Alkoholistin persoonallisuus

Aivosolujen kuollessa ei muista eikä ymmärrä mitään.

Alkoholismin edetessä ihminen yleensä muuttuu itsekeskeisemmäksi, itsekkäämmäksi, epäluotettavaksi, myös mustasukkaisuutta saattaa esiintyä (jos on aiemmin ollut, se voi voimistua), psyyke alkaa murenemaan, itsetunto heikkenee, tulee epävarmuutta, kenties jopa harhaluuloja, ahdistusta, masennusta, ihminen saattaa alkaa vetäytymään, eli erakoitumaan, tunne-elämä, tunteiden tunteminen alkaa ailahtelemaan, jne.
Nuo nyt tuli ensimmäisenä mieleen. Alkoholismi muuttaa jokaista alkoholistia, jos ei ihan heti, niin ajan myötä kyllä.

Voin kertoa itsestäni. Raitistuin 3 vuotta sitten 42 vuotiaana viime hetkellä kun en vielä ollut menettänyt kaikkea. Työpaikka oli vielä sekä puoliso ja lapset, mutta tie oli tullut pystyyn. Join ensimmäisen kännini 12 vuotiaana ja rakastin sitä oloa. Olen tyypillinen esimerkki ihmisestä, jolle alkoholi aiheuttaa aivoissa todella voimakkaan reaktion. Ainoa keino jolla olisin voinut välttää sairastumisen alkoholiin olisi ollut alkoholin täydellinen välttäminen, tuo ensimmäinen humala käynnisti prosessin joka päättyi vuosikymmenien jälkeen lukemattomien tyhjien lupausten, pettämisten, valehtelujen ja manipulointien jälkeen. Alkoholiriippuvuus on krooninen etenevä sairaus joka päättyy joka kerta jompaankumpaan lopputulokseen, täydelliseen raittiuteen tai yksinäiseen ennenaikaiseen kuolemaan. Alkoholisti on manipuloiva, itsekäs, säälittävä epäluotettava paskanpuhuja joka ei sairauden hallitessa välitä mistään muusta kuin itsestään ja rakkaudestaan alkoholiin. Ihminen joka tätä sairautta elää, ei ole sellainen pohjimmiltaan todennäköisesti. Hänen on pakko olla sellainen koska muussa tapauksessa hän joutuisi luopumaan elämänsä suurimmasta rakkaudesta. Alkoholisti sumuttaa, käyttää valtavasti aikaa ja vaivaa luodessaan valheellista kulissia ja narratiivia itsestään. Ajan myötä alkoholistilla ei ole enää minkäänlaista aitoa identiteettiä saati persoonallisuutta, on vain rooli jota hän ruokkii välttääkseen esteet hänen ja alkoholin rakkaussuhteen välillä. Jäädessään kiinni hän lupaa muuttua, kiinnittää huomiota juomiseensa, manipuloi, pyytelee anteeksi ja puhuu kuin Runebergi kuinka nyt on se kerta kun hän muuttaa suhdettaan alkoholiin ja alkaa kohtuukäyttäjäksi, kerta toisensa jälkeen. Hänen läheisensä joutuvat pettymään kerta toisensa jälkeen, pahimmillaan siten että on jo näyttänyt että alkoholisti tosiaan onnistui siinä. Aikaa on kulunut jo kuukausia, kerran päälle vuosi jonka aikana alkoholisti ei ole juonut humalahakuisesti kertaakaan ja erittäin vähän muutenkin. Alkoholisti on sinnitellyt, manipuloinut ja uskotellut jopa itselleen että homma hallussa, ja juuri kun alkoholistin ja läheistensä elämä on sujunut paremmin kuin aikoihin, alkoholisti huijaa itseään ja läheisiään että voi ottaa taas vähän rennommin. Alkuun kaikki on hyvin, hetken päästä alkoholi kiristää jälleen otettaan mutta alkoholisti ei myönnä totuutta vieläkään, määrät lisääntyy, kontrolli heikkenee sairaus etenee jälleen askeleen eteenpäin. Lopulta alkoholisti joutuu valinnan eteen, perhe ei enää sääli, paapo, kiertele ja kaartelee. Perhe ilmoittaa että alkoholi häipyy elämästä nyt tai sitten alkoholisti jatkaa sairautensa ja valheidensa kanssa yksin. Alkoholisti on kännissä, käyttäytyy uhmakkaasti ja haistattaa puolisolleen paskat. Jääkaapissa on vielä kaljaa ja viiniä, suksikaa vittuun ja antakaa minun juoda rauhassa. Taju pois, seuraavana päivänä herätys hikisenä aamu viiden aikaan, äkkiä lisää juotavaa. Tyhjä talo, ei puheluita, ei viestejä sen jälkeen kun he lähtivät. Alkoholisti pystyy pakenemaan ikäviä tunteita, melua ja ahdistusta ja paineita. Mutta tyhjää, pimeää hiljaista asuntoa ei voi hiljentää. Minulla tämä yksi ainoa hetki näiden vuosikymmenien pakenemisen jälkeen oli se tarvittava työntö kohti toipumista. Ei tyhjänpäiväisiä ohjeita miten vähentää, miten elää vastuullisesti alkoholin kanssa. Ensimmästä kertaa elämässäni, lopetin itselleni valehtelemisen. Myönsin itselleni että olen kroonisesti sairas, tästä ei voi parantua, tämän kanssa voi elää täysin normaalia tasapainoista elämää,mutta alkoholin käyttöä en voi jatkaa enää ikinä, ei pisaraakaan. Tuo kuulostaa varmasti jotenkin kliseeltä, mutta totuus on että ennenkuin alkoholisti on aidosti myöntänyt sen itselleen ja läheisilleen, kaunistelematta ja puolustelematta, minkäänlaista takaporttia jättämättä, mikään ei muutu. Alkoholisti ei koskaan voi juoda kohtuudella ja vastuullisesti, mikäli alkoholisti näin väittää, hän valehtelee eikä hänellä ole aitoa aikomusta muuttaa yhtään mitään. Alkoholismia ei tarvitse hävetä, häpeällistä on kiistää tosiasiat, alkoholistia ei voi kukaan muu auttaa kuin alkoholisti itse.