Kun olin pieni lapsi Lieksassa, sdp-ämmät veivät minut väkisin kotoani vangiksi sdp-laitokseen, lienee ollut ns. "lastenkoti"! Siellä minun piti olla lattialla. Jos en ollut aivan tarkalleen sdp-ämmien "pikkusormien alla", sdp-ämmät hyökkäsivät kimppuuni ja pahoinpitelivät minua. Muistikuva on erityisesti paksusta sdp-ämmästä, joka hanakasti kävi pahoinpitelemään minua. Jäi vaikutelma, että se paksu jumpura -sdp-ämmä oli lohdutellut ja lohdutteli itseään syömällä ja juomalla makupaloja. Kai yritti makupaloilla keventää soimaavaa omaatuntoaan. Siinä sdp-laitoksessa oli muitakin lapsia. Ne pennut saivat vapaasti kiusata minua, mutta jos minä koetin puolustaa itseäni, sdp-ämmät hyökkäsivät kimppuuni. Erityisesti on muistikuva eräästä pennusta, miehenpuolesta, joka oli puettu tummiin vaatteisiin. Se äpärä kiusasi minua, mutta jos yritin puolustautua, sdp-ämmät pahoinpitelivät minua. Lopulta rupesin olemaan aivan puhumatta, kokonaan mykkänä. Mykkyyteni näytti suuresti-häiritsevän sdp-ämmiä. Yrittivät saada minut puhumaan, mutta en minä alkanut. Puhumattomuuteni näytti suorastaan kiukuttavan sdp-ämmiä. Ei mennyt kauan, kun tuskastuneina sdp-ämmät vapauttivat minut vankeudesta sdp-laitoksesta. Pääsin palaamaan kotiini.
Jo ennen tuota tapausta, aikaisemmassa lapsuudessani sdp-ämmät kaappasivat minut useita kertoja ilman mitään järjellistä syytä ja veivät sdp-laitoksiin, jotka ainakin useimmissa tapauksissa olivat sairaaloita, vaikka minussa ei ollut mitään sairautta; oloni oli täysin terve. sdp-ämmät pelottelivat, että tilani on hyvin vakava, koska minulta 'puuttuu sairauden tunto'. sdp-ämmien vankeuksissa ollessani oloni ei millään tavalla muuttunut paremmaksi, ei muuttunut terveemmäksi eikä olisi voinutkaan muuttua, koska ennen sdp-ämmien sdp-laitoksiin joutumista oloni oli terve, kuten nytkin. Sairaaloissa sdp-ämmät ainakin useimmissa tapauksissa makuuttivat minua sängyssä ja pelottelivat, uhkailivat, halvensivat, solvasivat ja pahoinpitelivät minua. sdp-ämmät puhuivat, että minä saan "hyvää hoitoa". Kehoittivat aina aikuisena äänestämään sdp:tä, jotta saisin aina "hyvää hoitoa" ja jotta muutkin saisivat aina "hyvää hoitoa". Arvatkaa, äänestänkö. VÄHINTÄÄN yhden kerran sdp-ämmät kahlitsivat minut sänkyyn ilman mitään järjellistä syytä! Joskus sdp-ämmät uhkasivat pitää minut sairaalassa vähintään vuoden; sanoivat, että aloittaisin koulunkäynnin sairaalassa. Tämä ei minulle sopinut; halusin oikeaan peruskouluun, minne myöhemmin meninkin. Uhkaus vuodensairaalassaolosta annettiin Joensuussa keskussairaalassa, koska saman vangitsemiseni aikana ämmät näyttivät minulle korkealla ikkunasta, että 'tuolla näkyy Koli'. Jossakin joskus sdp-ämmät mahtailivat, että kun kehitysvammaisten, kenties muidenkin, "hoito"laitoksissa on vaaliäänestys, sdp-ämmät tekevät äänestysmerkinnät äänestyslippuihin äänioikeutettujen puolesta, jotta ääni menee varmasti sdp:lle, ja laitosäänestysvaalivirkailijat ovat tietenkin sdp:läisiä! Joskus jossakin tai joissakin sdp-laitoksessa sdp-ämmät toivat minulle jotakin vaaleaa liejua, mukamas ruuaksi. Taivas varoitti minua olemaan syömättä sitä liejua. Toivat sitä vaaleaa liejua monia kertoja. Kun en koskaan sitä tietenkään syönyt, lopulta toivat oikeaa ruokaa, mutta sitä oli aivan liian vähän, kuten sairaaloissa yleensäkin. sdp-ämmien puheista ja muusta käytöksestä oli tajuttavissa, että ne pitivät minua vankeudessa, koska minussa ei ollut noituutta. sdp-ämmien mielestä minuun olisi pitänyt tulla noituus. sdp-ämmät eivät kuitenkaan käyttäneet tuota sanaa. Usein sdp-noita-akkojen mukaan minun piti olla sängyssä jossakin tietyssä asennossa enkä saanut vaihtaa asentoa. Jos vaihdoin asentoa tai nousin sängystä, sdp-noita-akat saattoivat hyökätä minuun ja pahoinpidellä minua; vähimmillään painoivat minut takaisin sängyn pohjalle. Usein sdp-noita-akat uhkailivat pitävänsä minut vankeinaan laitoksissa koko loppuikäni!
Mutta Kansan Taistelu......!!!
Punaisten Lippujen alla!!! Oikeiden Punaisten Lippujen!!! Ei sdp:n lippujen!
On Kansan Lippu Punainen, se verhos' ruumiit Marttyyrein! ...Ei petost' siedä se suojassaan, eest' oikeuden se hulmuaa.
Lapsiorjuudessa Lieksassa ja muualla
16
454
Vastaukset 16
- Anonyymi00001
ALAS ALAS sdp! ALAS ALAS sdp! ALAS ALAS sdp!
ALAS ALAS sdp! ALAS ALAS sdp! ALAS ALAS sdp!
ALAS ALAS sdp! ALAS ALAS sdp! ALAS ALAS sekoomus, persut, krisut & kumpp.!
Ja vuosia sitten riistoporvarien ja sekoomuksen sätkynukke sdp hallituksessaollessaan heikensi työttömyysturvan saamista (vilatohvi yms:t)! sdp mm. päätti työttömille palkattomia pakkotöitä ("työharjoittelu", "työvalmennus", tulikohan "työkokeilukin" jo silloin) pelkällä työttömyyskorvauksella!
ALAS ALAS sdp! ALAS ALAS sdp! ALAS ALAS sekoomus, persut, krisut yms:t! - Anonyymi00002
Nisti se on kommunistikin.
- Anonyymi00003
miksi syyttää vanhempiaan vielä aikuisena
- Anonyymi00005
sdp-noita-akat eivät millään tavalla ole eivätkä olleet minun vanhempiani.
- Anonyymi00004
Yksi viimeisimmistä varmoista havainnoistani sdp-noita-akoista on ajalta, kun olin 18-vuotias. Minulle saapui omituinen kirje, jonka oli lähettänyt Lieksan kaupungin sosiaalitoimi. Kirjeessä minut kutsuttiin saapumaan kirjeessämainitussa ajankohdassa Lieksan kaupuingin sosiaalitoimistoon (silloin ei vielä "Siun sote"). Kirjeessä ei sanottu mitään syytä kutsulle. Vähän aikaa ajattelin, että ehkä tuo liittyy sotaväenkutsuntaan, joka oli minulla lähellä, mutta ei sotaväenkutsuntaan liity tuollaista. Kirjeen lopussa oli uhkaus, että jos en saavu kirjeessäsanotussa ajankohdassa, POLIISI hakee minut.
En mennyt sdp-noita-akkojen kutsusta eikä mikään eikä kukaan hakenut minua.
Mutta Kansan Taistelu......!!! - Anonyymi00006
"Suomen sosialidemokraattinen puolue" - nimestään huolimatta tuolla ei ole mitään tekemistä kansanvallan kanssa.
- Anonyymi00007
Miksi haukkua äitiään.
- Anonyymi00008
sdp-noita-akat Lieksassa ja muuallakin, joista akoista kirjoitin ketjunaloituksessani, yrittivät pakottaa minut omaksumaan käsityksen, että pitää olla syömättä voita. Voin sijaan sdp-akkojen mukaan pitäisi syödä muita rasvavalmisteita - tai "rasvavalmisteita". Yrittivät siis pakottaa olemaan syömättä mahdollisimman luonnollista rasvaa, jossa on luonnostaan a-vitamiinia.
sdp-noita-akat myös yrittivät istuttaa minuun käsityksen, että leipää pitää syödä vain hyvin vähän, jonkun muun ruoan ohessa ja että muun ruoan pitää aina olla LÄMMINTÄ. Noin, vaikka juuri täysjyväviljahan on kaiken ravitsemuksen PERUSTA. Eikä ruoan lämpimyys lisää ruoan ravitsevuutta.
Sain sen käsityksen, että sdp-noita-akat yrittivät opettaa minulle, että voin tai leivän syöminen olisi vanhanaikaista tai kauhean maalaismaista.
sdp-noita-akat yrittivät pakottaa minuun virheellistä käsitystä, että c-vitamiini olisi paha aine, vaikka todellisuudessa c-vitamiini on ihmisen terveydelle välttämätön ravintoaine. sdp-noita-akat väittivät, että c-vitamiinista tulee munuaiskivet-sairaus. Todellisuudessa pitkäaikaisessa käytössä ERITTÄIN suurista annoksista c-vitamiinia oletuksellisesti lisääntyy riski sairastua munuaiskiviin, mutta sdp-noita-akat väittivät, että pienetkin määrät c-vitamiinia aiheuttavat munuaiskivet. sdp-noita-akat teatraalisesti kuvailivat, kuinka tuskallista on munuaiskivien poishoitaminen. c-vitamiinin puutos voi aiheuttaa jopa kuoleman. Kuinkahan monta ihmistä sdp-noita-akat ovat murhanneet pitämällä nämä c-vitamiinin puutoksessa? Esiteltiin lääkäriksi se miespuolinen sdp-noita, jonka huoneeseen minut myös vietiin. Se "lääkäri" puheli c-vitamiinista samanlaisia, kuin sdp-noita-akat olivat puhuneet.
sdp-noita-akat yrittivät pakottaa minut omaksumaan käsityksen, että ihmisen ihoa pitää toistuvasti, kai noin päivittäin, voidella voiteella. Puheissaan toistui paljon sana "perusvoide". Ja perusvoiteen lisäksi vielä muullakin voiteella. sdp-noita-akkojen mukaan ihon pitäisi siis aina olla rasvan peitossa.
sdp-noita-akkojen mukaan ihminen tarvitsee unilääkettä, jos ei uni muuten tule. Akat pelottelivat, että nukkumattomuudesta seuraa monenlaisia vaarallisia tauteja, yksi taisi olla aivoverenvuoto. Akkojen mukaan, jos on lyhytkin unettomuus, pitää ottaa unilääkettä. Tunnetusti unilääkkeillä on useita vahingollisia vaikutuksia. Ihmisillä esiintyy luonnollista nukahtamattomuutta; ei siihen mitään vahingollisia unilääkkeitä tarvita. En muista, pakottivatko sdp-noita-akat minut ottamaan unilääkettä, mutta ainakaan sen jälkeen en ole elämässäni unilääkettä ottanut, nukuttipa tai ei. Ja sdp-noita-akkojen "ennusteluista" huolimatta olen yhä elossa ja voin hyvin. Sekin miespuolinen lääkäri mainosti unilääkkeitä niin kuin sdp-noita-akatkin.
sdp-noita-akat yrittivät myös juurruttaa minuun käsitystä, että sokerin sijaan pitää käyttää keinotekoisia makeutusaineita. Niinä aikoina tiedotusvälineissä kerrottiin keinotekoisten makeutusaineiden terveyshaitoista. Olikohan niin, että myös sokeri olisi ollut sdp-noitien mielestä vanhanaikaista? Eli terveyshaitoista huolimatta luonnollisen sokerin tilalle "nykyaikaiset" keinotekoiset makeutusaineet, juttelivat sdp-noita-akat.
sdp-noita-akat kertoivat syöttävänsä "potilaitaan" sillä vaalealla liejulla, jota yrittivät syöttää minullekin ja jota Taivas varoitti olemaan syömättä. akat näyttivät, kuinka syöttävät vangeilleen lusikalla sitä vaaleaa liejua. Joskus sdp-noita-akat parkuivat teatterityylillä, että 'Meidän "potilaamme" kuolevat. Miksi meidän potilaamme kuolevat, vaikka me ruokimme heitä näin kauniilla lusikalla näin kauniista kupista.' Näyttivät kuppia ja lusikkaa. Montako ihmistä ovat myrkyttäneet sillä vaalealla liejulla?
sdp-noita-akat julistivat, että on paha asia, jos useita sukupolvia asuu samassa asunnossa tai jos samassa asunnossa asuu muuten paljon asukkaita, vaikka asukkaat itse haluaisivatkin niin asua. sdp-noita-akat siis puhuivat asumisesta sellaisia, jotka eivät sdp-noita-akoille millään tavalla kuulu.
sdp-noita-akkojen mukaan ihmisen iho pitää olla voideltu "aurinkosuojavoiteella" aina, kun ihminen oleilee auringonpaisteessa, muuten iho "palaa ja tulee ihosyöpä". En ole koskaan aikuisena enkä paljoa lapsenakaan voidellut ihoani niillä mönjillä eikä ihoni pala auringonpaisteessaollessani. Ei tietenkään pala, kunhan saan riittävästi kuparia ja kaikkia muitakin tarpeellisia ravintoaineita.
Niinkuin nuita unilääkkeitä, sdp-noita-akkojen painostavien puheiden mukaan ihmiset tarvitsevat aivan välttämättä monia muitakin lääkkeitä. Akkojen puheissa vilahteli paljon sana "perussairaus"; akkojen mielestä jokaisesta pitäisi löytyä jokin "perussairaus", jonka takia sitten ihmistä lääkittäisiin. "Perussairauden" lisäksi pitäisi löytyä muitakin sairauksia, joiden takia lääkittäisiin. Se miespuolinen lääkäri julisti, että lääkkeet ovat "pelkkää terveyttä".Voi sitä lääkkeiden sivuvaikutusten ja yhteisvaikutusten paljoutta! sdp-noita-akat niitäkin sivuvaikutuksia "hoitaisivat" lääkkeillä.- Anonyymi00009
(JATKOA)
Minulla on lääkkeetön elämäntapa. Hoidan terveyttä, en sairautta.
Eikä lääkkeissä riittävästi. sdp-noita-akkojen mukaan pitää juoda olutta ja muitakin viinaksia - ainakin aikuisena. sdp-noita-akkojen opit olivat kaukana todellisesta terveysvalistuksesta. Ilman näitäkin ja muita sdp-noita-akkojen aineita olen elämässäni hyvin pärjännyt, tietenkin. - Anonyymi00010
Anonyymi00009 kirjoitti:
(JATKOA)
Minulla on lääkkeetön elämäntapa. Hoidan terveyttä, en sairautta.
Eikä lääkkeissä riittävästi. sdp-noita-akkojen mukaan pitää juoda olutta ja muitakin viinaksia - ainakin aikuisena. sdp-noita-akkojen opit olivat kaukana todellisesta terveysvalistuksesta. Ilman näitäkin ja muita sdp-noita-akkojen aineita olen elämässäni hyvin pärjännyt, tietenkin.ALAS ALAS sdp! ALAS ALAS sdp! ALAS ALAS sekoomus, persut, k-risut & kumpp.!
Ja vuosia sitten riistoporvarien ja sekoomuksen sätkynukke sdp hallituksessaollessaan heikensi työttömyysturvan saamista (vilatohvi, jaakonsarvi yms:t)! sdp mm. päätti työttömille palkattomia pakkotöitä ("työharjoittelu", "työvalmennus", tulikohan "työkokeilukin" jo silloin) pelkällä työttömyyskorvauksella!
ALAS ALAS sdp! ALAS ALAS sdp! ALAS ALAS sekoomus, persut, k-risut yms:t!
- Anonyymi00011
Myös kouluaikoinani Lieksassa jouduin kohtaamaan monta kertaa
sdp-noita-akka-terroristeja. Yksi varhaisimmista, ehkä peräti
varhaisin, kohtaamiseni tuli, kun ala-asteen ensimmäisillä luokilla
ollessani "opettaja" käski minun mennä "kouluterveydenhoitajan
tarkastukseen".
Se "terveydenhoitaja" tivasi yhtä ja toista ja kirjoitteli samalla.
Mitäs tapahtui "kouluterveydenhoitajan tarkastuksen" jälkeen?
Kun olin palannut takaisin luokkaan oppitunnille, se "terveydenhoitaja" tuli luokkahuoneen ovelle. Seisoi siinä oviaukossa ja kuulutti kovalla äänellä, mitä olin "terveydenhoitajan tarkastuksessa" kertonut. Jos kertomissani oli jotakin, joka ei miellyttänyt "opettajaa", sdp-noita-akkaa, tämä sdp-noita-akka alkoi räyhätä. Räyhääminen jatkui vielä senkin jälkeen, kun se "terveydenhoitaja"-sdp-noita-akka oli lähtenyt pois oviaukosta seisomasta ja kertomasta laittomasti, rikollisesti asioita. Lieksan kaupunki ei huolehdi siitä, että sen työkyrit noudattaisivat Suomen lakia ja hyviä tapoja. Lieksan kaupungilla on suojatyöpaikkoja rikollisilla.
Lupa- ja valvontaviraston www-sivuilta lainaus:
Vaitiolo- ja salassapitovelvollisuus sosiaali- ja terveydenhuollossa
Terveydenhuollon ja sosiaalihuollon ammattihenkilöillä on lakiin perustuva vaitiolo- ja salassapitovelvollisuus. Salassapidosta saa poiketa potilaan tai sosiaalihuollon asiakkaan nimenomaisella suostumuksella tai silloin kun tiedon antamisesta tai oikeudesta tiedon saamiseen on erikseen säädetty laissa.
Vaitiolovelvollisuus tarkoittaa, että ammattihenkilö ei saa paljastaa potilas- tai asiakasasiakirjan salassa pidettävää sisältöä tai tietoa, joka asiakirjaan merkittynä olisi salassa pidettävää. Ammattihenkilö ei saa paljastaa muutakaan sosiaalihuollon tai terveydenhuollon tehtävissä toimiessaan tietoonsa saamaansa asiaa, josta lailla on säädetty vaitiolovelvollisuus.
Sisällöllisesti vaitiolovelvollisuus on laaja. Sen syntymiseen riittää, että tiedot on saatu sellaisissa olosuhteissa, että ne voidaan katsoa luottamuksellisiksi. Vaitiolovelvollisuus jatkuu senkin jälkeen, kun henkilö ei enää ole siinä asemassa, jossa hän on saanut tiedon luottamuksellisista seikoista.
***
Tuota vaitiolo- ja salassapitovelvollisuutta sosiaali- ja terveydenhuollossa rikkoi se "kouluterveydenhoitaja". Myös se "opettaja" käsittäkseni rikkoi lakia, kun ei tehnyt rikostutkintaan tähtäävää ilmoitusta "terveydenhoitajan" rikoksista, vaan osoitti niille suurta hyväksyntää. Tuo "opettaja" oli (i)iris horttanainen.
Sen "terveydenhoitajan" vittuilu alkoi jo sen vastaanottohuoneessa, kun mainitsin sille tuosta vaitiolo- ja salassapitovelvollisuudesta. Se "terveydenhoitaja" alkoi rikkoa velvollisuuttaan. Lupa- ja valvontaviraston sivuilla EI sanota:
Vaitiolo- ja salassapitovelvollisuus sosiaali- ja terveydenhuollossa
Terveydenhuollon ja sosiaalihuollon ammattihenkilöillä on lakiin perustuva vaitiolo- ja salassapitovelvollisuus, jos kohde ei ole maininnut tästä velvollisuudesta ammattihenkilölle. Salassapidosta saa poiketa potilaan tai sosiaalihuollon asiakkaan nimenomaisella suostumuksella tai silloin kun tiedon antamisesta tai oikeudesta tiedon saamiseen on erikseen säädetty laissa.
***
SEN SIJAAN Lupa- ja valvontaviraston sivuilla SANOTAAN:
Vaitiolo- ja salassapitovelvollisuus sosiaali- ja terveydenhuollossa
Terveydenhuollon ja sosiaalihuollon ammattihenkilöillä on lakiin perustuva vaitiolo- ja salassapitovelvollisuus. Salassapidosta saa poiketa potilaan tai sosiaalihuollon asiakkaan nimenomaisella suostumuksella tai silloin kun tiedon antamisesta tai oikeudesta tiedon saamiseen on erikseen säädetty laissa.
Mutta Kansan Taistelu......!!!
Punaisten Lippujen alla! Oikeiden Punaisten Lippujen alla, ei sdp:n lippujen eikä sdp:n apupuolueen lippujen!
Kansan Punaisten Lippujen alla!
On Kansan Lippu Punainen, se verhos' Ruumiit Marttyyrein! ...Ei petost' siedä se Suojassaan, eest' Oikeuden se hulmuaa.- Anonyymi00013
Se on tuoKIN sdp kova säätämään lakeja, jotkut lait melko kelvollisiakin. Mutta sdp:läiset ovat ahkeria rikkomaan lakeja. sdp on lainrikkojapuolue. sdp on rikollispuolue.
- Anonyymi00015
Tuon asianosaisen koulun "rehtori" oli ilkka pajamo.
- Anonyymi00016
ALAS ALAS sdp! ALAS ALAS sdp! ALAS ALAS sdp!
ALAS ALAS sdp! ALAS ALAS sdp! ALAS ALAS sdp!
ALAS ALAS sdp! ALAS ALAS sdp! ALAS ALAS sekoomus, persut, krisut & kumpp.!
- Anonyymi00012
Impesilli
- Anonyymi00014
simpeilli
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1251168
- 691081
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun93838- 77761
- 45741
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la38694- 67633
Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka25628Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?38518Luule ja ajattele minusta
mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅44487