Mikä on teidän suunittelijoiden suurin unelma/määränpää työn saralla? Miten aiotte sen toteuttaa?
Itselläni alkaa vasta lukio, ja tuntuu, kuin olisin vankilassa. Odotan jo opiskelua, minkä jälkeen haluaisin(ja aion jossakin vaiheessa) muuttaa Pariisiin ja tulla kuuluisaksi.
Suurin unelma?
2
448
Vastaukset
- Ludvig(n)
Oma peruskouluaikani oli myös kuin vankila, istumista vankkojen kalterien takana odottamassa, että opiskelut alkaa. Olin yhdeksännellä kun jo tiesin että menen TAIK:iin kun kakku olisi lusittu.
Laitoin lukion jälkeen paperit rullaamaan kohti Taideteollista ja silmissä siinsi taiteen maisterin tutkinto ja enemmänkin, kultaisia, voimakkaita unelmia, unia.
Sitten koitti päivä. Pääsin pääsykokeisiin, pukeuduin pitkään viittaan ja suuren taikurinhattuuni. En päässyt kouluun.
Tällä hetkellä olen työtön ja alkoholisoitunut, myös prostituutiota olen joutunut harjoittamaan.
Mene suosiolla amikseen, niin kaveritkin tekivät. Tai "kaverit". Nyt ne ajavat autolla ohi, onnellisen näköisinä, vatsat pullollaan ja itsellä ei ole edes kämppää.- leppis
en mäkään päässy taikkiin, vaikka oon kyllä lahjakas. opiskelen muualla.monet yrittää monta kertaa ennen kuin natsaa, sinnikkyyttä! varsinkaan lukion jälkeen suoraan on vaikea päästä, nuoria ja kypsymättömiä kun sillon ollaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka832475- 671435
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww811311EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje111192- 79905
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19890- 54763
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta100749Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe30743- 30696