Onko yksinpuhuminen kiellettyä?

Minä ilmeisesti puhun itselleni, koska huomaan että puolisoni ei ole noteerannut tai "kuullut" mitä olen jutustellut.

Minä puhun itsekseni. Harmikseni huomaan enimmäkseen moittivani itseäni ääneen. Teen jotain väärin tai unohdan jotain, niin moitin ääneen. Pitäisi opetella taputtamaan itseään selkään ja antamaan ääneen itselleen myös positiivista palautetta, kun onnistuu.

Sanotaan, että ajattelee ääneen. Sama asia kuin yksin puhuminen, mutta nätimpi ilmaisu.

Sanotaan myös, että ääneen sanotut asiat jäävät paremmin mieheen.

Annetaan äänen kuulua vaikka vain omille korville.

Päivittely on vaarallista, itsensä passivoiminen haukkumalla on jne

Lopottaminen ääneenlukemalla on hyödytöntä mutta lukeminen ja perään omin sanoin kertominen, mitä oppi, on äärimmäisen tehokasta

Lue asia ja et ole ymmärtänyt asiaa, ellet osaa selittää sitä äidillesi
Feynman, graafien fysiikan Nobel

Konstit on monet, keinojakin riittää.

Vanhuuden höperölle kaikki on sallittua.


=DW=

Puhun päivittäin itsekseni sitä sun tätätä,
vaikka lähistöllä on sukulainen kyllä kuuleeki mun juttuja, heh,
hän ei reakoi mun juttuihin
kuin se olisi ihan luonnollista, heh,
en kuitenkaan koko aikaa puhu ittekseni
vaan silloin tällöin,

kuten
joskus radiolle heh ja jonkun laulun sanoille vastailen
tai hieman muutan niitä
minusta on ihan huskaa jutelaa itteleen tai laulujen esittäjälle milloin mitäki,

kuetn esm.
" onko noin " " ihanko totta " " älä narraa "ym. vastaavaa riippuu laulun sanoista mitä sanon, tai keksin sanoa, höh,

nuorena enkä nuorempana kylläkää puhunu ääneen, nyt vanhuksena kun paljon on yksi, ja kun puolisoki on kuollu vuosia sitten, eikä ole enään eläviä puhekavereita kuten oli ennen,

Minä ainakin puhun itsekseni ja ajatuksetkin pölötän ääneen.
Muistaa niinkuin paremmin.
Auta armias kun lapsenlapset tuovat kissojansa ja koiriansa hoitoon
niin sittenhän juttua riittää politiikasta ja kaikesta ja aina ovat samaa
mieltä mummon kanssa,
Lehteä lukiessa uutisia kuunnellesa sanon mielipiteeni ääneen.
Onneksi asun yksin ja puheeni on hiljaista ainakaan naapurit
eivät ole soittaneet vielä piipaa autoa.Eikun jatketaan vaan elämää

Miksi se olisi kiellettyä, minä harrastan yksin puhelua ja se on vain hyvä asia!

Sanon jotain joskus itsekseni. Ja juttelen kuolleille koirilleni. Sanon jotain pientä.

Puhun itsekseni kävelylenkillä. Hävettää kun huomaan että siinähän onkin vieressä puun alla koirankakattaja. Yritän sitten hyräillä kuin muka olisin laulanut koko ajan. Se ei olisi niin hävettävää.
Mutta on itsekseen puhumisesta hyötyäkin. Kotona joskus pasmatan tulemaan jonkun asian josta olen harmistunut. Niin kuin puhuisin sen juuri sille keljulle henkilölle. Yleensä riittää se, eikä sitten koskaan tule hänelle sanottua ja hyvä niin. Ei ihmiset toruista mitään opi.
Vihoittelu yksikseen etäännyttää sen pahimman ärtymyksen, yleensä menee sillä ohi. Siinä on ikään kuin psykologi itselleen.

Enimmäkseen päästelen itsekseni voimassnoja, kun tulee ikäviä asioita menneisyydestä mieleen. Se on jokapäiväistä.
Ihmisten seurassa varon käyttämädtä sellaista kieltä, en missään nimessä kiroile toisten kuullen.
Kasvovoimistelua harrastan muutaman kerran päivässä.

Otsikko on lähtökohdaltaan outo. Kuka yksinpuhumisen voisi kieltää ?
Yksinäisen on kiva kuulla edes oma äänensä, kun ei muitakaan ihmisääniä ole.

Minä jopa naurankin yksinäni jos aihetta on.
Liian harvoin on.
Nauru piristäisi kummasti mieltä ja olisi mukavampi nauraa yhdessä,
mutta kun ei ole ketään pitää nauraa yksin.
En häpeä sitä yhtään.
Kaikki keinot on sallittuja, kun on kysymys mielenterveytensä
säilyttämisestä.

Ihmisellä on tarve tulla kuulluksi ja saada puhua mielenterveytensä
säilyttämiseksi ja lasken siihen mukaan nauramisen.
Ilo tervehdyttää mieltä.
Se tekee hyvää ihmiselle.

Optikkoni sanoi muutama vuosi sitten, että vanha äitinsä oli katsonut peiliin ja huomasi, että poskilihakset roikkuivat leuan molemmin puolin.
Oli pojallensa heti sanonut, että alkaa lukemaan runokirjoja ääneen.
Saa roikkuvat posket kyytiä, sanoi poika.
Äiti ei malttanut laske runokirjaa kädestään kahvipöydässäkään.
Niin posket pyöristyi.

Sunnuntaina kävelin rannalla ja oli vietävänmoinen tuuli.
Minulla oli hanskat kädessä ja aurinkolasit päässä. aioin ottaa kuvan komeasta pilvestä, aurinkolasien aisaa yritin saada kaula aukkoon, ja lähilasit päähän.
Ei ihan onnistunut, sanoin; Voi helkutti kun ei mikään onnistu!
Pyöräilijä ajoi ohitseni ja sanoi; Se vaatis voimasanan!

Sattui kuulevat korvat.

Kielletään kieltäminen.

Ei tietenkään. Miksi se olisi? Mutta jos puhuu ja kertoo lapsenlapsilleen, ei puhu ja kerro yksin.

Kun yksin elää, ei ole kedkustelukumpanis kotona.
Kissalle voi kyllä kertos paljonkin eikä se juuri vastaan väitä.
Toisaalta joskus toivoisi, että se ottaisi kantaa kuulemaansa ja antaisi neuvoja.
Viikon tanssipäivänä sentään saa puhella ihmisten kanssa.