1991–1992 Kauko Juhantalo toimi kauppa- ja teollisuusministerinä Esko Ahon hallituksessa, jossa hän joutui SKOP-ryhmän kriisin vuoksi tekemisiin myös ryhmän suurimman yksittäisen riskikeskittymän, metalliteollisuuskonserni Tampellan rahoitusvaikeuksien kanssa. SKOP:n johtaja Christopher Wegelius oli tullut pyytämään valtion tukea Tampellan pelastamiseksi. Wegelius esitti muistelmissaan, että Kauko Juhantalo oli ministerin ominaisuudessa pyrkinyt yhdistämään Tampellan pelastamiseen tarvittavan valtion rahoitusratkaisun omien yhtiöidensä mahdolliseen rahoitukseen säästöpankkiryhmästä. Wegelius nimitti Juhantalon menettelyä koplaamiseksi.
Seurauksena oli paljon julkisuutta saanut oikeudenkäynti valtakunnanoikeudessa, joka kokoontui Säätytalossa. Syyttäjänä toimi eduskunnan oikeusasiamies Jacob Söderman.
Wegeliuksen todistuksen perusteella ja aihetodistein päädyttiin tuomitsemaan Juhantalo ehdolliseen vankeuteen lahjusten ehdottamisesta.
Tuomiosta äänestettiin. Enemmistön muodostivat Olavi Heinonen, Antti Suviranta, Kaarlo L. Ståhlberg, Veikko M. Hämäläinen, Kaarina Suonio, Mikko Jokela, Bengt Broms, Sakari Knuuttila ja Carl-Olaf Homén. Juhantalo tuomittiin yhden vuoden ehdolliseen vankeuteen. Vesa Majamaa ja Esko Kilpeläinen olisivat tuominneet kuuden kuukauden ehdottoman vankeusrangaistuksen. Edward Andersson olisi hylännyt toisen syytekohdan ja tuominnut toisesta vain kolmen kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen.
Juhantalo erosi kauppa- ja teollisuusministerin tehtävästä heinäkuussa 1992,[7] ja hänen seuraajakseen tuli Pekka Tuomisto. Juhantalon yrityksiä meni konkurssiin marraskuussa 1992.
Juhantalo ilmoitti oikeudenkäynnin päätyttyä, ettei hän aio itse erota eduskunnasta. Pääministeri Esko Aho ei vaatinut Juhantalon eroa, vaan jätti asian tämän omaan harkintaan. Marraskuun alussa Suomen Kristillisen Liiton kansanedustaja Eeva-Liisa Moilanen teki aloitteen Juhantalon erottamiseksi, ja aloitetta asettuivat ensimmäisinä tukemaan kansanedustajat Arja Alho (SDP), Tuulikki Ukkola (LKP) ja Päivi Varpasuo (Kok.). Joulukuun alussa Juhantalo erotettiin eduskunnasta äänin 134–41. Kyseessä oli ensimmäinen tällainen tapaus silloisen valtiopäiväjärjestyksen voimassaoloaikana. Juhantalon tilalle eduskuntaan nousi varasijalta aiemminkin kansanedustajana toiminut emäntä Saimi Ääri. Lisäksi kuusi kansanedustajaa pyysi eduskunnan perustuslakivaliokuntaa selvittämään oikeuskansleri Jorma S. Aallon toiminnan Juhantaloa koskeneessa prosessissa. Aalto oli katsonut esitutkinnan valmistuttua antamassaan lausunnossa, ettei hän aikonut nostaa syytettä Juhantaloa vastaan, koska tämä ei ollut hänen mielestään toiminut ”selvästi lainvastaisesti” vaan ainoastaan ”varomattomasti, sopimattomasti ja moitittavasti”. Perustuslakivaliokunta antoi Aallolle huomautuksen mutta ei pitänyt aiheellisena asettaa Aaltoa syytteeseen valtakunnanoikeudessa.[8]
Tammikuussa 1994 Juhantalo erotettiin myös Suomen Asianajajaliitosta.
Keskustapuolue Kauko Juhantalo
Anonyymi-ap
2
178
Vastaukset 2
- Anonyymi00001
Rehellinen kepulainen. Onko sellaista olemassa?
- Anonyymi00002
Sellainen on fiktiivinen hahmo.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1641703Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1541300Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset219936- 71877
- 55776
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus63737- 46735
- 89701
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt198637- 52592