Jäiden mukana lähtee liikkeelle muutakin, kun jäät. Se on havaittavissa monessa paikassa, kuten täällä anonyymimaailmassa, kun hupsut juttelee yksin itselleen. Surullista. Pitäkää huolta itsestänne ja läheisistä! Kevät voi olla myös ihanaa aikaa, mutta toisille raskasta.
Pidä huolta
Anonyymi-ap
43610
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Toivottavasti saavat itselleen apua! On niin lohdutonta nähdä polku joka ei johda mihinkään. Tämä maailma tekee ihmisistä niin katkeria. Jumalalle pyyntö maailman paranemiseen sairaista.
Taisi lähteä kirpputorilla ainakin kunnan tavarat jo ennen jäiden tuloa. Näytti viimein loppuvan vähän ennen jäiden lähtöä. Lieko tähän kaupusteluun jäiden tuloilla, tai lähdöllä mitään tekemistä, tiedä häntä? Joka tapauksessa tavaran lähtemistä, ei voi perustella jäiden lähtemisellä.
Parempaa lukemista tuo yksin juttelu on kuin toisten jatkuva haukkuminen ja nimittely.
Ketä tässä on nimitelty tai haukuttu? Tosiasioitako ei saisi sinun mielestä sanoa ääneen?
Suurempana ongelmana on välinpitämättömyys. Itse ongelma ei ratkea kuin nostamalla kissa pöydälle, millä lääkkeellä asia hoituu parhaiten. Välinpitämättömyys päätöksenteossa ja hallinnossa voi johtua useista tekijöistä, jotka liittyvät sekä rakenteellisiin muutoksiin että inhimillisiin tekijöihin. Ei uskalleta ottaa esille epämieluisia asioita, vaan suojellaan ja odotetaan vastavuoroisuutta. Osassa kirjoituksissa on nähtävissä tahallista asioiden sotkemista, pyritään harhaan johtamaan itse asiaa. Päättäjät istuvat tuppisuuna kokouksissa, kun eivät uskalla tuoda epäkohtia julki, eli ummistetaan silmät epäkohdille.
Olis edes oikeaa asiaa eikä tikusta vuoltua soopaa. Se kun on elämäntehtävänä etsiä virheitä on raskasta kaikille osapuolille. Besserwisserit on raskaita ihmisiä.
Miksi lopetti viimein sen kunnan tavaroiden myynnin, jos siinä ei ole ollut mitään laitonta? Jos on vähääkin omaatuntoa jäljellä, kannattaisiko mennä itse asianomaisen hoitamaan asia kuntoon? On aivan turha lähteä muita syyttelemään. On hyvä, että löytyy vielä rehellisiä kuntalaisia, jotka eivät ummista silmiään vääryydelle.
Nyt tulee asiaa. Harhaanjohtajia Pielavedellä kyllä riittää.
No menkää sanoman ne asiat sille taholle mille ne osoitatte älkääkä täällä jauhako yhtä ja samaa, mieluummin näkisin tämän palstan iloisempi en asioiden keskustelupalstan eikä jatkuvaa itkuvirttä ja juoruamiata sekä *askanjauhantaa
Tämä kun ei ole mikään politiikan palata. Siirtykää Suomi24/kuntapolitiikka osioon.
Olete kartoittaneet kaiken muun keskustelun.
Olisiko romut saatu jo hyvään kiertoon ja siivous tehtyä!
Juurikin näin. Aivan kuten itse osaisivat asiat hoitaa paremmin. Eivät ymmärrä mitä kaikkea pitää kuntapolitiikassa ottaa huomioon ka kaikkia kun ei voi mitenkään miellyttää päätöksillään joten aivan turhaa itkemistä joiltakin.
Vääryydelle 🤣🤣
No kuule kun emme me täällä tiedä tuohon vastausta JOTEN MENE *ITTU KYSYMÄÄN HENKILÖKOHTAISESTI!
Jos itse olet päyevämpi niin miksi et mene johtamaan.
Älä sinä ihminen hermostu. Eikös se ole hyvä, jos on jäänyt joku käpälälautaan ja saatu laiton toiminta loppumaan.
Sehän on positiivista, kun on loppunut laiton kunnan tavaroiden myynti. Olisit kuntalaisena tyytyväinen.
Mikä oli laitonta? Oikeasti? Ei mikään! Jos saat tavaran hävityksestä laitonta, niin ihmettelen suuresti. Lakkaa jo itkemästä vai jäikö sulta joku romu haalimatta, kun jaksat jauhaa tyhjää sontaa?
Jatka ihmeessä, jos on laillista.
Se on aivan turhaa valittaa, kuntalaiset on valinneet edustaja sa kunnan päättäjiin joten turvat tukkoon.
Niiden valittujenkin on noudatettava lakeja.
Valtakirja ei oikeuta rötöstelemään.
Kyllä juuri näin. On tärkeää, että päättäjät ja johtajat, johtaa ja toimii, niin kuin itse vaatii muiden tekevän. Tuskin kukaan kiistää esimerkillä johtamisen merkitystä. Jokainen arvostaa päättäjien antamaa mallia, kuinka tulee toimia. Päättäjillä tulisi olla kanttia puuttua, silloin kun on aihetta.
Myös virkamiesten ja viranhaltijoiden on noudatettava lakeja.
Tottakai! Sehän on selvää!
Ja sitten on niitä joita ei ole edes valittu ja silti siellä istuvat ja pätevät. Demokratiaa?
Muikkufestivaalithan hakee nyt puuhamiehiä/naisia jatkamaan toimintaa. Entäs jos nyt te, jotka käytätte täällä energiaanne kaikkeen tyhjänpäiväiseen, niin menisitte sen energian purkamaan muikkufestivaalien järjestämiseen. Pääsisitte tekemään hyvää ja ennen kaikkea tekemään ihan itse päätöksiä.
Olisiko helpompi lopettaa suhmurointi, ettei kenenkään tarvitsisi käyttää aika ja energiaa, sen selvittämiseen?
Tässä tullaankin kysymykseen onko edes suhmurointia? Minä en ole havainnut. Oletko sinä? Missä? Ja mitä on sinun mielestä suhmurointi? Kommentejasi lukiessa kaikki, mutta todellisuudessa ei mikään! Joten lakkaa höperöimästä ja keskity olennaiseen.
Kyllä on. Päätöksenteossa ja hallinnossa. Suhmurointi tarkoittaa hämäräperäistä, epävirallista ja usein moraalitonta toimintaa oman edun ajamiseksi mm. jääviys rikkomuksia ja jne
Taidat itse suhmuroida eikä kukaan muu, laitanko seuraavaksi nimesi tänne ja osoitteesi? Minä nimittäin tiedän kuka olet.
Terveisin: eräs valkohattu
Johan vitsin murjaisit. Onko muita vitsejä?
Nimesi alkaa T kirjaimella.
ja loputko on anhu ?
Ei vaan nimessäsi on myös p
Lähen minnäe Muikkarporukkaan, jos pääsen tekemään sitä hommoo työajalla, niinku vuosia tehtiin.
Ee ennee maista ilmane työ ee mullekkaa
Mulle ku ee maistu ies palakkatyö ku oon nii laeskansutjakka.
Hyvä piirre nuoressa miehessä👍
Liekö sitä työnä työnä tehty ikinä? Oliskin kiva tietää paljonko ne muikkujuhlat silleen maksaisi jos ei olis talkooporukkaa sitä touhuamassa. Varmaan aika paljon.
Talkooporukkaa löytyis enemmänkin jos olis olutta ja kossua talkoväelle.
Ainako se kalja pittää sotkea talakoisiin..ja vielä se suhmurointi.
Voisiko yrityksen järjestää, kun kehutaan, miten monta miljoona rahaa?
Laituri lähti naapurin mökille kuka maksaa uuden no naapuri tietenkin rosvo en ilkeäis
Outo viesti