Pirkanmaan hyvinvointialueen Taysin psykiatrian ylilääkäri ja toimialuejohtaja erosi alan epäterveiden piirteiden ja eettisen taakan vuoksi virastaan. Tuleeko totuus vihdoin päivänvaloon, ja pääpiru sukuineen?
Vastaukset 22
- Anonyymi00001
Tays on mukana sellaisten aineiden kehittelyssä ettei niistä hiiskuta.
- Anonyymi00002
Dopingaineet, psykoosilääkkeet, huumeet.
- Anonyymi00003
Tampereella kehitetään jälleen arveluttavaa kokeilurokotetta, nyt vyöruusurokotetta. Kokeiluun haetaan 76 vapaaehtoista joita se ei saa. Kuka niin hullu olisi että menisi ottamaan tutkimatonta kemikaalia suoniinsa vapaaehtoisesti edes maksusta. Joten siis, joutuvat turvautumaan yllätys yllätys rokotuksiin asiasta tietämättömiin ihmisiin. Nyt kun Pitkäniemen suljetun lopetettua toimintansa ja toiminnan siirryttyä Taysiin, toimenpide hoidetaan kaiketi siellä. Mainostetaan että rokote olisi ollut käytössä muualla maailmassa jo vuodesta 2018. En usko tuota, koska jos niin olisi, sitä ei enää Suomessa koeponnisteltaisi 8 vuotta jälkeenpäin. Ikuisesti säilyy muistoissa Taysin alaisuudessa toimineen Pitkäniemen sairaalan tragedia 1970 luvun puolivälissä, kun piikittivät Leponex klotsapiiniä potilaisiinsa ja 8 heistä kuoli hyvin lyhyen ajan sisällä sairaalassa veritapahtumaan. Myös muualla suomessa ihmisiä kuoli samoihin aikoihin Leponexin aiheuttamaan valkosoluromahdukseen. Tampereen Tays on pelkoa herättävä laitos, se on yliopistollinen sairaala joka tekee kokeellista työtä. Samoin muistan, kuinka vuosia sitten uutisoitiin Tukholman Karoliinisen sairaalan laittomasti tekemistä kokeiluluontoisista leikkauksista, kun kahdelle ihmiselle leikattiin ja asennettiin synteettinen ruokatorvi tai kurkkutorvi, jompi kumpi, en muista enää.
Molemmat potilaat kuolivat toimenpiteen jälkeen. Leikkaukset suorittanut lääkäri ei ollut ruotsalaissyntyinen, vaan jostain Pakistanin suunnalta mikäli muistan oikein. Jatkuvasti tehdään pelottavia lääketieteellisiä kokeiluja, mikä on pelottava asia. Myös Pandemrix sikainfluenssarokote piti olla tutkittu ja turvallinen. Selitä se jälkeenpäin niille pienten lasten vanhemmille, joiden lapset sairastuivat rokotteesta loppuelämäkseen narkolepsiaan. Tai sitten Covid rokotteet ja Astra Zeneca.
Rehellisyys ei rehota tällä alalla.
Ei mulla muuta.- Anonyymi00005
" Kuka niin hullu olisi että menisi ottamaan tutkimatonta kemikaalia suoniinsa vapaaehtoisesti edes maksusta."
Näköjään melko suuri osa kansasta on.Oikein tappelivat jonossa kuka saa piikin kun sanottiin ettei jokaiselle riitä. - Anonyymi00006
Anonyymi00005 kirjoitti:
" Kuka niin hullu olisi että menisi ottamaan tutkimatonta kemikaalia suoniinsa vapaaehtoisesti edes maksusta."
Näköjään melko suuri osa kansasta on.Oikein tappelivat jonossa kuka saa piikin kun sanottiin ettei jokaiselle riitä.Ei ole markkinoitu kokeellisena tutkimattomana lääkkeenä, vaan valheellisesti luotiin kuva turvallisesta rokotteesta.
- Anonyymi00008
Poripalsta Tampereen lumoissa.
- Anonyymi00009
Anonyymi00006 kirjoitti:
Ei ole markkinoitu kokeellisena tutkimattomana lääkkeenä, vaan valheellisesti luotiin kuva turvallisesta rokotteesta.
Juu ei markkinoitu ei. Oli kuitenkin tutkimaton kokeellinen lääke, ei rokote.Hätälupa joltain korruptoituneelta WHO:lta mahdollisti sen jakamisen.
Yleensä kestää vuosikausia kun testataan rokotteen turvallisuutta.Näissä ei näin toimittu. - Anonyymi00011
Anonyymi00008 kirjoitti:
Poripalsta Tampereen lumoissa.
Myös porilaisia ihmisiä käy Tampereen yliopistollisessa sairaalassa erityishoidoissa, kuten muualtakin, joten alan ongelmat koskettaa jokaista asiakasta . Lisäksi on lääkäreitä, joilla on työ sekä Satakunnan että Pirkanmaan hyvinvointialueella, myös keikkalääkäreitä on. Onpa vaikea ymmärtää.
- Anonyymi00012
Anonyymi00009 kirjoitti:
Juu ei markkinoitu ei. Oli kuitenkin tutkimaton kokeellinen lääke, ei rokote.Hätälupa joltain korruptoituneelta WHO:lta mahdollisti sen jakamisen.
Yleensä kestää vuosikausia kun testataan rokotteen turvallisuutta.Näissä ei näin toimittu.Kenellekään rokotteen hakijalle ei missään kohtaa sanottu koskaan, että rokote saattaa olla vaarallinen terveydellesi. Luotiin kuva uhkaavasta Covidista, mikä ei ollut flunssaa kummempi, mutta ihmiset aivopestiin pelolla ja joukkohysterialla ottamaan rokote. Valhe oli myös että rokottamattomilla on riski sairastua. Totuus olikin että sairaalat ja teho-osastot oli täynnä rokotteen ottaneita ja siitä sairastuneita. Kukaan ystäväpiiristäni ei tunne yhtä ainoaa sellaista sairastunutta, joka ei ottanut rokotteita. He ovat kaikki pysyneet terveinä. Päinvastoin rokotteen ottaneita sairastui paljon ja on myös kuollut.
- Anonyymi00016
Anonyymi00012 kirjoitti:
Kenellekään rokotteen hakijalle ei missään kohtaa sanottu koskaan, että rokote saattaa olla vaarallinen terveydellesi. Luotiin kuva uhkaavasta Covidista, mikä ei ollut flunssaa kummempi, mutta ihmiset aivopestiin pelolla ja joukkohysterialla ottamaan rokote. Valhe oli myös että rokottamattomilla on riski sairastua. Totuus olikin että sairaalat ja teho-osastot oli täynnä rokotteen ottaneita ja siitä sairastuneita. Kukaan ystäväpiiristäni ei tunne yhtä ainoaa sellaista sairastunutta, joka ei ottanut rokotteita. He ovat kaikki pysyneet terveinä. Päinvastoin rokotteen ottaneita sairastui paljon ja on myös kuollut.
Jone Nikula, joka huulet väpättäen kirkui muita ottamaan koronapiikkiä on saanut sydärin. Ei varmaan liity mitenkään mihinkään tietenkään.Mies on vielä aika nuori ja on ollut ilmeisesti urheilullinenkin.Kerran olen nähnyt livenä kun pyöräili ohitse kovaa vauhtia.
Himopiikittelyn aikaan oli joku koostanut videon jossa lukuisat TV juontajat, puheiden pitäjät,koomikot yms televisiotyypit kuolivat lavoille ja podiumeille piikin otettuaan.Huippu-urheiljoita lakosi kuin heinää areenoille.
Suomessa asiasta ei saisi puhua vieläkään, kun ainetta muille tuputtaneet ja pakottaneet ei halua joutua vastuuseen.
Jenkkilässä on jo joukkokanteita nostettu piikkifirmoja vastaan lukuisia.Epäilen heidän koskaan saavan korvauksia.Firmojen tarvitsee vain viivästyttää oikeutta joitakin vuosia ja juttu kirjaimellisesti kuolee pois kun syyttäjiä ei enää ole.
Ei tätä väkeä voi enää auttaa. Stew Petersin Died Suddenly on video joka kannattaa katsoa.Se voi joltain vielä silmät avata. - Anonyymi00017
Anonyymi00016 kirjoitti:
Jone Nikula, joka huulet väpättäen kirkui muita ottamaan koronapiikkiä on saanut sydärin. Ei varmaan liity mitenkään mihinkään tietenkään.Mies on vielä aika nuori ja on ollut ilmeisesti urheilullinenkin.Kerran olen nähnyt livenä kun pyöräili ohitse kovaa vauhtia.
Himopiikittelyn aikaan oli joku koostanut videon jossa lukuisat TV juontajat, puheiden pitäjät,koomikot yms televisiotyypit kuolivat lavoille ja podiumeille piikin otettuaan.Huippu-urheiljoita lakosi kuin heinää areenoille.
Suomessa asiasta ei saisi puhua vieläkään, kun ainetta muille tuputtaneet ja pakottaneet ei halua joutua vastuuseen.
Jenkkilässä on jo joukkokanteita nostettu piikkifirmoja vastaan lukuisia.Epäilen heidän koskaan saavan korvauksia.Firmojen tarvitsee vain viivästyttää oikeutta joitakin vuosia ja juttu kirjaimellisesti kuolee pois kun syyttäjiä ei enää ole.
Ei tätä väkeä voi enää auttaa. Stew Petersin Died Suddenly on video joka kannattaa katsoa.Se voi joltain vielä silmät avata.Porilaisen silmää ei aukaise kun paskan tulo, sekin on perssilmä. Joku puuttuu porilaisilta geneettisesti, silmä lähettää kuvan suoraan aivoihin sinne valokuvakansioon mutta se ei mene aivojen ajattelulohkon kautta. Toisin sanoen näkee mutta ei ymmärrä näkemäänsä. Sama kuuloelinten kohdalla, ohituskaista on sielläkin. Hyvin kuuluu muttei mitään ymmärretä. Hyvä ässät ja sdp.
- Anonyymi00004
Lääkärit on vaarallisia, etenkin jos ne soittelee ihmisille kotiin ja uhkailee hengenmenolla suurien suhteidensa avulla.
- Anonyymi00007
Kaverini tapettiin klotsapiiniin.
- Anonyymi00010
Oletko patologi, kun väität jopa rokotusten lisäksi tietävän klotsapiiniin, äitisi lisäksi kaverisikin kulolleen. Olisiko nyt niin, että sinun kuuluisi ne lääkkeet ottaa ennemmin, kuin olla ottamatta. Jos kerran väität ettet mitään ole ottanut, niin lakkaa valittamasta asiasta jotka ei siinä tapauksessa sinua koske. Vain otettu lääke voi auttaa.
- Anonyymi00013
Anonyymi00010 kirjoitti:

Ymmärrän että alan ihmistä suututtaa kun totuuksia puhutaan. Tuo puolustautumisyritys on lapsellista.
- Anonyymi00019
Anonyymi00010 kirjoitti:
Oletko patologi, kun väität jopa rokotusten lisäksi tietävän klotsapiiniin, äitisi lisäksi kaverisikin kulolleen. Olisiko nyt niin, että sinun kuuluisi ne lääkkeet ottaa ennemmin, kuin olla ottamatta. Jos kerran väität ettet mitään ole ottanut, niin lakkaa valittamasta asiasta jotka ei siinä tapauksessa sinua koske. Vain otettu lääke voi auttaa.
Ai, olet noita scientologeja, tinapaperihattuja, jolta puuttuu aivoista välittäjäaine.🤣🤣🤣. Varsinaista roskasakkia.
Ota tosta serotoniinia niin maailma pelastuu, hlvtn urpot 🤣.
Onkohan näillä Tohtori Sykeröillä edes hyväksyttyä kansakoulun päästötodistusta? - Anonyymi00021
Anonyymi00010 kirjoitti:
Oletko patologi, kun väität jopa rokotusten lisäksi tietävän klotsapiiniin, äitisi lisäksi kaverisikin kulolleen. Olisiko nyt niin, että sinun kuuluisi ne lääkkeet ottaa ennemmin, kuin olla ottamatta. Jos kerran väität ettet mitään ole ottanut, niin lakkaa valittamasta asiasta jotka ei siinä tapauksessa sinua koske. Vain otettu lääke voi auttaa.
Olen seminologi, teen seisomatyötä.
- Anonyymi00014
Totuus on että lääkärit ovat vaarallisia, ja niin kauan kun joku vielä uskoo että lääkäriin voi luottaa yhtään kyseenalaistamatta, niin sama peli jatkuu. Lääkäri ei tee virheitä, koska hänen ei tarvitse myöntää mitään. Eikä häntä saa syytteeseen eikä oikeutta saa, koska todistustasi lääkäriä vastaan ei hyväksytä lain edessä. Näin toimii tämä järjestelmä. Se on kuitenkin hyvä ymmärtää että näin on asiat. Ihmisiä hallitaan ja kontrolloidaan heidän ymmärtämättään sellaiisissa paikoissa, jotka näyttävät ulospäin luotettavilta. Suomi ei ole enää turvallinen lintukoto. Ruotsalaiset hersivät samaan tilanteeseen kohdallaan jo kauan sitten.
- Anonyymi00015
No mihin ja miten ne Ruotsalaiset sitten heräsivät. Kerro oi viisas faktoja, näiden lintukodoista🙏
- Anonyymi00018
Anonyymi00015 kirjoitti:
No mihin ja miten ne Ruotsalaiset sitten heräsivät. Kerro oi viisas faktoja, näiden lintukodoista🙏
No pyydä taas linkkiä 🤣
- Anonyymi00020
Pyydän linkin, musta skoda, kenellä taysissa?
- Anonyymi00022
Kliininen kemia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2122101
Ei enää ulkoteltta ruokaa.
Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,491257Jos sussa toisessa on yhtään miestä
Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te1861137- 81986
En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen
Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää56881- 71813
- 100792
Mitä eroavaisuuksia sinulla on
kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?77747Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.348707- 36695