Tahallista toimintaa

Anonyymi-ap

Pienet kunnat ajetaan nyt rotkon reunalle ja täysin tarkoituksella.

Eduskunnassa käsitellään toisinaan lakeja, jotka eivät saa kovin suurta julkisuutta, mutta ovat valtavan merkittäviä tavallisen ihmisen tai yksittäisen kunnan näkökulmasta.

Juuri näin on nyt, kun ns. hankintalain uudistus etenee. Lain tavoite on hyvä: parantaa julkisen sektorin tehokkuutta, vahvistaa alueellista elinvoimaa ja edistää yrittämisen edellytyksiä.

Tosiasiassa on käymässä täsmälleen päinvastoin. Uudistus tulee johtamaan pienten kuntien pakkoliitoksiin, kustannusten kasvuun ja alueellisen elinvoiman heikentymiseen.

Tämän on todennut jopa Valtiovarainministeriö, joka lausuu näin: “Hankintalain muutos lisää kustannuksia ja byrokratiaa, ei luo markkinoita ja vaarantaa kyberturvan.”

Hankintalaki on suuri kokonaisuus: se ohjaa, miten kunnat käyttävät veronmaksajien rahoja. Mistä ostetaan, keneltä ostetaan ja millä ehdoilla.

Hankintoja varten ja palvelujen tuottamiseksi kunnat perustavat ns. inhouse-yhtiöitä, ja usein omistajina on useita kuntia. Omistus jakautuu tyypillisesti kunnan koon mukaan.

Nyt tullaan siihen, mikä on menossa pieleen: Hallitus esittää inhouse-yhtiön omistusosuuden vähimmäisrajaksi 10 %. Luku ei perustu mihinkään, eikä siinä ole mitään järkeä. Ainoa mitä tiedämme on, että ongelmia tulee ja paljon.

Tosielämän esimerkki: 10 kuntaa omistaa yritystoimintaa kehittävän yhtiön. Suurin kunta, alueen kaupunki, omistaa yksin 87 %. Muut 9 omistavat kukin 2-3 %. Jokainen kunta on antanut panoksensa kehitystyöhön, ja hyötynyt myös itse.

Jos 10-% omistussääntö toteutuu, yhtiön ainoaksi omistajaksi jäisi 87 % omistava kunta. Se hyötyy kaikkien tekemästä työstä, muut joutuvat miettimään kaiken uusiksi. Onko tämä oikein tai järkevää?

Hankintalakiin on tullut prosessin aikana 730 lausuntoa, joista lukuisissa 10-% sääntöä sekä 600 milj. € laskua kunnille kritisoidaan ankarasti. Tämä ei ole hallitusta hetkauttanut.

En voi välttyä ajatukselta, että perimmäisenä tarkoituksena on ajaa pienet kunnat pakkoliitoksiin. Tämä on yksi osa ketjua keskittämisen politiikassa, jota tehdään talouden säästöjen nimissä.

3

183

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Tällä pyritään ajamaan pienet kunnat alas, jotta saadaan ihmiset keskitettyä mamujen kanssa 15 minuutin kaupunkeihin, joista tulee ns. valvottuja vankiloita. Agenda 2030.

    • Anonyymi00002

      Aivan järjetöntä vaatia että myös pienissä kunnissa/kaupungeissa olisi samat palvelut kuin isoissa, muuttakaa sinne jos palveluja kaipaatte !

    • Anonyymi00003

      Mistä ”lainasit” tämän tekstin?
      Et omasta päästäs tuota älynny.
      Siksi kunnat ajetaan alas,kun halutaan keskittää elämä isompiin asutuskeskuksiin.Tuohan on ihan selevää.
      Tätäkin kytykylää kestää pönkitä🤦‍♀️
      Yhteiskunnan elättejä varten tätä tällä hetkellä pönkitään.
      Mamut saa 4000e/kuussa tukiaisia!!
      Eläkeläiset ja vanhukset ei tarvi apua ne ”kannattaaki jättää ilman apuja ja hoitamatta näin ne kuolevat pois”.
      Raaka tosiasia . Tätä ei vain uskalleta ääneen myöntään!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      59
      1190
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      1128
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      117
      1060
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      970
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      96
      950
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      5
      785
    7. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      27
      731
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      192
      686
    9. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      71
      659
    10. Mikä kaivatussasi

      on parasta?
      Ikävä
      32
      630
    Aihe