Ei hän olekaan

koskaan ollut täällä 😢😭
14449
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Juuri muistelin niitä aikoja, kun oli helppo kuvitella hänet kirjoittamaan tänne. Olin niin toiveikas silloin. Nykyään en usko enää. En edes tiedä miksi kirjoittelen täällä vielä...

3Äänestä
  • Itsekin joskus toivonut, mut sit ajatellut et taitaa olla enemmän vain harhaa itsellä, johon haluaa uskoa, kun omat asiat ovat vähemmän mieleisellä tasolla. Silloin sitä toivoo aina parasta ja pelkää samalla pahinta tapahtuvaksi?

    Ihmismieli on vain sellainen, että jollain tavalla pyrkii pitämään päätä veden pinnan yläpuolella, kun elää aikaa, jossa pettymyksiä kohtaa enemmän kuin hyviä kokemia. Silti sitä toivoo, että jonain päivänä vielä sen hyvänkin kohtaan, kun jaksan vain uskoa hyvään?

    Kuljen vain tietä eteenpäin, mihin se milloinkin viettää ja seuraten enemmän eteen tulevia mahdollisuuksia. Ehkä joskus vielä kohtaan sen oikean ihmisen itselleni, jonka kanssa paljon samaistuttavia kokemia ja siten helpompi ymmärtää toisen ajatusmaailmaa ja toista ihmisenä.

    Äänestä

Jaa kuka ?

Äänestä
  • Mieheltä naiselle

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Mieheltä naiselle

    No mistä niin ajattelit?

    Äänestä

Kuka onko sillä jotain merkitystä

Äänestä

Ehkä, ehkä ei. Who knows anyway?

Äänestä

En olekaan. Olen oikeassa elämässä. Tuu juttelemaan siellä, kun seuraavaksi nähdään.

1Äänestä

Niin minäkin olen ajatellut, että ei ole mutta toisaalta on tuntunut että on pakko olla. Joskus harvoin mitään kirjoitan mutta silloin on tullut aika ilkeitä vastauksia? Tullut tunne että onko hän ilkeä ja piruileva ihminen?

Äänestä

Olen kyllä täällä!

Äänestä
  • Minä myös!

    Äänestä

T n on täällä ollut tiedät sen.Tehän yhdessä sovitte sen emoji romantiikka pommittamisen silloin kerran.Se nainen on sadisti,nynfomaani sen toisen miehensä kanssa,ne saa seksiinsä niksejä kiusatesaan viattomia.Ei se nainen vainoa omanlaisiaan slummilutkia,mitä se sadisti siitä saisi?Ei mitään.

Äänestä
  • *En luule aloittaja sinua häneksi vastatessani kuin hänelle.

    Äänestä

Samoin.Epäilen myös näin.Täällä on kyllä yhet sukulaiseni.Pilanneet minun vuodet.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

koskaan ollut täällä 😢😭

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu