Nonii. Nyt se punkkikausi on taas alkanut. Sain irroitella pihdeillä eka pirulaisen koiran kulmakarvan juuresta. Yök.
Punkkilive.fi sivustolle voi laittaa havaintoja mistä punkkeja on löytynyt ja jopa voi lähettää punkin tutkittavaksi. Ohjeet löytyy sovelluksesta.
Punkkirokotetta en ole ainakaan toistaiseksi ottanut, mites te muut? Koira lähtee trimmattavaksi ensi viikolla, lyhyemmästä turkista helpompi havaita punkit. Ja mitään kemikaaleja punkintorjuntaan en aio koiralle käyttää.
Punkkilive käynnissä
27
201
Vastaukset
- Anonyymi00001
- Tarkoitit varmaan - PUNIKKI-Kommunisti-live -
- Anonyymi00006
Vitsi ei toiminut.
Koira oli varsinainen punkkien kerääjä ennenkin, tytär kertoo mökillä on nykyään lisääntynyt punkkien määrä, kertoi ottavansa rokotteen.
Omalla mökkeily aikana kyllä niitä löytyi metässä liikkumisen jälkeen, enempi riesaa oli hirvikärpäsistä.
Kesä ja kärpäset kuuluvat kuvaan, joitakin vuosia takaperin pienet muurahaiset kiipesi mun asunnon kolmanteen kerrokseen, myrkyllä se vaiva hoitui.Punkkien esiintyvyys on levinnyt pikku hiljaa yhä laajemmalle. Just televisiossa yksi haastateltava lääkäri sanoi että tällä hetkellä Suomessa hänen mielestään vaarallisin eläin Suomessa on punkki.
Muurahaiset ja kärpäset kuuluvat kesään.
Niistä ei ole sillain vaaraa ihmiselle kuin punkeista.
Punkkirokote suojaa pelkästään aivokuumeelta, ei borrelioosilta joka on vissiin kuitenkin Suomessa yleisempi.
Jos kulkisin enemmän luonnossa ja asuisin näillä runsaspunkkisilla alueilla ottaisin rokotteen. En ihan vielä vaikka aika liki on jo alue missä saa ilmaisen rokotteen.Siili25 kirjoitti:
Punkkien esiintyvyys on levinnyt pikku hiljaa yhä laajemmalle. Just televisiossa yksi haastateltava lääkäri sanoi että tällä hetkellä Suomessa hänen mielestään vaarallisin eläin Suomessa on punkki.
Muurahaiset ja kärpäset kuuluvat kesään.
Niistä ei ole sillain vaaraa ihmiselle kuin punkeista.
Punkkirokote suojaa pelkästään aivokuumeelta, ei borrelioosilta joka on vissiin kuitenkin Suomessa yleisempi.
Jos kulkisin enemmän luonnossa ja asuisin näillä runsaspunkkisilla alueilla ottaisin rokotteen. En ihan vielä vaikka aika liki on jo alue missä saa ilmaisen rokotteen.Lapsena kävimme sukuloimassa maalla, koirissa oli kymmeniä punkkeja jotka oli turvonneet sormen pään kokoisiksi, kun punkki syö itsensä lihavaksi se tippuu pois omia aikojaan.
Pertikki kirjoitti:
Lapsena kävimme sukuloimassa maalla, koirissa oli kymmeniä punkkeja jotka oli turvonneet sormen pään kokoisiksi, kun punkki syö itsensä lihavaksi se tippuu pois omia aikojaan.
Kyllä. Mutta mitä kauemmin punkki ehtii olla kiinnittyneenä sitä isompi on vaara saada siitä tauti. Minä en edes muista puhuttiinko punkeista silloin ennen vanhaan kun meillä oli koira. En ainakaa muista.
Nuokaan punkkikarkotteet eivät estä punkkia kiinnittymästä. Vasta kun se on kiinnittynyt karkote pääsee tuhoamaan sen.
- Anonyymi00002
Sain muutama kesä sitten mut ei mitään oireita, vain se pistos ja sen ympärillä n. 3-4 sentin rengas.
Kaikki punkithan ei kanna pöpöjä. Mut ne jotka kantaa sitä aivokuumeen aiheuttajaa ovat vaarallisimpia. Enkä kyllä borrelioosiakaan itselleni haluaisi.
Pohjois-Pohjanmaa näyttää loistavan punkkilivessä ykkösenä ilmoitusten suhteen. Liekö täällä punkkeja ennätyksellisen paljon vai ovatko p-pohjanmaalaiset vaan aktiivisimpia ilmoittajia- Anonyymi00003
Siili25 kirjoitti:
Kaikki punkithan ei kanna pöpöjä. Mut ne jotka kantaa sitä aivokuumeen aiheuttajaa ovat vaarallisimpia. Enkä kyllä borrelioosiakaan itselleni haluaisi.
Pohjois-Pohjanmaa näyttää loistavan punkkilivessä ykkösenä ilmoitusten suhteen. Liekö täällä punkkeja ennätyksellisen paljon vai ovatko p-pohjanmaalaiset vaan aktiivisimpia ilmoittajiaNiin on, mut ehkä kaikki ei sairastu, ihan kuin kaikki ei sairastunu koronastakaan.
Anonyymi00003 kirjoitti:
Niin on, mut ehkä kaikki ei sairastu, ihan kuin kaikki ei sairastunu koronastakaan.
Eli sairastumattomuus olisi ihmisestä riippuvaako?
- Anonyymi00004
Siili25 kirjoitti:
Eli sairastumattomuus olisi ihmisestä riippuvaako?
Niin, eihän jokainen tupakoitsijakaan saa syöpää.
Anonyymi00004 kirjoitti:
Niin, eihän jokainen tupakoitsijakaan saa syöpää.
Nii eikä keuhkoahtaumatautia mutta kannattaneeko hyvään tuuriin luottaa?
- Anonyymi00005
Siili25 kirjoitti:
Nii eikä keuhkoahtaumatautia mutta kannattaneeko hyvään tuuriin luottaa?
Ei liikaa kannata, mut moukan tuurilla mennään.
Anonyymi00005 kirjoitti:
Ei liikaa kannata, mut moukan tuurilla mennään.
Kyllä "moukkaa" sitte harmittaa kun saakin taudin :).
- Anonyymi00007
Siili25 kirjoitti:
Kyllä "moukkaa" sitte harmittaa kun saakin taudin :).
Elo on pettymyksillä maustettua, pelkkää kurjuutta, kuten Mikko laulaa ironisesti.
Anonyymi00007 kirjoitti:
Elo on pettymyksillä maustettua, pelkkää kurjuutta, kuten Mikko laulaa ironisesti.
Ei kai. Sina löytynee jokin valopilkku pettymyksienkin seassa.
Kuka se lauloikaan että elämä se on kuin silkkiä vaan, sylillisen tahtoisin karrallaan .....Siili25 kirjoitti:
Ei kai. Sina löytynee jokin valopilkku pettymyksienkin seassa.
Kuka se lauloikaan että elämä se on kuin silkkiä vaan, sylillisen tahtoisin karrallaan .....Siis aina.....
- Anonyymi00008
Siili25 kirjoitti:
Ei kai. Sina löytynee jokin valopilkku pettymyksienkin seassa.
Kuka se lauloikaan että elämä se on kuin silkkiä vaan, sylillisen tahtoisin karrallaan .....M. A. Numminen silkistä lauloi hivelevällä äänellään.
Anonyymi00008 kirjoitti:
M. A. Numminen silkistä lauloi hivelevällä äänellään.
Mieleen jäänyt korvamato :).
- Anonyymi00009
Minulla on pukkirokote, ja sain naapurin kissasta punkin toissa kesänä. Oikeasta kyljestäni se yritti mennä sisään. Lähti pinseteillä pois, mutta vasemmalla kyljelläni sain nukkua jonkin aikaa. Jälki punkista on kyljessäni vieläkin.
- Anonyymi00010UUSI
Onko niin, että punkki ei piittaa tietyistä ihmisistä? Ei ole koskaan ollut punkkia kävelemässä vaatteissa tai iholla (koputetaan puuta).
Ei minullakaan vaikka koirassani on.
Vaikea sanoa hylkiyskö punkit jotain tietyntyyppistä ihmistä. Varmaan punkin saaminen riippunee paljon siitäkin kuljetko paljon alueella jossa on paljon punkkeja tai ylipäätään metsissä ja ryteiköissä missä punkit viihtyy.
Kokeilemallahan se selviää. Mene makaamaan johonkin punkkialueelle ja seuraa välttelevätkö punkit? Tsi älä kuitenkaan 😀.- Anonyymi00011UUSI
Siili25 kirjoitti:
Ei minullakaan vaikka koirassani on.
Vaikea sanoa hylkiyskö punkit jotain tietyntyyppistä ihmistä. Varmaan punkin saaminen riippunee paljon siitäkin kuljetko paljon alueella jossa on paljon punkkeja tai ylipäätään metsissä ja ryteiköissä missä punkit viihtyy.
Kokeilemallahan se selviää. Mene makaamaan johonkin punkkialueelle ja seuraa välttelevätkö punkit? Tsi älä kuitenkaan 😀.Allrgiset kai oireilee pahiten punkista, yliherkät.
Anonyymi00011 kirjoitti:
Allrgiset kai oireilee pahiten punkista, yliherkät.
Aha. En ole kuullut punkkiallergiasta. Aivokuume viheliäisin ja borrelioosikaan ei mikään mukava tauti ole sairastaa.
Siili25 kirjoitti:
Aha. En ole kuullut punkkiallergiasta. Aivokuume viheliäisin ja borrelioosikaan ei mikään mukava tauti ole sairastaa.
Tekoälytin ja löysinkin tämmösen:
Punkin eli puutiaisen purema voi harvinaisissa tapauksissa aiheuttaa allergisen reaktion, joka tunnetaan liha-allergiana (alfa-gal-oireyhtymä). Tämä ei ole sama asia kuin punkin levittämät taudit (borrelioosi tai TBE), vaan kyse on puutiaisen syljen aiheuttamasta yliherkkyydestä.
Jos on ylioäätään allerginen tai esim atoopikko, en tiedä saako he herkemmin oireita punkkien puremasta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain917703Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1313083- 1591966
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha751747Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1311589Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1781540- 1321212
- 80904
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko50834- 53794