Tahallista toimintaa

Pienet kunnat ajetaan nyt rotkon reunalle ja täysin tarkoituksella.

Eduskunnassa käsitellään toisinaan lakeja, jotka eivät saa kovin suurta julkisuutta, mutta ovat valtavan merkittäviä tavallisen ihmisen tai yksittäisen kunnan näkökulmasta.

Juuri näin on nyt, kun ns. hankintalain uudistus etenee. Lain tavoite on hyvä: parantaa julkisen sektorin tehokkuutta, vahvistaa alueellista elinvoimaa ja edistää yrittämisen edellytyksiä.

Tosiasiassa on käymässä täsmälleen päinvastoin. Uudistus tulee johtamaan pienten kuntien pakkoliitoksiin, kustannusten kasvuun ja alueellisen elinvoiman heikentymiseen.

Tämän on todennut jopa Valtiovarainministeriö, joka lausuu näin: “Hankintalain muutos lisää kustannuksia ja byrokratiaa, ei luo markkinoita ja vaarantaa kyberturvan.”

Hankintalaki on suuri kokonaisuus: se ohjaa, miten kunnat käyttävät veronmaksajien rahoja. Mistä ostetaan, keneltä ostetaan ja millä ehdoilla.

Hankintoja varten ja palvelujen tuottamiseksi kunnat perustavat ns. inhouse-yhtiöitä, ja usein omistajina on useita kuntia. Omistus jakautuu tyypillisesti kunnan koon mukaan.

Nyt tullaan siihen, mikä on menossa pieleen: Hallitus esittää inhouse-yhtiön omistusosuuden vähimmäisrajaksi 10 %. Luku ei perustu mihinkään, eikä siinä ole mitään järkeä. Ainoa mitä tiedämme on, että ongelmia tulee ja paljon.

Tosielämän esimerkki: 10 kuntaa omistaa yritystoimintaa kehittävän yhtiön. Suurin kunta, alueen kaupunki, omistaa yksin 87 %. Muut 9 omistavat kukin 2-3 %. Jokainen kunta on antanut panoksensa kehitystyöhön, ja hyötynyt myös itse.

Jos 10-% omistussääntö toteutuu, yhtiön ainoaksi omistajaksi jäisi 87 % omistava kunta. Se hyötyy kaikkien tekemästä työstä, muut joutuvat miettimään kaiken uusiksi. Onko tämä oikein tai järkevää?

Hankintalakiin on tullut prosessin aikana 730 lausuntoa, joista lukuisissa 10-% sääntöä sekä 600 milj. € laskua kunnille kritisoidaan ankarasti. Tämä ei ole hallitusta hetkauttanut.

En voi välttyä ajatukselta, että perimmäisenä tarkoituksena on ajaa pienet kunnat pakkoliitoksiin. Tämä on yksi osa ketjua keskittämisen politiikassa, jota tehdään talouden säästöjen nimissä.