Mun äiti on ruvennut ihan kummalliseksi. Se väittää koko ajan että mä olen varmaan jollain "ihmedieetillä", kun olen laihtunut niin kamalasti. Vaikken ole kumpaakaan noista! Mittani ovat olleet ainakin kaksi vuotta: 165/54. Minusta olen ihan normaalin kokoinen. Minulla menee itsetunto pilalle... Jokaiselle vastaan tulijalle väittää että mulla on syömishäiriö!
Mä ooon sanonut sille monta kertaa etten ole laihdutusdieetillä, enkä mä ole laihtunut, mutta se ei vaan usko. Sanoin sille myös, että kohta varmaan aloitankin sen jollei se ala uskomaan totuutta MINUN suustani! Mutta ei auttanut...
Mitä minun olisi tehtävä? Mä olen niin allapäin koko touhun takia. Ennen luotin äitiini joka asiassa, mutta nyt en voisi kuvitellakaan luottavani.
Nyt pari päivää sitten sairastuin flunssaan ja tietenkin minua heikotti tämän takia. Mutta äiti sai tällöin ihan kamalan hössötys kohtauksen. Hyvä ettei tilannut Ambulanssia! Koko maailmalle siitä piti joka tapauksessa kuuluttaa. "No mutta voivoi! Onkos meidän pikkuneiti syönyt tänään mitään? Oletkos juonut mitään? Minä en usko. Pitäisi laittaa joku vahtimaan sinua ruipeloa sillä aikaa kun olen töissä!"
Siis herrajumala sentään! Sehän oli vain tavallinen flunssa! Ei äiti minua ennen ole näin kohdellut... Pikkusisarukseni saavat minusta täysin väärän kuvan. Samoin vanhemmat sisarukseni. Eivät hekään minua usko. Vaikka söisin mummon syntymäpäivillä seitsemän palaa kakkua, niin eikös sitä olla taas hössöttämässä.
"Ota nyt kulta pieni vähän lisää kakkua. Kyllä sinun täytyy vielä jaksaa. Olet syönyt ihan hirmuisan vähän!"
Minä en oikeasti enää kestä tätä... Kaikki luulevat että minulla on syömishäiriö, vaikkei minulla ole! En voi luottaa heihin enää...
Mä ooon sanonut sille monta kertaa etten ole laihdutusdieetillä, enkä mä ole laihtunut, mutta se ei vaan usko. Sanoin sille myös, että kohta varmaan aloitankin sen jollei se ala uskomaan totuutta MINUN suustani! Mutta ei auttanut...
Mitä minun olisi tehtävä? Mä olen niin allapäin koko touhun takia. Ennen luotin äitiini joka asiassa, mutta nyt en voisi kuvitellakaan luottavani.
Nyt pari päivää sitten sairastuin flunssaan ja tietenkin minua heikotti tämän takia. Mutta äiti sai tällöin ihan kamalan hössötys kohtauksen. Hyvä ettei tilannut Ambulanssia! Koko maailmalle siitä piti joka tapauksessa kuuluttaa. "No mutta voivoi! Onkos meidän pikkuneiti syönyt tänään mitään? Oletkos juonut mitään? Minä en usko. Pitäisi laittaa joku vahtimaan sinua ruipeloa sillä aikaa kun olen töissä!"
Siis herrajumala sentään! Sehän oli vain tavallinen flunssa! Ei äiti minua ennen ole näin kohdellut... Pikkusisarukseni saavat minusta täysin väärän kuvan. Samoin vanhemmat sisarukseni. Eivät hekään minua usko. Vaikka söisin mummon syntymäpäivillä seitsemän palaa kakkua, niin eikös sitä olla taas hössöttämässä.
"Ota nyt kulta pieni vähän lisää kakkua. Kyllä sinun täytyy vielä jaksaa. Olet syönyt ihan hirmuisan vähän!"
Minä en oikeasti enää kestä tätä... Kaikki luulevat että minulla on syömishäiriö, vaikkei minulla ole! En voi luottaa heihin enää...
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ajattelepa mielummin niin päin, että anorektikot eivät koskaan tiedä / usko olevansa anorektikkoja. Painosi on itse asiassa hieman normaalipainoa alhaisempi, sillä painoindeksisi on 19.8 kun alaraja on 20. Toisaalta kyse on vain puolesta kilosta.
Ihmiset eivät yleensä ole huolissaan mistään ihan turhasta. Paitsi joskus.
Mutta meidän perheessä kaikki ovat pienikokoisia! Hän pienenäkin aina sanoi minua "äidin pikku luuviuluksi" ja sen semmoista... Nyt hän kutsuu pikkusiskoani samoilla nimityksillä. Mutta ei pahassa mielessä. Minua hän nimittelee pahassa mielessä ainakin nykyään... En ole ikinä ollut tämän painavampi tai pidempi.
tai olivat. Minulla on aivan samat mitat kuin sinulla. Ja alipainon rajahan on 49,8 kiloa, BMI 18,5. Joten mitä syytä kenenkään on vauhkota?
Varsinkin äitini aina kaikille ihmettelee, miten syön niin kamalan vähän.
Tulee vain niin ähky ja paha olo jos söisin niin paljon kuin äitini odottaa minun syövän.
Ja aina hän huutaa, päivittäin, kun en syö muka tarpeeksi. Sitten taas, kun välillä oikeastikin ahmin (mulla on bulimisia kausia aina silloin tällöin, kukaan ei kyllä tiedä), niin äitini nälvii ahmimistani "ei normaaliruoka sitten kelpaa, mutta kaikkea lihottavaa kyllä jaksat, etkös yhtään pelkää niistä tulevia kaloreita?"
Raivostuttavaa...
noi asiathan kuuluu ammattiauttajalle,et itsestähän se on lähdettävä hakeutua sinne,"pyytää äidiltä apua" sinne pääsemiseksi.äitikin tietää sit miten toimia,toivotaan et ikä osaltaan parantaa lasten mielialaa.
Kannattaa hakea apua tohon sun häiriöön jonka olet itse tiedostanut(bulimia)! Ota välittömästi yhteys paikkakuntasi terveyskeskukseen ja kerro ongelmastasi. He kyllä ohjaavat ton vbulimian kanssa sitten oikeeseen paikkaan. Kaupungin palvelut on maksuttomia ja työntekijöillä on vaitiolovelvollisuus. Vaikka tuntuu, ettet tarvi/kehtaa hakea/uskalla/ns. hallitset häiriösi hae silti apua.Pliis! Mä tiedän n.10v:n kokemuksella.
Olematta kyyninen useat jotka itse sairastavat syömishäiriötä voivat helposti epäillä toisenkin sairastavan. Tämä pätee muidenkin sairauksien tms. kohdalla enempi tai vähempi.
Ja normaalia on sukulaisilta, että vaikka söisit sen 7 palaa olet syöny vähän yms. Sen takia mun sukulaissuhteet on kuihtuneet. On masentavaa kun sanotaan kylässä "seison tässä vieressä ja katon, etä sää varmasti otat jotain suuhus..." PASKAA SELLANEN ON!!!
Mitä ihmettä selität.
Kuulostaa kyllä enemmäkin, että äidilläsi on jokin häiriö. On todella asiatonta kuuluttaa (keksittyjä tai olemassaolevia) terveysasioitasi ulkopuolisille!
Tässä kun en sinua näe, enkä asiasta enempää tiedä, niin neuvoisin varaamaan aikaa lääkäristä tai perheneuvolasta esim. Siellä voisi kolmas osapuoli, joka on ammmattilainen arvioida tilannetta.
Mitä jos menisit äitisi kanssa yhdessä vaikka terkalle katsomaan oikein sun painon ja pituuden? Äitisi näkisi oikeasti että sulla ei ole hätää.Ruumiinrakenne ei aina kerro koko totuutta.Laita paperille päivän ajalta mitä syöt ja näytä se äidille, ehkä hän ei tajua asioiden oikeaa laitaa vaan on juuttunut omiin käsityksiinsä.