minulla on ollut 15vuotta erittäin voimakkaasti oireileva sosiaalisten tilanteiden pelko.
kouluja en ole voinut käydä, ihmissuhteet kärsineet.
Muistan elävästi ensimmäisen kerran kun sain ensimmäisen "kohtauksen". Sen jälkeen rupesin karttelemaan kaikenlaisia tilanteita ihmisten parissa. Elämä oli yhtä helvettiä ja viinan avulla uskalsin vapautua ja viettää tavallista nuoren elämää.
Kunnes pari vuotta sitten päätin että nyt loppui!
Päätin kertoa asiasta kaikille ihmisille joiden kanssa olen tekemisissä, kerroin myös sen miksi olen niin paljon vältellyt heitä ja miksi välillä käyttäydyn oudosti (häviän yhtä-äkkiä muka vessaan tai johonkin kun istutaan vieraiden kanssa olohuoneessa tai jossain.. pelko siitä että joku kysyy jotain minulta ja menen aivan paniikkiin.)
Paljon se vaati, että uskallan kertoa asiasta mutta kyllä on kannattanut. Pelkäsin että ihmiset ajattelevat minusta vaikka mitä ja eivät halua olla tekemisissä (aivan turhaa). Päinvastoin, olen saanut kannustusta ja onnistumisen kokemuksia että minäkin pärjään ja uskalla viettää suhteellisen sosiaalista elämää:)
Hyväksyin sen että kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta ja aika ajoin ahdistus vielä pukkaa päälle ja jännittää, mutta kerron siitä esim. kahvipöydässä. Sanon että nyt käteni tärisevät niin paljon että en tiedä pystynkö kuppia nostamaan. Hiki pukkaa päälle, olen punainen ja "kuin toisessa maailmassa" mutta niin vain olen selvinnyt hengissä.
Mutta 15vuotta siihen meni että tähän uskaltauduin, nyt elämäni on kuitenkin paljon siedettävämpää. Rajoitteita vielä on mutta ne täytyy vaan hyväksyä.
Sosiaalisten tilanteiden pelko on sairaus muiden joukossa, mutta helpompi olisi kertoa jos vaikka käsi on poikki:) Mielen sairaudet ovat aina vaikeampia kertoa. Mutta tänä päivänä moni ihminen ymmärtää, paremmin kuin uskotkaan!
Ihanaa kesää kaikille meille jännittäjille, punastelijoille, arvokkaille ihmisille :)
kouluja en ole voinut käydä, ihmissuhteet kärsineet.
Muistan elävästi ensimmäisen kerran kun sain ensimmäisen "kohtauksen". Sen jälkeen rupesin karttelemaan kaikenlaisia tilanteita ihmisten parissa. Elämä oli yhtä helvettiä ja viinan avulla uskalsin vapautua ja viettää tavallista nuoren elämää.
Kunnes pari vuotta sitten päätin että nyt loppui!
Päätin kertoa asiasta kaikille ihmisille joiden kanssa olen tekemisissä, kerroin myös sen miksi olen niin paljon vältellyt heitä ja miksi välillä käyttäydyn oudosti (häviän yhtä-äkkiä muka vessaan tai johonkin kun istutaan vieraiden kanssa olohuoneessa tai jossain.. pelko siitä että joku kysyy jotain minulta ja menen aivan paniikkiin.)
Paljon se vaati, että uskallan kertoa asiasta mutta kyllä on kannattanut. Pelkäsin että ihmiset ajattelevat minusta vaikka mitä ja eivät halua olla tekemisissä (aivan turhaa). Päinvastoin, olen saanut kannustusta ja onnistumisen kokemuksia että minäkin pärjään ja uskalla viettää suhteellisen sosiaalista elämää:)
Hyväksyin sen että kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta ja aika ajoin ahdistus vielä pukkaa päälle ja jännittää, mutta kerron siitä esim. kahvipöydässä. Sanon että nyt käteni tärisevät niin paljon että en tiedä pystynkö kuppia nostamaan. Hiki pukkaa päälle, olen punainen ja "kuin toisessa maailmassa" mutta niin vain olen selvinnyt hengissä.
Mutta 15vuotta siihen meni että tähän uskaltauduin, nyt elämäni on kuitenkin paljon siedettävämpää. Rajoitteita vielä on mutta ne täytyy vaan hyväksyä.
Sosiaalisten tilanteiden pelko on sairaus muiden joukossa, mutta helpompi olisi kertoa jos vaikka käsi on poikki:) Mielen sairaudet ovat aina vaikeampia kertoa. Mutta tänä päivänä moni ihminen ymmärtää, paremmin kuin uskotkaan!
Ihanaa kesää kaikille meille jännittäjille, punastelijoille, arvokkaille ihmisille :)
Vastaukset 8
Vanhimmat
Niin, tärkeä seikka jäi mainitsematta eli lääkitys minulla on ollut pari vuotta käytössä. Oireet helpottuivat sen avulla mutta eivät hävinneet. Isoin askel parantumiseen oli siis se että uskalsin myöntää itselleni ja muille asian.
Lisäksi kävin eräänlaisen ryhmäterapian 10viikkoa/kerran viikossa joka myöskin antoi itseluottamusta ja samalla huomasin etten todellakaan ole yksin tämän asian kanssa.
mitä lääkettä syöt?
söin cipralexia 20mg annoksella, vähempi ei vaikuttanut mitään. Lääke auttoi ehkä vaikeimman yli, mutta yksistään ei auta vaan täytyy altistaa itsensä peloille. Se kuulostaa vaikealta mutta nyt minä ainakin elän elämäni onnellisinta aikaa.. voin jopa suunnitella opiskelua ja kaikkea sellaista mistä olen vain haaveillut
Tsemppiä kaikille!
Sama täällä, sosiaaliset tilanteet on joskus aika vaikeita. Tosin nyt jo rauhoittumaan päin. Jonkin aikaa sitten oireet olivat yhtä pahoja kun mitä sinä kerrot. Istuminen ruokapöydässä oli yhtä tuskaa, hikipisarat valui otsalta, posket punasta hehkuen, tuntui siltä, että se tilanne ahdisti ihan kamalan paljon. Sitä oppi sitten välttämään samankaltaisia tilanteita. Koko elämä meni siihen, että istuin himassa melkeen 24/7. Kaverit jäi yms.
No siitä sitten pyristelin jotenkin eteenpäin, en kertonut asiasta kenellekkään. Aloin pakosta kestää tilanteita, eli altistin itseni juuri näihin tilanteisiin ja keksin aina jonkun ratkaisun siihen, että jos tulee sellainen olo, että ei pysty niin pääse pois näistä tilanteista. No pikkuhiljaa siihen alkoi tottumaan ja pahin vaihe meni ohi. Nyt tilanne on huomattavasti parempi. Mitä enemmän tälläisiä tilanteita käyn läpi, sitä helpottamalta se tuntuu. Välillä tosiaan tulee "kohtauksia", jolloin tuntuu, että pakko päästä pois, mutta mielessä kun rauhoittelee itseään niin menee ohitse. Välillä otan ehkä tabletin silloin tällöin. Mutta pyrin olemaan ilman mitään lääkkeitä. Enkä jaksa mitään terapiaa, vaikka niistä varmasti olisi hyötyä.
Tsemppiä muille "pelokkaille"!
on yhteiset kahvitilaisuudet, tai tilaisuudet joissa pitää nostaa malja. Sietämättömiä.
Itsellä Propral 40mg ½-1 tbl 1-3 krt./vrk. Nykyään otan tarpeen mukaan ja yleensä puolikas riittää koko päiväksi.
Itse en edes tiedä minkä takia koko homma alkoi, muistan vain milloin se tapahtui.
Ja kuka sitä ei ole kokenut, niin ei voi tietää miten ahdistavaa, tuskallista ja nöyryyttävää/hävettävää se on.
Suomeksi sanottuna, jos helvetti on, niin se se on.
Mä kärsin sosiaalisesta peloista 27 ikävuoteen asti kunnes uskaltauduin psykiatrille!Ennen sitä elämä oli rajoituksia täynnä..mitään ei uskaltautunu tehä,aina JÄNNITTI.Nyt lääkityksen jälkeen olen vihdoin ONNELLINEN eikä jännitä!
Mikä lääkitys sinulla on ollut? Kauan olet syönyt?
Olen syönyt n.1,5 vuotta Cipralex-nimistä lääkettä..