Runoketju 1.4.-26

Runosielun on pakko saada olla vapaa. Muuten se särkyy.
Tuhansiksi sanomattomaksi hetkiksi, kipeiksi kaipauksiksi,
sydämen sivulyönneiksi. otsan rypistyksiksi.
Sanan ollessa vapaa, rento, kevyt
se lentää kuin sudenkorento

lipuu kuin lumme,
avautuu kuin ruusu,
tuoksuu kuin koivu,
antaa iloa kuin hymy.

Huhtikuu on lupaus ja toivo uudesta alusta.

"Huhtikuu on julmin kuukausi, se siittää

syreenejä kuolleesta maasta, sekoittaa

muiston haluun, herättää

hengettömät juuret

kevään sateeseen.

Talvi piti meidät lämpiminä, se peitti

maan unohduksen lumeen, ruokki

mukuloilla sitä vähää mikä elämästä oli jäljellä."

Tässä minä taas tulen, Herra - sinun luoksesi
Ei ollakaan puhuttu pitkään aikaan, mutta olethan sinä tiennyt missä olen menossa.
Vähän arkaillen näin tulen, olen kai oppinut, että tuomitset.
Ei vain kuulu kuumaa kiveä - eikä maa aukene altani.
Olenko sittenkin tervetullut?
Voiko olla että pidät minusta - ihan näin tällaisena.

Läysin laatikon pohjalta runon tunti sitten kun etsin ihan muuta. Ei aavistustakaan mistä olen saanut ja kuka kirjoittanut. Kun nyt joku teistä oli runolla aloittanut, tulin siihen tulokseen että oli kai Jumalan tarkoitus, että jaan tämän löytöni.

Sanat olivat hukassa
minut oli leikattu
kun piti herätä
sydämeni pysähtyi

muistan kuulleeni huutoa
akuuttiin, akuuttiin ...
tajuntaani ei muuta jäänyt.

Oli minua kyselty
mitään ei kerrottu
- leikattu on mutta ei ole osastolla -

Heräsin tietämättä eilisistä
sanatkin olivat hukassa
kieli liian iso suuhuni
ja kädet eivät totelleet käskyäni

Huoneeni valot sammutettiin
laitoin kädet ristiin ja puhuin Jumalalle.
Olin yksin,

Kysyin, miksi olen tässä
haluaisin elää
äiti tarvitsee minua
ja lapset. . .
Jumalani, rukoilen Sinua
puhuin ajatuksissani
mutta sanoja ei suustani syntynyt

mitään ei kuulunu kuultavaksi
mutta silmistä putoili kyyneliä tyynylle.

Muistan yhä, kun minulla ei ollut sanoja
puhuin Jumalalle, puhumatta,
Hän kuuli ja toi minulle sanat takaisin
ja käsiini voimat niitä muistiin merkitsemään.

Kiitän tänäänkin,
Minulla on armolahja.

Huhtikuun tunnelmaa

Pajut ja leskenlehti
kukkimaan jälleen ehti,
ennen kuin niiden heräävän näin
ja nousevan hangen alta uudelleen ylös päin.

Nietos oli taittanut pajut alleen
mutta sitkeät vartensa nosti ylös jälleen.
Taittelen pajuja, niistä koreja taas punoa aion
Nyt niiden kissa oksilla kotiini koristeita taion.

Leskenlehden kukat jätän varrelle tien
niiden muistona kamerassa kuvan kotiin vien.

Piia

Raihnainen keho taistelee yö yön jälkeen
etsii hyvää asentoa
vaihtaa tyynyä
yrittää löytää käsille oikean asennon
lihaksia särkee
suonenveto iskee kesken unen.

Parantaako särkylääke 'jos syö purkillisen.

Mereltä tuulee,,,,,
kylmä

siinä istun
penkillä ,,,,,,,,,,,,,,,,

kaunista

jää peittää maisemaa

yksi roheka pilkkijä
kaivaa reikää
istuu siinä
tuijottaa
jokin nykkii

olisko kala,

käännän katseen

on kevät
kaunis auinko

huomaan
olen vielä elossa !

kirj: vanhus 2026 v !