Lomalla lieksassa

Anonyymi-ap

Vuokrasimme mökin pääsiäiseksi Pielisen rannalta. Päätieltä käännyttyämme vuonislahteen menevälle soratielle automme rapaantui yltäpäätä ja saimme koko ajan pelätä ettei uuden sähköauton pohja ota tiehen ja sitä kautta akku vaurioidu. Mökki oli odotustemme mukainen mutta heräsin n klo 4 paukkeeseen joka paljastui metsäkoneen aiheuttamaksi. Lapset heräsi myös ääneen ja olivat peloissaan koska viime aikojen dronejen putoamiset aiheuttavat epäilyä että milloin putoaa liian lähelle.Aamun valjettua saimme todeta että lähimetsässä on hakkuut käynnissä. Kävimme vaimon kanssa sanomassa molemmille kuskeille että voisivat olla tekemättä töitä yöllä. Eivät voi olla kun mukamas kelirikko painaa päälle ja hakkuut tehdään kiireellä pois. Toisen koneen kuski käski pakkaamaan tavaramme ja painumaan tesloimenne takaisin Espooseen ( asumme kylläkin Tuusulassa) Soitimme poliisille asiasta joka oli sitä mieltä että korvessa saa tehdä töitä 24h. Kuvittelimme että lomalla saamme hiihtää, pilkkiä ja rentoutua järven rantamaisrmista mutta emme uskoneet että joudumme jonnekin takapakulan helvettiin villi- ihmisten joukkoon jotka elävät kuin kivikaudella.Pakkasimme tavarat ja nyt olemme menossa kohti kotia.
Onnea ja menestystä teille sinne Lieksaan.

16

503

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00007

      Mahtavaa! Lieksassa ei näperrellä joutavia, vaan käydään suoraan käsiksi elämän perimmäisiin asioihin. Lieksalaisuudesta tulee tehdä yk:n alainen maailmanperintö kohde.

    • Anonyymi00009

      Onko sintauttsja 2 valmisteilla

    • Anonyymi00011

      Aloitin kirjoittamaan tietokirjan. Nimeksi tulee mikä mäni vit...ksi Lieksassa Osa I

    • Anonyymi00012

      Juoma on asiassa piimää ja kuormaa, kohta lentää droone.
      Ei mulla muuta. MOI

    • Anonyymi00014

      Lieksa luonto - ja matkailukaupunki, kaupungin valhe.

      • Anonyymi00018

        Missä korpi, siellä susimyrkky.


      • Anonyymi00020

        Luonto ja matkailukaupunki on oksymoroni koska matkailu tuhoaa luontoa


      • Anonyymi00023
        Anonyymi00020 kirjoitti:

        Luonto ja matkailukaupunki on oksymoroni koska matkailu tuhoaa luontoa

        Liian tieteellistä, sano susihattu.


    • Anonyymi00015

      Voi voi. Kuraantuiko rouvan korkokenkätkin vielä lisäksi....

    • Anonyymi00016

      Sinulla ei rouvaa mutta tuolla vuokraamalla on vaimo, lapset, sähköauto ja älyä enemmän ku sinulla.

    • Anonyymi00017

      Lieksan juntteja vituttaa ajaa Mitsibisheillään pilurallia.

    • Anonyymi00021

      Ei kannata tulla Lieksan keskustaan koska täälläkin on katuja mitkä raapii auton pohjaa ja voi rikkoa akuston

      • Anonyymi00022

        Rouhea jyrskähtelu vaan kuuluu kun autot ajaa Lieksan kaduilla saa myötätunnosta harmitella mitähän nyt meni rikki


    • Anonyymi00026

      Lieksassa ei ole edes mitään parempaa ruokailupaikkaa. Nurmekseen kartanohotellille ja Bomballe pitää ajaa ruokailemaan ja silloin on jo sama jäädä Nurmekseen yöpymäänkin.

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      58
      7445
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2886
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      140
      1704
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1629
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1438
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1374
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      119
      1033
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      73
      817
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      46
      789
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      51
      697
    Aihe