Oletko koskaan nähnyt lentokoneen putoavan?

Anonyymi-ap

Tälläinen muisto tuli mieleen kaukaisesta lapsuudestani yli neljänkymmenen vuoden takaa. Siltikin muisto lentokoneen putoamisesta on mielessäni on edelleen kirkkaana ja tapahtumien kulut edelleen piirtyvät verkkokalvoilleni terävänä vaikka aikaa onkin jo kulunut paljon.
Olimme 80 luvun alussa, vuosi taisi olla 81 tai 82 pohjois-savolaisella suoalueella perheemme kanssa marjastamassa. Taivaalla jyrisi samaan aikaan armeijan lentokoneita.
Vain hetkeä myöhemmin kaksi näistä koneista lensi ylitsemme todella matalalta ja todella kovalla nopeudella. Edellä lentänyt kone suoraan meidän päällä kierähti katolleen pääalaspäin ohjaamo maahan päin. Kone oli niin matalalla että muistan edelleen ohjaamosta näkyneen lentäjän valkoisen kypärän.
Lähes heti kun kone oli pyörähtänyt ylösalaisin se teki jyrkän syöksyn maahan ja syöksyi pystysuoraan maahan, meistä noin puolen-kilometrin päähän suolle.
Savu näkyi selvästi ja kerosiinin haju oli kaamea.
Meidän marjastus päättyi siihen. Olin tapauksen aikoihin 11 vuotias eikä siihen aikaan vielä ollut kännyköitä millä paikan päältä heti olisi apua voinut soittaa.
Apua paikalle kuitenkin aika pian saapui.
Pudonnut lentokone oli muistaakseni kuitenkin joku armeijan kone joka oli lähtenyt lennolleen Kuopion Rissalasta. Me näimme kaksi konetta ja uskon että yksi muu kone oli tämän pudonneen koneen seurassa tapahtuman aikaan.
Lento-onnettomuutta ei pääse joka päivä omin silmin todistamaan tuskin milloinkaan mutta itse olen tälläisen tapahtuman kuitenkin nähnyt.
Oletko sinä koskaan nähnyt lentokoneen putoavan?

11

376

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      11. kesäkuuta 1982 syöksyi MiG-21 MG-139 maahan Kiuruvedellä. Ohjaaja yliluutnantti P. Haikonen kuoli. Ohjaaja ilmeisesti sai pilvilennossa kaarrossa asentoharhan keskeyttäessään hyökkäyksen maalikonetta vastaan.

      • Anonyymi00002

        Taitaapa olla sama tapaus. En nyt tarkkaan muista oltiinko siellä marjassa vai muuten vaan retkeilemässä.
        Muistan kuitenkin että metsäkone tai traktori olisi jyrissyt juuri sillä kohtaa tai ainakin todella lähellä tätä onnettomuus paikkaa.


      • Anonyymi00003

        Tiettävästi Migissä on nappi, jota painamalla koneen pitäisi itse oikaista itsensä jos ohjaaja sattuu menettämään asentotajunsa.
        Ihmettelen suuresti miksi tässä ja eräässä toisessakin tapauksessa ohjaaja jätti painamatta kyseistä nappia samalla kun joutui keskeyttämään tehtävän, eikä ohjaajalla ollut enää tietoa miten päin kone oli?
        Oliko onnettomuuden syy sittenkään ohjaajan vai kenties koneeseen tullut vika joka sitte oli helppo pistää ohjaajan piikkiin.
        Mig-21 oli tunnettu viostaan ja onnettomuuksia sattui paljon jo pelkästään Suomessa.


      • Anonyymi00004
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        Tiettävästi Migissä on nappi, jota painamalla koneen pitäisi itse oikaista itsensä jos ohjaaja sattuu menettämään asentotajunsa.
        Ihmettelen suuresti miksi tässä ja eräässä toisessakin tapauksessa ohjaaja jätti painamatta kyseistä nappia samalla kun joutui keskeyttämään tehtävän, eikä ohjaajalla ollut enää tietoa miten päin kone oli?
        Oliko onnettomuuden syy sittenkään ohjaajan vai kenties koneeseen tullut vika joka sitte oli helppo pistää ohjaajan piikkiin.
        Mig-21 oli tunnettu viostaan ja onnettomuuksia sattui paljon jo pelkästään Suomessa.

        Tiettävästi Migissä ei ollut mitään oikaisu nappia. Jos ohjaajalle tulee asentotaju niin hän ei pystyntekeemään mitään, edes painamaan kuviteltua nappia.


      • Anonyymi00007
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Tiettävästi Migissä ei ollut mitään oikaisu nappia. Jos ohjaajalle tulee asentotaju niin hän ei pystyntekeemään mitään, edes painamaan kuviteltua nappia.

        Nappi ei ole kuviteltu vaan kaikissa Mig-21bis malleissa oli ns. paniikkinappula vakiovarusteena mikä oli nimen omaan suunniteltu niitä tarkoituksia varten jossa ohjaaja menettää suuntatajunsa. Voit tarkistaa kyseisen nappulan olemassa olon vaikka Google geminiltä. Vanhemmissa F mallin Migeissä sitä kuitenkaan tiettävästi ei ollut. Tutkitusti kyseisessä 82 vuoden onnettomuudessa ohjaajalla olisi hyvin ollut aikaa nappia käyttää ja saada sitä kautta kone oikaistuksi.


    • Anonyymi00005

      Missä näitä asiantuntijoita oikein sikiää?

      • Anonyymi00006

        Mistä näitä amatöörejä ilmestyy kommentoimaan.


      • Anonyymi00008
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Mistä näitä amatöörejä ilmestyy kommentoimaan.

        Airbussissa on nappi, jota painamalla saa lisää viinaa. Kokeilkaa joskus.


      • Anonyymi00011
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Airbussissa on nappi, jota painamalla saa lisää viinaa. Kokeilkaa joskus.

        Ei koske finskin koneita.


    • Anonyymi00009

      Olen nähnyt kun Lufthansan kone nousi vantaalat varsin moottori liekeissä ja kovassa pakkasessa. Ja kaatoi metsän reunaan .

      Laskeutui kuiten Kin kentälle vaikka pelkäsin pahinta viime viikolla näin ylösvwdon noin t km enne kenttää

    • Anonyymi00010

      Olen nähnyt kun laskuvarjohyppääjä tulee reppu kiinni nurmikenttä 😔

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      903
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      721
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      658
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    7. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      594
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      590
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      586
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      535
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      523
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      499
    14. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      492
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      492
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      476
    17. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      460
    18. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      105
      458
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      444
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      427
    Aihe