Lääkkeen käytön aikana miljardit neuronit on tottuneet olemaan lääkityksen alla ja keho on fyysisesti rakentanut toimintaansa sen ympärille että ainetta tulee säännöllisesti kehittäen fyysisen riippuvuuden. Keho saattaa säätää toimintaansa reaktiona lääkkeeseen esimerkiksi vähentämällä reseptoritiheyttä, koska jos ei vähentäisi, kaikkea olisi liikaa. Siten lopetuksessa reseptoreita on vähemmän ja kehossa on kemiallinen epätasapainotila. Kehon pitää nostaa reseptorien määrä takaisin tasolle missä ei ole epätasapainoa ja löytää uusi tasapainotila, eli homeostaasi. Keho on hyvin monimutkainen järjestelmä, ja vaikutukset yhteen välittäjäaineeseen voivatkin ulottua paljon laajemmalle koska vaikuttaminen yhteen välittäjäaineeseen voi vaikuttaa muihin ja eri prosesseihin kehossa.
Lopetus saattaa altistaa henkiselle oireilulle tätä kautta. Olo voi olla kierroksilla, saat keinotekoisia aivokemioiden heittelyn laukaisemia voimakkaita tunnetiloja (jotka tuntuu ilmaantuvan kuin tyhjästä) tai tunnoton tai vieras. Uni voi olla häiriintynyttä koska uni on kehmiallinen prosessi kehossa johon välittäjäaineet vaikuttaa. Jotkut kuvaavat depersonalisaatiota tai derealisaatiota tässä yhteydessä missä oma elämä tuntuu vieraalle.. Käytännössä jos lääke on lamannut tunnereaktioita sinun pitää opetella kohtaamaan niitä joka voi olla jo lähtökohtaisesti hyvin stressaavaa. Siihen päälle vielä vieroitukseen liittyvät oireet, kuten keinotekoisesti keskeltä tyhjää ilmestyvät tunnetilat kuten äkäisyys,
tai keho on vain hyvin virittynyt tämän jälkeen ylivireyteen. Täten voi olla tilanne, että joudut käytännössä kuntouttamaan itseäsi lääkkeen tuottamista ongelmista. Lääkkeet jättävät jälkiä hermostoon (esim huonot lääkereaktiot, vaikkei psykiatria sitä myöntäisikään ja hermosto voi tämän seurauksena esim. kindlata (kindling - toistuvat vieroitukset lääkkeistä johtavat siihen että vieroitukset monimutkaistuu ja oireet vaikeutuu) tai herkistyä. Hermoston herkistymisen ymmärtämisen jälkeen voi hoksata, että asioihin voi vaikuttaa paremmin - esim välttää mitään äärimmäistä hermostolle esim hermoston ylikierroksille vievää treeniä,liikaa stressiä, uusien lääkkeiden kokeilua kun vanhan vieroituksestakin on toipumassa ja rentouttaa ja kohtelee hermostoaan hellästi. Antaa rakennuspalikoita keholle korjata epätasapainoa ja antaa aikaa.
Vieroituksesta toipumiseen liittyviä hyvin monimmutkaisia prosesseja kehossa voisi kuvata kuin siten, että rakennus on romahtanut osittain. Kuitenkin rakennuksessa ramppaa ihmisiä eestaas, samaan aikaan yhtä siipeä rakennetaan ja hissejä ja muuta. Kehossa tapahtuu paljon monimutkaisia prosesseja. Toipuminen ei tapahdu välttämättä suoraviivaisesti vaan notkahduksien kautta. Keho löytää ehkä tasapainoa yhtenä päivänä mutta on vaikutusalttiimpi stressille ja oireet tulee pintaan jälleen.
Huumeissa jotka on myös psykoaktiivisia aine tunnistetaan henkiset ja fyysiset vieroitusoireet paremmin. Psykiatriassa on luotu kuva että lääkkeiden jälkeen olisi kuin paluu edeltävään baselineen mutta unohdetaan lääkkeenkäytön aiheuttamat muutokset hermostossa. Toipuminen voi tapahtua nopeammin, mutta myös hitaammin. Psyykenlääkkeiden vieroitusoireiseet voi pitkittyä (PAWS). Minulla meni yhden epäonnistuneen vieroituksen ja sitä seuranneen lääkekasan takia ja niiden purun takia (jolloin vieroitus oli vielä pahempi ja oli lisää haittaa) elämästä vuosia että hermosto ja sen herkistyminen tasoittui. Nykyään pystyn taas työskentelemään, kehoni kestää stressiä, ei tule luonnottoman voimakkaita sahaavia tunnetiloja - tähän pisteeseen pääseminen kesti pitkiä vieroituksia ja pahoja sahaavia oireita. Ne kuitenkin tasoittui.. Edelleen on ehkä joku hämmennys kun mietin lääkkeenkäyttöaikoja sillä koen samaistuvani enemmän ihmiseen ennen lääkkeitä ja ymmärtäväni häntä paremmin.
Lopetus saattaa altistaa henkiselle oireilulle tätä kautta. Olo voi olla kierroksilla, saat keinotekoisia aivokemioiden heittelyn laukaisemia voimakkaita tunnetiloja (jotka tuntuu ilmaantuvan kuin tyhjästä) tai tunnoton tai vieras. Uni voi olla häiriintynyttä koska uni on kehmiallinen prosessi kehossa johon välittäjäaineet vaikuttaa. Jotkut kuvaavat depersonalisaatiota tai derealisaatiota tässä yhteydessä missä oma elämä tuntuu vieraalle.. Käytännössä jos lääke on lamannut tunnereaktioita sinun pitää opetella kohtaamaan niitä joka voi olla jo lähtökohtaisesti hyvin stressaavaa. Siihen päälle vielä vieroitukseen liittyvät oireet, kuten keinotekoisesti keskeltä tyhjää ilmestyvät tunnetilat kuten äkäisyys,
tai keho on vain hyvin virittynyt tämän jälkeen ylivireyteen. Täten voi olla tilanne, että joudut käytännössä kuntouttamaan itseäsi lääkkeen tuottamista ongelmista. Lääkkeet jättävät jälkiä hermostoon (esim huonot lääkereaktiot, vaikkei psykiatria sitä myöntäisikään ja hermosto voi tämän seurauksena esim. kindlata (kindling - toistuvat vieroitukset lääkkeistä johtavat siihen että vieroitukset monimutkaistuu ja oireet vaikeutuu) tai herkistyä. Hermoston herkistymisen ymmärtämisen jälkeen voi hoksata, että asioihin voi vaikuttaa paremmin - esim välttää mitään äärimmäistä hermostolle esim hermoston ylikierroksille vievää treeniä,liikaa stressiä, uusien lääkkeiden kokeilua kun vanhan vieroituksestakin on toipumassa ja rentouttaa ja kohtelee hermostoaan hellästi. Antaa rakennuspalikoita keholle korjata epätasapainoa ja antaa aikaa.
Vieroituksesta toipumiseen liittyviä hyvin monimmutkaisia prosesseja kehossa voisi kuvata kuin siten, että rakennus on romahtanut osittain. Kuitenkin rakennuksessa ramppaa ihmisiä eestaas, samaan aikaan yhtä siipeä rakennetaan ja hissejä ja muuta. Kehossa tapahtuu paljon monimutkaisia prosesseja. Toipuminen ei tapahdu välttämättä suoraviivaisesti vaan notkahduksien kautta. Keho löytää ehkä tasapainoa yhtenä päivänä mutta on vaikutusalttiimpi stressille ja oireet tulee pintaan jälleen.
Huumeissa jotka on myös psykoaktiivisia aine tunnistetaan henkiset ja fyysiset vieroitusoireet paremmin. Psykiatriassa on luotu kuva että lääkkeiden jälkeen olisi kuin paluu edeltävään baselineen mutta unohdetaan lääkkeenkäytön aiheuttamat muutokset hermostossa. Toipuminen voi tapahtua nopeammin, mutta myös hitaammin. Psyykenlääkkeiden vieroitusoireiseet voi pitkittyä (PAWS). Minulla meni yhden epäonnistuneen vieroituksen ja sitä seuranneen lääkekasan takia ja niiden purun takia (jolloin vieroitus oli vielä pahempi ja oli lisää haittaa) elämästä vuosia että hermosto ja sen herkistyminen tasoittui. Nykyään pystyn taas työskentelemään, kehoni kestää stressiä, ei tule luonnottoman voimakkaita sahaavia tunnetiloja - tähän pisteeseen pääseminen kesti pitkiä vieroituksia ja pahoja sahaavia oireita. Ne kuitenkin tasoittui.. Edelleen on ehkä joku hämmennys kun mietin lääkkeenkäyttöaikoja sillä koen samaistuvani enemmän ihmiseen ennen lääkkeitä ja ymmärtäväni häntä paremmin.
Vastaukset 244
Vanhimmat
Voi hyvinkin olla, että sairas ihminen ei ymmärrä erottaa fyysisiä vierotusoireita omasta sairaudestaan, mutta kannattaa aina muistaa, ettei lääkkeiden lopettaminen itsessään paranna ihmistä, vaikka sairaudentunnottoman ihmisen subjektiivinen kokemus voisikin tukea sitä ajatusta.
No itse koen kyllä ihan paremmaksi oloni kun pääsin lääkkeistä eroon. Olin töissä ennen lopetusta ja pääsin töihin takaisin kärsittyäni lääkeharmeista ja vieroitusoireita vuosia. Itsensä eteen voi myös tehdä töitä ilman lääkkeitä. Lääkelopetuksessa tosin tämä voi monimutkaistua koska ne oireet mitä kokee voi tehdä asiat monimutkaisemmaksi.
Monet ihmiset päätyy myös lääkkeille hetkellisen hankalan elämäntilanteen takia joka ylikuormittaa eikä se tarkoita kroonista sairautta. Lääkettä vaan uusitaan pitkiä aikoja. Lääkettä on hankala ajaa alas ja ihminen voi alkaa kokea sairautensa osana identiteettiiään. Lääke voi kroonistaa ja tuoda uusia ongelmia.
No itse pitäisin kyllä varoitusmerkkinä vieroitusoireista sitä että oireet on uusia, hyvin erilaisia mitä aikanaan koki. Kyllä intuitio monesti kertoo.
Esim omalla kohdalla uni häiriintyi, oli jalkojen liikuttelupakkoa ja raajat levottomat, heitteleviä tunteita, aistiherkkyyttä, aivosähköiskuja, depersonalisaatiota/derealisaatiota, liikunta alkoi tuoda oireita pintaan jne Se oli lähtökohta autonomisen hermoston oireille jotka puhkesi tämän jälkeen. Kaikki tapahtui jaksoissa. Tämä oli hyvin erilaista oireisiin nähden mihin lääkkeitä aluksi määrättiin. Yhtäkkiä minusta tuli hankalahoitoinen potilas kun en vastannut siihen kun psykiatria tunki lisää kamaa joka pahensi oloa. Mitään muuta ei nähty ratkaisuksi kuin lääkitä puhjennut paha olo pahentaen asioita. Ratkaisut löysin muualta oloon kuin psykiatriasta
Silloin kun pohditaan hyötyjä ja haittoja, niin pitäisi myös tietää, että mitä tarkoitusta varten lääkettä otetaan. Valitettavasti sairaudentunnoton ihminen ei tähän kykene, koska he kuvittelevat että sairautta ei ole, niin ei myöskään ole olemassa lääkkeen hyötyä.
En ole tämän keskusteluketjun aloittaja. Kommentoin silti. Joo, kyllä minullekin on annettu yli 25 vuotta sitten jokin mt-diagnoosi, jonka oikeellisuudesta ei ole tosin täyttä varmuutta. Koska itselläni on paitsi traumataustaa, introverttipiirteinen ja ujon luonteenlaadun piirteet ja ME/ CFS. Kaikkien niiden oireet voidaan sekoittaa vaikka mihin tahansa muuhun psyykkiseen sairauteen. Mutta käytin kyllä erilaisia psyykelääkkeitä, aina SSRI- lääkkeistä neurolepteihin noin 20 vuoden ajan. Sitä en tiedä, että olinko sitten esillle nostamasi "sairaudentuntoinen", vai sittenkin liian hyväuskoinen.
Minulle ei ollut niistä minulle määrätyistä lääkkeistä juuri muuta hyötyä, kuin että nukuin vähän paremmin. Muut sivuvaikutukset olivatkin sitten sitä elämänlaatua merkittävästi heikentävää. Eli väsymys, jota jo oli ennestään, paheni vielä lisää, Kognitiiviset ja toimintakykyyn liittyvät puolet heikkenivät. Mukaan tuli alkoholismi, noin 10 vuotta lääkkeiden aloittamisesta. Sen myötä tuli lisää muita seurannaisvaikutuksia, kuten jouduin raiskatuksia ja pahoinpidellyksi. Sekö on mielestäsi sitä toivottavaa vaikutusta?
Lopetettuani neuroleptien käytön siihen päättyi myös alkoholin tolkuton käyttö, jota olin käyttänyt pahimmillaan peräti kolmen viikon välein, suuria määriä. Eikö olekin ihmeellistä? Mutta tämä kaikki, minkä kirjoitan, on oikeasti totta.
Terv: onnellisemmpi, hyvinvoivampi ja terveempi ilman psyykelääkkeitä, jo noin viisi vuotta. Enkä todellakaan käyttäisi , enkä tule koskaan enää käyttämään kyseisiä lääkkeitä.
Koska esim nuorista naisista 1/5 käyttää masislääkkeitä, väitän että lääkettä otetaan myös huomattavan lääkemyönteisten hoitosuositusten takia ja käytännössä usein tilapäisissäkin kuormittavissa elämäntilanteissa johon vaikuttaa ympäristötekijät esim. elämäntilanteen laukaisema stressi, suorituspaineet ja ylipäätään se että mieli ei ole vielä kehittynyt arvomaailmalta siten että osaa priorisoida mikä elämässä on tärkeää.. Lääkettä voidaan vain uusia.
Tällöin monesti hyviä keinoja olisi opetella kyseenalaistamaan päähän syötettyjä arvoja, priorisoida, opetella tasoittamaan hermostoa, oppia työkaluja pärjätä, oppia ehkä hiljaisempi elämänrytmikin. Mutta loppuviimeksi vain se diagnosoidaan masennukseksi
Masennuslääkkeet voi turruttaa kehon luontaiset reaktiot ja saada jatkamaan haitallista elämäntyyliä.
Käyttäisin mielummin sanaa oireyhtymä kuin sairaus koska psykiatrian sairaudet on kimppuja oireita.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/psykiatri-ben-furman-suomen-masennuksen-kaypa-hoito-suositus-on-maailman-laakemyonteisin-tuhannet-kokevat-etteivat-paase-laakkeista-eroon/7598532
Hyötyjen ja haittojen hahmotusta vaikeuttaa se, että dependence eli fyysinen riippuvuus lääkkeeseen voi tehdä lääkkeen paljon hyödyllisemmän tuntuiseksi mitä se onkaan koska iskee vieroitusoireita lopettaessa mitkä voi olla myös henkisiä ja lääke voi olla hankala ajaa alas.
ts. Poltan marihuanaa koska en saa unta. > Ei saa unta koska on alkanut käyttää marihuanaa.
Niinpä. Se on todella outoa vuosien jälkeen purkaa lääkekasa ja olla silleen. Mitäs ihmettä, moni oire katosi ja oikeasti pystyä pureutumaan ongelmiinsa kun niitä ei ole kemiallisesti turrutettu vaan ymmärtää kuka on paremmin.
Tälle yhdelle henkilölle, joka niin mieluusti syyttelee, tai tuomitsee systemaattisesti jokaisen lääkkeiden käytön lopettaneen sairaudentunnottomaksi. Ja saarnaa "lääkkeiden autuaalliseksi tekemää ilosanomaa". Olin hyvinkin sairaudentuntoinen sen yli 20 vuoden ajan. Mihin hyvään vaikutukseen, lopputulokseen, tai seuraamuksiin se sitten oikeastaan johti? Sanopa sinä sitten viisaampana. Jos kerran väsymys paheni, menetin toimintakyvyn, ja kognitiiviset kyvyt heikkenivät? Tai jouduin hyväksikäytetyksi, eli raiskatuksi ja pahoinpidellyksi? Saatan olla traumatisoitunut koko loppuelämäni ajan. Mutta sekin on parempi, kuin menettää koko tunne-elämä, ja olla kroonisesti vielä pahemmin väsynyt ja toimintakyvytön. Jotkut ovat saattaneet menettää aika tavalla enemmän luottaessaan systeemiin ja niihin niin hyvin toimiviin "käypähoitosuosituksiin", joiden mukaan pitäisi käyttää psyykelääkkeitä koko elämän ajan. Aika kova hintalappu tuli minun kohdalleni.
Olen pahoillani, en vain voi olla samaa mieltä kanssasi. Enkä todellakaan ryhdy tekemään jonkin hoitotahon mieliksi asioita, kuten käyttämään lääkkeitä, jotka kenties aiheuttavat solutuhoa aivoille ja niiden toiminnalle.
Yksi korjaus tekstiin: sekin on parempi, että lopettaa lääkkeiden käytön, kuin että menettää koko tunne-elämän, ja on kroonisesti väsynyt, ja toimintakyvytön, tai että dementoituu ennenaikaisesti.
Hyötyjen ja haittojen arviointia auttaisi jos haitat kerrottaisiin potilaalle elämänlaadun kannalta. Vaan ei kerrottu. Ei usein tehdä suunnitelmaa käytölle, repeat uusinta ja vieroitus on vähän villi länsi. Kellään ei huolestuta tutkimuksen puutteet. Lääkkeet määrätään kuviteltuihin biologisiin ongelmiin vai mikä se syy käyttöön olikaan - oireiden turrutus?
No nuoret naiset taitaa olla sellaista tik tokin kasvattamaa pullamössöä, jotka luulee että saa botoksilla miehen espoon wet endistä.
Nykymaailman ihmiseltä vaaditaan paljon. Jatkuva 8 tuntia päivässä tietotyö, jatkuva oleminen kilpailuyhteiskunnassa, erilaisia yhteisöjä korvaa some joka laittaa päähän toksisiakin arvoja. Ehkä varmaan haitallisin osa nyky-yhteiskunnassa olemista on se kuinka se virittää hermoston (some, tietotyö, stressi, jatkuva suorittaminen). Samaan aikaan kuitenkin ihanteena on se että pyöräytetään työn ohessa lapset ja kaikki vapaa-aika menee sitten siinä.
Se mitä pidetään masennuksena voi todellisuudessa olla keholta normaalihko reaktio pakottaa ihminen esim lepäämään ja reaktio pitkittyneeseen stressiin. Keholla ei jonkin aikaa kiinnosta mikään ja se oikeasti pakottaa vaan kehoa ja mieltä lepäämään. Se voi olla mahdollisuus myös rakentaa elämäänsä terveemmälle pohjalle.
Kun alkaa vetää masennuslääkkeitä voi jäädä useampia asioita huomaamatta
- hermoston virittymiseen reagointi
- voi jatkaa helpommin haitallisia käytösmalleja ja turruttaa kehon reaktioita
- selittää reaktiotaan elämäänsä "masennuksena" vaikka todellisuudessa kyse on esim hermoston ylikuormituksesta - tässä tavallaan kuitataan mahdolliset todelliset taustalla olevat seikat jonain psykiatrian massana jakamalla epämääräisellä diagnoosilla joka on enemmänkin reaktio johonkin kuin "sairaus".
Sama. Olin hyvin sairaudentuntoinen ja käytännössä psykiatrian diagnoosi oli osa identiteettiä. Saatoin lukea psykiatrian diagnooseista ja miettiä onko minulla joku. Kun diagnooseja lukee voi olla helppo nähdä itsensä monessa, esim ei liene sattumaa että ADHD-diagnoosien määrä on massiivisesti lisääntynyt.. Napsin pillereitä ja voi olla että jatkoin pillereitä siksi että minulla ei ollut harmainta haisua koko vieroitusoireiden vaikutuksista itseeni koska niistä ei kukaan ollut koskaan edes viitsinyt mainita. Ensimmäinen vieroitus nosti pahat ahdistustasot pintaan. Sen tiesin että lääkkeet joiden ei pitänyt aiheuttaa riippuvuutta aiheuttivat yhden annoksen unohtaessa totaalisen tuskaisen olon jossa olo oli hämmentynyt, aivosähköiskuinen kun katsetta liikautti ja niin epämiellyttävä (hankala edes ajatella kuin zap zap) että ainoa asia päässäni jos olin unohtanut uusia reseptin oli se että ainetta on saatava.
Ensimmäinen kerta kun aloin epäillä psykiatriaa oli se että huomasin että oloni on kertakaikkisen mitäänsanomaton aineissa. Huomasin että en tunne oikein mitään. Olin todennäköisesti ymmärtämättäni kokenut toleranssin lääkkeissä. Annosta nostettiin. Mutta ei kestänyt ehkä kuin vuosi pari kuin minulla oli tunne että olin hyvin lamaantunut minkään suhteen. Lisäksi tämän seurauksena olin saanut pahempia seksihaittoja lääkkeissä enkä saanut enää esim orgasmia. Jälkikäteen ymmärsin asioita enemmän kun luin SSRI-lääkkeiden puhkaisemasta apatiasta "SSRI induced apathy syndrome" (löytyy tutkimusta). En mm. enää lääkitysten jälkeen ole kokenut sitä samalla tavoin. Kun päädyin lopettamaan lääkkeen tein sen aivan liian pikaisesti, kärsin hirveistä vieroitusoireista ja jossain pisteessä aloin saada paniikin kaltaisia tunnetiloja (olin syönyt ainetta masennukseen ja aloitus oli käytännössä aikana jolloin olin muutenkin hukassa elämässä koska elämässäni oli tapahtunut paljon raskaita muutoksia). Päädyin takaisin vetämään ainetta. Toisaalta huomasin että ainetta alasajaettaessa tunteet alkoi tulla takaisin ja tunto alkoi palautua alakertaan.
Kukaan ei koskaan psykiatriassa asettanut jotain aikataulua lääkkeenkäytölle, kertonut siitä puoliakaan. Sitä vain uusittiin repeat napilla.
Kun sitten vuosia myöhemmin koin aivan totaalisen kammottavan kokemuksen vieroituksessa, aloin kyseenalaistaa oppeja mitä psykiatria oli laittanut päähäni. Tutustuin hermoston toimintaan, ylivireyteen, aloin olla enemmän kontaktissa sisimpääni enkä vain lamannut sitä aineilla, ymmärsin että aine oli vaikeuttanut jopa asioiden työstöä. Kyseenalaistin arvoja mitä yhteiskunta oli laittanut päähäni (olin ennen nähnyt viat vain aina korostetusti itsessäni vaikka yhteiskunnan arvot voivat myös olla sairaita). Pystyin itsereflektoimaan paremmin tunteitani. Tutustuin traumainformoituihin oppeihin. Löysin työkaluja mitä en ollut koskaan oppinut lässyttäessäni terapiassa ja syytettäessä sairautta kuten masista joka todellisuudessa on tieteelliseltä validiteetiltaan esim biologisena sairautena hatara vaan enemmän oireyhtymä. Myös ihmissuhteeni syventyivät kun pinnan alta tuli todellinen minä eikä joku lääkkeillä itsestään erkaannutettu versio.
Ennen esim masennus ymmärrettiin paljon tilapäisempänä ilmiönä mutta uskon että pitkät lääkkeenmääräysajat, puutteellinen info aineista ja miten sattuu tehdyt vieroituksetja hankaluudet alasajaa ainetta kroonistavat oireita ja ovat lisänneet kroonisen masennuksen esiintyvyyttä.
Tulen aina olemaan ihminen joka kokee syvästi, näkee tuskan maailmassa ja joskus vaan lamaantuu tuskasta. Toisaalta herkkyyttä en vaihtaisi pois, se tuo elämään kauneutta ja syvyyttä ja luovuuttakin. Näen että sen sijaan että olin masentunut ihminen olin enemmänkin ihminen jolla ei ollut tukiverkostoja ,joka oli kokenut raskaita asioita , joka oli nuori jolla ei vielä ollut kehittynyt ymmärrystä eikä resilienssiä eikä ollut vielä paljoa työkaluja työkalupakissa.
Mutta tulen olemaan nykyään ihminen jolla on myös rakennettuja selviytymiskeinoja ,itsereflektiokykyä, ymmärrystä miten nostaa itseään pahasta olosta, joka viestii tunteistaan avoimesti, ymmärrystä hermoston toiminnasta mikä auttaa minua pysymään toimintakykyisempänä.
Yksi asia mitä en taas ole, on sairaudentunnoton jos kritisoin psykiatriaa (esim informoidun suostumuksen puutetta, lääketurvallisuuden puutetta, lääkeymmärryksen puutetta,hoitomallia jossa oireyhtymädiagnoosit ja niihin nopeat lääkemääräykset on menneet överiksi määrältään, sitä että nuorille tungetaan matalalla kynnyksellä aineita mutta selviytymiskeinojen opettaminen jää hataraksi ja lääkekeskeiseksi ja hoitomalli voi alkaa kuvaamillani tavoilla kroonistaa ongelmia ja pahentaa niitä ajan saatossa).
Nyt tulee taas sellaista ajtusten projisointia, että käyppäs ihan etsimässä se postaus missä nimenomaan väitetään, että kaikki lääkityksen lopettaneet ihmiset ovat sairaudentunnottomia.
Ja jos et sitä postausta viikkoon löydä, niin tuleppa kiltisti kertomaan taas että se ihan oman ajatushautomosi tuotetta. Kas kun on sen verran tullut itsekkin lääkkeitä lopetettua.
Mitä sairaudentuntoon tulee, niin se ei liity mitenkään hoitoahoon, sen mielistelyyn tai edes siihen, että onko syönyt 20 vuotta lääkkeitä.
Minäkin olen ollut jo yli kymmenen vuotta ilman lääkkeitä ja pärjännyt riittävän hyvin.
Jos pitäisi sairaudentunnosta puhua, niin en tunne itseäni sairaaksi. Toki mieliala vaihtelee niin sanotusti normaalilla tavalla, kuten varmaan jokaisella ihmisellä mieliala voi vaihdella.
En tunne itseäni sairaaksi, mutta tiedän hyvin, etten ole täysin kunnossakaan, jos pitäisi johonkin terveeseen verrata. Mikä sitten on täysin terve, onko sellaista ?
Hyväksyn sen, etten tule enää ikinä siihen samaan psyykkiseen vointiin, millainen vointini oli (hyvä) vuosikymmeniä sitten, ennen kuin sairastuin.
En siis ole sairaudentuntoinen, mutta en sairaudentunnotonkaan, ja tiedän, että vähän "viiraa", mutta siitä ei ole mitään haittaa, elämä ja sosiaalinen kanssakäyminen onnistuu, asiat hoituu, tulen toimeen myös itseni kanssa, itsetuntokin on parempi kuin oli ennen, ei ole mitään erityisiä oireita, joilla voisi mitata psyykkistä kuntoa, onko se hyvä vai huono. Sanoisin, että suurin piirtein tasapainossa.
Itse kuvaisin itseäni naiiviksi nuorena kun uskoin kritiikittä hevonpaskaan mitä psykiatrilta kuulin, esim kuvitteellisista aivokemiahäiriöistä jota lääkkeet korjaa (kuviteltu mekanismi mikä saa lääkkeet näyttämään tarpeellisemmilta, hyödyllisiltä kuin insuliiniltä vaikka nykyisen ymmärrykseni mukaan vaikutus on paljon todennäköisemmin samankaltainen kuin muissakin psykoaktiivisissa aineissa eli sanalla sanoen - huumaaminen, olotilan muuttaminen mikä varmaan muuttaisi monella ajatusta mikä lääkkeem syönnin syy on). Samalla uskoin lääkeyhtiöiltä tulleeseen markkinointiin mitä lääkärit kertoo lääkkeistä "uusi tehokas lääke - ei vieroitusoireita - voi lopettaa milloin vain". Tämä EI TÄYTÄ informoitua suostumusta näistä lääkkeistä missään mielessä!
Samaan aikaan lääkeyhtiöt lobbasivat aggressiivisesti lääkkeitään. Aika jolloin itse aloitin käyttämään aineita oli sanoisinko ssri lääkkeiden kulta-aikaa jolloin patentteja oli vielä voimassa ja lehdissä kritiikittömästi suitsutettiin lääkkeitä. Yksi tällainen kampanja oli Defeat Depression Iso-Britanniassa jossa haluttiin lisätä ymmärrystä tästä oireyhtymästä masennus, promotoida lääkkeitä lääkäreille ja lieventää ihmisten huolia jota heillä oli aiempien psykiatrian aineiden kuten bentsojen myötä esim riippuvuudesta aineisiin. Niiden kohdalla vasta 80 luvulla alettiin tajuta että jo lääkärin määrämät annokset aiheutti riippuvuutta jolla oli huonoja seurquksia. Psykiatriassa lääkeyhtiöt halusi saivarrella ssri-lääkkeiden kohdalla sanoilla "ei aiheuta riippuvuutta", "lopetusoire" vieroitusoireen sijaan ja oikeastaan tuomatta esille sitä että ei riippuvuutta aiheuttavat lääkkeet itseasiassa aiheuttavatkin esim pahoja vieroitusoireita jollekin jo yhdem annoksen ottamatta jättämisessä (yksi psykiatri kuvasi netissä kuinka potilaat lähtee lomalta kotiin jos ssri lääkkeet unohtuu koska olotila on sietämätön ja sanoako tuota riippuvuudeksi vai ei niin se on sanahelinää).
Lääkeyhtiöt on valmiita röyhkeyttään myös maksamaan isoja sakkoja epäeettisestä toiminnasta. Me joiden elämä on häiriintynyt lääkkeiden vuoksi ja sanomme jopa menettäneemme lääkehaittoihin vuosia ei kiinnosta ketään. Tämä foorumi antaa mahdollisuuden kertoa kaikista oireista mitä puhkesi esim pssd, autonomisen hermoston oireet, vieroitusoireet jota puhkesi jopa yhden annoksen ottamattomuuden jälkeen voimakkaina.
Eniten mielestäni lääkeyhtiöt ansaitsi saada syytteitä rikoksista ihmisyyttä vastaan kaikista peittelyistään!! Näitä peittelyitä on näytetty toteen esim BBC:n dokumentissä missä heidän yhtiökäytäntöjä oli yrittää olla kommentoimatta vieroitusoireita julkisesti ja tämä oli aikapäiviä sitten. On näyttöä esim epäonnistuneista lääketutkimuksista jossa lukuisten tutkimusten jotka on menneet pieleen lisäksi riittää muutama ns onnistunutta (plaseboa vähän merkityksellisempi teho marginaalissa lyhyellä ajalla - pitkän ajan tehosta ei tarvi todisteita paljoa) jossa myös kikkaillaan esim syöttämällä bentsoja samaan aikaan alussa. Lääkeyhtiöillä on aivan liikaa vastuuta omien tutkimustensa teosta.
Minä olen ainakin menettänyt uskoni lääketeollisuuteen joka on kuin yksi susi ja menetin elämästäni vuosia elämänlaatua näiden paskojen takia, sain pssd:n, kiduttavia oireita ja kamppailin elämästäni yhdessä vaiheessa akatisian kanssa kun hermosto meni ihan tuhannen sekaisin napsiessani lääkkeitä.
Sairaudentunnottomuus on varmasti yksi lyömäase mitä esim lääkeyhtiöt haluaisi potilaita vastaan nostaa alentaakseen heidän uskottavuuttaan. Samaten jotkut ahdasmieliset potilaat haluavat ivata toisia potilaita tällä ikäänkuin kyseenalaistaen kaikki työkalut mitä muilla potilailla on oppia ja käyttää lääkkeiden ulkopuolella, vahvuuden, itsereflektiokyvyn, ja kyky ajatella kriittisesti. Ja jos mietitään miten helposti psykiatrian diagnooseja räiskitään, en välttämättä kutsuisi suurtakaan osaa ihmisistä mitenkään erityisen sairaiksi ketkä näitä vetää. Kyse voi olla yksittäisestä elämäntilanteesta kuormituksesta josta lähtee lääkkeenveto. Ilman kunnon informoitua suostumusta tai kunnon hoitosuhdetta ihmisillä saattaa olla väärä käsitys siitä miten lääke toimii, miksi sitä kannattaa käyttää ja ei välttämättä edes ymmärrystä turvallisesta purusta. Näin heikoilla vesillä en tosiaankaan sanoisi että monikaan oire on mikään palaava sairauden oire kun ei ole todisteita kroonisesta jatkuvasta sairaudesta. Ei ole myöskään kovin kattavia todisteita että lääke on hyödyllinen jatkuvassa käytössä ja säilyttää stabiilin tehonsa. Dependence on todellinen, liittyy useampiin aineisiin kuin vain esim masennuslääkkeisiin ja se voi saada aineet mekanismin vuoksi vaikuttamaan hyödyllisemmiltä kuin ne onkaan koska lopetuksessa keho joutuu tekeen uuden homeostaasin missä voi kestää ja oireita syntyy(henkisiä, fyysisiä)
Olen nyky-ymmärrykseltäni ihan toisissa fääreissä verrattuna aikaan kun menin psykiatriaan. Kun menin silloin tapahtunut paljon ikäviä asioita sarjana ja saattoi olla esim luonteessa jotain herkkyyksiä miksi esim jotkut sos tilanteet ahdisti. Tottakai itsensä huumaaminen saattoi hetkellisesti tuntuakin ok:lta kun lamaannutti itseään(luulleen kärsivänsä jostain aivokemioiden ongelmasta ja söi lääkkeitä bullshit selityksillä) , pitemmän päälle se tuhosi minua, apatisoi, erkaannutti, turrutti. Esim kyseenalaistan masennuksen validiteetin sairautena ja hoitokeinot on vähintäänkin kyseenalaisia - aine joka turruttaa seksuaalisuuden, tutkimusten mukaan apatisoi (ssri induced apathy syndrome),sotkee rem unta mikä lisää päiväväsyä, ja vielä lisää dependencen ja lopetus voi saada olon rakoilemaan. Joka hiton asia piti kohdata oppien siitä ilman informaatiota. Kemiallisesti koko aine voi myös altistaa masennusepisodeille ja tarvide dysphorialle tulevaisuudessa (tutkimukset kuten giovanni fava) , vaikuttaa haitallisesti toisiin aivoihin suolistossa miten sanotaan (suolisto toiset aivot) ja haitata solujen energiatuotantoa eli mitokondrioita. Tutkimusta tarvitaan lisää. Ja tuolla psykiatria silti ajattelee ns parantavansa ihmisiä. Ps. Mitä lääketeollisuus hyötyy lääkkeiden parantavuudesta - parempi krooninen dependencestä kärsivä käyttäjä joka ei varsinaisesti parane.
Masennus voi toki oireena olla jollekin vakava mutta kyseiseen diagnoositekeleeseen niputetaan huomattava määrä ihmisen kokemaa kärsimystä jota aiheuttaa paljon eri asioita. Kyseenalaistan sen sitomiseen johonkin yksinkertaistettuun biologiseen mekanismiin ja laajan ihmisten kärsimyksen niputtamisen masennuskategorian alle. En tiedä missä vaiheessa ihmiskunnasta tuli niin typerä että ihmisyyttä tutkitaan jossain labrassa ja yritetään muuttaa reaktiot aineilla. Tuo koko termi on täyttä sanahelinää. Masentuneeksi identifioituminen ja ongelmiensa selittely "olen masentunut, se on sairaus saatika se on aivokemioiden sairaus" voi vaikeuttaa ongelmien käsittelyä jos sitä pitää enemmän syynä kuin oireena. Sanon tämän oman kokemukseni kautta.
Itse otan nykyään vastuuta omasta mielialastani kun en ajattele enää itseäni ressukkana jolla vain on tällainen sairaus. Olen vakavasta masennuksestakin lähtenyt pikku askelien kautta ylöspäin vaikka psykiatrian maailmassa näin ei voi tehdä. Pahimmistakin kuopista on lähdetty alkamalla syömään ravintorikasta ruokaa, juttelemalla eri ihmisten kanssa, alkamalla lähteä asunnosta, kävelemällä, merkityksen etsinnällä, filosofisella ongelmien pohdinnalla ja hyväksynnällä. Masennuksesta parantumisessa on filosofinen elementti - mikä mielestäni tekee siitä myös elämänfilosofisen ongelman - miten tätä tutkitaan petrimaljassa. Esim kun sain fyysisiä sairauksia ja tulin siitä alakuloiseksi niin hyväksyntä auttoi minua pääsemään alakulosta. Tai kun ei ollut merkitystä elämässä sen etsintä auttoi. Tai kun olin taas osa sosiaalista yhteisöä yksinäisyyden jälkeen yhteys toisiin auttoi. Auttoiko tämä tasapainottamaan aivokemiani, lol. Miten tämä tapahtui tämä aivojen tasapainottuminen.
Tiedän ihmisiä jotka on olleet toivottomuuden vallassa ja lähteneet oman käden kautta. Ehkä se ihan totaalinen näköalattomuus voisi olla asia mitä kuvata sairautena - vaan problemaattisemmaksi sen tekee se että oikeasti monesti kärsimyksellä on ollut syy. Esim iso taloudellinen taakka ja stressi, fyysinen sairaus joka ei anna rauhaa, tunne omien vaikutusmahdollisuuksien puutteesta parantaa tilanntta jne. Sitä elämää ei vain jaksa. Ihminen on niin tiedostava että käytännössä uskon että moni myös kyllästyy elämän kaavoihin, 8-16 oravanpyörään, standardiin elämässä. Elämä alkaa toistaa itseään. Onko heidän reaktionsa ollut ylikorostunut, väärä tai ei oikeutettu elämän kärsimykseen? Sairas?
Osa oli saattanut pyöriä jo psykiatriassa ja käyttänyt aineita - tuntenut harmejakin niistä - ehkä he näki että siellä ei ole mitään tarjottavaa. Tueksi kriisissä on aineissa pyörimistä laitoksessa jossa vedellään välittäjäaineita randomina. En sanoisi että nuo hoitolaitokset edes monelle näyttäytyy turvapaikkana kriisissä.
Toisaalta mietin sitäkin onko näillä ihmisillä ollut sama oirekuva lainkaan joka voitaisiin paikallistaa samaksi biologiseksi ongelmaksi a la masennus. Usein syyt oireiluun on olleet huomattavan erilaiset ja kaikella on ollut erilaisia syitä. Toki erilaiset raskaat ongelmat nostaa stressiä kehossa mikä voi lisätä yhtäläsiyyttä. Ratkaisukeinoksi psykiatrialla olisi terapiaa, aivokemian sorkkimista aggessiivisesti erilaiseksi, aivosähkötys. Ja jatkuvasti jatketaan tutkimusta aivojen ongelmista kuin aivot olisi muovailuvahaa jota sorkkimalla ihmiselle palautuu elämän optimismi. Siis tuo on minulle vierasta nykyään, vähän outoa, kuin etsiä huumeita jolla tavoitella erilaista olotilaa joka valitettavasti usein on hetkellinen reaktio aivojen häirintään jollain joka antaa esim hetkellisen euforian. Se kuka minusta tuli aineissa oli itsestään erkaantunut
Ei kyllä ole sinun minkään lääkkeen vika, jos sinut raiskataan. Eiköhän se ole sen raiskaajan vika ja syy.
Kärsimys on normaalia elämässä. Itse kärsin asioista kuten taloudellisesta epävarmuudesta mitä on välillä jos esim työt katkeaa joksikin aikaa tai inflaatio on nostanut hintoja, liiasta stressistä, ajatuksista kuolevaisuudesta ja läheisten kuolevaisuudesta ja niihin liittyvistä menetyksistä, siitä että ihmiset on yhteiskunnassa osa hullua oravanpyörää ja nyt vielä kaiken päälle tekoälyllä yritetään tehdä ihmisistä tarpeettomia mutta en tiedä onko intressiä kuitenkaan ajaa tekoälyä ym yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus mielessä. Koulutuskaan ei työttömyyden aikoina juuri takaa juuri mitään.
Mielestäni lähtökohta sille että ihminen viettää 10 tuntia työmatkoinensa oravanpyörässä vain palautuen kohti seuraavaa päivää on lähtökohtaisesti perseestä ja sekin on täysin ihmisten keksimä keinotekoinen standardi elämälle mihin soveltuminen ei ole mikään osoitus hienosta hyvinvoinnista.
siitä että on fyysisiä oireita mitkä alentaa elämänlaatu ja esim häiritsee keskittymistä.. En kutsuisi näitä mitään nimellä masennus tosin. Ne voi nostattaa alakuloa toisinaan reaktiona niihin, mutta se on vain ihmiselämää. Nämä ei ole oireyhtymiä, nämä on ihmisyyden paineita ja haastatta.
Toimintakykyni ja jaksamiseni vaihtelee. Stressissä en jaksa niin paljon ja joskus jaksan enemmän jos esim fyysiset oireet on helpompia.
Psykiatriassa ei oikein ymmärretä konseptia ihmisyys ja ihmisyyden haasteet. En tiedä mikä se terveyden merkki on - jaksaa kritiikittä juosta sopivalla tavalla oravanpyörässä? On tyytyväinen ja optimistinen ja tyyni? Taklaa kaikki asiat - (itse olen muuten haasteidenkin kohdalla ollut aika hyvä löytämään selviytymiskeinoja ja työkaluja). Ei kuormita ketään - se on toki ihanteellista ettei liikaa vaivaa ihmisiä.
Oravanpyörän lisäksi työ tarjoaa myös merkityksellisyyden tunnetta ja onnistumisen kokemuksia.
Tiedän lukuisia ihmisiä, itseni lisäki, että kun on saavuttanut sellaisen taloudellisen- / elämäntilanteen ettei tarvitse enää tehdä töitä, niin on mukava tehdä jotain vapaaehtoistyötä.
Varmaan joo, mutta jos voittaisin lotossa tuskin tekisin töitä. Tekisin mielummin asioita jotka minua kiinnostavat ja löytäisin elämääni merkityksellisyyttä muutenkin jos talouteni olisi muutakautta turvattu. Puuhailtavaa riittäisi, kävisin matkoilla jne. Nykyisellään olen köyhä enkä pysty toteuttamaan juurikaan haaveitani vaikka olen työssäkäyvä.
Mitä vanhemmaksi tulen sen vähemmän minua kiinnostaa tehdä mitään uraa ja kartuttaa jonkun osakkeenomistajan salkkua. Pitää yllä tätä oravanpyörämaailmaa mikä hukkuu omaan paskaansa ja silti pitäisi vain työskennellä lujempaa ja enemmän. Fyysinen terveys heittää kanssa kokoajan kapuloita rattaisiin. Kuin koko kehoni sotisi koko nykyajan yhteiskunnan elämänmenoa vastaan vaikka siinä lääkepainajaisen jälkeen enemmän olenkin.
Minulla on työkaveri joka on syönyt masennus lääkettä 30 vuotta ensin oli olo huono ennekun keho sopeutui uuteen lääkkeeseen . Söi puoli vuotta 30 milligrammaa, sitten vähensi ja tänään tuki annos 10 milligrammaa. Hän voi hyvin ja ei mitään sivuvaikutuksia
Sanoo ettei lopeta lääkettä koskaan , niin että lääkityskin vaikuttaa eri tavalla jokaiseen .
Hän on tyytyväinen siihen että saa eläää normaalia elämää ilman tuska tiloja joita hänellä oli nuorempana . Niin että lääke on joskus tarpeellinen , vaikkakin pieninä määrinä
Valhettelua ja panettelua, me emme hoidonvastustus foorumilla hyväksy tällaista puhetta alkuunkaan. Meillä on nolla toleranssi hoidon, ja erityisesti lääkehoidon hyötyihin.
Onpas ikävä asennoituminen.
Matkusteluunkin tympääntyy, kun on kokenut tarpeeksi monta tursistiripulia.
Itselläkin hermosto kesti aikansa lääkevenkslauksia ylös alas kunnes tuli seinä.
Haitat näkyi esim apatiana, sähköiskuina päässä kun annos unohtui, virtsaamisoireina, genitaalialueen tunnottomuutena ja silmäoireina. Uskon että nämä täysin haitattomuutta kokeneet ihmiset todellisuudessa on kyllä kokeneet jotain haittavaikutuksia jos esim pillerit on unohtuneet kotia reissulla tms.
No hienoa että on 30 v menty tehokkaalla aineella. Tosin dependencen vuoksi on vähän hankala sanoa kuinka tehokas tuo aine loppuviimein on. Mutta jos elämä on mukavampaa ilman ainetta niin hieno homma. Onko kokeilkut joskus olla ilman ja onko palannut kun olo on vähän hermoheikko ja se on osoitus sairauden paluusta? Kuinka nopeaa on laskenut annoksensa ja kokeillut olla ilman? Miten uskoo että lääke vaikuttaa - hoitaa oireita, on ok ettei täysin ymmärretä vaikutusmekanismia kai se toimii. Varmaan 30 v sitten on sanottu jotain kuinka aivokemiat on häiriintyneet tai jotain muita psykiatrian mutuehdotuksia lääkkeensyönnin perusteeksi? Onko takeita että tuskatilat nuorena kestää koko elämän - esim ihminen kun voi oppia paljon selviytymiskeinoja. Aika aikaisin on kyllä alkanut vetää jotain masennuslääkeainetta niiden markkinoilletulosta 30 vuodeksi. Niitä tutkitaan yleensä viikkoja tai kuukausia.
Kylläpä sä tarkkaan tiedät jonkin syömät milligrammatkin työkavereilla. Itse en edes hyvillä kavereilla tiedä.
No uskoisin että rahan turvin voisin paljonkin toteuttaa itseäni tavalla joka ei sisällä orjuutta 8-16 systeemissä. Ei 8-16 systeemi ole mikään elämän merkityksellisyyden keskiö, se on vain jonkun keksimä standardi elämälle. Hupsua että olemme haluamattamme syntyneet tänne ja vielä pakotetaan tietynlaiseen pakkoon jatkuvasti tehdä töitä. Huono diili, sanoisin. Olisi mielikuvitusta hankkia merkityksellisyyttä elämään ilman työtä.
Tottakai rahalla voi toteuttaa monia asioita. Eikä se 8-16 työ ole ainoa "itseisarvo" elämässä. Mutta pelkään että moni luulee että rahalla voisi ostaa onnellisuutta ja voin omasta ja vähän muidenkin kokemuksesta kertoa että mäin ei ole.
Silloin kuin oma talous on kunnossa, niin voi huomattavasti vapaammin valita itselleen mielekkäämpää työnkuvaa tai työnantajaa.
Raha siis helpottaa elämää, mutta elämän tarkoitus pitää tulla muualta, kuin rahan tuhlauksesta.
Itse en luule että rahalla voi ostaa onnellisuutta mutta sillä voi ostaa vähempää stressiä, vapautta tehdä mitä haluaa enemmän, kokemuksia ja elämyksiä, virikkeellisempää elämää, matkoja läheisten luokse ja vaikka haluamaansa terapiaa. Ja vaikka lemmikin
Kyllähän raha aina helpottaisi elämää, juurikin kaikkea tuota, mitä luettelit.
Mutta tosiaan, onnellisuutta ei saa pelkästään rahalla, onni ja onnellisuus koostuu monista asioista. Virikkeellisempi elämä kyllä auttaa pitämään elämänlaadun parempana.
Onneksi köyhempänäkin pystyy virikkeitä elämäänsä löytämään, jos niin haluaa.
Osa ei ole tällä foorumilla 8-16 orja vaan jollain eläkkeillä. Helppo se on sieltä huudella.
Koska luotin aina siihen, että lääkkeet on sotkeneet kehoani eikä kyseessä ole lääkkeiden jälkeen puhjennut mt-ongelma, pystyin oikealla tavalla kuntouttamaan itseäni. Ymmärsin sen että minulle oli puhjennut vieroituksen seurauksena iatrogeenisesti (=hoidolla aiheutettu) dysautonomia, jossa autonomisen hermosto meni epätasapainoon ja hermosto herkistyi. Olin saanut vakavia huonoja lääkereaktioita lääkkeisiin mitä minulle oli määrätty vieroituksessa väittäen että oireeni 2 kk vieroituksesta oli vain mt-oireita. Yhtäkkiä myös kognitioni oli dropannut ja minulla oli kamala aivosumu. https://www.madinamerica.com/2020/11/surviving-antidepressants-adele-framer/ "A lot the symptoms seem to be autonomic. And so a lot of the symptoms have much in common with dysautonomia [dysfunction of the systems controlling involuntary bodily functions], which in neurology can arise out of unknown circumstances and fluctuates a great deal, and comes and goes. The autonomic system dysregulation is a mystery across medicine, but it can be observed in all psychotropic withdrawal." Tämä kannattaa ottaa huomioon, jos hermosto-oireet puhkeaa vieroituksessa ja eivät vain lähde. Minulla nämä oireilivat esim liikunta intoleranssina jossa tuli hirveä olo liikunnasta, lämmönsäätelyhäiriöinä missä esim sauna tai helteet nosti oireita pahasti pintaan, läpi yökaudet kestävänä ramppaamisena pissalla, yhtäkkiä hermostoni oli herkistynyt niin että aloin kärsiä aistiherkkyydestä. Olin aivosumuinen ja huimasi. Sitten iski uupumisvaihe jossa keho ja aivot väsyi kaikesta nopeaa.
Ratkaisu oli psykiatrian lääkkeiden sijaan pyrkiä rauhoittamaan autonominen hermosto vaikka kehossa oli käytännössä sympatikotonian kaltainen tila, jossa hermosto huiteli merkittävillä ylikierroksilla kokoajan ja sympaattinen hermosto oli yliaktivoitunut. Uskon vahvasti kokemukseni sijaan että psykiatriset lääkkeet kehoa sotkiessaan ja oireita puhkaistessaan voivat sisäpuolelta triggeröidä kehon taistele ja pakene-reaktiota ja koska oireet voivat kestää pitkään, se käytännössä kuluttaa kehoa merkittävästi ja alkaa tehdä sekasotkun stressihormonien vyöryessä päälle. Tästä voi seurata paljon pahaa. Käytännössä evoluution valossa kehoamme ei ole suunniteltu tällaiseen.
Tämä teki työnteosta mahdotonta koska pienikin stressi vei kehon niin ylikierroksille ja hermosto oli liian herkistynyt. Stressi ja ponnistelu nosti oireet pintaan. Kognitio oli alentunut merkittävästi.
Ratkaisu oli tässä:
- liikunnan rajoittaminen todella kevyeen (CFS potilaiden pacingin hyödyntäminen) ja säännöllinen päivärytmi
- ymmärrys se että ne lainalaisuudet mitkä pätee ennen vieroitusta ei välttämättä päde jos on puhjennut iatrogeenisesti puhjennut dysautonomia mikä voi olla selitys pitkittyneille oireille - keho vaatii hellää kohtelua
-stressin minimointi
- Terveelliset elintavat
- Erilaisten muutosten välttäminen vaan rauhallisen toipumisen mahdollistaminen keholle esim ei lääkekokeiluja enää
- Yrittäminen rauhoittaa hermosto joka oli täydellisessä epätasapainossa kun niin monia välittäjäaineita oli psykiatrian toimesta randomilla sorkittu vieroituksessa joka oli aiheuttanut kuin pommin räjähdyksen kehossa ja merkittävää sekasotkua.
- hidas vieroittautuminen. Kaikista lääkkeistä en voinut hitaasti vieroittautua koska minulle oli seurannut ekstrapyramidaalioireita jotka oli liian tuskaisia kestää lääkkeeseen liittyen mikä pakoitti minut syöksemään hermostoni enemmän sekaisin esim seinäänlopetuksella
- ymmärtäminen kuinka vähän ja lyhyen aikaa lääkkeitä tutkitaan psykiatriassa vaikka niitä määräätän pysyvästi ja vuosiksi. Erittäin vähällä tutkimuksella on vieroitus ja monien lääkkeiden määräys samaan aikaan
Nykyään hermoston herkistyminen on vähentynyt ja voin taas olla toimintakykyinen. Toipuminen omalla kohdalla oli vuosien prosessi ja epätasapaino lähti yhdestä liian nopeasta vieroituksesta ja kun en meinannut saada lääkettä alas sähköiskutuntemusten vuoksi päässä aloin ottaa eri annosta lääkettä eri päivinä. En missään nimessä suosittele tätä. Jos haluaa minimoida oireiden puhkeamisen kannattaa tehdä rauhallinen hyberbolinen vieroitus tosi pienin annosvähennyksin pitkän ajan kuluessa joka minimoi dramaattisimpia oireita, unen häiriintymistä ja sitä että keho vain potkaistaan kuin jyrkänteeltä alas oireiden iskiessä päälle liian nopealla alasajotahdilla. Etenkin jos taustalla on jo vieroituksia ja huonoja lääkereaktioita jotka on jättänete jälkensä hermostoon tämä lisää riskejä.
Parhaimmassa tapauksessa pystyy tällä välttämään polun psykiatrisena potilaana ja kroonikkona jolle syötetään lääkkeitä lääkkeen tuottamiin ongelmiin ja yhä heikentyvään vointiin. Ja valitettavasti myös yhä vaikeampia vieroituksia johon keho voi ajautua kun kokoajan hyppii lääkkeeltä toiselle tai käyttää polyfarmasiaa.
Kannattaa luottaa intuitioon - onko minulla ennen ollut tätä - puhkesiko tämä vieroituksen myötä?
https://madinfinland.org/ssri-vieroituksen-3-vaihetta/
Psykiatria on romahduttanut monen me/cfs potilaan voinnin ja kunnon kun ei psykiatriassa ymmäretä tätä pacingin.
Esim SSRI-lääkkeet myös lisäsi omalla kohdalla päiväväsymyksen tunnetta. Lukemani perusteella uskon että SSRI lääkkeillä voi olla huonoja vaikutuksia uneen (supistavat REM-unen vaihetta), vieroituksessa tai haittana uni voi sotkeentua. Lukemani perusteella yksi asia mitä pitäisi tutkia on negatiiviset mitokondriovaikutukset eli vaikutukset solujen energiatuotantoon, toki tutkimusta tarvitaan lisää. Mitokondriot ovat tärkeitä, koska ne toimivat solun “voimalaitoksina” ja tekevät monia elintärkeitä asioita.
Niiden tärkein tehtävä on tuottaa solulle energiaa:
Mitokondriot valmistavat ATP:tä (adenosiinitrifosfaattia), joka on solujen “energiamolekyyli”
Prosessi perustuu Soluhengitys-nimiseen reaktiosarjaan
Ilman tätä energiaa solut eivät pystyisi toimimaan.
Aivot, lihakset ja sydän tarvitsevat paljon energiaa ja siksi niissä on paljon mitokondrioita. Suolistoonkin voi olla lääkkeillä huonoja vaikutuksia joka on tavallaan toiset aivot. Autonomisen hermoston sotkeentuminen tapahtui vieroituksessa jossa päälle puski dysautonomian oireita. Yksi teoria SSRI-lääkkeiden aiheuttamista seksuaalihaitoista on ohutsäieneuropatia.Se meinaa että erityisesti kipua, lämpöä ja autonomista hermostoa säätelevät säikeet vaurioituvat ja tätä löydöstä on löydetty niiltä ketkä kuvaavat kärsivänsä PSSD:Stä - heillä myös on todettu autonomisen hermoston häiriöitä.. Koska autonominen hermosto käyttää paljon näitä ohutsäikeitä, voi tulla:
Sydän ja verenkierto:
huimaus noustessa (ortostaattinen oireilla)
epänormaali sykevaihtelu
Hikoilu:
liiallinen tai vähentynyt hikoilu
Ruoansulatus:
ummetus tai ripuli
hidas mahalaukun tyhjeneminen
Lämpötilansäätely:
vaikeus sietää kuumaa tai kylmää
SSRI lääkkeistä väitetään että ne edistäisi neuroplastisuutta mutta olen henk koht yhä enemmän ajatella sillä tavalla että tavallaan tuo voi olla myös reaktio aivoilta siihen että sen toimintaa häiritään. Ts, isket pääsi johonkin, ja sen seurauksena voi myös tulla kiihtynyttä neuroplastisuutta ja geneesiä - hyödyllistä pitemmän päälle vai ei?. Ainakin nuo muokkasi minun kehoni siihen suuntaan neuroplastisuuden osalta että menetin seksuaalisuuteni että vähän taidetaan jotain unohtaa näissä muka suotuisissa aivovaikutuksissa. Kritiikkiäkin tuosta onBecause serotonin regulates many adaptive processes, antidepressants could have many adverse health effects. For instance, while antidepressants are modestly effective in reducing depressive symptoms, they increase the brain’s susceptibility to future episodes after they have been discontinued. Contrary to a widely held belief in psychiatry, studies that purport to show that antidepressants promote neurogenesis are flawed because they all use a method that cannot, by itself, distinguish between neurogenesis and neuronal death. In fact, antidepressants cause neuronal damage and mature neurons to revert to an immature state, both of which may explain why antidepressants also cause neurons to undergo apoptosis (programmed death). . Yksi mielenkiintoisimmista havainnoistani oli että uskon että sen sijaan että lääke hyödyttää voi olla se että aivot tavallaan reagoi siihen että niiden toimintaa häiritään jollain homeostaasin muutoksella. Koin siis vieroituksessa sellaisiakin vaiheita että koin enemmän ilon tunteita, etenkin eka vieroituksessa. Mutta se oli kamalaa vuoristorataa kun aivokemiat heitteli enkä sitä kaipaa.
Jotain spekulaatiota on että SSRI-lääkkeet voisi jopa laukaista CFS:ää ja sanotaanko näin että lukemani ja kokemani perusteella en olisi siitä yllättynyt laisinkaan. https://www.sciencealert.com/antidepressants-could-trigger-some-cases-of-chronic-fatigue-syndrome
Itse tiedän sen että minulle puhkesi dysautonomia kun psykiatri alkoi lääkitä masennuslääkevieroitustani relapsina, mutta aloinkin reagoimaan lääkkeisiin huonosti mm. ekstrapyramidaalioireilla.Sen sijaan että oltaisiin mietitty että miksen reagoi lääkkeisiin hyvin enää vieroituksen jälkeen,psykiatria yritti sarjassa turruttaa hermostoani rauhoittavilla ja siihen päälle pinota jotain lääkettä.Tämä sotki hermostoni ja invalidisoi minua.Loppuviimeksi taistelin vuosia dysautonomian kanssa ja epäilen että hermostolle kävi jotain muutakin kun on PSSD. Kuvaisin itse näitä neurologisina ja hermostollisina haittoina. Sain kuitenkin kuntoutettua niitä mutta edelleen hermosto on joiltain osin sekaisin mikä oireilee liikuntatoleranssin ongelmina ja siinä että ylivireys nousee helpommin.
Hoksasin että toipumisessa käytännössä samantyyliset vinkit mitä dysautonomia ja CFS-potilaille on annettu toimi minulla hyvin (esim pacing tosin siinä oli hankala välillä nostaa aktiivisuustasoa koska tulikin helposti ylitettyä toleranssi ja iski se hirveä olo sitten), Yksi mikä kanssa toimi oli vieroituspalstojen vinkit pitää tilanne niin simppelinä kun pystyy ja kohtelemaan hermostoa hellästi. Lakkasin ajattelemasta että joku aine auttaa minua ja aloin keskittyä elintapojen kautta hyvinvoinnin parantamiseen.
Tässä oli se spekulaatio siis neuronihaitoista SSRI-lääkkeissä https://pmc.ncbi.nlm.nih.gov/articles/PMC3334530/
Mietin voiko tavallaan psykiatria olla niin kehittymätöntä, että mahdollisia haitallisiakin vaikutuksia tulkitaan hyödyllisinä kuten lisääntynyt neuroplastisuus. Psykiatriahan pitää tätä hyvänä, vaikka toisaalta sitä voitaisiin tarkastella myös niin, että kyseessä on reaktio aivoilta niiden toiminnan häiritsemiseen ja miettiä sitä siltä kannalta kuinka tavallaan vauriot ja aivojen toiminnan häiriöt saa myös reaktiona neuroplastisuuden ja neurogeneesin kasvua. Uskon, että se on juurikin niin. Yksi ongelmallisimmista asioista psykiatriassa on se, että tavallaan etsitään pikavoittoja - lyhytaikaiset tutkimukset hyödyistä riittää, eikä tavallaan aivoja tarkastella niin innokkaasti koko käytön osalta - esim aloitus, lopetus, tai venyneen käytön vaikutukset. Toki jo ihan pakkausselosteessa lääkeyhtiöt pesee käsiään siitä että ongelmia syntyy - esim myönnetään että "lopetusoireiden" (mitä vähättelyä) riski kasvaa jos lääkettä käytetään pitkään ja isoina annoksina ja nämä oireet voi kestää tyyliin 2-3 kk tai PITEMPÄÄN pesten täysin vastuu siitä että synnytetään pitempikestoista harmia
Eli näennäisesti joku vaikutus olisi lyhyellä tähtäimellä hyödyllinen mutta siinä on myös varjopuolensa.
Uskon että psykiatriassa massiivisten taloudellisten intressien ja narratiivin vuoksi halutaan sulkea silmiä ongelmilta. Intressit puuttuu oikein kellään pureutua esim haitallisiin aivo- tai hermostovaikutuksiin tai muihin merkittäviin haitallisiin ongelmiin keholle.
Minulla on suru niiden puolesta jotka ovat vahvasti fyysisesti koukussa lääkkeisiinsä eli lopetus laukaisee kauheaa olon heittelyä kuten ahdistustasojen kohoamista mutta samaan aikaan käyttävät lääkkeitä joista eivät koe tehoa (ja joista jo tutkimuksen pohjalta on todettu lähinnä marginaalista hyötyä) ja ne ehkä pitää heidät päiväväsyneempänä ja aloitekyvyttömämpänä, mahdollisesti myös ahdistuneempana kun olo on kiinni monesti siitä läkkeen todella säännöllisesti otosta. Hyöty voi olla marginaalisella tasolla ja osaa hyötyä selittää pelkkä dependence eli fyysinen riippuvuus joka saa lopetusongelmien vuoksi tuntumaan kuin lääke olisi hyödyllisempi kuin onkaan. Eivät ehkä ole saaneet edes oikeasti turvallisia ohjeita purkuun (mitä löytyy esim Maudsley deprescribing kirjasta ja Stopping antidepressants RC Psych sivustolta). Ja todennäköisesti aika puutteellisen informaation määrätessä missä ongelmia raskaasti vähätellään.
Hyötyähän pitemmän päälle SSRI-lääkkeissä voi vain spekuloida onko sitä koska tutkimukset on niin lyhyitä. Tokihan joku voi kokea että aine pitää heitä tasapainossa. Mielestäni dependencen ja toleranssi-ilmiön vuoksi on hieman kyseenalaista tosin lähtökohtaisesti olettaa että aine on mitenkään erityisen tasapainossa pitävä koska siihen ei lähtökohtaisesti lupauksena kuulu se että kaikki pysyy tasaisena jo siitä näkökulmasta esim että tutkimusta tehdään niin vähän. Väittäisin että ihminen joka on opetellut selviytymiskeinoja on tässä suhteessa varmemmalla pohjalla kuin aineisiin luottava ihminen monessa suhteessa.
On jotenkin jo melko mahtipontista että ajatellaan että yhden välittäjäaineen takaisinottoon vaikuttava aine on joku elämän tasapainon pohja. Uskon että tämä on enemmän toiveajattelua ja osa psykiatrian narratiivia kuin välttämättä mitenkään todellisuuden kanssa käytännössä tekemisissä. Se on ihan absurdia koska ihmiskeho on niin monimutkainen ja niiiin moni asia vaikuttaa mieleen ja jaksamiseen. On myös kyseenalaista että ylipäätään serotoniinin takaisinoton esto olisi mitenkään erityisen hyödyllistä ihmiselle biologisessa mielessä. Uskon siihen yhä vähemmän että se on.
Uskon myös siihen että monia mielen pulmia voitaisiin ratkoa myös lääkkeettä tai ainakin huomattavan paljon lyhyemmillä lääkemääräyksillä mitä nykyään tehdään jossa useille on määrätty pillereitä ikuisesti miettimättä yhtään mitä seurauksia sillä on missään mielessä.
omaa kokemustani harmeista yritettiin laittaa vain masennuksen piikkiin. On se outoa kyllä sellainen masennus että haluaisi olla aktiivisempi mutta tulee hirveä olo aktiviteetistä kehossa ja virta loppuu aivoista ja kehosta kesken toiminnan ja menee kotiinsa puolivaloissa makaamaan silmäluomet roikkuen. Keho jyllää vuorokauden läpeensä ylikierroksilla, on autonomisen hermoston oireita ja yrittää pitää jotain kirjaa aktiivisuudesta ja löytää kaavoja minkä pohjalta voisi hoksata minkä määrän liikkumista ja aktiviteettia keho kestää ilman että tulee notkahdus olossa.
Tai sellainen masennus että on aivan tuskainen olo kun kärsii lääkehaitoista kuten raajojen liikuttelupakon tunteista ja on peloissaan että mitä hittoa minulle on tapahtunut. Tai vieroitus tuntuu siltä että se ajaa autonomisen hermoston yhä enemmän sekaisin. Tässä vaiheessa psykiatrian asiantuntemus ymmärtää ihmismieltä loppui ja piti ottaa ohjat omiin käsiin ja lähteä ratkomaan ongelmia vertaisten neuvoilla jotka tietyllä tavalla ovat pioneerejä jossain psykiatrian ymmärryksen ongelmissa siitä mitä he tekee ihmisille. He ovat eläneet kehossaan epävirallisen lääketutkimuksen ja sitten yhdessä ratkotaan miten ratkaistaan sen seuraukset oppimalla toisilta.
https://paihdelinkki.fi/verkkokurssit-ja-oppaat/huumeet-ja-laakkeet/amfetamiini-tietoa-ja-tukea-vieroittautujalle/vieroitusoireet/
Tässä on amfetamiinin vieroitusoireet kuvattuna ja toipumisprosessi niistä. Tokihan esim. SSRI-lääkkeiden ja amfetamiinin vaikutukset eivät ole identtisiä, mutta tässä kuvauksessa kuitenkin paremmin kuin SSRI-lääkkeiden kohdalla tunnistetaan yksi asia - vaiheittainen toipuminen seuraavien kuukausien aikana.
7-28 päivää viimeisestä amfetamiinin käyttökerrasta:
Useimmat oireet alkavat yleensä helpottaa, mutta silti saattaa esiintyä:
Mielialan vaihtelua ahdistuneisuudesta, ärtyvyydestä ja kiihtymyksestä täydelliseen voimattomuuteen
Unihäiriöitä
Mielitekoja
1-3 kuukautta viimeisestä amfetamiinin käyttökerrasta:
Normaalin unen palautuminen
Aktiviteettitason palautuminen
Mielentilan palautuminen
Terveyden huomattava koheneminen
Mielialan huomattava koheneminen
Oman kokemukseni mukaan myös SSRI-lääkkeiden lopetuksessa voi kestää aikaa että normaali uni ja aktiviteettitasot alkavat palautua, mieliala palautuu esim silkasta tunteettomuudesta tai heittelevistä tunteista jne. Itse olin siinä vaiheessa toipumisessa jo pitkällä kun aloin nukkua normaalimmin koska uni meni aivan sekaisin vieroituksessa. Uskon että huumeissa ja SSRI-lääkkeiden vieroituksessa onjoitain samoja asioita - esim. unen häiriintyminen, mielialan hidas palautuminen, energiatasojen palautuminen.
Mikä valitettavasti on ikävää on se, että toisinaan vieroitus alkaa laukaista autonomisen hermoston oireita mikä pitkittää toipumista. Joillakin hermoston homeostaasi ei palaudu yhtä tehokkaasti ja siihen voi vaikuttaa esim monimutkainen lääkehistoria ja sen vaikutukset hermostoon ja muut tekijät. Psykiatrian potilaalla saattaa myös olla pino lääkkeitä joka voi kroonistaa oireita pitkiksi ajoiksi kun niistä vieroittautuu. Pitkäaikainen stressi vieroituksesta ei ole keholle hyvä ollenkaan. Tietyssä mielessä siis laittominen huumeidenkäyttäjä voi päästä helpommallakin jos verrataan esim lääkärin määräämiin lääkkeisiin ja niiden vieroitukseen. He ovat myös informoidumpia ongelmista ja voivat saada parempaa tukea koska ongelma ylipäätään tiedostetaan paremmin esim vaiheittainen toipumisprosessi.
Tässä kindling-teoria joka kannattaa ottaa myös huomioon. Toistuvat vieroitukset GABA-lääkkeissä kuten psykitrian määräämissä rauhoittavissa voi johtaa yhä vaikeampiin vieroitusoireisiin. Uskon että tämä voi päteä myös muihin psykiatrian lääkkeisiin.
https://en.wikipedia.org/wiki/Kindling_(sedative–hypnotic_withdrawal)sä
Oman kokemukseni pohjalta en voi siis pitemmän päälle sanoa psykiatrian lääkkeitä mitenkään tasapainottavina vaan päinvastoin. Niistä voi joutua maksamaan hintaa ja oireet monimutkaistuvat aiempaa pahemmiksi kun käyttöaika venyy tai vieroittaudut tai tulee toleranssi. Voit kokea identiteettikriisiä missä et lopussa tiedä kuka olet, tai olit lääkkeiden käytön aikana. Joudut loppuviimeksi kuitenkin harjoittelemaan tunteiden kohtaamista mutta tällä kertaa siten että mukana on lääkkeen vieroituksen tuomat keinotekoiset vaikeat tunnetilat. Hiljalleen opit kohtaamaan itsesi kun hermosto tasoittuu.
Valitettavasti kaikilla se sama itse ei palaa ja joutuu elämään elämäänsä sitten vaikka vähän laimenneiden tunteiden kanssa jos esim puhkeaa PSSD eli post SSRI sexual dysfunction.
Psykiatrit haluavat myös tulkita tuottamaansa sekasotkua mielellään mt-ongelmana ja määrätä lisää joka voi laukaista ikiliikkujan joka johdattaa psyykenlääkkeiden käyttäjän yhä lähemmäs sitä että hänestä tulee kroonikko. he väittää tietävänsä asioita niin paljon vaikka tutkimusnäyttö on niin puutteellista.
Jos siis koet että oireet on puhkaissut lääke, se vain yksinkertaisesti monesti voi olla niin.
Kiitos erinomaisen valaisevista huomioista ja neuvoista.
Vielä suurempi kiitos siitä, että et alkanut väittelemään palstalla trollaavan mielenterveyshoitajan kanssa, joka diagnosoi ammattikoulutaustalla kaikki muut sairaudentunnottomiksi.
Kiitos vain. Haluaisin siis painottaa kirjoituksellani näkökulmia, joiden mukaan oireet mitkä puhkeaa vieroituksessa eivät todellakaan aina ole sairautta eikä olo palaa baselineen kuten ennen lääkettä vaan taustalla on aina kuitenkin lääkkeen vuosien vaikutus hermostoon ja purun vaikutukset hermostoon. Oman kokemukseni mukaan psykiatriassa voi olla hyvin yksinkertaistettu näkemys vieroitusoireista ja niiden kestosta kuin viuh vaan sitten oireet on ohi ja sitten kyseessä on omat ongelmat sivuuttaen tässä merkittäviä lääkkeiden ongelmia esim PAWS. Oireilu lopetuksessa voi myös hankaloittaa jo olemassa olevia ongelmia kun tunteet heittelee, tai on tunteeton tai itselle vieras olo tai uni kärsii ja sitä kautta monimutkaistaa ongelmien työstöä. Ihmisen pitää kuitenkin lääkevieroituksen jälkeen etsiä työkaluja, nyt mukaan tulee vain vielä lisähaasteet päälle. Vieroituksen haasteet ja ongelmat pitäisi aina tuoda ennen aloitusta esille mitä ei monella ole tapahtunut niin ainakin olisi kartalla mitä haasteita voisi kokea ja voisi omalla kohdalla miettiä onko valmis kokemaan riskin haasteista
Lisäksi tuon esiin näkökulmia kuten psykiatristen lääkkeiden ja huumeiden käytön (kaikki eri tavoin vaikuttavia psykoaktiivisia aineita) samankaltaisuudet siinä kuinka palautuminen on vaiheittaista ja siihen sisältyy myös henkiset vieroitusoireet joilla ei välttämättä ole suoraa yhteyttä henkilön itsensä ongelmiin. Yhteyksiä voi olla paljon enemmän kuin kuvitellaankaan.
Olen itse kiinnostunut harmeista syvemmin mikä niitä aiheuttaa. Uskoisin että merkittävää roolia näyttelee autonomisen hermoston oireet monilla PAWS-kuviossa eli pitkittyneissä oireissa mikä oli siis vieroituspalstojen teoria. Näitä on myös löydetty ihmisiltä kellä on todettu PSSD jolta on löydetty myös ohutsäieneuropatiaa. Mutta olen myös törmännyt mielenkiintoisiin teorioihin kuten että psykiatrian lääkkeet vaikuttaa negatiivisesti solujen energiantuotantoon kuten mitokondrioihin, suoliston bakteerikantaan, unen kemioihin (esim ssrit leikaten REM-unta) ja psykiatrian myönteisenä pitävä vaikutus neuroplastisuuden edistämisestä voi teoriassa olla myös hahmotettu siten että ei osata tai haluta erottaa reagointia harmiin myönteisestä vaikutuksesta.
Olisi mielenkiintoista keskustella näistä mutta pitänee etsiä eri foorumi sille.
Jokaisella toipumisprosessi on erilainen mutta toin vain oman kokemukseni pahojen harmien toipumisesta ja asioista mihin tukeuduin koska minulla ei ollut hajua miten selvitä oireiden kanssa. Ja miten olisikaan - olin osana oman elämäni pitkän käytön lääketutkimusta käyttäessä psykiatrian lääkkeitä pitkään ja jopa päällekäin.
Sairaudentunnottomuus-hoennalla pyritään estämään keskustelu harmeista ja yrittämään vähätellä harmia ja se sivuuttaa ihmisen kapasiteetin esim etsiä työkaluja elämässään kun kaikki halutaan laittaa sairauden piikkiin (joka viittaa muka siihen ettei ihmisellä itsellään ole itsereflektiokykyä ja kykyä hahmottaa ongelmiaan) ja ikäänkuin mitään muita keinoja ei olisi elämänongelmien ratkontaan kuin psykiatrian pillerit ja vaikka niistä olisi harmiakin ja ne toimisi kehnosti niin jotenkin mystisesti oireet mitkä puhkeaa lopussa on osoitus vain mielenterveyden haasteista joita itse ei ymmärrä vaikka ne olisi moninverroin erilaisia kuin alkuperäiset oireet tai paljon voimakkaampia ja vakavampia monessa suhteessa.
On myös sangen mielenkiintoista että aine jonka ei pitäisi aiheuttaa riippuvuutta, miten meille monelle on sanottu, aiheuttaa monelle jo yhdessä lääkeunohduksessa niin ikäviä oireita että käytännössä aivoissa menee sähköiskuja ja olo on todella epämukava ja jopa toimintakyvytön. Törmäsin netissä lääkärin videoon jossa hän sanoi että ihmiset jopa keskeyttää lomiaan sen vuoksi. Itsekin muistan aikanaan että olin aivan kauhuissani kun huomasin ennen erästä tärkeää koetta että en pystyisi siitä suoriutumaan jos aivotoiminta on tällaista zäp zäp zäp sähköiskuja kun liikuttaa katsetta ja yritin saada reseptin uusittua nopeaa koska se oli unohtunut. Toki voi sanoilla saivarrella, ihminen ei päihdemielessä halua päihtyä aineella tai ei himoitse jotenkin päihtymismielessä ainetta. Mutta silti ihminen on fyysisesti riippuvainen siitä ja sitä kautta lopetus on haastavaa
Siinä päästäänkin sanaan dependence eli fyysinen riippuvuus joka aineeseen muodostuu joka on tainnut puuttua monen lääkärin ymmärryksestä ja sanavarastosta ja lähinnä tieto lääkkeestä on revitty lääkeyhtiön markkinoinnista ja omasta koulutuksesta jossa puuttuu kriittisyys
Juuri tuo fyysinen riippuvuus on se minkä vuoksi osa pitkittää käyttöään kun loprtus on haastavaa ja myllertää myös henkistä hyvinvointia Henkistä riippuvuutta lääkkeisiin lisää erilaiset biologiset selitykset miksi ihminen tarvitsisi lääkettä sairauteensa mitkä tekee lääkkeestä hyödyllisemmän kuuloisen mitä se onkaan
Minulle jäi ilmeisesti runsaista, pitkäaikaisista lääkityksistä hermostollista haittaa loppuelämän ajaksi.
Ajattelen tosin asian niin, että sille en voi mitään. Ehkä tiedän, mistä on tullut, tai sitten en.
En rupea syyttelemään ketään enkä mitään, on vain täytynyt opetella elämään tämän hermostosairauden kanssa, kun en tästä eroonkaan pääse.
Onhan tämä vaatinut sopeutumista, mutta omalla kohdallani on ainakin itselleni tärkeintä asenne, oma asennoituminen vaivaan.
Jos alkaisin pohtimaan ja murehtimaan, mikä on johtanut mihinkin, olisi tämänpäiväinen elämä paljon hankalampaa. Kenties olisin ahdistunut tai jotain, vaikeaa tietää, kun niin ei ole.
"Minulle jäi ilmeisesti runsaista, pitkäaikaisista lääkityksistä hermostollista haittaa loppuelämän ajaksi.
Ajattelen tosin asian niin, että sille en voi mitään. Ehkä tiedän, mistä on tullut, tai sitten en.
En rupea syyttelemään ketään enkä mitään"
Hyväksyminen on ihan hyvä asia mutta mielestäni psykiatria saisi ottaa vakavammin hypoteesit että aineet sotkee vieroituksessa jollain autonomisen hermoston toimintaa (hypoteesi on foorumit jotka on huomanneet että etenkin pitkittyneet vieroitusoireet PAWS on pitkälti monilla samoja kuin dysautonomiassa eli autonomisen hrrmoston häiriöissä), pssd:n tutkimisen, kasvaviin aivoihin aineiden käytön tutkimisen, informoidun suostumuksen mikä ei ole lääkeyhtiöiden promopuhetta lääkkeistä jne.
Aivoille ja hermostolle turvallista vieroitusta on alettu tutkia(esim Horowitz) enkä koe että biologinen mainstream psykiatria ottaa tätä kovin vakavasti.
Js ei siinä jos aineita määrätään, mutta se on räjähtänyt käsiin kun väestötasolla 1/5 nuorista naisista on aineissa. No sanotaanko näin että onneksi olkoon vain niille ns harvinaisemmille tapauksille jolle seuraa ylläolevia oireita ilman informoitua suostumusta.?milloin mentiin siihen että aineet on eka ratkaisu ja sitten terapiat usein? Ps. Lääkepaketissa lukee että riskiä esim vieroitusoireille lisää pitkä käyttöaika ja isot annokset että tarkemman informaation puutteessa lääkeyhtiöiltä miettisin tätä siinä miten käytän aineita.
Ymmärrän toki että nykyinenkin malli toimii psykiatrille ja lääkeyhtiöille ihan hyvin. Sullon oire, meillon aineet. Kokeillaan niitä. Ongelmien sattuessa se on usein sun sairaus. Lisää oireita aineiden myötä - lisää kamaa.
Se on jokaisen oma ainutlaatuinen henk koht elämä, älä pilaa sitä psykiatrian tutkimuspuutteiden tai lääkeyhtiöiden voitontavoittelun vuoksi naiivina hönönä. Seuraukset voi olla pitkäkestoisia. Luottamus ja sairaudentunto ei suojaa haitoilta. Jos sulle määrätään lääkkeitä vailla loppupäivämäärää, päällekkäin, esim koko elämäksi - tiedosta että olet yhä vahvemmin osa oman elämäsi lääketutkimusta lääkkeistä.
Minulla on itselläni henkisesti helpompi olla, kun olen hyväksynyt mitä on tapahtunut, koska ei tapahtuneita enää poiskaan saa.
Nyt on kuitenkin nyt, ei niin huonosti kuin aikoinaan. Keskityn tähän päivään ja tähän aikaan, en anna menneisyyden pilata sitä.
Menneisyydessä piehtarointi ei haittaa ketään muuta, kuin sitä ihmistä joka ei pääse elämässään eteenpäin.
Me/cfs tilassa aika hankala päästä elämässsä eteenpäin kun ei ole parantavaa hoitoa.
Maailmassa on lukuisia sairauksia mihin ei ole parantavaa hoitoa. Silti ihmiset oppii elämään niiden sairauksien kanssa, ja pääsevät elämässään eteenpäin.
Me/cfs kanssa ei riitä voimavarat opiskella jne.
Sen puoleen aika hankala edetä.
Jos ihmisellä riittää voimavaroja ammattimaiseen valittamiseen, niin kyllä niitä silloin riittää moneen muuhunkin asiaan. Mutta yksilö tietysti itse päättää, että yrittääkö edetä elämässään vai jääkö valittamaan.
Sori vaan mutta taisit nyt erehtyä henkilöstä.
Siis mä sanoin vaan tähän keskustelun väliin miten me/cfs laita on.
En ole muuten tähän keskusteluun osallistunut.
Monikin me/cfs potilas on kyllä yrittänyt edetä elämässä mutta yleensä huonoin tuloksin.
Sen verran koin dysautonomian oireita vieroituksessa ja myös kroonista väsymystä että ymmärrän näitä tiloja potevia ihmisiä erittäin hyvin. Liika yrittäminen ja suorittaminen voi viedä vain pahempaan olotilaan koska ylittää voimavaransa ja sitä seuraa crash.
Itse koin hyötyä jonkun tason ymmärryksestä missä voimavarani on ja toiminnan rajoittamisesta etten tehnyt asioita sen yli. Yritin nostaa tekemismäärää pacingilla, mutta usein ylitin jaksamiseni loppuviimeksi aina liikaa ja tuli crash. Crasheja tuli hirveä määrä ja usein niiden jälkeen vannoin että nyt en taas ylitä voimavarojani.
Käytännössä se tarkoitti sitä että piti rajoittaa päivän toiminta esim yhteen asiaan ja muutamaan jaksamaani rutiiniin. Jossain vaiheessa vointini nousi niin että aloin jaksaa enemmän mutta siinä kesti vuosia.
On eri asia kirjoittaa esim sängystä kun oikeasti fyysisesti jaksaa toimia.
Miksi ihmiset yrittävät liikaa, miksi ihmiset suorittavat elämää ?
Elämää pitäisi elää, ei suorittaa.
Onko pakko yrittää olla , ja riittää enempään mihin pystyy ?
Jos hyväksyisi itsensä sellaisena kuin on, ja olisi tyytyväinen olemiseensa ja tekemiseensä, se riittää, olisi parempi olla.
No siis kun on cfs yliyrittäminen on sitä että yrittää elää normaalia elämää. Kuka ei haluaisi elää normaalia elämää? Kuka haluaa väsyä lenkistä?
Ja viittaan siis kävelyyn. Siis pointti on että keho ei anna pitää minkäänlaista normaali-ihmisen aktiivisuustasoa ilman että iskee krapulankaltainen väsymys tai crash. Tyyliin se voi tulla siitä kun näet kaveria ja käyt vähän liian pitkällä kävelyllä. Ja maksat siitä. Ei siinä ole mistään suorittamisesta kyse.
Käytin kaikenlaisia lääkkeitä lähes 30 vuoden ajan. Listassa mukana oli pisimmän aikaa myös viimeisin käyttämäni neuroleptilääke.
Muita lääkkeitä vähennettiin jo aiemmin, mutta sen neuroleptin jätin pois viimeisenä.
En tiedä, oliko ihme, ettei vieroitusoireita ollut lainkaan, ainakaan en huomannut mitään.
Itse mietin, että olisiko se oireettomuus vieroitusvaiheessa johtunut siitä, kun en ajatellut omia tuntemuksiani, miltä nyt tuntuu tai tuntuuko joltain, tai jos joltain tuntui, en alkanut miettimään, johtuisiko se lääkkeen lopetuksesta.
Ainoa asia, minkä huomasin hyvin pian, oli se, että tunteet palasivat, tunsin paljon erilaisia tunteita, joita en ollut vahvoissa lääkityksissä tuntenut lainkaan. Alkuun se oli jopa vähän hämmentävääkin, mutta tuntui hyvältä.
Olen itse sitä mieltä, että mitä enemmän tarkkailisin itseäsi, sitä enemmän varmasti huomaisin kenties mitä eriskummallisimpia tuntemuksia, ehkä ajatuksiakin.
Kun on paljon tekemistä ja elämää ympärillä, ei tule tarkkailtua ja tutkiskeltua itseä kovin paljoa. Ja joskus tulee kyllä mietittyä menneitä vuosia psykiatrian pyörteissä, mutta en ole jäänyt jumiin kokemuksiini, eikä ne herätä minussa mitään erityisempiä tunteita, ei kaduta, ei harmita, saan olla vain tyytyväinen, ja onnellinenkin, että nyt on asiat paremmin kuin ennen.
Ne pahimmat vuodet eivät vieneet elämästäni mitään, vuodet eivät menneet hukkaan, vaan ne olivat silloinen vaihe omaa elämääni, joka meni silloin sillä tavalla, vaikkakin se kesti yli pari vuosikymmentä.
Sekin oli elämänkokemusta.
Olen itse sitä mieltä, että mitä enemmän tarkkailisin itseäsi, sitä enemmän varmasti huomaisin kenties mitä eriskummallisimpia tuntemuksia, ehkä ajatuksiakin.
Joo, mutta minulla ainakin henk. koht. ei tarvinnut tarkkailla itseäni koska oireet huomasi ilman sitäkin.
Itse sain fyysisiä vieroitusoireita, mutta fyysiset oireet on toddella helppo erottaa psyykkeestä. Uskonkin, että kun nämä asiat pystyy ymmärtämään, niin lääkkeen vähentäminen tai jopa lopettaminen voi olla mahdollista, mutta heti jos menee sekoittamaan relapsin fyysiseksi oireeksi, niin siitä ei kyllä hyvä heilu.
Siis kiitos vain kokemuksesi jakamisesta mutta siinä tulee hieman vähättelevä sävy niitä kohtaan jotka oikeasti on kokeneet harmia. Joo, tottakai kaikki eivät harmia koe, mutta jos olet se kirjoittaja kenen epäilen sinun olevan, olet myös puhunut esim hermostoharmista millä voi olla liittymäkohtia lääkkeidesi käyttöön.
Tottakai on hyvä olla elämässä muutakin ajateltavaa. Itse tosin koin olevani niin kognitiivisesti rapautettu pahimmassa jamassa lääkkeissä, autonomisen hermoston oireista kärsivä ja kroonisesti väsynyt että kapasiteettini suuntautua muualle oli vahvasti rapautunut. Yritin kyllä, esim pitämällä kirjaa hahmottaa jaksamisen rajoja että jos tulee toiminnan seurauksena sitten crash mikä usein tulikin.
Olen koko ajan mm. pyrkinyt syömään aivoterveellisesti, pitänyt päivärytmiä, suuntautunut parhaani mukaan muualle, ja jaksamisen noustessa lisännyt aktiviteettiä. Kuvaisin oloani mitä koin kuin loputtomana krapulana. Ei sitä voinut sivuuttaa.
Tottakai asennekin ratkaisee. Esim itsellä asenne on johdattanut takaisin esim töihin ja uskon positiivisen ajattelun voimaan. Mutta aihe on monimutkaisempi - moni harmia saanut tarvitsisi parempaa tukea. Monelle se tuki on sitä että menevät kyselemään nettiin että voiko näistä oireista parantua ja sitten kun hoksaavat että voi (oikeasti tuossa voi käydä ajatusketjun että ei parane koska on tavallaan psykiatrian koekaniini ja tilanteessa mihin ei ole koskaan aiemmin joutunut), voi säilyttää uskon ja ponnistella kohti paranemista oireista.
Enkä näe harmia tai kitumista lääkkeiden seurauksena vain "elämänkokemuksena". Toki maailmassa epäkohtia on loputon määrä, kannattaa toki tiedostaa että myös psykiatriassa, hälyttävän pahojakin toisinaan. Ehkä voi päästä vähän helpommalla kuin itse pääsin
En ole vähätellyt kenenkään kokemuksia, enkä halua vähätellä.
Mutta tuo joku anonyymi kirjoittaa lähes päivittäin samanlaisia pitkiä kommentteja, niin onko se päivän ainoa sisältö ?
Jos noin paljon pyörittelee samoja asioita mielessään jatkuvasti, niin pääseekö elämässään eteenpäin ?
Ja toki varmaan harmittaa muidenkin puolesta, jos mahdollisesti kokevat haittoja, ym. mutta kun ei me voida muiden puolesta elää, omaankin elämään on panostettava.
Ei voi kaikista ihmisistä kantaa huolta, jos vaikka haluaisikin, johan siinä oma elämä kärsisi, ehkä liikaakin.
Itsekin olen ollut tukena joillekin kavereille, jos ovat tukea tarvinneet, mutta en kuitenkaan pysty muuttamaan asioita muiden kohdalla, ja omat voimavaratkin on ymmärrettävä, että itse jaksaa.
Edelleenkään en vähättele ketään, mutta ei yksi ihminen voi tosiaan kantaa koko maailman murheita.
Mietin itsekin menneitä aina joskus, mutta haluan elää tässä ja nyt, ja katsoa mitä tuleva tuo tullessaan, nyt on kuitenkin paremmin kuin ennen, haluan jatkosta toisenlaista, en sitä vanhaa. Vanhasta on päästettävä irti, jotta voi tarttua tulevaan.
Ei kannata huolestua, aika kiireinen elämä on nykyään kirjoitella ihan joka päivä saatika edes joka viikko tai kuukausi :) Loma-aikaan toki on enemmän aikaa pohtia asioita.
Eikä tuo ole välttämättä edes takertumista menneeseen vaan yksinkertaisesti harmien kirjoittamista ylös. Spekulaatiota mistä ne johtuvat.
Onhan se aina hyvä pohtia, mikä mistäkin johtuu/on johtunut.
Mutta jos sitä samaa pyörittelee kuukausista, vuodesta toiseen kirjoittaen aina samanlaista "pohdintaa", niin tulee vaikutelma, onko ihminen päässyt elämässään eteenpäin.
Enkä tälläkään ketään syyllistä, en vähättele, jokainen tekee niin kuin tekee, mitäs siihen kukaan mitään sanomaan.
No miksi itse kirjoitat täällä jos olet päässyt niin elämässäsi eteenpäin ja miksi pitää olla sataprosenttisesti päässyt kaikesta elämässään eteenpäin eikä saa kirjoittaa menneestä? Kiellätkö jotain puhumasta esim jos on joutunut väkivallan kohteeksi yms. (joo eri asia mutta harmi oli suurta ja miksi ihmiset ei saa kirjoittaa siitä)
Itselläni kiinnostas esim mekanismit mitkä on aiheuttaneet harmia ja niillä spekuloiminen koska asiasta ei juuri kirjoiteta missään. Olen yrittänyt parantaa itse saamaani harmia elintapojen kautta ja jossain pisteessä on tapahtunut paranemista kun vuosien jälkeen pystyy töihinkin vaikka tosiaankin jäi harmejakin hermostoon. Olen aina ihminen joka etsii ratkaisuja.
Olen päässyt työstön kanssa siihen pisteeseen että elämässä vaan tapahtuu kaikkea paskaa. Shit happens. Psykiatria on vain jäävuoren huippu paskaa yhteiskunnassa koska se edustaa sitä että ihmisiä vahingoitetaan voitontavoittelu silmissä loppuviimeksi ja loppuviimeksi first do not harm ei välttämättä merkitse niin paljon koska psykiatriassa nyt ajatellaan että ilmeisesti hyödyt voittaa haitat tunkiessa paskaa markkinoille joka ehkä voisi auttaa ihmisiä edes marginaalisesti, ja riittää että sitä on tutkittu korkeintaan kuukausia ja marginaalisesti pitempåän ja sillä perustellaan näin laajamittainen lääkintä ja paradigma jossa erilaiset pillerit on näin olennaisessa osassa.
Ei kannata päätäsi vaivata toisten eteenpäinmenoilla, keskity omaasi
Uusimpana kokeilussa itsellä on säännölliset punavalohoidot jotka tukee mitokondrioita eli solujen energiantuotantoa. Olen todellakin ollut hyvin päättäväinen parantumaan paskasta mistä aloin kärsiä psykiatrian lääkkeiden myötä, PSSD on edelleen ja epämääräisiä hermosto-oireita kun autonominen hermosto reistaa edelleen joiltain osin. Suurin parantaja on homeostaasin uudelleenrakentuminen ajan kuluessa, ja sen tukeminen ihan terveellisten elintapojen kautta joka tukee neurogeneesiä, aivoterveyttä, mitokondrioita jne
En ole väittänyt, että kenenkään pitäisi jotenkin sataprosenttisesti päästä eteenpäin.
Ja kirjoitinhan myös, että kukin tyylillään, jokainen tekee ja toimii niin kuin omalla kohdallaan parhaaksi näkee.
Kommentoin täällä, kyllä, vaikka olenkin aika hyvin (riittävästi) päässyt elämässäni eteenpäin. On minullakin oikeus osallistua keskusteluun ihan samalla tavalla kuin kaikilla muillakin.
Voin kyllä kertoa, miksi lueskelen näitä palstoja.
Ihan sen takia, koska itselläni on vuosikymmenten kokemus psykiatrian potilaana ja asiakkaana. Onhan se hyvä, ja mielenkiintoistakin nähdä, kuinka muut kokevat asioita. Joskus pystyn jopa jonkin verran samaistumaan joihinkin juttuihin, en kuitenkaan aina enkä kaikkeen.
Minulla on vain omat kokemukseni, muilla omansa.
Sitä paitsi, kun tuolla sairaaloissakin tuli pyörittyä parinkymmenen vuoden aikana turhankin paljon, siellä kyllä tapasi ihmiskohtaloita laidasta laitaan.
Ihmismieli on todella mielenkiintoinen, myös omani on itseäni kiinnostanut siitä alkaen, kun tutustuin itseeni ja pääsin perille mitkä kaikki asiat olivat aikoinaan pielessä, mitä kaikkea tapahtui, ja mitä kaikkea on tapahtunut. Ja varmaan vielä ehtii paljon tapahtumaan tulevaisuudessakin, toivottavasti saan olla sen verran kunnossa, ettei tule tarvetta psykiatrialle enää, mutta sitäkään kun ei voi etukäteen tietää. Näillä mennään.
Kiitos vinkistä, en todellakaan vaivaa päätäni toisten eteenpäin menolla, ainakaan tuntemattomien. Rajansa kaikella, ja kaikessa.
Jos voisin, niin ehkä haluaisin parantaa koko maailman, mutta se ei onnistu, joten on keskityttävä lähinnä omaan ja läheisten menoon, on se sitten eteen- tai taaksepäin.
oon ollut kolme viikkoa ilman neuroleptejä jotka lopetin seinään. itse lääkkeiden lopetuksesta ei tullut vieroitusoireita, mutta jotain on tullut valtava jatkuva ahdistus ja paha olo, lieviä sähköiskuja päässä, epätodellinen olo ajoittain ja välillä euforinen olo.
onko nuo ihan normaaleja oireita 30 vuoden neurolepti lääkityksen lopettamis oireita?
relapsia ei ole tullut eikä psykoosi oireita.
Ei niitä pitäisi lopettaa kuin seinään, vaan pikkuhiljaa annostusta vähentämällä.
Kerrot vielä, että olet käyttänyt neuroleptejä 30 vuotta, onko mitään järkeä lopettaa kuin seinään ?
Eipä täällä kukaan tuntematon voi sanoa, onko sinulla lopettamisoireita, vai mitä on.
Jos tulee ongelmia, ota yhteyttä lääkäriin.
En voi kyllin painottaa että hyberbolinen hidas vähennys on paras tapa lopettaa mitkä tahansa psyykenlääkkeet ja etenkin pitkään käyttäneillä tai kellä on ollu ongelmia aiemmin. Eli loppua kohti annosvähennyksen kohdalta pienenevä hidas vähennys. Uusien tutkimusten mukaan jopa mitättömän pienemmillä annoksilla esim masislääkkeissä on affiniteetti ja vaikutus reseptoreihin isoinakin määrinä. Vieroituksen loppu on vaarallisinta aikaa ja kandee ottaa varoen koska silloin pudotukset on suhteessa isompia nollaan kuin alussa vaikutusten osalta aivoihin. Tämä on ihan tiedettä ja ymmärrystä aivojen toiminnasta.
Parhaat matskut on Maudsley Deprescribing kirja ja Stopping antidepressants materiaali netissä RCPSYCHIN sivuilla joka liittyy lähinnä masislääkkeiden lopettamiseen. Muuta tukea esim Surviving Antidepressants sivustolta(suljettu nykyisin mutta vanhat matskut ja ohjeet löytyy) ja Facessa on myös tukiryhmä psyykenlääkelopettajille kuren ssrilopettajille josta en osaa sanoa enempää.
Seinäänlopetuksessa on riskejä mitä ei kannata ottaa. Hyvällä munkilla selviät pälkähästä mutta tarpeeton suuri stressi se on hermostolle ja mielelle. Jos nukut se on hyvä merkki koska vieroitus voi tuhota unta pitkäksi aikas.
Vieroitusoireet tulee aaltoina windows and waves, eli kun luulit päässeesi pälkähästä, oireita tulee uudelleen, voit olla stressialttiimpi ja aivokemioiden palautuessa voi tulla erilaisia jaksoja. Nämä jaksot vuorottelee monesti kunnes alkaa olla vaan windows. Parhaat neuvot löydät surviving antidepressantsista elämäntapakeinoihin millä pärjätä. Keep things simple and stable lienee paras ja hermoston hellä kohtelu - ei alkoholia eikä mitään äärimmäistä akuuttivaiheessa etenkään. Rauhallinen säännöllinen elämänrytmi, stressinhallinta jne on hyviä.
"mutta jotain on tullut valtava jatkuva ahdistus ja paha olo, lieviä sähköiskuja päässä, epätodellinen olo ajoittain ja välillä euforinen olo." voi liittyä vieroitukseen, en voi tosin tähän ottaa 100 pros kantaa tietämättä tilannettasi. Esim ssri vieroituksessa on kuvattu maniankaltaisia reaktioita jopa niillä kellä ei maniaa ole aiemmin ollut tutkimusten valossa. Epätodellisuus ja derealisaatio ja depersonalisaatio voi kuulua asiaan. Ahdistuneisuus ja levottomuus on myös hyvin tyypillinen reaktio ja voi tulla myös viiveellä.
Voimia!
Ja joo lääkäriin yhteys jos et kestä tilannetta tosin heidän asiantuntemus vieroituspulmissa vaihtelee mm tilanteen ratkaisun osalta
Johtuukohan se siitä, että ihmiset vähentävät lääkettä hitaasti, kun väittävät, että eivät voi erottaa fyysisiä vieroitusoireita psyykkisistä oireista.
Minä lopetin kylmällä kalkkunalla, eikä jäänyt kyllä yhtään epäselväksi, että mikä oli fyysistä ja mikä psyykkistä pahoinvointia.
Ihmiset lopettaa varmaan joko seinään tai hissuksiin. harvemmin lääkärien avustuksella
No en tiedä mitä hyötyä oli lääkärin avustuksesta kun hän katsoi kummissaan mikä on aivosähköiskutuntemus. Ei hän ollut yhtään kartalla koko asiasta. Suomesta puuttuu lääkäreille suunnattu esim Britanniassa RC psychin sivuilla oleva vieroitusmateriaali esim masennuslääkkeisiin liittyvä Stopping Antidepressants jossa annetaan vinkkejä ongelmatilanteisiin. Itse sain niinkin hyvän vinkin kuin "kuuntele kehoa". Ei paljon käytännössä auttanut miten vieroittautua.
Ongelma ei edes ole aina lääkkeet vaan se ketkä ja miten niitä määrätään, millainen informaatio annetaan. Se on villi länsi!
Maudsley Deprescribing-teos pitäisi varmaan lähettää joka osastolle ja terveydenhuollon paikkaan uusimpana tutkimusnäyttönä lääkeharmeista vieroituksessa!! Sen verran vähättelivät ongelmia vieroituksessa ja oiretta minkä tutkija on maininnut riskinä vieroituksessa. Esim eräskin hoitaja. Muistan vieläkin tuon idiootin, sanon idiootiksi koska heihin on joihinkin sisäsyntyisesti valettu asenne jossa potilas on aina väärässä, ei ymmärrä mistään mitään ja kaikki on vaan sairautta. Tutkimuksen puutteet heitä ei kiinnosta laisinkaan
Hän päin naamaani kyseenalaisti kokemani oireen (josta sain myöhemmin diagnoosin muutama lääke myöhemmin kun oloni oli pahentunut potenssiin 10 eri aineita lätkiessä) ja oire on mainittu Maudsley Deprescribing kirjassa riskinä ja jopa vieroituksen tutkija itse oli sitä kokenut vieroituksessa ja tosiaankin ottaa sen vakavasti.
Yksi hoitaja myönsikin minulle mitä psykiatrian tieteeölinen lääkkeiden valinta on, lääkkeiden kokeilua. Heillä on ihan usko jollain uskonnollisella tasolla että joku lääke kokeillessa auttaa. Jos ei auta usein potilas leimataan esim hoitoresistentiksi. Siinä on se tieteellinen perusta. Se toimii vähän heikommin kun potilaan hermosto on herkistunynyt vieroituksessa, on tullut haittoja eli adverse reactioneja sun muuta. Psykiatrialla on sokea piste lääkehistorian vaikutuksissa hermostoon. Hermosto on kindlannut kun lääkkeitä aloitetaan lopetetaan aloitetaan mikä voi johtaa voimakkaampiin vieroitusoireisiin. Mutta eipä noilla kiinnosta mitään kuvaansa tarkentaa asiasta. Se hoito on tasoa: oire - lääke. Myös lääkehaitan oire - lääke.
Miksi ei saa lopettaa lääkkeitä seinään? Mitä vaarallista siinä on?
Tarpeeton stressi hermostolle, siinä missä hidas vähennys pitää oireet hallittavampana ja jopa olemattomina. Se aiheuttaa usein kovempia vierotusoireita ja lisää riskejä mielen horjumiselle koska se on tavallaan tarpeeton shokki hermostolle. Ns patoluukut aukeaa kerralla jos voisi vähän päästää vettä kerrallaan ja totutella vähenevään annokseen. Esim bentsoissa tutkimuksessa on yhdistetty äkkilopetukset pitkittyneiden vieroitusoireiden riskiin. Osa selviää säikähdyksellä äkkivieroituksesta ajan kanssa. Mutta toki siinä voi aivokemiat heittää. Sun kehon pitää etsiä uusi homeostaasi ja tasapaino ilman ainettasi. Siinä voi mennä tovi
Liian nopea lopetus, riippuen lääkkeistä voi myös laukaista psykoosin tietyissä tapauksissa. Varmaan riippuu annoksesta, mikä lääke ja ihmisestä.
Varmin ongelma on massiiviset vieroitusoireet, jotka vodiaan terveydenhuollossa tulkita sairauden oireina ->osastolle
Antipsykoottiset lääkkeet voi altistaa psykoosille purkaessa niitä vaikkei olisi ollut psykoosissa. Sen teorian nimi on supersensitivity psychosis. Uskon että suuri syy siihen miksi saa psykoosin lopetettaessa on unen häiriintyminen. Kun vieroittautuu hitaasti, psykoosiriski laskee.
Klotsapiinin lopettaneena vain sanoa että osa oireista tulee lääkkeista
Kiitos tästä ketjusta ja aidoista moninaisista kokemusten jakamisista. On tullut tietoa monelta kantilta siitä mitä psykiatria tekee ihmisille hoidon nimissä.
Mutta tee itsellesi palvelus, ja hanki tietoa myös muualta, kuin parilta lääkehaitta uskovaiselta.
Kokeile vaikka tavata oikeita ihmisiä joilla on oikeat kasvot, niin että he voivat puhua omana itsenään, eivätkä huutele "totuuksia" jonkun anonyymiteetin suojasta.
Oletko sitä mieltä että näillä palstoilla kirjoittavat ovat keksineet olemattomia tarinoita itsestään?
Mediassa on satoja vastaavanlaisia muitakin, aina ulkomaita myöten myöten, joten totuus on laajempi mitä itse ymmärrät. Suosittelen lukemaan.
Onhan se täysin uskottavaa, että ihmiset kirjoittavat tänne juurikin niitä omia kokemuksiaan. Ihmisen omaa kokemusta voi uskoakin hänen kohdallaan, mutta kaikki eivät koe samalla tavalla, olemme yksilöitä.
Täältä saa kuitenkin enemmän lukea vain negatiivista, kun on paljon myös heitä, jotka ovat kokeneet psykiatriasta saadun avun positiivisena, ja kokevat edelleen.
Positiivisia kokemuksia saaneena tosin ei tarvitse velloa kaikessa ikävässä ja harmillisessa, vaan keskittyä täysin muihin asioihin, koska se auttaa voimaan paremmin.
Eikä varmaan kukaan voi sanoa, että kaikki asiat psykiatrian puolella ovat olleet ainoastaan hyviä, tai ainoastaan huonoja ? Molemmista päistä löytyy, ja paljon siitä välistä.
"Ihmisen omaa kokemusta voi uskoakin hänen kohdallaan, mutta kaikki eivät koe samalla tavalla, olemme yksilöitä."
Tuskin täällä on yhtään kirjoittajaa joka ei osaa erottaa toisen ihmisen kokemuksia ja omia kokemuksiaan toisistaan. Lukijat jotka ovat negatiivisia kokemuksia saaneet, vaikka ne olisivatkin erilaisia, ymmärtävät tämän oikein hyvin miltä negatiivisista kokemuksistaan kirjoittavien tuntuu ja ajatuksissaan antavat myötätuntoa heille.
Kokemuksia psykiatriasta kirjoittavat jakavat toisille sitä mitä tämä hoitojärjestelmä on heille aiheuttanut. Se on tarkoitettu yleiseksi tiedoksi ja vertaistueksi, moni hoidon uuvuttama voikin saada henkistä voimaa ja ymmärrystä omalle kohdalleen. Hyvänä esimerkkinä on vaikkapa aloittajan toteamus että lääkityksen lopetuksen jälkeen vieroitusoireet eivät ole omaa mielenterveysongelmaa vaan lääkkeiden vaurioittaman elimistön taistelua palauttaa elimistön toiminta takaisin normaaliin toimintaan.
Kaikkein tärkeintä on kuitenkin palautteen antaminen organisaatiossa oleville hoitotahoille, jotka eivät muuten saa tietoa työnsä vaikutuksista potilaisiinsa.
Määriä on vaikea arvioida anonyymifoorumeilla, mutta on turvallista väittää että täällä on useampikin kirloittaja / lukija joka kuvittelee, että heidän subjektiivinen käsitys on absoluuttinen fakta, eivätkä he todellakaan kykene hyväksymään sitä että muilla ihmisillä on muita kokemuksia, koska sehän todistaisi heidän faktat vääriksi.
Ymmärrän tämän pointin, mutta senkin vain omasta kokemuksesta, muiden kokemuksista en osaa sanoa.
30-vuotisen psykiatrian puolen taipaleen aikana tuli kuljettua ääripäästä toiseen.
Muistan, kun sairastuin, oli vaikeaa hyväksyä yhtään mitään, hoitotahojenkin suunnalta tulevaa apua ja tukea, en ollut lainkaan vastaanottavainen, eli ymmärrän myös negatiivisen ajattelun, koska olen sen kokenut (mutta vain omakohtainen kokemus).
Vuosien varrella sattui ja tapahtui todella paljon, onnistuin jopa toipumaan parempaan kuntoon. Jälkeenpäin pystyn huomaamaan, kuinka paljon oma asennoitumiseni matkan varrella muuttui, ajatustapani muuttui. Kaikki ne muutokset tosin tapahtuivat itsessäni. Ehkä pitkästä hoitohistoriasta oli hyötyäkin, vaikka en olisi sitä 20-30 vuotta sitten myöntänyt mistään hinnasta, en olisi osannut edes ajatella, että nekin ajat ovat vielä joskus historiaa, kuten nyt ovat.
Vaikka täysin terveeksi en koskaan tulekaan, vähempikin riittää.
Mitä lääkehaittauskovaista on tuoda ilmi hypoteeseja lääkkeistä jotka voi olla ihan totta? Olkiukkojen sijaan kommentoisitko mikä mielestäsi ei pidä paikkaansa väitteissäni.
1. Vieroitusoireet voi olla pahempia kuin mt-ongelmat ja niillä on biologinen pohja(lähteitä tälle esim maudsley deprescribing, stopping antidepressants). Ne voi olla pitkittyneitä(protracted withdrawal) - tutkimusta vähän löytyy myös, esim Mark Horowit
2. Dependence eli fyysinen riippuvuus. Siitä voi lukea esim farmakologi david juurlinkin näkemyksiä jossa hän sanoo että tämä elementti voi saada lääkkeen vaikuttamaan hyödyllisemmältä kuin se onkaan koska vieroitusoireet. Hän mainitsee dependenceä aiheuttaviksi myös antidepressantit
3. Vertauilu huumeiden eli muiden psykoaktiivisten aineiden asteittain palautuviin henkisiin vieroitusoireisiin jotka palautuu jaksoissa ja voi kestää pitempään- ei lainkaan kaukaahaettua kosksäa oireet voi muistuttaa toisiaan esim alhsinen mieliala tai univaikeudet. Huumeissa tunnetaan paremmin henkiset vieroitusoireet eikä kukaan lääkäri ole heti dg jonkun kokaiinivieroitusoireita toivon mukasn heti masennuksena
Masislääkkeissä lääkeyhtiö on kirjannut suurpiirteisesti tasolla voi kestää 2-3 kk tai pitempään, lopetusoireet voi olla vaikeitakin. Pestään siis kädet.
4. Spekulaatio pittyneistä vieroitusoireista autonomisen hermoston oireina. Perustuu esim Surviving antidepressantsin perustajan ja kys palstan ajatuksiin koska monien oireet muistuttaa niitä. Tutkimuksen puuttuessa ongelmista hypoteesitkin on järkeviä jos havaitaan samankaltaisia oireita isolla määrällä ihmisiä. Käytännössä he on olleet osa ei kontrolloitua lääketutkimusta. Myös PSSD:tä potevilla on löydetty ohutsäieneuropatialöydöksen lisäksi autonomisen hermoston oireita. Tästä puhuu suomalainen neurologi esim voimalehden pssd-jutussa.
5. On jotain tutkimusta psyykenlääkkeiden neg vaikutuksista mitokondrioihin eli solujen energiantuotantoon. Tarvitaan lisää. Eräs psykiatri Chris Palmer hoitaa ihmisiä ravinnolla koska uskoo että mt ongelmat on aivojen metabolisia ongelmia ja on auttanutkin jotqin potilaita mitokondrioiden toimintaa tukevalla ruokavaluolla. Uskon että mitokondrioiden toiminnan tukeminen on tulevaisuutta - psykiatria pyörii menneessä, jossain yksittäisissä välittäjäaineissa ja niiden sotkemisessa potentiaalisesti laukaisten fyysisen riippuvuuden, toleranssia, vieroitusoireita pitkittyneitäkin ja mahd muita harmeja.
Toki ihmiset ei monesti jaksa tai ole valmiita kokonaisvaltaiseen energiatasojen ja olon tukemiseen elintavoilla - vaihtoehto on vetää mömmöjä. Ainoa ongelma on informoidun suostumuksen ongelmat haitta hyöty punninnassa
Viekkarit voi olla niin pahoja et niitä voidaan luulla sairauden paluuksi jopa.
Me myös elämme läpimädässä systeemissä missä lääkeyhtiöt voi tehdä toistuvia epäonnistuneita lääketutkimuksia ja silti saada muutamalla onnistuneella lääkkeensä hyväksyttyä lääkevalvontaviranomaisella. On dataa missä lääkeyhtiöt on jääneet kiinni esim siitä että ovat yrittäneet peitellä haittoja, esim bbc oli kaivanut asiakirjoja siitä kuinka vieroitusoireita ohjeistettiin lääkeyhtiön sisällä ottamasta puheeksi sisäisissä dokumenteissa jo aiiiiiiikapäiviä sitten kun niistä on enempi alettu mediassa kirjoittaa. Opioidiepidemia oli esimerkki röyhkeydestä mitä lääkryhtiöillä on lobata lääkkeenkäyttöä. Lisäksi pitkäaikaistutkimukselle ei ole kovin suuria velvoitteita, ja juuri kenenkään valvovan tai lääkkeitä markkinoille tuovan tahon intressi ei ole saada tutkittua lääkkritä tosi pitkään ja petusteellisesti haittojen osalta vaikka lääkkeitä määrätään monille ilman loppupäivämäärää. Moni käyttää aineita paaaaljon pitempään mitä niitä tutkittiin eikä monellekaan mainita asiasta että heillä on menossa oman elämän epävirallinen lääkekoe. Polyfarmasian tutkimus on vaikeaa ja monen lääkekoktaileja ei juuri tutkita. Saatikq mitä tekee aivojen veivailu sarjana, päällekkäin, putkessa, seinään,vuosia,lapsesta asti jne. Kun jotain tulee, onkin yhtäkkiä lääkehaittauskovainen.
Pyh ja pah sanon minä. Ei kauaa ollut kun jutustelin erään tutun kanssa joka valitteli ettei lääkkeestä ole juuri mitään hyörtä mutta vieroituksesta tulee vuosien jälkeen kamala. Tässä päästään siihen että olisiko hänen elämä samanlaista vuoristorataa jos ei olisi vuosia koukuttanu hermostoansa tuohon kamaan josta ei osaa edes sanoa onko se hyödyllistä. Se on ihan validi kysymys - onko psyykenlääkkeet laajassa mittakaavassa ihmisille hyödyllisiä pitemmän päälle vai kuten Giovanni Fava spekuloi, huonontaako ne hoitotuloksia.
Joskus kyllä se sairaus voikin pahentua, jos lopettaa lääkityksen.
Voihan niitä olla vaikeaa erottaa toisistaan, onko sairaus palannut, vai johtuuko joku vieroitusoireista.
Joidenkin psyykkisten sairauksien kohdalla on helpompi erottaa aika piankin. Jos esim. psykoosisairas lopettaa lääkityksen, ja saakin psykoosin, niin se on yleensä sen sairauden palaamista, ei vieroitusoire.
Anteeksi mutten ymmärrä miten mahd haitoista puhuminen kumoaa joidenkin kokemat hyödyt? En tajua tätä. Kuulen mielelläni myös jos joku on vetänyt esim ssri aineita 30 v, seksuaalisuus on mahtava, hyödyt voittaa haitat mutta sitä en halua kuulla että paskasti toteutettu lääkärin suosittelema ylinopea vieroitus on saanut ajattelemaan että sinulla on pysyvä masennussairaus tai sitä että luulet että sulla on aivokemiassa vikaa ja masennus johtuu siitä.
Itsehän en napin nappia naamaani enää laittaisi mutta siis en ole kyllä sanonut että jotakin ei voi psyykenlääkkeet auttaa. Vaikka vahvasti kokemukseni perusteella uskon ettei plasebovaikutus on todellinen ssri:ssä, ero plaseboon ei ole suuri. Ja sekin voi nollautua toleranssien myötä, jos seksuaalisuus häviää tai tulee lopetusvaikeuksia ja pahimmillan pitkiä vieroitusoireita. Nämä on todella epämääräisesti aivoihin vaikuttavia aineita, käytännössä keinotekoisesti estäen serotoniinin takaisinottoa reseptoreissa ja suurin asia mitä aivoista opin on se ertä aivot pyrkii vastustamaan tätä parhaansa mukaan esim harventamalla serotoniinireseptoreita. Tästä serotoniinin lainausmerkeissä pumppauksesta voi olla paljon harmia, mikä syvenee asteittain vuosien mittaan. Sitten voi käydä kuin kaverilla - tehoa ei ole, vieroitusoireet saa silti palkaksi. Ja ps. Sitä ei aina korjata hyppäämällä lääkärien mututieteen mukaan käyttämään lennosta uutta ainetta. Siitä voi joutua maksamaan hinnan hermostossaan
Lopetin lääkkeet seinään eikä todellakaan ollut sitä vaaraa, että fyysiset oireet olisi sekoitettu psykoosiin.
Mitä luulet että miksi esim vieroitustutkija Mark Horowitz kirjassaan varoittelee esim vieroitusakatisiasta liian nopeilla vieroituksilla? Luitko yhtään kirjoitustani henkisistä vieroitusoireista (joita voi olla esim ahdistus tai levottomuus tai depersonalisaatio/derealisaatio)? Entä mitä mieltä olet voiko vieroituksen laukaisema unettomuus altistaa psykoosille? Sitten on vielä sellainen ilmiö kuin dopamine supersensitivity psychosis joka voi lisätä psykoosialttiutta lopettaessa etenkin neurolepteissä eli aineissa mitä psykiatria nykyään kutsuu antipsykooteiksi
Tässä piti kyetä ymmärtämään, että mitä eroa on kourallisella anonyymeja jotka esittelee yhtä hypoteesia versus se että voi mennä tapaamaan satoja todellisia ihmisiä kuunnella heidän tarinoitaan, miten he ovat sairastuneet, mitä he ovat itse yrittäneet tehdä sairautensa selättämiseen, mitä kaikkia hoitoja, kuntoutuksia jne. he ovat vastaanottaneet. Mitkä niistä ovat auttateet ketäkin, ja mitkä ovat olleet tehottomia.
Eli nähdä mitä kaikkea sen hypoteesin ulkopuolella on, ja ennen kaikkea tavata niitä ihmisiä jotka myös pääsevät elämässään eteeenpäin, niin ettei heidän tarvitse jäädä jumittamaan joillekkin foorumeille "esittämään hypoteesejä".
Siis edelleenkään jonkun kokema hyöty ei minun logiikkani mukaan sulje pois haitoista puhumista. Toki psykiatriassa halutaan ajatella tasoa me vain hoidetaan sairauden oireita sivuuttamalla kaikki muut haasteet aineissa.
Hypoteeseja esitellään koska usein näistä asioista ollaan hiljaa ja huvittaa spekuloida mitä keholleni esim tapahtui harmissa. Ja maudsley deprescribing kirjasta voi havaita ettei kyse ole vain hypoteeseista
Dopamine supersensitivity psychosis tapahtuu dopamiinireseptorien herkistymisen vuoksi. Sille on ihan fysiologinen syy.
Siis anteeksi mutta miten täällä on vähätelty muiden kokemuksia ketkä on nauttineet psykiatrian aineistaan ja kelle psykiatria on tuottanut hyötyä?
Sori mutta itse en usko enää psykiatrian tarinaan omakohtaisesti ainakaan omalla kohdalla- tuu tänne niin löydetään sulle oikeat lääkkeet (käytännössä kuulin yhdeltä hoitajalta että siis näitä vaan testataan yksi toisensa jälkeen eli tää on se tieteellinen perusta lääkkeiden valinnalle) ja sit menet lääkkeissä usein terapiaan. Tai siis siinä on paljon riskejä mitä ei ymmärretä. Ymmärrän toki että monella polku toimiikin aika hyvin, etenkin honeymoon-vaiheesa kun neitseellisiä aivoja lääkitään ilman vuosien kemikaalikuormaa. Pitemmän ajan köyttäjät toki saatraa ymmärtää ongelmat paremmin - toleranssit, vieroitusoireet ja muut ja olla kyseenalaistavampia. Ja muut haitat kun tunne-elämä ja seksuaalisuus jäätyy jne. Käydä siinä sitten terapiassa. Voin sanoa että lääkkeissä hyöty terapiasta oli heikkoa itselle.
Niin moni asia voi mennä pieleen
- Ihminen alkaa kuvaamaan ongelmiaan psykiatrian narratiivin, leimojen tai epämääräisten teorioiden pohjalta jolloin hän alkaa olla enmän hukassa aineissa ongelmiensa syistä, aiheuttajista ja tunne elämän lamautumisen vuoksi myös ratkaisuista. Kun diagnoosi tulee osaksi identiteettiä sillä aletaan selittää kaikki epäonnistumiset. Väitän että systeemi on myös kroonistava monille koska he itsensä löytämisen sijaan erkaantuvat itsestä tällä polulla
- informoidun suostumuksen puute joka lisää riskejä esim vieroituksessa ja lääkärien ymmärryksen puute - ongelma ei ole aina edes lääkkeet vaan lääkärien ymmärryksen puute. Sokeat kohdat esim vieroituksesta tai kindlingistä tai huonoista lääkereaktioista tai kasvavasta neurologisesta ja hermostollisesta sotkusta lisää jatkuvasti riskiä yhä kasvavalle kemikaalikuormalle ja haitan lääkinnälle
- Sittem voi käydä myös niin että ajan saatossa hermosto herkistyy aineille ja jossain vaiheessa paska läsähtää tuulettimeen. Kaikki ei edes tajua tätä itse - että esim ne kamalat ahdistustasot kun olet ajanut aineita alas ei olekaan se oma oireisto vaan käytännössä lääke on aiheuttanut sotkua
Tämä on se riskipolku kroonikkotielle.
Siis itse olen niin voimakas mielipiteiltäni etten olisi yllättynyt että jotkut ihmisten kokemat vakavammat psykiatriset diagnoosit pitkällä psykiatrian polulla on seurausta sotkusta mitä on aiheutettu aivoissa. Chronic brain impairment.
Vielä tässä vaiheessakin joku jatkaa polkua psykiatriassa uskoen että nyt on tullut joku uusi vakavampi sairaus ja tarvii lisää lisää lisää. Koska siis ratkaisu on usein aina sama tai usein voimakkaampaa kamaa.
Sitten on niitä jotka lopussa vaan lopettaa aineet. Joskus se saattaa yllättää. Toisinkuin sairaudentunnottomuususkovaisten mielestä alun hankalien oireiden loprtuksessa (hyvin yleistä vuosien käytössä kokea niitä) jälkeen seuraakin kognition parantumisen aika, paremman tunteiden kokemisen aika. Se että ihmisellä on ongelmia ei tarkoita etteikö hän voi löytää työkaluja niihin. Sekoittavaa on aika kun käytännössä esim vieroitus pelaa mielellä ja tulee vieroituspalstoilla tulevia neuroemotionsseja - paljon aiempaa voimakkaita, välttämättä edes tapahtuviin asioihin liittyviä tunnetiloja aggressiosta itkupuuskiin ja ahdistuksen puuskiin. Tämä on se aika kun moni saattaa juosta lääkäriin anelemaan uudestaan aineita. Uusi elämä ilman ainrita tuntuu vieraalta, uusi minä. Toki voi joutua käsittelemään omiakin ongelmia mutta vieroitua voi monimutkaistaa kaiken. Sitten on vielä useita vaiheita kuten huumevieroituksessa. Yksi vaihe voi olla se että keho alkaa puskea flight or fightia päälle kun serotoniinireseptorien määrä on epätasapaonossa (kuten yhdessä jutussa sanottiin). Tätä on hankala kestää.
Omalla kohdalla ainekokeiluista luopuneena en todellakaan halua enää yhtään psykoaktiivista ainetta tai muuttunutta olotilaa aineilla. Se ei usein kokemukseni mukaan ole edes pysyvä olotila koska aivot vastustaa aineiden vaikutuksia ja muutoksia tekemällä itse muutoksia mihin toleranssi perustuu.
Sairaudentunnottomuus - tauti puskee lääkkeen jälkeen hokijat unohtaa ilmiön toleranssi, heikkenevät hoitotulokset ym tekijät. Millä hitolla he todistavat että aineilla mitään pidetään tasapainoisena. Sekin että jollain on tasapainoisempi olotila aineissa ja horjuu loprtuksessa ei ole mikään todiste. On luonnollista että huumeiden ja muiden psykoak aineiden käytön loputtua olo heittelee ja joutuu etsimään uusia selviytymiskeinoja uudessa homeostaasissa. Ihminen kyllä oppii, leimojenkin kanssa monesti
Asia mitä psykiatriassa ei puhuta on tää kombo: vankina psykoaktiivisissa aineissa dependencen vuoksi, ei oikein koe ainetta hyödylliseksi mutta vieroitusoireet silti lopetettaessa. Hankala lopettaa. Lopetuksessa tunteet heittelee, uni häiriintyy, ahdistaa jne.
Suo siellä vetelä täällä.
Tiedän näitä ihmisiä lukuisia ketkä vetää aineita näin.
".....Mennä tapaamaan satoja todellisia ihmisiä kuunnellen heidän tarinoitaan.....
Eivät ihmiset voi todellisessa elämässä käyttäytyä näin että menevät haastattelemaan ihmisiä. Kavereiden ja omaisten kanssakaan ei yleensä keskustella näin loogisesti kartoittaen toisen sairaushistoriaa.
Tällainen tiedonhankinta voi tapahtua vain suljettujen ovien takana hoitopaikkojen vastaanotoilla jossa ammattilaiset voivat kysellä satojen ihmisten elämäntarinoita. Tällaisissa paikoissa hoitohenkilöstö on yleensä oppinut ajattelutavan joka on normaalin arkielämän ulkopuolella, ihmisten sairauskertomukset kirjoitetaan tuollaisen teoreettisen kaavan mukaisesti ja ihmiset nähdään määrätynlaisina sairaan roolissa elävinä.
Rutinoituneet hoitopaikkojen työntekijät eivät siten pysty aina ymmärtämään esim. tällaisia vertaistukikeskusteluja koska psykiatrian hoidon sairastuttamat ihmiset elävät heidän maailmansa ja ymmärryksensä ulkopuolella omissa kodeissaan, josta käyvät silloin tällöin vastaanotolla, yleensä vastaamassa kysymyksiin ja uusimassa lääkereseptinsä.
Voi olla tai voi olla, ettei ole. Saattaa myös olla tai saattaa olla, ettei ole.
Hoitopaikkojen työntekijöilläkin on ihan normaali arkielämä työpaikkansa ulkopuolella.
Hekin ovat "vain" ihmisiä.
On toki vapaa-aika ja työaika. Mutta heillä ei ole omassa arkielämässä omaa kokemusta miten huumelääkkeet joita heidän potilaansa syövät, muuttaa heidän olemusta niin fyysisesti kuin henkisestikin.
On täysin eri asia nähdä jatkuvasti työssään lääkkeiden muuntelemia ihmisiä ja "tietää" (= on opetettu) että tämän diagnoosin omaavan kuuluu olla tällä tavalla sairas. He kohtaavat siis diagnooseja joita sitten hoitavat vuosikausia. Lääkärit omalla tavallaan, hoitajat omalla tavallaan, terapeutit omalla tavallaan jne.
Tässä puhutaan elämänmittaisesta oppimisesta. Eli vertaiskehittämisestä toisten ihmisten elämänkokemuksista. Eikä siitä, että kuulustellaan ihmisiä vartissa. Tai että kuvitellaan saavan sama tietotaito lukemalla muutama foorumipostaus.
Sitä suuremmalla syyllä pitää kysyä, että miksi sitä tietoa ei sitten saa hankkia huomattavasti suuremmalta joukolta ihmisiä, kasvotusten, jossa on huomattavasti enemmän inhimillisyyttä, vuorovaikutteisuutta ja luottamuksellisuutta, kuin täällä anonyymi foorumilla?
Senkö takia, että pelkäät kohtaavasi livenä sellaisen ihmisen, joka onkin saanut hoitoa saurauteen, ja saanut tukea muihinkin elämän haasteisiin, eikä vain pelkkään oireeseen?
Varmasti porukka saa tukea. Täähän riippuu täysin lääkäristä, sotealueesta sekä sairaudesta.
Mäkin oon saanu tukea nykyseltä. Sitä ennen Tampere/oulu. En koe saaneni mitään. Enkä nykyistä lääkäriä edeltäviltä. Mut tää kertoo vaan sen et mt-ongelmat ei oo helppoja. Osa tykkää lääkäreistä vaan lukea liikaa papereita eikä kattoa niiden yli
Minä en ainakaan tunne omasta tuttavapiiristäni ketään jolta voisin kysellä kokemuksia. Tunnen vain kaksi henkilöä, joiden kautta olen voinut oppia tuntemaan tätä psykiatrista hoitojärjestelmää (ja kauhistunut). Luultavasti hoitojärjestelmässä pyörineitä ja lääkittyjä ei ole juuri muillakaan suuria joukkoja joilta voisi kysellä.
On se kiinni siitäkin, kuinka suuren joukon ihmisiä tuntee.
Mitä enemmän porukkaa tuntee, sen enemmän on myös elämäntarinoita kuultavaksi.
Hoitojärjestelmässä pyörineenä luulisi niitä tuttuja sieltäkin tulleen, vaikkei niin kaveriksi, mutta tutuksi kuitenkin.
Ja joskus ihmiset puhuvat kysymättäkin. Etenkin jos huomaavat, että toista voi joku puheenaihe kiinnostaa.
En nyt kyllä oikein ymmärrä miten nämä sadat ihmiset liittyvät siihen että vieroitusoireet voivat olla pahempia kuin ennen käyttöä olleet oireet ja että vieroituksessa puhjenneet oireet ei todellakaan tarkoita että kyse on todellakaan aina relapsista. Että huumeissa hahmotetaan paremmin vieroituksen jälkeiset henkiset oireet.. Ai että näiden satojen ihmisten kokemukset valkopesisivät kaiken ja psykiatria toimiikin hemmetin hyvin ja vieroitusoireet on olemattomia, sillä että monelle ei ole annettu informoitua suostumusta ei ole mitään väliä ja kaikki tässä kirjassa (uusinta tutkimusaineistoa vieroitusongelmista ja vieroituksesta) mainitut ongelmat on vain ihan turhaa spekulaatiota:
https://www.adlibris.com/fi/kirja/the-maudsley-deprescribing-guidelines-9781119822981
Kuinkakohan moni noistakin sadoista on lähtenyt kroonikkolandiaan näillä lääkekeskeisisllä hoitosuosituksilla? Ja kaikki heidän oireet on vain aina heidän sairautensa oiretta vaikka on nuoresta asti vedetty koko aivot uusiksi kemikaaleilla. Surullista kyllä monet ihmiset kärsii chronic brain impairmentista tietämättä siitä vedettyään näitä pitkiä ajanjaksoja.
Yleensä parhaimmassa kunnossa on kriittisyyden omaavat ihmiset jotka huolehtivat siitä että käyttävät aineita sen perusteella miten niitä on tutkittu eli rajoitetun ajan. Koska siis lääkkeitähän ei ole tutkittu koko elämän käytöltä vaikka osalle niitä määrätään niin ilman huolta huomisesta.
Ei kai kukaan odotakkaan, että narsku ymmärtäisi, miksi joku haluaisi kuulla ne elämänkohtalot muiltakin kuin sen narskun narratiivista.
Minulla on, kymmeniä ellei satoja mt-tuttuja joiden kanssa tulen ihan hyvin juttuun. Tietysti se vaatii sitä, että niihin tutustuu, koska nehän ei tule suoraan postiluukusta.
Mutta toisaalta, mitä se kertoo mielenterveydestä, tai sen hoidosta, jos niitä kauhisteltavia tuttuja ei ole kuin pari, vaikka neljännesmiljoona ihmistä käyttää MT palveluita?
Hyvä juttu ettei sulla näin. Mun tutulla sekotettiin ja joutu osastolle-> sai lisää lääkkeitä jne.
Ei liity mitenkään mihinkään, mutta on tullut huomattua, että täällä vähän väliä tulen "haukutuksi lähihoitajaksi", mutta eipä livenä kukaan tee sitä samaa virhettä.
Mistähän tällainenkih hämmentävä ero voisi johtua.
Jos psykiatriasta puhutaan niin silloin ei voida puhua kuin subjektiivisista käsitteistä kun objektivisuus puuttuu kokonaan psykiatriasta.
Ei ole objektiivista mittaria mittaamaan mitään psyykkistä sairautta(verikokein tai kuvantamis menetelmin) tai sen paranemista niin kuin jotakin somattista sairautta voidaan.
Neljännesmiljoonasta ainakin sen 100000 ostaa lääkkeet mutta vei käytä niitä.
Ei kannata olla niin pöpi että rupee puhuun niistä mitään.
Ite en puhunut niistä mitään ja ei tullut mitään seurauksia.Meni itekseen ajallaan kaikki pois.
"Jos esim. psykoosisairas lopettaa lääkityksen, ja saakin psykoosin, niin se on yleensä sen sairauden palaamista, ei vieroitusoire."
Eihän siinä ole kuin sairauden oireen palaaminen.
Lääkitys on vaan turruttanut oireet.Mitään parantumista ei ole tapahtunut.
Taas väärin kerran. Käsi ylös kuka yllättyi.
Vaikka tiede pyrkii objektiivisuuteen, ja subjektiivisuus on siinä jonkinlainen haaste, niin tiede on pohjimmiltaan empiiristä. Et siis voi omalla subjektiivisella kokemuksellasi kumota empiirisinä pidettyjä faktoja, etkä voi väittää että oma subjektiivinen kokemuksesi sopisi muille.
Ja ennen kuin haluat änkyttää lisää, niin suosittelen tutustumaan intersubjektiivisuuteen.
Jos psykiatriasta puhutaan,Se on pseudotieteeksi todettu jo vuosikymmeniä sitte.
No siltä ei kysytty. Asu valitettavasti tuetussa yksikössä ja sen käytös ja olo huononi viekkarien takia-> vietiin suoraan osastolle
Minä olin kuntoutuskodilla silloin ja minun kohalla ne ei huomannut mitään että lopetin lääkkeiten syömisen.
Olihan se toki haastava olla siinä toiminnassa mukana tuskallisissa vieroitusoireissa.
Joo. Sillä oli liian pahat, ei voinu piilottaa esim. Oksens lattialla pari kertaa mikä varmana sai kaikki huomion
Väitän että lääkityksen lopettamisen jälkeen takuulla oireet eivät ole samanlaisia kuin ennen lääkkeen aloittamista. Mm. lääkkeet aiheuttavat uusia fyysisiäkin oireita joita ei ole ollut ennen, koska lääkkeet muuttavat ihmisen kehon toimintaa.
Jos saa psykoosin kaltaisen tilan jota ei ole ennen ollut, ei se ole todellista ihmisen omaa psykoosia vaan lääkkeiden aiheuttama tila. Se on vain merkki siitä että aivot ja keho taistelevat itsensä irti lääkkeiden hallintavallasta kehossa. Elimistö on viisas, se pyrkii saattamaan aina itsensä tasapainoiseen toimintaan.
Jos uskoo vieroitusoireista että tämä on nyt sitä sairauden palaamista pahempana, on joutunut psykiatrisen hoidon aivopesun uhriksi, eli omaksunut sairaan roolin ja jatkaa siinä elämistä.
Terveydenhuolto ei aina tunnista viekkareita sairaudesta vaan
Ei todellakaan tunnista. Itse sain erään lääkehaittadiagnoosin vasta kuukausia myöhemmin kiduttuani aivan karmeissa oloissa ja sitä pahennettiin lääkkeillä. Samasta diagnoosista on maininnut tutkija Mark Horowitz kirjassaan Maudsley Deprescribing riskinä liian nopeista vieroituksista. Vähättelivät minkä ehtivät. Ei lääkäreillä ole mitään käryä.
Kehoa ei ole suunniteltu kohtaamaan tuollaisia äärimmäisen stressaavia pitkäkestoisia oireita. Sen tason luonnoton stressi noin luonnottomista oireista kuluttaa kehoa loppuun! Seuraukset psykiatrian lääkkeistä kesti vuosia kaikenkaikkiaan
Ei niistä kannata lääkärille mennä puhumaan ollenkaan.Eikä kenellekkään muullekaan.Ongelmia siitä vaan tulee.
Itse yhä vähemmän käyn tällä palstalla. Minulla on tosiaan elämä, jota elän. Olen pystynyt tekemään asioita mistä vuosia sitten harmeissa haaveilin mm työrintamalla ja vapaa-aikana. Toki on harmeja edelleen jotka vituttavat ja laskevat elämänlaatua. Fyysiset oireet haittaa elämää mitkä tulivat isona ryppäänä kun paska osui tuulettimeen lääkkeiden kanssa ja niitä nousi kuin sieniä sateella yksi toisensa jälkeen. En tiennyt miten keho voi kiduttaa itseään kun jotain menee epätasapainoon. En tiennyt mitä voi edes olla olemassa - millaisia haittoja - se muutti elämäni täysin. Koin jotain mitä ei edes pitäisi ihmisen kokea lääkkeissä. Siitä jäi trauma jota olen kuntouttanut.
Tämä palsta oli yksi asia mikä auttoi synkimpänä ajanjaksona harmien kanssa. Olin muissakin paikoissa, missä tuimme toisiamme harmeja saaneiden kanssa ja he pelastivat henkeni pahimmasssa jamassa ja auttoivat hermostoani tasapainottumaan kun tajusin mitä minun pitää tehdä.
On kertakaikkisen surkuhupaisaa että esittelet muiden tarinoita kuinka niihin pitäisi tutustua ja pidät pöyhkeästi muiden kertomuksia harmeista vain sellaisena johon he juuttuvat ja jotka on vähäpätöisempiä ja marginaalisempia näihin "oikeisiin tarinoihin". Vieläpä ketjussa jonka idea on eritellä sitä millaisia vieroitusoireet voi olla ja kukaan ei edes kiellä että joku marjatta hyötyy klubitalolla käymisestä ja SSRI-reseptistään jota on syönyt 7 kk. Ja kuulemma jos ei huomiota viedä muihin ketjussa joka on keskittynyt näihin tarinoihin on narsku.
Ja joidenkin kokema sairaus ja sen kuntoutus on niitä tärkeämpiä asioita kuin puhuminrn psykiatrian sokeista pisteistä.
Psykiatriaan kuuluu juuri tämä - pitää keskittyä sairautensa kuntouttamiseen, ihan sama vaikka sitä kuntoutettaisiin aineilla mitä on tutkittu lyhyen aikaa ja käytetään vuosia. Niihin vaan pitää luottaa. Sitten se on vain toimimaton hoitokeino, eikä kukaan mieti sitä että mitäpä jos kyse olisikin oireiden kroonistajasta ja pahentajasta (esim Giovanni Fava oppositional tolerance model) ja ehkä siinäkin on jotain problematiikka että niitä syötetään pitempiä aikoja kun tutkitaan Kun kokoajan joku hokee sairaudentunnottomuudesta niin mitäpä jos alettaisiin puhua vaikka medication spellbinding tilasta jossa ei hoksaa miten negatiivisestikin lääke vaikuttaa itseensä tai siihen että uskoo psykiatrian bs teorioihin aivokemioiden häiriöistä ja ottaa osaksi identiteettiiään jonkun oireyhtymän jonka tieteellinen validiteetti on heikko ja käytännössä helpompi olisi sanoittaa oireitaan ihan omin sanoin ("minulla on paska olla koska.... Toistan elämässäni huonoa kaavaa koska.... Jne" kuin alkaa identifioitua johonkin pseudotieteelliseen oireyhtymään joka kuvaa toisin sanoin kärsimystä. Jota nyt tuppaa ihmiselämässä olemaan.
Yksi tärkeä asia oloni kohenemista oli lopettaa itsensä ajattelu sairaana. En niin kertakaikkisesti enää käytä sanaa sairas viitaten mielenterveyteeni. Koska se ei auta ketään eikä mitään.
Ymmärrän toki että jotakin jonka elämä vilisee sairaudentunnottomuuksia, klubitaloja tämä on hankala ymmärtää. Psykiatriset diagnoosit ei ole enää osa identiteettiäni. Sanoitan ennemmin omin sanoin tunteita.
Voin voida joskus huonommin, joskus paremmin ja thats life. Jos voin huonommin olen hoksannut että millä keinoin alan voida paremmin. Ja huomaan voivani huonommin jos olen sabotoinut itsestä huolehtimista kuten unta, luonnossa kävelyä ynnä muuta.
En yritä kuntoutua mistään, yritän oppia ymmärtämään itseäni. Mutten liikaa koska yksi psykiatrian valhe on loputon terapeutisointi-ajattelu ja jatkuva loputon kohti "parantumista" meneminen.
Tuokin on illuusio. Ihmisen elämässä on haasteita ja kärsimystä. Niitä taklataan. Voi oppia resilienssiä toki. Paraneminen on illuusio. Jotkut kärsii enemmän kuin toiset muttei se tee heistä sairaita jos esim kokee syvemmin tai kokee kärsimystä.
Oikeasti ihmisen pitää voidakseen hyvin omata tasapainottunut hermosto, hoitaa kehonsa terveyttä, elää vähemmillä stressitasoilla, käydä luonnossa, hoitaa lajityypillisiä tarpeita yhteenkuuluvuudesta, puuhata jtn merkityksellistä. Siihen kun päälle suoliston hyvinvoinnin tukeminen niin avot.
Ja vaikka olen tällainen änkyrä en edes vastusta psykiatrian kehikon läpi itsensä näkemistä. Enkä terapiaa - vaikka perinteiseen kogn keskusteluterapiaan suhtsudun hieman kyynisyydellä. Saatan joskus jopa sanoa olen masentunut jos elämä on potkinut paskaa tykittäen sitä sarjatulella. Traumainformoiduissa opeissa on myös paljon järkeä. Vaan menenkö psykiatrialle hakemaan lääkkeitä? En. Olen käytännössä reagoinut elämän tykittämään paskaan joskus muuttumalla alakuloiseksi, tehnyt hyväksynnän asioiden kanssa ja nostanut itseni sieltä paskakasasta ihan ilman lääkkeitä, masennusdiagnoosia tai sen kummempaa. Kyllä minä tiedän mitä alakulo on jos esim fyysinen sairaus koettelee joka hetki. Tai taloudellisesti ahdistaa tms tai menettää jotain tärkeää, jonkun tärkeän.
Olen huomannut haitat mitä sokeasti psykiatriaan luottamisesta on,identifioitumisesta psykiatrian oireyhtymiin sairautena ja pahin - epätieteellisen hutun uskomisesta kuinka sairauksissa on joku kemiallinen häiriötila pohjana. Meni vuosia niin irrallaan itsestään ettei tosikaan. Hukassa.
Joo. Mut entä jos et tiedä tiedä et ne on viekkareita?
Ei kaikki parannu koskaan , mutta voivat hyvin kos on lääkitys kohdallaa ,olen seurannut niin monia tapauksia jokainen omaa yksilöllisen tuntemuksen sairaudestaan , siis ei voi verrata vaan nähdä potilas potilaana joka voi huonosti . Monella on pieni tukiannos lääkettä vuosikausia. Jonka avulla tuntevat itsensä terveeksi , ja voivat hyvin siis näitäkään sairauksia ei voi verrata . Jollain on kova selkäkipu ja vikaa ei löydy, sitten saa tietää että kipu on trauma peräistä . Ihminen on menettänyt puolisonsa onnettomuudessa ja sairastuu
Ja sairaus tuntuu selässä kipuna , potilas ei ymmärrä että se on juuri hänen tapansa olla sairas. Muutaman kuukauden jälkeen voi hyvin ja lääke on auttanut mutta lääkitystä jatketaan. Pienillä määrillä . Selkä parani ihan vaan itsestään
Kun on osaava lääkäri niin huomaa nämä asiat ja silloin on hyvä asia että syö lääkettä niin kauan että näkee milloin on aika lopettaa lääkitys . Siis potilas tuntee itse ettei tarvitse enää lääkitystä
Niin se on sinun mielipiteeseesi, psykiatria on hyvä asia olemassa , ja heitä tarvitaan . Koulutus pitkä siihen ammattiin.
Sitten on niinkin ettei kaikilla ole sairauden tuntemusta vaan tekevät omia selityksiä , usein epäillään että lääkäri ei ymmärrä , vaan kun ymmärtää ,ei ne selitykset muuta miksikään; diagnoosia , joten parannus alkaa aina siitä että hyväksyy oma tilansa ja ymmärtää että ehkä on otettava lääkkeitä hieman kauemmin kun jotain antibiootikka kuurin kanssa .
Tavallisin puolustus on että ,” ei mulla päässä ole mitäön vikaa” jne keksaistaan itse jokin muu diagnoosi kun Googlesta löysi sen, ja se sopii ihan oikeasti muka oireisiin .
Kun googlettaminen ei ole mikään tie terveyteen Joka lääkäri muistuttaa potilasta ettei menisi googlaamaan vaan hoitaisi itsensä kuntoon kuten lääkärin kanssa keskusteltu . Ja lopettaisi etsimästä netistä diagnooseja .
.
Niin kauan kun lääkärit ei ymmärrä esim uusinta tutkimusta vieroituksesta (esim maudsley deprescribing) , jaa kunnon informoitua suostumusta potilaille lähtien jo siitä että mikä on se fysiologinen biologinen syy miksi lääkettä kannattaa käyttää (ei riitä että toimintamekanismia ei kunnolla ymmärrä, kai sitä joku oikeasti järkevä syy on veivata aivokemiat uuteen uskpon muutakin kuin oireen hoitaminen) , ei heihin kannata luottaa.
Pieni tukiannos. No entäs toleranssi-ilmiö? Se että lääkkeitä on tutkittu lyhyemmän aikaa? Usein annokset jota määrätääm ei ole mitään erityisen pieniä - samaa annosta usein raavaalle miehelle ja pienelle naiselle. Usein pienetkin mg on tiukkaa tavaraa esim escitalopram. Yksi annosunohdus voi johtaa sähköiskuihin päässä ja niin koviin oireisiin että osa keskeyttää vaikka lomamatkansa että saa lääkettä
Viittaako joku kuoleman aiheutraman stressin pahentama selkåkipu johonkin erityiseen psyyken sairauteen? Ei. Se ei ole sairautta jos stressi kiristää lihaksia. Kaikkea sitä pitääkin sanoa sairaudeksi! Siihen on muukin ratkaisu kun vetää turruttavaa ainetta joka usein kyllä turruttaa kehoa, genitaalialuetra myöten ja lamaa kehon reaktioira. Pahimmilaan saa jatkamaan haitallista elämäntyyliä kun ei osaa kuunnella kehoaan
Minä kaipaan vähän muutakin kuin anonyymifoorumin vakuuttelua siitä konseptista, että parantumattomasti sairas ihminen paranisi lääkkeillä niin ettei tarvitsisi lääkettä, mutta sairastuisi sitten täysin samanlaiseen sairauteen joka ei olekkaan sairautta vaan vieroitusoiretta...
Se vaatii pidemmän ajan seurantaa mut lyhyellä aikavälillä viekkarit on hyvin samankaltasia ellei pahempia
Onhan se sekin jännä ilmiö, että aina kun joku täällä mainitsee jonkun negatiivisen ominaisuuden mikä liittyy mielenterveyteen, oli se sitten narsismia tai sairaudentunnottomuutta, ja mitä kaikkea nyt onkaan, niin aina joku ilmoittautuu "vapaaehtoiseksi"
Kyllähän täysipäinen ihminen tajuaa, ettei puhuta hänestä, tai kaikista maailman ihmisistä, vaan siitä tietystä osasta ihmismassaa, joilla valitettavasti on näitä taipumuksia.
Fyysiset viekkarit tunnistaa todella helposti ja erottaa ne henkisestä pahoinvoinnista.
Miksi niitä psykoosilääkkeitä syö, jos ei ole psykoosia edes ollut ?
Vai lääkkeistäkö se ensimmäinen psykoosi vasta tulee ?
"Potilas tuntee itse ettei enää tarvitse lääkitystä"
Noin sen kai pitäisi mennä, mutta usein psykiatrit ovat eri mieltä.
Ymmärrän tavallaan myös tuon pienen annoksen ylläpitolääkityksen, mutta esim. omalla kohdallani se ylläpito sisälsi suuren määrän eri lääkkeitä. Ja pitihän ne yllä jatkuvaa pahaa oloa oireineen.
Kun pääsin lopulta eroon lääkityksistä, on vointini ollut vuosikausia paljon parempi. Täysin hyväksi tuskin koskaan muuttukaan, mutta sillä ei ole niin väliä.
Joillekin on sanottu, etteivät tule koskaan parantumaan tai toipumaan, ja ohhoh, kuitenkin on niin saattanut tapahtua.
Mistä edes lääkärit tai psykiatrit voisivat sataprosenttisen varmasti tietää, miten ihmisen elämä menee, elinolosuhteet kuitenkin muuttuvat jatkuvasti.
Ihan yhtä hyvin, jos ihminen voi hyvin, hän voi alkaakin voimaan huonosti, niin sellainen, joka on voinut huonosti, voi alkaakin voimaan paremmin.
Fyysiset oireet voivat aiheuttaa myös henkistä pahoinvointia.
Mut jos et oo ikinä kokenu viekkareita niin se ei oo niin helppoa
Koska lääkäri niin määräsi. Niitähän määrätään myös moneen muuhunki ku psykoosisairauksiin.
Ja sit sit toki diagnoosit voi alunperin olla väärin
Meneekö tämä aika nopeasti aika hassuksi, että ei itse tiedä mikä on viekkaria, ja sitten tullaan foorumille syyttelemään, että lääkärikään ei ota ihmisestä selvää ihmisestä, joka ei tiedä mistään mitään?
Itseasaiassa joo, elämäni eka psykoottinen masennus dg tuli juurikin masennuslääkevieroituksesta joka sotki unen ja sitä seuranneiden lääkekokeilujen aikana uneen sain lisähaittaa jota ei huomioitu kuin ehkä kuukausia muöhemmin (eli tungettiin lisää kamaa). Siitä lähtien reagoin lähes poikkeuksetta lääkkeisiin huonosti (jälkikäteen ilmiöt kindling tai adverse reactions tai hermoston herkistyminrn vieroituksessa selitti aika paljon sitä miksi lääkkeet slkoi tuntua toksisilta) mutta psykiatrian mukaan se oli lääkkeiden puutetta ja lääkemäärää vaan lisättiin. Mikä johti kasvavaan harmiin. Lopulta itse purin aineet ja totesin kuinka pahasti kuuppaa ne kaikki kokeilut sotki. Mieli on ollut selkeä jo vuosia kun lopetin tuon aineputken. Koen psykiatrian lääkkeiden käytän omalla kohdalla suurena riskinä enkä tule eläissäni kokeilemaan yhtäkään. Vuosia ei tuon jälkeen ole ollut mitään psykoosiin viittaavaakaan.
Olisin tod näk voinut välttyä kaikelta järkevimmillä vieroitusohjeilla millä uni ei olisi häiriintynyt ja oikeasti paremmalla ymmärrylsellä mistä oli kyse. Siis käytännössä tein vieroitusta voimakkaiden sähköiskutuntemusten kanssa päässä miksi jouduin kikkailemaan esim annosta sahaamalla ylös alas mikä ei tosiaan ollut terveellistä nykytutkimustiedon mukaan. Hermostoni meni vieroituksessa epätasapsinotilaan.
Henkiset vieroitusoireet ymmärretään huumeissa vallan hyvin
- heittelevät tunteet. Vieroituspalstoilla niitä sanotaan psyykenlääkevieroituksessa nimellä neuroemotions. Ne voi ilmetä täysin ylimitoitettuina reaktioina tapahtuneisiin tai keskeltä ei mitään - esim itkuisuus, ahdistusaallot, aggressio
- mitäänsanomaton mieliala. Yksi pahimmista tunteista mitä koin, täydellinen anhedonia mitä mulla oli PSSD:n kanssa. Lievittyi kylläkin mutta pssd ei
Lisää lääkkeiden päätä sotkevasta vaikutuksesta voi lukea esim katinka newmanin muisteloista ssri reaktioistaan, muutamasta kouluampumistapauksesta jossa melkein joka kerta keskenkasvuisella nuorella on psyykenaineita veressään ja missd-sivustolta jonka on perustanut leski jonka mies tappoi itsensä haittavaikutuksen takia ssri:ssä.
Itseasiassa nuo neuroemotionsit ja voimakas motorinen levottomuus lääkkeistä vieroituksessa yhdistettynä ahdistukseen saivat minut ymmärtämään sitä miksi esim ssri-lääkkeissä puhutaan itsemurhariskistä. Ja miksi nuo on saatettu yhdistettää ihme tekoihin nuorilla koska tunteet mitä kokee vieroituksessa esim ei ole omia tyypillisiä tunteita kun aivokemiat heittää
Niinno joku täällä on haukkumassa muita narskuiksi ja heittelemässä olkiukkoja
Sanon vaan et kaikki ei tunnista viekkareita ja voi päätyä lääkärille missä ne luullaan oireiksi ja sitä kautta lisää lääkkeitä/osasto.
Viekkarit on vähän tunnettu osa joillain lääkäreillä
Kuulostaa enemmän epärealistiselta toive ajattelulta, että viekkari olisi viekkari jos ihminen itse eikä kukaan ulkopuolinenkaan sitä pysty tunnistamaan.
No siis yleislääkäri kenen luona kävin esim ssri vieroituksessa oli ihan kuutamolla. Ei ollut kuullutkaan siitä että aivot lyö sähköiskua kun yrittää vähentää ja siksi on niin hankala vähentää. Psykiatrit taas sortuu vähättelemään aineiden pitkäaikaisvaikutuksia ihmisiin, ikäänkuin hermosto vain 2 kk:ssa varmasti palaa takaisin miltei lähtötilaansa ennen lääkkeitä. Kaikki haitat on resetoitu. Vuosien käytön vaikutukset resetoitu. Pim, lääke on ulos kehosta. Sitten tauti puskee.
Sanoisin että jos olo on hiton outo. Epänormaalills tavalla ahdistunut, depersonalisaatiota, tunteet sahaa, tai tulee erilaisia vaiheita kuin tunteet katoaisikin jossain vaiheessa se usein on vieroitusoireitta ja niitä eri vaiheita akuutista muihin vaiheisiin mitä aivot käy lääkkeiden jälkeen.
Itselläni yksi erikoisin koettu oire on se, että olen menettänyt muistiani käytön ajalta ja en koe mitään samaistumista lääkittyyn itseeni.
No montako kättä sait pystyyn?
Se ei ole yksistään minun mielipide.
Kun se on jopa monien psykiatrien ammattilaistenkin mielipide.
Jopa psykiatrian emeritus proferssorien näkemys asiasta.
Kannattas sinunkin avartaa asiaa syvemmin.
Hyvä asia siinä mielessä että sai sairauslomaa.Siinä mielessä sai aikaa toipumiseen.
Psykiatrisesta hoidosta en voi sanoa samaa.
Vaikka täällä joskus onkin joitian suhteellisen objektiivisia postauksia, niin eihän ihmiset tänne niitä tule lukemaan, tai postaamaan. Tämän foorumin vakioporukalla on ihan muut motiivit.
Riittänee varmaan vastaukseksi.
Vajaan kolmenkymmenen vuoden aikana on yksi ainoa psykiatri myöntänyt minulle keskustellessamme, että neuroleptit ja muutkin psyykenlääkkeet latistavat tunteita.
Hänen sanottuaan sen olin oikeastaan aika hämmästynyt, koska en olisi uskonut, että joku psykiatri sen myöntäisi ääneen.
Eipä sitä voi aina tietää muiden motiiveista, kuka täällä liikkuu mistäkin syystä.
Itse kävin vuosien varrella pitkän tien psykiatrian rattaissa, pohjamudista ylöspäin, ja ihan mielenkiinnosta lueskelen ihmisten kommentteja, kun ihmismieli tuntuu hyvinkin mielenkiintoiselta. Monista kommenteista herää ajatuksia, joskus puolesta, joskus vastaan. Toki tulee niitä motiivejakin pohdittua, en voi sitä kieltää.
Ihmisiä me kaikki olemme joka tapauksessa, oli ongelma mikä tahansa, tai ihan ilman ongelmiakin.
"Parantumattomasti sairas". Aika kaamea kuva siitä millaisia selviytymiskeinoja ihminen voi elämässään oppia. Ennen ssri-aikakautta esim masennus ymmärrettiin enempi tilapäisenä tilana, siinä missä nykyään ilmeisesti masennuskin on koko elämän kestävä useammin johon jatketaan ja jatketaan muutaman viikon tai kuukauden tutkittua lääkitystä. Ja eihän se tosiaan ihme ole jos ymmärrys on muuttunut koska siihen vedetään nykyään aineita jotka aiheuttaa fyys.riippuvuuden eikä monelle edes ole kerrottu koko totuutta. Ihmisiä pitää kroonisemmin lääkkeissä kiinni selitykset millä selitetään että lääke biol. korjaa jotain ja saa vähättelrmään omia selviytymiskeinoja.
Kellään lääkärillä ei ole mitään kykyä todistaa että jonkun potilaan sairaus (siis anteeksi psykiatriassa oireyhtymä) kestää koko elämän.
"Täysin samanlaiseen sairauteen". Tässä ketjussahan kerrottiin että sairaus ei ole täysin samanlainen vaan mukana voi olla vaikka neuroemotionseja, sähköiskuja päässä, sisäistä levottomuutta ja kovaa ahdistusta ja unihäiriöitä. Depersonalisaatiota. Kaikki nämä ovat seurausta kemiallisesta epätasapainosta mitä lääke aiheuttaa lopussa. Vaikka ihmisellä olisi kuinka samat ongelmat ja aine olisi niitä turruttanut (useilla lääke ei varsinaisesti edes paranna minkä voi havaita eläköitymisluvuista), hänellä on myös mahdollisuus oppia uusia selviytymiskeinoja ilman ainetta. Ja se voi itseasiassa olla vähän helpompaakin kun ei ole enää turrutettu tai esim sedatoitu ja kognitiokin voi alkaa toimia paremmin.
Se voi vaatia ajanjakson jossa käy läpi ensin protracted withdrawalin eli pitkittyneet oireet. Itsellä se oireili dysautonomian oireina joita mulla ei ollut ennen lääkettä.
Siis anteeksi nyt vain mutta miksi kannattaa luottaa psykiatriin saatika yleislääkäriin kaikilta osin jos esim lääkkeitä tutkitaan muutama kk ja lääkäri määrää niitä vuosiksi tai jopa koko elämäksi? Ei ole mitäään ei mitään takeita että aine toimii koko elämän alkamatta tuottamaan jossain vaiheessa harmia ja teho loppuu. Giovanni Favan vastatoleranssimalli oppositional tolerance on yksi esimerkki spekulaatiosta. Miksi unohtaisin nämä spekulaatiot, kokemukseni kehossa, menisin jollekin muutaman vuoden lukeneelle lääkärille jonka koulutus ei keskity erityisen hyvin ongelmiin lääkkeissä? Ja lakkaisin kuuntelemasta kehoani. Hullua!
Huomasin aineissa että ne turruttaa kehoa ja reaktioita kehossa mitä pitäisi kuunnella koska ssrit turruttaa.
Me ketkä käytimme niitä pitkään olimme osa ei kontrolloitua lääketutkimusta. Täten esim kannattaa kuunnella foorumeita jotka on alkaneet löytää säännönmukaisuuksia ihmisten oireissa. Ne on hypoteeseja mitä kannattaa tutkia. Fiksut psykiatrit näkevät nämä hypoteesit ja säännönmukaisuudet relevanttina tutkia. Idiootit räiskivät lääkkeillä ilman huolta huomisesta.
Sanoisin hypoteesiksi kokemani pohjalta ja foorumien pohjalta että aineet voi sotkea autonomista hermostoa vieroituksessa. Tästä on kirjoittanut myös esim eräs neurologi joka on hoitanut pssd-potilaita Suomessa - löydäksenä on ollut autonomisen hermoston oireita myös ohutsäieneuropatian lisäksi.
Minulla on vuosia ollut tuntohäiriöitä alakerrassa ja ennen lääkkeitä näitä ei ollut eikä kerran kun sain lääkkeen lopetettua kuukausiksi mutta palasin niille. Sitten iski pssd. Enkö ole psykiatrisen diagnoosihistoriani mukaan kyvykäs arvioimaan edes harmia kehossani (ja vaikka kuinka rakentaisin uraa ja tekisin asioita minulla on ikuisesti kroonisesti muka masennus joka turruttaa genitaalini ja aiheutti hermosto-oireita vieroituksessa?)
Sen verran psykiatrit osasi kuiten diagnosoida että sain diagnoosin eräästä haitasta kuukausia myöhemmin kun ennen haittaa oli pahennettu.
Lääkärit on erehtyväisiä. Koko psykiatria ei ole mitään erityisen eksaktia tiedettä kun lääkkee tmäärätään ilman biologisia kokeita kokeilemalla vaan
Psykiatria on uskonto, hankala on uskovaisten kanssa asiasta keskustella joiden mielestä lyhyen aikaa tutkittujen lääkkeiden kohdalla kaikki on kuitenkin tutkittu riittävästi. Muutaman vuoden koulutus lol!!
Muistan kerran keskustelleeni vastavalmistuneen yleislääkärin kanssa joka sanoi että käytännössähän sitä oppii, että ei ole yhtään varma olo siitä mitä tekee. Hän melkein naureskeli kun potilaat luulee että he tietää kaiken. Toki kokemus opettaa mutta se ei korjaa tutkimuksen vajeita aineissa.
https://youtu.be/NJgyFsTBUoA?is=QDO6Qbus02_Fei22
Netissä on kertomuksia siitä miten jotkut keksii vaihtoehtoisia biologisen psykiatrian periaatteiden ulkopuolisia tapoja pärjätä oireidensa kanssa ja pääsevät esim remissioon tai eivät enää identifioidu oireyhtymäänsä. Esim yksi on ruokavalio- ja elintapahoidot joista puhuu esim psykiatri Chris Palmer joka uskoo että mt sairaudet, oireyhtymät on myös js ennenkaikkea ovat metabolisia ongelmia ja ongelmia esim solujen energiantuotannossa ja ratkaisu on fiksata näitä ravitsemuksella tuomalla lisää energiaa soluille (mitokondria). On eri paradigmoja ajatella ja yksi on tämä ja ihmisiä on ketkä on saaneet tällä tuloksia.
Ihmiset myös saattaa muuttaa käsitystä identiteetistään ja ylipäätään käsityksiä biol psykiatrian toimivuudesta. Ylläoleva linkki on siitä esimetkki
Kukakohan tekisi Suomeen kanssa samanlaisen sivuston kuin prescribed-harm? Olisi kiva kerätä sinne tutkimusartikkeleita, hypoteeseja harmeista ja ihmisten tarinoita lääkeongelmista kun lääkkeiden riskeistä huonosti tietävät lääkärit vähän "hoitaa" ihmisiä, vähän vieroittelee, räiskii lääkkeitä sarjana ja päällekkäin.
Voisi raportoida tieteen sokeita kohtia jotka me "lääkehaittauskovaiset" saimme kantaa kehossamme.
Nettisivujen tekoa ja sairastamista yhdistää se, että niissä pitää ottaa itse se päävastuu. Ei voi syytellä muita, että miksi muut ei tee asioita puolesta.
Ei tarvi ottaa niin kirjaimellisesti. Ehkä minä teenkin tuollaisen joku pv kun muilta töiltä ehdin
Olisi mielenkiintoista jos joku kerkiäisi ruveta keräämään luetteloa nettisivuista. Netti avaruudessa on satoja ellei tuhansia sivuja, tieto on kovin hajallaan joita kaikkia on mahdoton löytää.
Ainakin sellaisen voisi aloittaa, lukijat voisivat sitten täydentää kun löytävät uusia sivuja.
Mutta epäilen että ainakin suomi24 ylläpito torppaa tällaisen vaikka joku aloittaisikin tällaisen kokoomaketjun.
Eikä tätäkään tarvitse ottaa kirjaimellisesti, mutta entä jos tekisitte sen sivuston nyt.
Onko ongelma tosiaan se, että ryhmää N yritetään auttaa keinolla X, vai se että, ryhmä N ei saa itse tehtyä asioita?
Vaatii jonkunverran osaamista tällanen kyllä ja ehkä rahaa
No eipä juurikaan.
Katselee muutamat youtube videot, ottaa kaveriksi vaikka tekoälyn, jos tekee ensimmäistä kertaa. Nettisivuston voi tehdä nollasta ihan sillä samalla ajalla ja vaivalla, mitä käyttää tällä foorumilla luuhaamiseen about viikon aikana.
Eikä hostauskaan maksa kuin noi 10-15€ kuussa.
Elämä on siis enemmänkin valintoja siitä, että mihin aikasi käytät, valittamiseen vai siihen että teet asialle jotain.
Niin no riippuu haluuko mitä toimintoja vielä. Jos riittää perus joku wordpress saattaa toimia
No en nyt äkkiseltään keksi kovinkaan montaa tarpeellista lisätoimintoa, mitä ei ilmaisilla ladattavilla lisäosilla pystyisi nopeasti toteuttamaan.
Mielestäni ei tarvitse ladata mitään valmista, pelkkä sisällysluettelon kaltainen otsikointi riittää. Laitan sen googleen hakuun ja pääsen lukemaan. Tällä tavalla saa jo paljon koottua mielenkiintoista tietoa. Esimerkkinä jo sanoilla ben furman ja aku kopakkala pääsee asiantuntijoiden julkaisuihin mielenkiintoisen tiedon ääreen.
Julkaisuja
Minun tarinani madinfinland.
Paljon omakohtaisia tarinoita ja blogeja, tieteellisiä tutkimuksia ympäri maailmaa, asiantuntijoiden kirjoituksia.
No siis mielestäni joku paskasti väkerretty wordpress ei juuri kenenkään asiaa aja. Sillä on merkitystä miten joku tehdään.
Ja miksi joku tehdään. Ja mitä jollakin pyritään saavuttamaan. Jaksako nähdä vaivaa jonkun marginaalisen joukon tavoittaman sivuston takia. Jos sivuston tekee kaikki väittämät on kytkettävä johonkin tieteelliseen näyttöön tai laajempiin havaintoihin.
Hyviä sivustoja tosiaan löytyy jo esim olen törmännyt somessa hyviin videoihin näistä teemoista. Ja joo Mad in finland. Kaipaisin vaan ehkä vielä enemmän niiden asioiden ajamista jotka on saaneet neurologista tai hermostollista harmia. Keskitetympää sivustoa ongelmista.
On minulla ideoita asioiden ajamisesta. Ja olen omalla tavalla pyrkinyt ajamaankin - sitä voi olla monenlaiset vaikuttamisen keinot. Olen kirjoittanut someissa jossa tieto pyörii enemmän myös muualle (tämä hieman sisäänpäinlämmennyt siltä osin), tehnyt juttuvinkkejä lehtiin ja sen semmoista. Uskoisin että kirjoitus tänne palstalle voi olla hyödyllistä vaikkei se leviäisikään laajalle.
Sen verran olen huomannut että itseäänkin pitää suojella ettei ihan kaikkeen ole pakko lähteä viuhtomaan. On muutakin elämää.
Maailma on täynnä traumaa. Loppuviimeksi ne jäävät vain pieniksi huudoiksi isossa meressä. Se ei tarkoita etteikö kannattaisi niistä kirjoittaa ja asioita edistää mutta ehkä olen sen suhteen kyynistynyt. Onneksi on olemassa ihmisiä ketkä ajaa tätä asiaa jo.
Yleensä on niin, että ihminen uskoo siihen, mihin hän haluaa uskoa.
Sivustot voi olla mitä tahansa, tai millaisia tahansa, jos joku haluaa uskoa niihin, niin siinä sitten uskoo.
Kyllähän osa ihmisistä hurahtaa salaliittoteorioihinkin, kun taas suurin osa ihmisistä ei.
Moni ihminen voi lukea saman tekstin, samoja sivustoja, ja siltikin jokaisella herää omat ajatukset, tunteet, mielipiteet, ym. Ja voivat olla hyvinkin eriäviä toisistaan ihmisistä riippuen.
Kukahan mathaa olla senkin sivuston vastaava toimittaja? Onko kaikki kirjoittajat hänen tiedossaan, ja onkohan hän tarkistanut niiden paikkansa pitävyyden?
No pidetäänpä salaliittoteoriat tästä erossa. Lääkehaitat ei ole salaliittoteoriaa.
Lääkehaitat ei ole salaliittoteoriaa,Jos on niin sitte voi laittaa psyykkiset sairaudet siihen samaan syssyyn.
Kuka on väittänyt, että lääkehaitat olisivat salaliittoteoriaa ?
Jokainen joka kuvittelee, että ostajalla ei ole tarvetta ostaa jotain tuotetta.
Oletan, että puhut nyt sisällöstä, etkä teknisestä toteutukseta.
Kaikki kunnia niille jotka tännekin jaksaa postata laadukkaita postauksia, mutta niin se vaan on, että se rima nousee jos meinaa ylläpitää journalistisesti laadukasta nettisivua. Siinä pitää olla vähän eri skillsetit ja motivaattorit, mitä pelkässä foorumipostailussa.
Enkä omassa rankingissa kovin korekalle mitään Mad in Finland sivustoa rankkaa, juurikin mainitsemistasi syistä. Vaikka siellä voikin olla hyviä kopioita ja suomennoksia, joitakin ihmisiä kiinnostavista aiheista, niin heidän oma tutkiva journalismi lähentelee tapahtumien ”instagram postauksia”
Ja vaikka suomi 24 foorumillakin on hyviä helmiä siellä täällä, niin väitän että keskustelu on täällä ajan saatossa mennyt sellaiseksi, että siitä on vain enemmän haittaa kuin hyötyä kuntoutujien imagolle.
Tänään törmäsin hyvään twiittiin James Daviesilta.
Haitallinen psykiatrian puhe voi sanoa:
Itsestä huolenpitoa hoitovastaisuudeksi.
(oma huom: Moni oikeasti hoitaa itseään lopettamalla lääkkeet jos saa harmeja kuten akatisiaa, tunnelamaa, kognitiivisia oireita, kindling-reaktiota, vieroitusoireita, PSSD:n, muita haitallisia oireita lääkkeistä)
Ei vastetta lääkkeeseen - "hankalahoitoinen"
'lucidity' as 'lack of insight'
Vieroitusoireet - relapsi
Mielipiteet omaava tai eri mieltä oleva - hoidonvastainen
"Tämä tekee minulle huonomman olon" - harhaluuloinen
Ymmärrettävä reaktio elämässä sattuneeseen - disorder - diagnoosi - oireyhtymä
Sori huono suomennos
Tiedän ainakin kolmen ihmisen jättäneen lääkkeet pois ja vointi on, kas kummaa parantunut!
Minä olen varmaan sitten se neljäs. Vointi on huomattavasti parempi ilman neuroleptejä. Tosin siitä minulle kauan sitten annetun diagnoosin oikeellisuudesta ei ole täyttä varmuutta. Siinä on se jännä juttu, että silloin kun aikoinaan joskus 2000-luvun puolella menin tk: seen valittelemaan väsymystä, niin se tulkittiin aiemmin annetun mt-diagnoosin takia psyykkiseksi oireiluksi. Sitä en kiistä, etteikö minulla ollut tuolloin psyykkistä oireilua, mutta tuolloin ei tehty mitään erotusdiagnostiikkaa, ja oirekartoitusta, laitettiin vain automaattisesti psykiatriselle osastolle. Tällä alueella kyseisellä toiminnalla on ollut pitkät kulttuuriset perinteet. Eli P- Savon hyvinvointialueella. Veikkaanpa, että tässä maassa on paljon niitä, joita on kohdeltu systeemissä kaltoin, väärin ja asenteellisesti. Eli psyykkisesti sairaiksi tulkituissa, tai luokitelluissa on paljon niitä, joiden diagnoosit ovat joko virheellisiä, vääriä, tai ylitulkintaan perustuvia. Osa psyykkisesti sairaiksi on tulkittu joko esim. persoonallisuus, tai introverttiys, tai traumaoireiden takia virheellisesti. Systeemissä ( myös päivystyksissäkin) on tehty tavattoman paljon priorisointia. Nämä ovat sellaisia asioita, joita kukaan ei selvitä, eikä tutkita. Ja mediassakaan ei tehdä tarpeeksi tutkivaa journalismia. Jotkut vääryydet eivät ole tulleet täysin kokonaan päivänvaloon. Ja kyllä tietyllä tavalla monesta psyykkisesti sairaaksi luokitellun voi katsoa tulleen systeemin puolelta väärinkohdelluksi ja heistä tuli systeemin heittopusseja ja uhreja.
Edelliseen tekstiin vielä sellainen lisäys, että paitsi, että monesta psyykkisesti sairaaksi tulkitusta, tai sellaiseksi luokitellusta tuli vain kyseisen systeemin puolelta heittopusseja, ja monesta heistä tehtiin uhreja. Ja tässä kohtaa on ihan turha kenenkään trollin, tai psykiatriauskovaisen tulla vänkäämään, tai väittämään, että olisi narsisti, tai uhriutuja. Monen psyykkisesti sairaaksi tulkitun terveys on itse asiassa enemmän pilattu niillä heille määrätyillä lääkkeillä. Tämä on valitettavasti totta. Eikä sille kyseiselle toiminnalle voi antaa mitään hyviä arviointeja. Jos on oikeasti tarkoitus edistää henkistä hyvinvointia ja terveyttä, niin silloin sitä pitää tehdä vilpittömästi, eikä niin, että vastaanotoille tulevia ihmisiä kohdellaan vain jonkin diagnoosin mukaan, ja nähdään kaikki yksilön oireet merkkinä jostakin psyykkisestä häiriöstä, tai sairaudesta. Ja psyykkisen hyvinvoinnin edistämisen tulee olla kokonaisvaltaisempaa, mitä se on ollut viimeisten yli 20 vuoden aikana. Jos sitäkin on tarkoitus on oikeasti tarkoitus tehdä, niin sitä perspektiiviäkin pitää laajentaa. Ja priorisointi, potilaiden kliininen kohtelu ja liiallinen lääkepainotteisuus kokonaan pois. Enemmän syventäviä keskusteluja ja yksilön elämän eri tekijöiden kokonaisvaltaisempaa tarkastelua ja huomioonottamista. Jos siis todella on tarkoitus edistää ihmisten psyykkistä hyvinvointia. Pelkillä lääkkeillä ei myöskään ratkaista kaikkia yksilön ongelmia. Jos näin joku uskoo, niin silloin on kyse joko uskonnosta, tai plaseboilmiöstä.
Pari pikku juttua.
Ovatko he edelleen mielestäsi umpisairaita ja tarvitsisivat lääkkeitä, mutta eivät enää käytä niitä? Vai ovatko he parantunteet ja lopettaneet lääkkeen käytön sen takia etteivät sitä enää tarvitse?
Miksi he eivät ole valittamassa täällä siitä, että miten hyvin heillä menee kun eivät käytä lääkkeitä?
Myönnän että voin paremmin ilman lääkkeitä tällä hetkellä mut vaikka vihaankin niitä... Väärän diagnoosin takia yms, koen silti että ne oli avuksi. Ainakin sen verran, että pääsin vapaaksi osastolta enkä joutunut valtion sairaalaan niinkuin alkuperäinen suunnitelma kuulemma oli (kiva et tätäkään ei sanottu mulle, mut papereissa lukee näin)
Eli ilman klotsapiinia olisin varmaan joutunut C-PTSD oireiden takia Nuivaniemeen ja jääny sille tielle.
Itse olen nykyään takaisin toteuttamassa haaveitani psykiatrian harmien jälkeen elämässäni. Pystyn ensimmäistä kertaa vuosiin sanomaan niin - esim uramielessä. Olen oppinut elämään PSSD:n kanssa eli minulle on esim normaalia seksittömyys. Pientä palautumista on vaikka en ole normaali sen suhteen koska psykiatriset lääkkeet aiheutti niin paljon tuhoa. Olen tottunut että aivot on sumuisemmat vieroituksien jälkeen, että on vielä jotain neurologista, raajoissa tuntuu sähköinen värinä, dysautonomia on onneksi joiltain osin selätetty vaikka hermosto onkin jatkuvasti edelleen kierroksilla. Minulla on edelleen hermoston herkistuminen lääkkeiden jälkeen miksi välttelen huonojen reaktioiden vuoksi esim hermostoon vaikuttavia aineita. Kehoni on herkistyneempi vähän kaikelle, alkaen antibiooteista. Pelottaa koskea kaikkeen hermostollisen ja neurologisen herkistymiseni vuoksi, mitä tavataan kaltaisillani potilailla ja sitä kuvaavat ihmiset ketkä on kokeneet ilmiöitä kuten PAWS protracted withdrawal syndrome. Pelkään että koskeminen uusiin aineisiin tuo taas nuo vanhat neurologisen ja hermostollisen harmin oireet pintaan.
Ainiin, eihän meitä ole edes olemassa. Olemme kuvitelleet vain oireemme ja keskittykäämme kaikkiin ihmisiin jotka on saaneet psykiatriasta hyötyä kun joku tuntee niitä suuret määrät.
Suuren osan ajasta nykyään elän vain uutta rakentamaani elämää. Olin pois pelistä vuosia. Olisi tosin mukavampi elää sitä ilman neurologisia ja hermostollisia haittoja mutta saan jotain irtikin elämästä.
Olen ehkä onnekas kun mulla ei pysyviä haittoja ole tullut ja suurimmat negakokemukset on lähinnä hoidossa eikä lääkkeissä. Valitettavasti osalla lääkkeet tosiaan jättäää pahaa jälkeä :(
Noinkin voi käydä, mutta siitäkin pystyy selviytymään.
Minä pärjään ilman lääkkeitä, takana jo useampi vuosi ilman.
Mieleni ei tee valittaa, vaikka täysin parantunut en olekaan.
On sitä matkan varrella tullut paskaankin törmättyä, moneen kertaan, mutta sellaista ei ole enää, se riittää.
Mitä sitä menneistä valittelemaan, se ei muuta mitään.
Olen käynyt tuon valtiollisen kautta, ja sieltä sain suunnan uuteen, parempaan elämään. En jäänyt sille tielle. Eli on pakko sanoa, että siitä oli hyötyä.
En ole niin onnekas, hermostosairaus jäi, mutta tämänkin kanssa pystyy elämään kun on pakko.
ehkä. Ite vaan tuntuu et jos olisin päätyny sinne mulla olis vieläkin Skitsofrenia eikä oikeaa diagnoosia. Mut kukas näitä tietää. Voihan siellä olla parempaa osaamista toki
Ei siellä "voihan olla" vaan siellä todellakin on.
Hoitoajatkin ovat tosin aika pitkiä, ei mitään "ohikulkumatkoja", niin kuin julkisella puolella.
En onneksi päässyt kokeilemaan tätä mut joo, siellä taitaa olla ammattitaitoa enemmän kuin jollain perus akuuttiyksiköissä
Itse uskon että jos olisin jatkanut psykiatrian hoidolla olisin ollut pitkiä aikoja jossain laitoksessa. Kenties saanut kokoajan raskaampia diagnooseja ja lääkityksiä. Oli hullua kuinka pää selkiytyi kun lopetti lääkkeet.
Nimenomaan.
Täällä kunnallisissa julkisella puolella en tullut koskaan kuntoon, valtion laitos pelasti elämäni. Pakko arvostaa hoidon hyvää tasoa.
Vaikka eihän laitoksissa ja sairaaloissa koskaan mitään erityisen kivaa ole olla, mieluummin kotona, jos pärjää.
Kai sitä pidetään uhriutumisena, jos joku pitää itseään uhrina, esim. mt-ongelmiensa takia ?
Vaikka olisi sairaus, ei se tarkoita, että olisi jonkin uhri.
Tuon heittopussina olon ymmärrän, olen ollut sitä itsekin aikoinaan. Uhriksi en itseäni ajatellut. Hoitopolku meni miten meni, ja on jo onneksi ollut vuosia takanapäin. En ole ollut minkään uhri, en pitänyt itseäni uhrina.
Eikös se ole vähän kuin uhriutumista, jos mieltää itsensä uhriksi ?
Heittopussina olon ymmärrän, koska sellainen olin aikoinaan itsekin.
Ne ajat ovat onneksi jo takanapäin.
Kuka täällä mieltää itsensä uhrina? Itse miellän itseni nykyään vahvana ihmisenä jolla on kyky opetella selviytymiskeinoja ja oppia elämässä. Joka kyllä koki psykiatriasta harmia ja ei haittaisi jos lääkeyhtiöt ja psykiatria joutuisi enemmän vastuuseen siltä osin kun eivät huomioi sokeita pisteitä tiedoissaan ja ovat pahentaneet joidenkin ihmisten tilaa siksi. Erilaiset peittelyt ja kaikki osoitukset siitä lääkeyhtiöiden viestinnässä tai toiminnassa pitäisi viedä oikeuteen.
Ei ole olemassa mitään välittäjäaineita. Älkää uskoko niitä huiputtajia. Psykiatria on huijausta, eikä perustu mihinkään lääketieteeseen. Se on 100 prosenttisesti huijausta. On huijausta että psykiatri kulkee valkoinen takki päällä kuin olisi lääkäri, vaikka ei ole enempää lääkäri kuin kukaan muukaan. Teitä tarvitaan lääketeollisuuden uusien myrkkyjen koeajoon, teidät otetaan aina 3 kuukauden jaksolle, teitä lääkitään jollain ennen testaamattomilla lääkkeillä ja pidetään seurannassa ja kirjataan kaikki. Kaikille sama selitys puuttuu välittäjäaine, ja 3 kuukauden hoitojakso. Kysykää leneltä tahansa. Se on lääketeollisuuden, eli järjestäytyneen rikollisuuden touhuja. Teitä käytetään ilmaisena neulatyynynä lääketeollisuuden eläinkokeiden sijasta.
Yllätys yllätys.
Kyllä se minunkin toipuminen lähti aikoinaan siitä kunnes lakkasin uskomasta psykiatrian valheisiin.
Sitä saa ihmetellä,Miten jotkut oikiasti uskoo nuihin psykiatrian huuhaa teorioihin.
Sitäkin saa ihmetellä, että suurimmalle osalle psykiatriasta on apua.
Olihan siitä se apu kun sai sairauspäivärahaa ja kuntoutustukea.
Muuta apua siitä ei kyllä ollut.
Psykiatrisella hoitojärjestelmällä on ovela käytäntö saada ihmiset uskomaan että he ovat parantuneet tai useimmiten että psykiatriasta on ollut apua ja vointi on parempi nyt kun pyörivät erilaisissa hoidoissa,
- kuten syövät lääkkeitä.
- käyvät silloin tällöin lääkärin luona ja/tai jonkun ammattiauttajan luona keskustelemassa. Silloin voi taas vastailla kysymyksiin, tuijottaa omaan itseensä ja mielensä syvyyksiin, kertoa miten eläminen sujuu nyt, mitä mielen päällä liikkuu. Kertoa että kyllä lääkkeet on otettu kuten on määrätty.
-pääsevät terapiaan.
- osallistuvat kuntoutujille suunnattuihin aktiviteetteihin ja kuntoutus toimenpiteisiin.
- pääsevät tuettuun asumiseen.
- psykiatrian henkinen kuntoutus opettaa elämään diagnoosin ja sairausidentiteetin kanssa ja hyväksymään että minä olen näin sairas.
- on opetettu että kun lääkkeiden tuomat uudetkin haitat alkavat vaivata ne kuuluvat tähän sairauteen ja hyväksyvät sen tiedon. Joskus haitat käyvät yli voimien ja silloin pääsee hyvään hoitoon osastolle jossa tarkistetaan lääkitys ja taas pääsee jatkamaan elämäänsä.
Sillonkun saa sitä joo. Terapia yms on aika tiukas nykyää
Pari tuttua on käynyt vuosia psykiatrian puolella, avohoidossa, joskus myös osastolla.
Kuinka ollakaan, ovat saaneet terapiaa, voinnin parantumisen myötä ovat saaneet vähennettyä lääkityksiä, käyvät jopa töissä, toinen aivan säännöllisessä päivätyössä (vaikka taustalla psykoosisairaus).
On toki sellaisiakin tuttuja, jotka eivät ole työelämässä, käyttävät lääkkeitä, rypevät ajoittain ihan itsesäälissäkin, masentuneina, ahdistuneina, jne.
Meitä ihmisiä on niin paljon, ja kaikki erilaisia, että se mikä käy jollekin, ei välttämättä käy jollekin toiselle, jne.
Ja missä menee sairauden ja "sairauden" raja, se voi olla hyvinkin häilyvä.
Itsekin olin sairas silloin kun olin sairas, nyt jo vuosia mennyt paremmin. Sairauteni ajan "alistuin" olemaan sairas, identifioiduin sairaaksi (ehkä se oli virhe, ehkä ei, eikä sillä enää ole väliäkään), mutta kuntouduttuani tuen avulla pääsin eteenpäin.
Jäi psykiatrian kontaktit pois, lääkkeet jäi pois. Huonomminkin voisi olla, onneksi ei ole.
Jos pitäisi sanoa, niin ehkä kohdallani alkuun osittain myös psykiatria sai minut ajattelemaan olevani sairas, mutta se sairaus piti silloin paikkansa, en voi sitä kieltää.
Apua ja tukea saamalla toivuin sen verran, että pääsin "oravanpyörästä" pois. Itse ajattelen, että psykiatrialla oli merkitystä matkani varrella, koska en olisi nyt paremmassa kunnossa, jos kaikki olisi jatkunut samalla tavalla kuin alkoi.
Miksi he eivät pystyneet pitämään minua "sairaana" tai "muka terveenä", vaan kaikki kesti aikansa (tosin monia vuosia) ja oli sitten ohi ?
Jos kohdallani olisi mennyt niin kuin (00165) väittää, niin minunhan kuuluisi olla edelleen hoidokkina jossain, pahimmassa tapauksessa laitoksessa.
Ja kävin muuten kaikki nuo luettelemasi jutut läpi, tuettua asumista myöten, ainoa, että varsinaisessa terapia-terapiassa en koskaan ollut. Pitkällä sairaalajaksolla oli kyllä terapiaa psykologin kanssa.
Kuten mainitsin, me ihmiset olemme todellakin erilaisia. Vaikka tylsäähän se olisi, jos kaikki olisivat samanlaisia.
Tossa tärkeintä on et ne yhet sai terapiaa. Sitä ei kaikki saa vaikka tarvetta olis
Mukavaa lukea myös näitä onnistuneita tapauksia. Kyllä niitäkin toki on, muutenhan koko psykiatrisen hoidon korttipakka olisi luhistunut jo aikoja sitten.
Mutta median runsaat keskustelusivt tuovat esille hyvin paljon hoitojärjestelmän epäkohtia, mikä on hyvä. Jos psykiatria ei saa minkäänlaista palautetta työstään eihän sitä voi kehittää.
Ihmisten kokemuksia lukiessa tulee sellainen tuntu että kokemuksia hoitojen vaikutuksista, varsinkaan haitoista, ei osata ottaa todesta.
Psykiatrisen hoidon juurisyissä on jotain paljon pielessä, eihän muuten tulisi esille vuodesta toiseen kertomuksia vääristä diagnooseista, sairauksien kroonistumisesta lääkkeiden aiheuttamista uusista sairauksista ja tuskasta, vihasta kaikkea tätä kohtaan.
Kumma kun missään muissa sairaanhoidon sektoreilla ei tällaista palautetta ole nähtävissä.
Potilailla jotka ovat pyörineet hoidoissa, ovat oppineet tuntemaan psykiatrisen hoitojärjestelmää hyvin, heillä olisi paljon antaa palautetta ja paljastaa epäkohtia. Mutta heitä ei osata kuulla. Miksi?
Olen kerran törmännyt hoitohenkilöön ei lääkäri joka oli oikeasti kiinnostunut ihmisten huonoista hoitokokemuksista ja halusi kehittää systeemiä kuuntelemalla ihmisiä. Se oli todella hämmentävää.
Tutustu aivoista kertoviin julkaisuihin, tutkimuksiin, ym. , niin saat tietoa.
Aivoihin tutustuessa tulee selväksi, että kyllä siellä on välittäjäaineita.
Jos ei usko psykiatriaan, niin ei silloin halua uskoa mihinkään, mitä psykiatri sanoo.
Aivoista saa kyllä tietoa muualtakin.
Eihän oikein koskaan missään tahdota hyväksyä, jos tulee epäkohtia julki, on paikka tai asia mikä tahansa.
Psykiatrian puolella on vieläpä se asetelma, että potilas on "vain sairas ihminen", joten aina ei edes haluta uskoa, jos hän kertoo jostain, esim. epäkohdista. "Sairashan" vain hourii omiaan sairautensa takia, kuka häntä uskoisi.
No juu, eihän se aina ihan noinkaan mene, kyllä potilaitakin kuunnellaan, ja jopa kuullaan, itselläni on siitä omakohtaista kokemusta.
Olen myös ollut sairaalassa kerran sellaisella osastolla, jossa kohtelu oli todella ala-arvoista henkilökunnan taholta. Jos sieltä alkaisi tapahtumia keromaan ventovieraalle, niin on aika vaikeaa ajatella, että kukaan uskoisi. Toki heitäkin on, jotka uskovat.
Mitä sitten että on välittäjäaineita?
Useimmiten ne on ihan hyvä jättää toimimaan niinkuin ne toimivatkin, koska niitä tarvitaan mm motoriseen toimintaan, uneen jne. Jos alat sotkemaan niitä ja niiden reseptoreita aineilla esim. motorinen toiminta voi häiriintyä ja dramaattisimmillaan seuraus eri psyykenmömmöissä tästä voi olla lääkeparkinsonismi, tardiivi dyskinesia tai akatisia. Tämä voi tuoda suuren määrän tuskaa.
Sitten taas esim serotoniinilla on lukuisia tehtäviä kehossa, veren hyytymisestä alkaen. Pharma/lääketeollisuus on halunnut muokata siitä jonkun mielihyvävälittäjäaineen, mutta todellisuudessa asianlaita taitaa tarkemmalla tarkistelulla olla erilainen, ja sen sorkkiminen on yhdistetty esim päiväväsymykseen, tunnelamaan apatiaan ja seksuaalisen toiminnan ongelmiin. Asioihin mitä lääkärit ei happy pillseistä mainitse monesti.
. Aivojen välittäjäaineita muovataan mutulla uuteen uskoon joidenkin vanhojen, epätarkkojen tieteellisten teorioiden pohjalta siin missä esim ymmärrys aivoterveydestä, minkä luulisi olevan pohja terveelle mielelle on kasvanut. On aika yksinkertaistettua ja naiivia edes luulla että jonkun välittäjäaineen ja niiden reseptoreiden ronklaaminen esim serotoniini on joku terveyden tukemisen ja edes hoidon hyvä pohja.
Aineiden toimintamekanismia ei edes ymmärretä mutta siis tokihan näitä kannattaa koko elämä vetää. Itse ainakin huomasin näiden haitat aivoille mitä alkoi kertyä vuosien mittaan ja etenkin homeostaasin heittäessä vieroitusvaiheessa. Miten joku aine voi olla keholle hyödtllinen joka sotkee evoluution kannalta niin tärkeää toimintaa kuin seksuaalisuutta ja tätä kautta lisääntymistä. Terve seksuaalisuus on terveyden merkki.
Onko serotoniiniin vaikuttaminen tarkoituksenmukaista? Ei monesti varsinkaan pitemmän päälle. Sekin että erilaisten välittäjäaineiden ronkkiminen ja aivojen kemiallisen tuottaa esim väliaikaisesti neuroplastisuutta tai sitä että aivot reaktiona tähän tuottaa neurogeneesiä ei ole osoitus niiden hyödyistä pitemmän päälle!
Ssri:t esim sotkee myös unen arkkitehtuuria vähentäen rem-unen määrää. Tällaisenkin vaikutusta vuosien ajalta aivoterveydelle voi vain arvailla. Lääkärit ei usein kyseenalaista, miksi kyseenalaistaisi kun heidän koulutus on niin lääkekeskeinen
Tässä kommentissa 217 on hyvin ymmärretty psykoosilääkkeiden haittavaikutuksia aivoihin ja sitä kautta kehon toimintaan. Psykiatriakaan ei tiedä niiden todellista merkitystä kun heille on opetettu ihan muuta lääkkeiden käytöstä ja aivotoiminnasta.
Miksiköhän neurologit eivät ole puuttuneet psykiatrian virheellisiin hoitoihin. Vai eikö heitäkään ole opetettu tunnistamaan aivoihin vaikuttavien lääkkeiden aiheuttamia häiriöitä ihmisillä?
Mun toipuminen lähti siitä, kun aloin uskomaan itseeni, aloin ottamaan vastuuta omasta elämästäni, opin hyväksymään itseni tällaisena kuin olen.
Eivät he halua, että pitkäaikaispotilas paranee, menettävät hyvän asiakkaan, josta saavat rahaa.
Ei mitään sitten, että on välittäjäaineita. Kunhan kommentoin, kun joku aiemmin tuolla väitti, että aivoissa ei muka ole välittäjäaineita.
Ensin hoidetaan psykiatrian puolella, loput/lopputuloksen hoitaa neurologit.....
Niin kuka sitä rahaa saa?
Lääkeyhtiöt hyötyy psykiatriasta enempi kuin mikään muu taho.
Kyllähän se psykiatrian puolikin siitä rahaa saa.
Tarkkaan en tiedä, kuinka nykyään kunnat, nämä hyvinvointialueet, nykyään maksavat psykiatrian hoitopaikoille/-paikoista.
Ajatellaanpa, jos ihminen on vaikka psykiatrisessa sairaalahoidossa, potilaan itsensä maksettava hoitomaksu on vain osa maksua, joka hoidosta peritään. Kotikunta maksaa lopulta isoimman siivun hoidon hinnasta (sama koskee muutakin sairaalassa tapahtuvaa osastohoitoa somaattisellakin puolella).
Kaipa se siihen tyyliin menee mt-avohoidonkin puolella, sitä paitsi avohoito on vieläpä asiakkaalle/potilaalle ilmaista. Kotikunta toimii maksajana.
Toki lääkeyhtiöt tekevät hyvää tiliä, sitä ei voi kukaan kieltää.
Neurologialla ei kiinnosta paskan hittojakaan monesti puuttua psykiatrian tuottamiin harmeihin.
Ottaisin minäkin lääkkeitä ja jättäisi vaikka ajokortin poliisille jos ne niitä lääkkeitä vain antaisi.
Onko sulla todettu sairaus?
Kyllä niitä lääkkeitä määrätään jos sairaus on.
Jokohan nyt alkaa tulla psykiatrian kentälle lääkäreitä jotka alkavat ymmärtämään lääkkieden päälle jotain. Ja osaavat diagnosoida ihmisiä jotka eivät ole oikeasti mieleltään sairaita, heidän elimistöään ja hermostoaan ei ole soveliasta vaurioittaa huumelääkkeillä jotka eivät paranna mitään.
Elä odottele liikoja
Joku järki on lääkäreillä jotka esim on alkaneet puhua elintapahoidoista. Esim metaboliikan tukeminen ja aivojen energiantuotannon mitokondrioiden tukeminen on tulevaisuutta, jonkun yksittäisen välittäjäaineen venkslaus tai sarjana välittäjäaineiden räiskiminen ei.
Toki kuolonkorinat kuuluu vieläkin kun jotkut tutkimusryhmät väittää että yhtäkkiä aivojen sotkeminen aivoilla ja aivojen hetkellinen reaktio lisätä siihen neuroplastisuutta onkin yhtäkkiä joku mullistava vaikutus lääkkeissä. Uusia mullistavia tutkimustuloksia on kuinka ketamiini ja ssrit toimiikin samalla mekanismilla! Teorioissa sivuutetaan täysin negatiiviset puolet - seksuaaliset haitat, dependence, vieroituksen vaikutus aivoihin (koko käytön vaikutukset - ei vain alun reaktiot).
Nykyisellään jotkut lääkkeet sotkee esim verensokeria ja sotkee metaboliikan ja sitä kautta myös haittaa aivojen toimintaa ja lisää inflammaatiota. Kirkas mieli ei tuollaisella hoidolla tule.
Kannattaa aina muistaa että koukuttavien dependenceä tekevien lääkkeiden syöminen lisää rahavirtaa lääkeyhtiöille mukavasti. Jonkun hoitaminen oikeasti pitemmän päälle paremmin kuntoon ei.
Lääkkeillä dämn you autocorrect
Ja joo oireiden hoitoa toki voidaan tehdä mutta psykiatria saisi lakata väittämästä kuinka biologisesti hyödyllisiä heidän aineensa on
Jos lääkäri on ihmistuntija, elämästä jotain ymmärtävä, jopa sairaankin suunnalta ajatellen, suhtautuminen on usein parempi. Se, että lääkäri ottaa potilaan vastaan ihmisenä, ei pelkästään sairaana ihmisenä. Sillä on eroa.
Jos lääkäri on sellainen " kyllä minä tiedän, olen lukenut näin ja näin", siinä ei ole ihmisläheisyyttä, vaan pelkkää kirjoista opiskelua taustalla. Elävästä elämästä sen kummempia ajattelematta tai tietämättä.
Jos ja kun lääkäri käyttää niin sanotusti maalaisjärkeä, potilaatkin ovat tyytyväisempiä.
Viime aikoina on jonkin verran ollut julkisuudessa juttua esim. SSRI lääkkeistä, joka on todella hyvä asia.
Hienoa, että aletaan siihenkin edes jollain tavalla kiinnittämään huomiota.
Sairaus?
Riittääkö diagnoosi kertomaan, että on sairaus, jota täytyy lääkitä.
Diagnosoitu sairaus voi olla, mutta jos ei ilmene oireita, niin miksi lääkkeitä tarvittaisiin ?
Yleensä sairauden oireita pyritään helpottamaan lääkkeiden avulla.
Diagnosoitua sairautta ei voi olla jos ei psykiatria edes tunnista potilaassa mitään oireita.
Kyllä näin.
Mutta myöhemmin voi käydä kuitenkin niin, että oireilu (sairastaminen) helpottaa, ei välttämättä enää tarvitse lääkitystäkään, mutta diagnoosi jää silti roikkumaan terveystietoihin.
Tuo on se asia, joka menee joillain yli ymmärryksen.
Vaikka ei oireilua ole mutta ainakin osa psykiatreista painostaa lääkitystä käyttään jopa lopun elämää ennalta ehkäisemään sairauden uusiutumista.
Minuakin yritettiin painostaa, jopa mainitsemalla pakkohoito. En kuitenkaan jatkanut, vaikka ennaltaehkäisyksi juuri painostettiinkin käyttämään. Eivätkä he voineet pakottakaan, kyse oli kuitenkin avohoidosta, joka on vapaaehtoista.
Ei ole ollut tarvetta mitään ennaltaehkäistä, eikä jälkeenpäinkään, yli kymmeneen vuoteen.
Eli turhaan niitä olisi tullut syötyä, ja vieläpä olisi ollut ainainen aivosumu, ja tunne-elämä sekaisin. Lihaskrampit olisivat jatkuneet, niitä kun oli yli kymmenen vuoden ajan päivittäin, yhtä kauan, kun lääkettä käytin. Krampit loppuivat hyvin pian lopetettuani lääkityksen.
Myös sydämen johtumisrytmi, QT-rytmi, palautui yli kymmenen vuoden heittelyn jälkeen normaaliksi, kun lääkitys loppui.
Kun sain psykoottisen masennuksen diagnoosin ja olin ajautunut määrätyillä lääkkeillä huonompaan kuntoon saaden mm akatisian joka näytteli itseasiassa aika vahvaa roolia henkisessä huonossa voinnissa (eikä sitä ollut kiinnostnut kenelläkään diagnosoida) , lääkäri ehdotti kaikenmaailman pitkäkestoisia injektiopsykoosilääkkeitä. Onneksi osasin sen verran kyseenalaistaa kaikkea että tiesin että pahaan olooni oli vaikuttanut lääkkeet ja olisi ollut hemmetinmoinen riski ottaa lääkkeitä jotka laukaisee kyseistä oiretta pitkäkestoisena. Sain nimittäin pahenemista siinä lääkkeenottojen jälkeen ja yritin käydä epätoivoisena anelemassa rauhoittavaa että kestän oloa. Varmaan olisi saattanut seuraava etappi ollakin sillalta hyppäys jos olisin tuohon suostunut.
Siispä, sylkäisin neuroleptimömmöt hihaan osastolla niin usein kuin voin ja lopetin ne.
Sain diagnoosin akatisiasta, pillereitä siihen jotka ironisesti kyllä lääkepurussa laukaisevat joillekin akatisian tyylisiä tunteita.
Kukaan ei koskaan tutkinut tarkemmin, miten esim metabolisoin lääkkeitä mikä voisi selittää miksi olen aina saanut merkittäviä haittoja isommista annoksista.
Kun joku kysäisi minulta hoidossa myöhemmin käytänkö psykoosinestolääkkeitä kysyin että mitä ihmeitä ne on. Olin käytännössä ollut psykoottiseksi diagnosoitu lääkekokeilujen aikana vieroituksessa uneen mutta en sen jälkeen. Enkä sen koommin ole psykoosidiagnoosimerkintää saanut. Enkä sitä ennen kun sain lääkehaittaa.
Siispä tulkitsen psykoosinestolääkkeet höpöhöpönä ja minulla on vähän epäilys että nuo aineet myös sotkee päätä aiheuttaessaan unettomuutta vieroituksessa, akatisiaa yms.
Eikä tuon jälkeen kukaan lääkärikään enä lääkkeitä suositellut. Paitsi joku satunnaienn jonka mielestä olisi ollut järkevää vaihtaa lennosta yksi lääke mitä laskin pois masennuslääkkeeksi mutta se olisi ollut silkkaa hulluutta jos saavuttaa jonkun tasapainon lääkevieroituksessa jossa oireet ei ole tasoa haluan pois nahoistani. Siispä kieltäydyin ja sanoin, haluan pitää homman simppelinä enkä ota riskejä.
Siinäpä hauskoja muistoja psykiatriasta.
Minulla on paljon enemmän ymmärrystä lääkehaitan ratkomisesta ja hermoston tasapainon vaalimisesta kuin randomilääkäreillä jotka ehdottaa hulluja ideoita kuten vaihda tuo lääke tuoksi kesken vähennyksen kun hermosto on saavuttanut tasapainoa hurjien haittojen jälkeen. Miksi ihmeessä? Noudatin vieroituspalstojen oireita ja kiitos niiden ja kiitos vain niiden olen pystynyt nostamaan toimintakykyä. Keep things simple and stable - älä sotke uusilla aineilla haittoja kohdatessasi ja virroitusta tehdessä. Ne voi kaikki viedä tilanteen paljin monimutkaisemmaksi ja ongrlmallisemmaksi.
Lääkärien ehdotukset voi olla suuri riski koska heidän käsityksensä ovat niin yksinkertaistettuja. Lääkehaittafoorumeilla he ymmärtää enemmän homeostaasin päälle - ei kannata tehdä muutoksia jos joku asia on toiminut.
En siis ole luottanut suunnilleen mihinkään mitä minulle on ehdotettu enää lääkehaitan jälkeen ja se on toiminut.
Luotin lääkäriin tasan siihen pisteeseen asti kunnes hermostoni meni sekaisin vieroituksessa ja uusia lääkkeitä määrätessä unettomuuteen ja hoksasin että polyfarmasiaa tutkitaan paljon vähemmän kuin lääkkeitä yksinään. Ja niitäkin tutkitaan aika lyhyen aikaa. Muistan hetken kun tajusin - ei kukaan ole koskaan tutkinut tämän vuosien lääkehistorian vaikutuksia hermostoon jonka päälle on räiskitty sarjassa aineita a, b, c, d ja niiden vaikutuksia kun hermosto yrittää palautua siitä lääkkeestä mistä alunperin vieroittauduin. Menin paljon syvemmälle lääkkeiden ongelmiin kuin keskivertolääkäri lukiessani hypoteeseja ilmiöstä kindling, kuinka spekuloin siitä että hermosto yrittää palautua jostain vieroituksesta ja samaan aikaan siihen tungetaan toista ainetta ja mitä vaikutuksia sillä voi olla hermostoon.
Psykiatria on tasoa : oire - lääkkeen määräys siihen ja myös lääkehaittaoire - lääkkeen määräys siihen. Siis kannattaa suojella itseän lääkärien ideoilta toisinaan
Vähän hirvittää ajatella että kun lääkkeitä määrätään 1/5:lle suunnilleen jo esim nuorista naisista mikä osa ihmisistä tulee kokemaan neurologisia ja hermostollisia haittoja koska psykiatria ignooraa sen että käytännössä hermoston homeostaasia sotketaan ja palautuminen aineista ei ole aina niin suoraviivaista. Paws eli protracted withdrawal ei ole yleisesti ymmärretty.
Uskon että näiden aineiden tuottamista neurologisista haitoista on tärkeää kirjoittaa.
Toisinaan kakka voi osua tuulettimeen ja psykiatria lätkii lääkkeitä lääkkeen haittaan tai hermosto ei palaudu aineista niin nopeasti. Haitat voi olla pahimmillaan pahoja - sanon tämän siis ekstrapyramidaalipuolen haittoja kokiessani koska siis välittäjäaineet vaikuttaa motoriselle puolelle. Se kierre voi olla invalidisoiva. Kuvaisin haittoja lopussa täysin invalidisoivana. Psykiatria ei tunnista neurologisen tason ongelmia lääkkeissä mitä nämä voi tehdä aivojen ja neuronien toiminnalle jos paska osuu tuulettimeen etenkin.
Uhkakuviksi näen esim autonomisen hermoston häiriintymisen, seksuaalisen puolen ongelmat (pssd vaikuttaa myös yhteyteen ihmisiin ja tunne-elämään) ja neurologisen tason ongelmat joita ei haluta diagnosoida esim riittävän kuvantamisen puutteen vuoksi, tutkimusintressien puuttuessa ja sen vuoksi että ei kiinnosta tutkia. Näitä on myäs hankala diagnosoida. Ulkomailla olen lukenut että näitä on jonkintyyppisillä kuvantamisilla havaittu mutta vaatii ymmärrystä lääkäriltä siitä että mitä neurotoksista nämä aineet voi saada aikaan. Tieten potilas on vain helppo siirtä eläkkeelle hankalahoitoisena ja jatkaa uusilla aineilla. Monella hoito tässä vaiheessa käytännössä on tasoa, nostetaan kädet pystyyn heikostikin toimivia aineita repeatilla lääkärin toimesta kehen potilas nyt terveyskeskuksessa törmää. Ehkä potilas joskus lopettaa ne - usein tuki voi olla mitä on
Pirhan pullat sentään.
-Annitanni-