Ksalol 1mg Galenika

Anonyymi-ap

Mitä mieltä jengi nykyisin näistä?.
Itse joutunut turvautuu siksi aikaa että lääkäri suostuu kirjoittaa. Ollut vuosia tauolla lääkärin määräämät bentsot.

Itse sain hyvää erää ja jo 1kpl pari tuntia sitten otettu auttoi ahdistukseen hyvin.
Siitä tulin alunperin kirjoittaa että varokaa niitä intialaisia loleja. Niissä ei ole sitä mitä pitäisi.
Silti niistä pyydetään samaa hintaa kuin normi loleista. Muttei sekään se syy ole miksi niitä välttää.
Juuri oli tälle vuotta mm Oulun poliisin labra niitä tutkinut ja niin lääkkeet sisälsivätkin samaa lääkeainetta kun tramaleissa mm.

Ja turha kitsailla että elä syö loleja ne on paskoja yms. Eipä ole omalla kohdalla olleet, ja aina samasta paikkaa noutanut kertaakaan en ole pettynyt reilun 1.5v aikana.

Ja sitä paitsi se lolien hurja maine johtuu siitä että esim:, HENKILÖ x on juonut päivän aikana litran viinaa, selvittänyt päätään välissä pirillä ,ja saa käsiinsä vielä loleja. Ajattelee että tempastaanhan kunnon kuosit ja damn. Lolit ei sovi viinan kanssa mielestäni hyvin ainakaan jos syöt niitä 5kpl kerralla tyyliin.

Ja se että joskus uutisoitiin että nuorisoa ihan kuollut näihin niin NIINKÖHÄN. En itse usko että yksikään kuolisi pelkkään loliin. Vaan monen muun päihteen yhteiskäyttöön.

Itse olen nuoria valistanut varsinkin frendien jo 18+v poikia ja tyttöjä. Olen heille sanonut suoraan että vaikka niitä kuinka kaupattaisiin niin elä ota päihtyneenä(alkoholi,).niitä lisäksi ollenkaan. Vaan jos pakko kokeilla niin selvään päähän täten varmasti minimoitte vahingot. Kerran kävi jopa niin että oltiin kaverin kanssa iltaa istumassa bisseä ja hyvää ruokaa, niin kaverin poika lähti meille kuskiksi. Kun se tuli niin se sanoi isälleen että haluaako bentsoja. Ja kas kummaa oli juuri läppä 2mg galenikan rilluja ja läppä galenikan loleja. Kyllähän se isä siinä saarnasi aikansa otettiin molemmat häneltä 2kpl kumpaakin krapulaa ajatellen. Ja siihen ne toimi kuten piti seuraavana aamuna. Eikä se kaverin poika niitä lopulta itse päätynyt ottaa kun puhuttiin järkeä sille. Mut kyllä niitä tulee väkisin nuorien käsiin. Ja tuo oli hyvä että meille niistä avoimesti kertoi ennenkuin oli itse edes ottanut.

Ostin hätäpäissään kerran lätkän ja seulassa näkyi ihan muuta kuin bentso.

Kerran on mulle tullut myös sellainen MAX 14v pojan kloppi ryynejä kauppaamaan keskustassa. Jätin ostamatta ja totesin että tiedätkö lopulta itsekään mitä sulla on käsissäsi. Ja patistin menemään kotiinsa kasvamaan ,vanhempien luokse.

2

531

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Tuli otettua tänään 6h aikana 2x 1mg Ksalol ja 1x Riva 2mg päälle. Erittäin letkeä olo varmaan tekee kun nukkui viime yönä huonosti.
      Mut joo hyvin boostas toi illalla 20.20 otettu Riva 2mg noita ksaloleita.
      Mutta joo itse ketjuun palatakseen, itse huomannut galenikan rivoista ja galenikan ksalol lääkkeistä että on ne hintansa väärti. En tiedä teistä mut itse olen pyytänyt paikan päällä 2x testiin , kielen alle heittänyt voinut nopeasti sanoa että ostan.
      Ihmettelin että kerrankin eka joka vastaa ketjussa
      Ja. OLET AIVAN OIKEASSA siinä että ne kauhu tarinat loleista on juuri sitä että vedetään kahta jopa kolmea päihdettä vielä lolien päälle. Missä ei ole mitään järkeä.

    • Anonyymi00002

      Mielenkiintoinen aihe kerrankin täällä.
      Tänään lähdin liikkeelle 12.20 otettuani 2mg rivoja (Galenika). Seuraava sitten vähän myöhemmin.

      Miten muilla liikkuuko hyvin galenikan tuotteita teidän hoodeilla?.

      Meillä on nyt ollut kyllä ihan aika saatavana kun tarvinnut jos ei loleja niin rivoja. Mut yleensä aina molempia.

      Eilen juuri jemmaan ostin pari läppää rilluja, ja muutaman Loli läpän. Kyllä se vaan on eri hyvä olla ja mennä kun on lääkitys kunnossa. Itsekkin jaksaa lähteä ulos keväästä nauttimaan. Muuten luultavasti jumittaisin kotona.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      97
      1669
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      47
      1093
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      16
      948
    4. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      40
      868
    5. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      85
      796
    6. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      19
      761
    7. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      93
      756
    8. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      16
      755
    9. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      748
    10. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      27
      727
    11. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      705
    12. 68
      702
    13. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      684
    14. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      97
      661
    15. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      56
      605
    16. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      47
      604
    17. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      596
    18. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      585
    19. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      565
    20. Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?

      Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla
      Lappajärvi
      152
      556
    Aihe