Varhaisperunankylvö

Anonyymi-ap

Se on sitä aikaa.
On tuo pottumaa jo niin kuiva, ja kauan ollut sulana, että aattelin panna muutaman penkin aikaista pottua.
Tiedä vaikka kesäkuun alkuun jo uudet perunat kiehumaan.
Kevät on aikainen, pian jäät lähtee, joskus, esim vupnna 2009 vappuna kävin kokemassa talviverkot, jää oli vielä kestävää.
Nyt piti ottaa pois jo maaliskuun puolessavälissä..
Ei ole muita muuttolintuja näkynyt kun mustarastaita.

10

80

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001
      UUSI

      Minulta jäi Joululta itämään kolme perunaa, joten laitoin ne helmikuussa ämpäriin, jossa oli multaa. Hyvin alkoivat kasvaa ja tekevän juuria (ämpäri oli näkyläpi),joten seurasin, koska perunoita tulisi?

      Ei tullut. Kysyin "Lukelta" ohjeita, joten pitäisi tulla, jos on valoa ja kosteutta. No, se valo helmikuussa on hakusessa.

      Nyt on jo peruna kukassa, joten voisin laittaa perunan kukan hiuksiisi, kuten laulussa kerrotaan.

      Odottelen toukokuuhun, jolloin "pyllistän" tuon perunamaani ulos ja ..se onkin yllätys, mitä sieltä paljastuu?

      Seuraavaksi käyn toukokuussa istuttamasta sitä "metsä perunaa"!

      • Anonyymi00002
        UUSI

        Niitä on sellaisia tehokkaita kasvivalaisimia erilaiseen viljelyyn.


    • Anonyymi00003
      UUSI

      Joo sitä saa jo egyptistä
      sitten marokosta
      sitten espanjasta
      sitten ruotsista
      ja ennen juhannusta suomesta

      mutta on yksi maa jossa on halpa energia ja suuret tilat
      mutta ei saa ei uusia perunoita eikä mansikoita eikä ...

      ja se on laiskojen bolshevikkiperheiden maa jossa varastetaan
      alkuperäisasukkaiden öljyä ja mineraaleja myydään sitä ja maattiin vaan

      • Anonyymi00004
        UUSI

        Israelilaiset viljelee Jaffa appelsiinia varastetulla maalla, ha ha muka luvattu maa.


      • Anonyymi00005
        UUSI
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Israelilaiset viljelee Jaffa appelsiinia varastetulla maalla, ha ha muka luvattu maa.

        Joko sinä olet kylvänyt varhaisperunaa.


      • Anonyymi00006
        UUSI
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Israelilaiset viljelee Jaffa appelsiinia varastetulla maalla, ha ha muka luvattu maa.

        Israelin toinen kieli on venäjä koska nuoret osaajat juutalaiset
        ovat paenneet bolshevikkivenäjältä


    • Anonyymi00007
      UUSI

      Jos ajattele ahlosen tyhmyyttä pitää venäläistä junassa kädessä ja tukea junaa
      preseellään niin se pohjaton, kun maa ei pysty tuottamaan edes
      uusia perunoita tai mansikoita
      mutta tekee aseita jotka tuhotaan

    • Anonyymi00008
      UUSI

      Perunoita ei kylvetä. Ne istutetaan.

      • Anonyymi00009
        UUSI

        Ei ollut tarkoitus puuttuua halosen kylpemiseen ja preseellä istumiseen sen levitessä


      • Anonyymi00010
        UUSI
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Ei ollut tarkoitus puuttuua halosen kylpemiseen ja preseellä istumiseen sen levitessä

        Huomionarvoinen kommentti, ei perseillä todellakaan kylvetä, niillä istutaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7492
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2916
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1766
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1394
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      130
      1134
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      73
      827
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      51
      707
    Aihe