimässä oleva rahapuu siirtyy harvemmin lepoon ja siksi varistaa usein lehtiään ja kasvattaa rumia pitkänivelisiä versoja.

Rahapuu viihtyy kokoonsa nähden pienessä ruukussa. Kasvualustana on hyvä käyttää joko kaktusmultaa tai tavallista kukkamultaa, johon lisätään kolmasosa hiekkaa.

Äänestä
  • Olenkin juuri vaihtamassa multaa rahapuulle, ja käytän sitten kaktusmultaa. Ja annan myös mullan kuivahtaa ennen kastelua. Olen kastellut välillä ehkä liian innokkaasti. Kiitokset vastauksesta!

    Äänestä

Voinko huoletta hieman karsia rahapuun oksia?

Äänestä
  • Voit. Leikkaaminen ei vahingoita rahapuuta.Sitä voi leikata epäröimättä jopa ankarasti :)

    Äänestä

  • maan matonen kirjoitti:

    Voit. Leikkaaminen ei vahingoita rahapuuta.Sitä voi leikata epäröimättä jopa ankarasti :)

    Sen teenkin. Näyttää siltä että rahapuu saattaisi myös kaivata hieman harventamista. Kiitos jälleen kerran.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Linnea kirjoitti:

Rahapuuni tiputtelee ajoittain lehtiä, onko ihan ok? Se kasvattaa koko ajan kyllä uutta tilalle. Onko mahdollista että kastelen liikaa johtuuko lehtien tiputtelu siitä? Olen josatin lukenut että rahapuun kohdalla multaan voisi lisätä hieman soraa. Pitääkö paikkansa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu