pönkä oli ovella

Alunperin piti juoda hiukan kiljua mukavan saatananpalvoja naapurini kanssa, mutta tämä paljastui masokiksi, piti jo heinäkuun puolessa välissä lähteä Helsinkiin jonnekkin tuskafestivaalelle. Masennuin tästä niin, että hyppäsin ensinmäiseen linja autoon ja lähdin vaeltelemaan hiukan ympäri Suomea, pakkasin mukaan sahan ja jokusen pullon tapsaa, sekä muita tarpellisia tarvikkeita, kuten Heinolan kartan ja sateenvarjon. Koska on ollut odotettavaa, että ei ole aavistustakaan missä olen matkustellut, otin mukaan kamera, jotta voisin katsella missä olen matkustellut, huono juttu, vaihdoin sen muistaakseni pulloon tapsaa Pihtiputalla. Iloinen yllätys olikin se, että täällä palstalla pääsin lukemaan missä olen reissannut, näköjään olen käynnyt oikein ulkomailla, taidankin olla oikein kansainvälinen seikkailija, kuten idollini Pekka Lipponen. Kiitoksia kaikille tiedoista missä olen matkaillut tänä kesänä ja hyvää kesää.

7

1666

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • maalivahti

      no oot kyllä ehtinyt.onko talven sauna puut tehty.

    • KADOTTANUT?

      mutkaisella tiellä...

    • ihmettä

      on tapsa?

      • Pohjanpoika

        Tapsahan on Yösahurille Tapio viinaa. Suosittelisin vaihtamaan merkkiä Pohjanpoikaan, joka on parempaa kuin Tapsa!

        Pääsit reissullasi Kiteen kirkkaan makuun ja liiteeriin on jo varmaan oikeat valmistusvehkeet tekeillä. Kiljun teonhan sinä jo hallitset, eli tiputtelemaan siitä oikeaa ainetta.

        Vaihtasitko Homelitesi Soloon, niin saisit tapsa pullon välissä.


    • täällä, oli oikein ikävä jo

      sinua.
      Joko työt kutsuu, vaiko jatkuuko lomasi sahaten ja naukkaillen.
      Harmi, että naapurisi tuotti sinulle pettymyksen.
      Jos pitäisit palaverin hänen kanssaan Tapsan merkeissä ja yrittäisitte uudelleen ystävystyä, ehkä onnistuu.
      OIKEIN ISOT HALIT SULLE!

      Yksi nainen vaan

      • sittenhän keskuudessamme

        on iloinen uusi kameranomistaja.


      • Anonyymi
        sittenhän keskuudessamme kirjoitti:

        on iloinen uusi kameranomistaja.

        Hyvä muuten, mutta valkeiset vituttaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      186
      2388
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      58
      1315
    3. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1177
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1137
    5. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      1068
    6. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1059
    7. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      1028
    8. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      96
      1026
    9. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      982
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      975
    Aihe