Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

oulun kampaamot

Milla

Mikäs on oulun parhain kampaamo? missä kannattee käydä? perusteluita. =)

151

94770

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SED

      Entinen pizzeria Selma, nykyinen pizza Town. Siellä on hinta-laatusuhde kohdallaan, ja myös buffetti reilulla kuudella eurolla.

      • jeesuksen serkku

        Voiks siinä buffetissa leikauttaa koko perheen tukat vai vain oman niin monta kertaa kuin haluaa?


    • Signe Mömmö

      Salon Virho. Karvojen lyhennystä ja kippurointia ties monennessako polvessa. Kaljuille myös peruukkeja. Grand Lady ja seuraava sukupolvi kouluttavat väkeään erilaisissa mestarien kurssituksissa pitkin maailmaa, joten oululainen muotikampaus on jopa edellä aikaansa.

      • miukkis777

        yllätyin kovasti kun hain itselleni uutta kampaaja. Netistä löysin city salonki kampaamon. Palvelu oli loistavaa eikä mitään teennäistä jutustelua ja kampaaja osasi asiansa loistavasti ja hinta oli kohdallaan. Opiskeliana sain vielä 15% alennuksen...suosittelen lämpimästi kaikille.


      • salonV fiasko

        Kaksi kertaa olen kyseisessä Salon virhossa asioinut ja voi sanoa, että kolmas kerta jää tekemättä. Ensimmäisellä kerralla piti käydä korjauttamassa tukkaa, oli niin räikeän väärin leikattu, toinen puoli pidempi. Nooh, kampaaja oli vasta tullut, ja ajattelin, että varaanpa ajan vanhemmalle kollegalle. Pettymys oli suuri, kun otsatukkaa ei osattu suoraksi leikata, vaan veitsellä jyrsittiin niin pomppivan epätasaiseksi että työkaveritkin huomauttivat. Mistä lie koostuu hinta, ehkä hyvistä maisemista ikkunasta, koska leikata ainakaan nuo kaksi kampaajaa eivät kerta kaikkiaan osanneet Suoraan sanoen ..tuttaa sitten ylihintaa sellaisesta maksaa..Mutta niin kuin sanoin eipähän kannata mennä enää..


      • emowwhh
        miukkis777 kirjoitti:

        yllätyin kovasti kun hain itselleni uutta kampaaja. Netistä löysin city salonki kampaamon. Palvelu oli loistavaa eikä mitään teennäistä jutustelua ja kampaaja osasi asiansa loistavasti ja hinta oli kohdallaan. Opiskeliana sain vielä 15% alennuksen...suosittelen lämpimästi kaikille.

        city salonki on huonoin kampaaja missä olen käynyt, 2 kertaa väri ja leikkaus pieleen. Kerta 1: puolipitkät hiukset, hyvin tuuheat ja luonnonkiharat, halusin kerroksia ja ruskean värin. Tulos: leikkaus oli suorille hiuksille, minulla se näytti kamalalta, väri meni punaiseksi. Kerta 2: annoin tälle kampaamolle toisen mahdollisuuden, tällä kertaa minulla oli lyhyet hiukset, edelleen tuuheat ja luonnonkiharat. Tulos: leikkaus taas päin heiniä ja väri meni vihreäksi. tällä hetkellä odotan, että pääsen hyvään kampaamoon värinpoistoon ja leikkaukseen.


      • Marianna555
        salonV fiasko kirjoitti:

        Kaksi kertaa olen kyseisessä Salon virhossa asioinut ja voi sanoa, että kolmas kerta jää tekemättä. Ensimmäisellä kerralla piti käydä korjauttamassa tukkaa, oli niin räikeän väärin leikattu, toinen puoli pidempi. Nooh, kampaaja oli vasta tullut, ja ajattelin, että varaanpa ajan vanhemmalle kollegalle. Pettymys oli suuri, kun otsatukkaa ei osattu suoraksi leikata, vaan veitsellä jyrsittiin niin pomppivan epätasaiseksi että työkaveritkin huomauttivat. Mistä lie koostuu hinta, ehkä hyvistä maisemista ikkunasta, koska leikata ainakaan nuo kaksi kampaajaa eivät kerta kaikkiaan osanneet Suoraan sanoen ..tuttaa sitten ylihintaa sellaisesta maksaa..Mutta niin kuin sanoin eipähän kannata mennä enää..

        Ihan oikein,Salon Virho on kokeiltu kerran,mutta ei toista kertaa.Hiuksia ei osata leikata niinkuin asiakas haluaa,jyrsitään miten sattuu.Ja joka risauksesta otetaan eri maksu.Todella huono kampaamo.


      • anna1
        Marianna555 kirjoitti:

        Ihan oikein,Salon Virho on kokeiltu kerran,mutta ei toista kertaa.Hiuksia ei osata leikata niinkuin asiakas haluaa,jyrsitään miten sattuu.Ja joka risauksesta otetaan eri maksu.Todella huono kampaamo.

        Sama juttu. Kävin kesällä, enkä mene toista kertaa.


      • Anonyymi
        salonV fiasko kirjoitti:

        Kaksi kertaa olen kyseisessä Salon virhossa asioinut ja voi sanoa, että kolmas kerta jää tekemättä. Ensimmäisellä kerralla piti käydä korjauttamassa tukkaa, oli niin räikeän väärin leikattu, toinen puoli pidempi. Nooh, kampaaja oli vasta tullut, ja ajattelin, että varaanpa ajan vanhemmalle kollegalle. Pettymys oli suuri, kun otsatukkaa ei osattu suoraksi leikata, vaan veitsellä jyrsittiin niin pomppivan epätasaiseksi että työkaveritkin huomauttivat. Mistä lie koostuu hinta, ehkä hyvistä maisemista ikkunasta, koska leikata ainakaan nuo kaksi kampaajaa eivät kerta kaikkiaan osanneet Suoraan sanoen ..tuttaa sitten ylihintaa sellaisesta maksaa..Mutta niin kuin sanoin eipähän kannata mennä enää..

        JÖRÖJUKKA...ainaski kallein


    • möhkö

      Ehdottomasti Bumernagi. Yleensä pettymys kampaajilla syntyy oman näkemyksen ja kampaajan vision jäädessä täysin erilaisiksi... Bumessa tiedetään millasia juttuja kansa tahtoo, mikä sopii ja näyttää hyvältä. Vähän persoonallisempaankin tyyliin. Nuoret ja ammattitaitoset tyypit, miellyttävä asioida. Eikä mielestäni maksakaan ihan älyttömia (taitaa riippua kampaajastakin, kun vuokratuolilaisista on kyse).

    • jyskeri

      Oulun kampaamot ovat ylihinnoitelleet palvelunsa. Siksipä olen järkevänä ihmisenä reissannut muualle leikkauttamaan/värjäyttämään hiukseni, sillä samalla hinnalla saan lentoliput sekä kampaamon, kuin mitä Oulussa maksaa pelkkä kampaamo. Loma ja tukanleikkuu siis samalla hinnala.

      Esimerkkinä JöröJukka: hieman hartioiden alle ulottuvien hiusten leikkaus (noin 5 cm pois) sekä vaaleita folioraitoja. Hinta yhteensä 147 euroa. Ja kehtasi vielä kampaaja ehdottaa, että voisin jonkin ajan kuluttua tulla heille ottamaan lisää raitoja. Huh. Sitäpaitsi tyhmä kampaaja laittoi raidat lähtemään hiusten alta, joten kukaan ei edes huomannut muutosta hiuksissani.

      • ines

        Itse kävin ennen Bumerangissa, mutta tulee aika kalliiksi jos käy useammin, kun yksi kerta (leikkaus väri puolipitkille) maksaa noin vajaa 100 €. Nyt olen käynyt siis Ponnarissa, yhtä hyvä palvelu ja asiantuntevuus, leikkaus väri puolipitkille jotain 55 €.


      • frans

        Olen samaa mieltä. Siellä ollaan niin, hym, miten sen sanoisi, taloon päin.


      • muotoa hiuksiin

        Kävin Hair-Fancyssa leikkauttamassa kaulaan asti ulottuviin hiuksiini hiukan mallia. Hiukset pesaistiin ja niiden leikkaukseen kului aikaa vajaa puoli tuntia. Hiukset kuivattiin föönillä ja muotoiltiin. Valmiiseen kampaukseen suhautettiin hieman lakkaa.Olin kyllä lopputulokseen tyytyväinen. Hinta 34 euroa, hinta tuntui minusta suurelta, koska muualla käydessäni olen selvinnyt 23 eurolla vastaavasta hommasta, tosin hiuksia ei pesty. Opin ainakin, että kyseinen kampaamo on minun kukkarolleni liian kallis paikka ja käyn tästälähin tutussa " vakipaikassa" jossa on varaa pienempipalkkaisenkin käydä. Kysyisin vielä, kuka tietää, veloitetaanko tuosta sinulle varatusta ajasta myös?


      • ammattilainen

        Kampaamopalvelujen hinnat yleensä esillä eli voit tarkistaa hinnan ennen työtä jos ei muuten niin kysymällä ja jos tuntuu ettei lompakko kestä niin voit hakea halvemman kampaamon, turha niistä hinnoista on urputtaa, suomessa vapaa hinnoittelu ja eri tasoissa paikoissa hinnat tottakai erit niinhän ne on kaupoissakin esim Stockman ja Tokmanni eli asiakas itse valitsee. Terv Kampaaja.


      • vakipaikkaan
        ammattilainen kirjoitti:

        Kampaamopalvelujen hinnat yleensä esillä eli voit tarkistaa hinnan ennen työtä jos ei muuten niin kysymällä ja jos tuntuu ettei lompakko kestä niin voit hakea halvemman kampaamon, turha niistä hinnoista on urputtaa, suomessa vapaa hinnoittelu ja eri tasoissa paikoissa hinnat tottakai erit niinhän ne on kaupoissakin esim Stockman ja Tokmanni eli asiakas itse valitsee. Terv Kampaaja.

        Varmasti tarkistankin täst`edes hinnat ja tämä oli kannanottoni, ei mitään urputtamista,ihmetellähän vapaassa Suomen maassa saa.Minä käynkin täst`lähin vakipaikassani, joka on edullinen, vaikka työn tulos on tosi tasokasta. Harmi vain, että välillä joutuu odottelemaan sinne pääsyä, kun asiakkaita on jonossa asti...


      • tettus
        ines kirjoitti:

        Itse kävin ennen Bumerangissa, mutta tulee aika kalliiksi jos käy useammin, kun yksi kerta (leikkaus väri puolipitkille) maksaa noin vajaa 100 €. Nyt olen käynyt siis Ponnarissa, yhtä hyvä palvelu ja asiantuntevuus, leikkaus väri puolipitkille jotain 55 €.

        Missään ei ole revitty hiuksia niin kuin tuolla, tylsät sakset, leikkaus miten sattuu ja kampaajan kärryt just niin paskaset kuin oli palvelukin.


    • miikku

      Salon virho todella osaa asiansa, mutta hieman hinta kauhistuttaa. Nyt olis itellä leikkuu edessä, saa nähä mihin sitä menis. veikkaan että kallistuu Virhon puoleen, laadusta kyllä maksan. Kaveri kehui stockmannin yläkerrassa (ja alakerrassa) olevaa Divaa. josko sinne siis, hintakin oli kuulemma edullinen.

      • ---

        Stockan yläkerrassa (ja nykyään myös alakerrassa) oleva Diva on ehdottomasti oulun paras kampaamo. Monet olen kiertänyt eikä vastaavaa hinta-laatusuhdetta ole muissa paikoissa.


      • stokka on hyvcä
        --- kirjoitti:

        Stockan yläkerrassa (ja nykyään myös alakerrassa) oleva Diva on ehdottomasti oulun paras kampaamo. Monet olen kiertänyt eikä vastaavaa hinta-laatusuhdetta ole muissa paikoissa.


    • aina onnistunut

      Zeal asemakadulla. Sieltä olen aina lähtenyt hyvillä mielin.

      • -S-

        Zealia on monet kehuneet ja ystävättärieni tukat on aina olleet todella upeat..

        Itse menossa tänään kokeilemaan Elektraa, saa nähdä mitä tulee :)


    • Landen Linda

      Käväisin juuri ekstemporee Oulun keskustassa kampaamo Sitruunassa.Todella epäsiisti kampaaja ja rähjäinen tila. Palvelu aivan kaljakuppila tasoa ja tasauksen sijasta hiukseni pätkittiin todella kurjan näköiseksi!Menee kyl kauan, et kasvaa takas ja selviän järkytyksestä.Mitenkähän sellanen tunari voi harjottaa ko.ammattia ja aivan Oulun keskustassa?

      • mutsukka6

        Olen luullut, että olen ainut tässä kaupungissa, joka saa ala-arvoista kampaamopalvelua. Kiva tietää, että on muitakin...


      • niekkapa hyvinkin

        Itsehän lähdin kans kiertämään Oulun keskustaa tällä samaisella ekstemporee asenteella, sopivaa kampaamoa etsien. Eksyin saxiniekkaan ja voi herranjumala. Kampaajalla ja mulla tuli tosiaa riita kun halusin että kampaaja vähän tasoittaa hiuksia siistimmiksi. no mitenkä kävikään, kampaaja oli sitä mieltä että koska kasvatan hiuksiani niin hän ei missään tapauksessa voi leikata niitä eikä edes huonoja latvoja pois. kaikkien mutkien jälkeen pääsin tuolista pois ja itku kurkussa maksoin 34 € koko hiustenpilaamislystistä. en suosittele.


      • hn80
        mutsukka6 kirjoitti:

        Olen luullut, että olen ainut tässä kaupungissa, joka saa ala-arvoista kampaamopalvelua. Kiva tietää, että on muitakin...

        Älkää ikinä eksykö funny hairiin!!! Olin leikkauttamassa hiuksiani ja kampaaja suoraan sanoen kauhisteli vaan, että miten jollaki voi olla noin paksut hiukset, eikä se sen koommin kyl ees saanu sit mitään aikaseksi, yritti muka jotain nyhjätä!! Muutenkin paikan ilmapiiri oli inhottava, en oo kyllä kyseiseen paikkaan enää eksyny. Etinnässa on viel se oma luottokampaaja.. Semmonen ois kiva joka osais käsitellä tämmöstä pitkää ja paksua hispehkoa:D


    • MIUKKU45

      Menin hairekaan kaverin suosittelemana.
      Kampaaja oli mukava, ja luulin että tietää mitä tekee.
      LOPPUTULOS! ei tapahtunut yhtään mitään, laitettiin kahta eri raitaa eri väreillä ja leikkaus olisi pitänyt muuttaa malliani. Lähdin pois saman näköisenäkin kun tulin, mutta lompakko melkein 150e köyhempänä.
      Kampaaja kehui miten ihanan luonnolliset raidat oli. No onkai ne luonnolliset kun mitään ei näy. Aivan Pas... paikka!!!!

      • joku

        että tarkoitit varmaan hair ekaa


      • pitkätukkanen

        Mulle kävi just samalla lailla hair ekassa!! prikulleen!! ja oli muk aopiskelija ale niin 130e siitä et opiskelija teki! kysykää aika hintaa ensin ja varatkaa aika sitten!!


      • eläkeläinen
        pitkätukkanen kirjoitti:

        Mulle kävi just samalla lailla hair ekassa!! prikulleen!! ja oli muk aopiskelija ale niin 130e siitä et opiskelija teki! kysykää aika hintaa ensin ja varatkaa aika sitten!!

        no hair ekahan on oulun kallein kampaamo muutenkin.... leikkaus 50e jos riittääkään..... sitten tulee virho seuraavaksi...


    • Niinukka_t

      parturi-kampaamo control line, onko kellään kokemuksia? Ois tuossa aivan lähellä ja olis helppo käydä.

    • Herra X

      Myös miesten hiukset hoituvat kyllä ZEAL issa.
      Ei todellakaan pelkkä naisten kampaamo.
      Huippu ammattilaisia ovat nuo kaikki kolme ...

      Ihme yleensä että sinne saa aikaa nykyään, kun kaikki tuntuvat siellä käyvän.

      • Rouva Y

        Taas sai niin mahtavan kampauksen et ei oo toista voittanutta. Heillä on myös kotisivut http://www.zeal.fi/


    • ninnikoo
      • mies puolinen...

        Avant stylessä kun kävin niin parturi hutasi 10 minuutissa niin karseen leikkauksen ettei toista :D
        Maksoin kyllä 25€ 30 minuutista mutta kampaajan mielestä 10 minuuttia oli sopiva aika. Ei vaan jaksanut tehdä/tarkistaa työtään. Noh sinne en toisten eksy.


      • HannaKA
        mies puolinen... kirjoitti:

        Avant stylessä kun kävin niin parturi hutasi 10 minuutissa niin karseen leikkauksen ettei toista :D
        Maksoin kyllä 25€ 30 minuutista mutta kampaajan mielestä 10 minuuttia oli sopiva aika. Ei vaan jaksanut tehdä/tarkistaa työtään. Noh sinne en toisten eksy.

        Moikka, kamalaa palvelua olet tosiaan saanut! Mutta tarkoititko tosiaan Oulun parturi Avant styleä? Oman kokemuksieni ja muilta kuulemani mukaan tyytyväisyys työn jälkeen on hyvää, ja jos sinulta on peritty 25 e, niin se on enemmän kuin Oulun avant stylessä (22,5 e). Tarkastin ajan kuluksi heidän sivultaan, kun pelkäsin, että ovat tehneet inflaatiokorostuksen... http://www.parturi-kampaamo.com/hinnasto.html

        Tuli mieleen Mr. Bean lyhytelokuva, jonka näin vast ikään tvssä... Bean meni leikkauttamaan hiuksensa, mutta parturi ramppasi takahuoneessa puhelimessa. Sillä välin Mr Bean pitkästyi ja alkoi leikkiä parturin välineillä... Sattui nin että toinen asiakas tuli sisään ja luuli mr Beania parturiksi oikean ollessa takahuoneessa, ja kamalaa jälkeähan siitä tuli... :-D


      • tyytyväinen asiakas
        HannaKA kirjoitti:

        Moikka, kamalaa palvelua olet tosiaan saanut! Mutta tarkoititko tosiaan Oulun parturi Avant styleä? Oman kokemuksieni ja muilta kuulemani mukaan tyytyväisyys työn jälkeen on hyvää, ja jos sinulta on peritty 25 e, niin se on enemmän kuin Oulun avant stylessä (22,5 e). Tarkastin ajan kuluksi heidän sivultaan, kun pelkäsin, että ovat tehneet inflaatiokorostuksen... http://www.parturi-kampaamo.com/hinnasto.html

        Tuli mieleen Mr. Bean lyhytelokuva, jonka näin vast ikään tvssä... Bean meni leikkauttamaan hiuksensa, mutta parturi ramppasi takahuoneessa puhelimessa. Sillä välin Mr Bean pitkästyi ja alkoi leikkiä parturin välineillä... Sattui nin että toinen asiakas tuli sisään ja luuli mr Beania parturiksi oikean ollessa takahuoneessa, ja kamalaa jälkeähan siitä tuli... :-D

        Minä olen tykännyt myös Avant Stylestä, mukavat työntekijät ja ammattitaitoista palvelua :)


    • niiskuneiti74

      hei
      ponnari hyvä kampaamo. oon käyny siell kaks vuotta kohtuu hintainen kampaamo

    • tiedän

      minulta on ainakin korjattu väri samaan hintaan jos olen ollut tyytymätön.. eli rahoille vastinetta!

      • Kotona viikkoja piileksinyt

        varottaa ainakin Hintan kampaamosta! Sen jälkeen en viikkoihin poistunut kotoa! Olisinpa edes leikannut itse humalassa, kuten kaverit lopputuloksesta arvelivat. Parempi olisi tullut...


      • aina on parkkitilaa..
        Kotona viikkoja piileksinyt kirjoitti:

        varottaa ainakin Hintan kampaamosta! Sen jälkeen en viikkoihin poistunut kotoa! Olisinpa edes leikannut itse humalassa, kuten kaverit lopputuloksesta arvelivat. Parempi olisi tullut...

        olen aina tullut tyytyväisenä pois. Ainoa miinus on hinta, joka on samasta asiasta (pesu leikkaus muotoonföönaus) eri suuruinen - riippuen kampaajasta !


    • Hinta kohdallaan

      Itse kävin Hiushuone Riitassa Isollakadulla ja kerrankin olen tyytyväinen, hinta leikkaukselle oli 16€ ja lopputulos paras mitä olen pitkään aikaan saanut, täysin uusi ilme ja malli! Siellä on uusi tuolipaikkalainen, joka on ollut jossain Hesan huippukampaamossa ja haluaa vakiinnuttaa asiakaspiiriä ja siksi kuulemma hintakin tommoinen! Tässapä hänen numero 040-5861405
      Liike on 3.kerroksessa ,mutta siisti ja tosi viihtyisä.

      • Ilkka tilli

        Muhoksella.Vai?


      • NiinaKoo

        haisee Elisa vähän itsekehulta.


    • tyytyväinen!!!!

      Hair ekassa on monia kampaajia. Suosittelen monien leikkausten ja värjäysten jälkeen (aina tyytyväisenä poistun ja menen uudelleen) T. Orrevesi tai T. Orreveteläinen. En muista nimeä tarkalleen...

      Tyytyväisyystakuu :)

      • leikkaa

        entäs opiskelijalle (mies) kun max on 15e ? vuodesta 2005 on 12-15e välillä onnistunut
        kotipartureissa, nyt hakee uutta, osao ym. on kiinni tähän aikaan, 15e on 90MK, kyllä sen
        luulis jo riittävän saksimisesta, ei mieluusti mikään keskustan hieno = kallis salonki, vois olla sivummassakin esim. 5km päässä yliopistosta


    • tykkään!

      Merlessä saa aina sitä mitä haluaa, eikä hinnat silti ole mitään riistoa, joten opiskelijakin jaksaa ne maksaa. Itse en voisi muualla kuvitellakkaan käyväni, sillä niin olen paikkaan tykästynyt. Kampaamo ja parturit ovat myös tyylikkäitä, joten plussaa sekin, vaikka eihän periaatteessa muulla ole väliä, kuin lopputuloksella. Parturit ovat ystävällisiä ja heillä on aivan ihania ideoita hiusten suhteen. Kun sieltä kävelee ulos, on olo kuin prinsessalla. Suosittelen lämpimästi.

      • merlessssä

        kyllä on 21e = 126MK opiskelijalta RIISTOA, mieluusti pyöräilee vaikka alppi parturiin, jossa 17e,
        4e = 24MK joka on melkein 2 ateriaa...

        ja koskaanhan ei tiedä näillä palstoilla milloin on omat työntekijät suosittelemassa ;-)


      • kkkkooooo

        millanen hintataso? esim. värjäys tai raidat?


      • mennytt
        merlessssä kirjoitti:

        kyllä on 21e = 126MK opiskelijalta RIISTOA, mieluusti pyöräilee vaikka alppi parturiin, jossa 17e,
        4e = 24MK joka on melkein 2 ateriaa...

        ja koskaanhan ei tiedä näillä palstoilla milloin on omat työntekijät suosittelemassa ;-)

        Ja 1 e=10,5 SEK!!!


    • kuulemma

      avataan uusi kampaamo. Kävin Raxissa ja näkyi lappu, että kohta avataan joku kgp ja saa myös meikkausta ja kynsihoitoa. Jasmiina lopettanu.

    • tyytyväisenä poislähteny

      Minusta Avant Style on hyvä parturi. JOka kerta olen ollut tyytyväinen lopputulokseen. Ovat ammattitaitoisia ja ystävällisiä.

    • TOSI TYYTYVÄINEN

      Kävin tänään Hiushuone Riitassa jossa oli hiustenleikkaus 18€ ja olipahan kerrankin hinta /laatu kohdallaan !
      Näin tyytyväinen en ole hiuksiini ollut aikoihin, uusi malli ja kehuja tuli jopa pomolta, joka ei normaalisti koskaan kommentoi tällaisista asioista ja niinpä tilasin ensi viikolle raidat samaan paikkaan ja samalle Elisalle, aivan tosi hyvä tyttö tekemään! Suosittelen!

      • Tyytyväinen asiakas

        Käykääpäs Hiushoitola Rosannessa, Heinätorinkadulla. Hinta, ammattitaito ja palvelu kohdallaan!!
        Eikä tarvitse maksaa itseään kipeäksi.


    • ?????

      Sivujen mukaan useassa olevan hinnastot laittomia, eivätkö ole kuulleet, että miehillä ja naisilla pitää olla samanhintaiset palvelut ? Näin oli eräälle parturi-kampaajalle asianajaja kertonut, ettei saa enää erotella sukupuolia hinnoissa. Eli onko oulussa sellaista missä maksetaan ajan mukaan ei sukupuolen ?

      • öööhhhhhhhhhhh

        onhan se hyvä työntekijöiden tässä kehua itseään :-)
        minne mennä...huonot kokemukset on aidompia


    • älä ainakaan ponnari

      siellä on yksi erittäin tyly ja hapan akka töissä. Ihan väärällä alalla!

    • Gladys

      Itse käyn aina Rotuaarilla La Felicita-nimisessä kampaamossa. Minulla on pitkät ja paksut hiukset, ja onnistuneesti niitä on leikattu ja mallia vaihdettu, kevennetty ym. Palvelu on ollut hyvää ja asiallista. Jöröjukassa kävin joskus, mielestäni ei ollut hintansa väärti. Tuntui että kampaaja ei uskaltanut leikata vaikka näytin kuvastakin, millaista mallia halusin.

      • MuttaTulosHyvä

        Oletteko käyneet uudistuneessa futurellassa jossa omistajat vaihtuneet? Itse ainakin olen tyytyväinen väriin ja leikkaukseen mitä sieltä sain...Toki keskustassa hinta ei voi olla kovin edullinen =/


      • tuuli tukka
        MuttaTulosHyvä kirjoitti:

        Oletteko käyneet uudistuneessa futurellassa jossa omistajat vaihtuneet? Itse ainakin olen tyytyväinen väriin ja leikkaukseen mitä sieltä sain...Toki keskustassa hinta ei voi olla kovin edullinen =/

        Merikosken Parturi-Kampaamo Tuirassa on aivan kiskuri hintojen suhteen. Itse aikoinani kävin siellä aika säännöllisestikin, koska tytöt osasivat leikata hiukseni aika hyvin. Noo, rahanhimo iski heihinkin, leikkauksen jälki huononi vuosien saatossa (näinhän siinä käy, kun pitää nopeasti tekaista, jotta pääsee uutta asiakasta äkimmin palvelemaan) ja hinnat on aivan pilvissä nykyisin!!!!


      • tuittut
        MuttaTulosHyvä kirjoitti:

        Oletteko käyneet uudistuneessa futurellassa jossa omistajat vaihtuneet? Itse ainakin olen tyytyväinen väriin ja leikkaukseen mitä sieltä sain...Toki keskustassa hinta ei voi olla kovin edullinen =/

        Kerran kävin enkä toista kertaa mene!


      • Gnaa!

        ... oli kauheaa, sen ainoan kerran kun kävin. Elämäänsä kyllästynyt ja vetelä opiskelija yritti leikata ja laittaa raitoja, sen minkä tupakkatauoilla ravaamiselta ehti. On ihan ihmisen oma asia tupakoiko vai ei, mutta allergisena oli todella hankala istua tuolissa erittäin voimakkaasti löyhkäävässä käsittelyssä, ja tylsää odotella tuolissa kun kampaaja kävi kesken kaiken tupakalla, esim. kesken leikkaamisen. Palvelualalle ei minusta tuollainen sovi. Leikkaustulos oli niin epätasainen että kaveritkin huomauttelivat, samoin kuin näkyville jätetystä juurikasvusta ja puolesta päästä alkavista raidoista.


    • peke tietää

      no hei
      jos ny on käyny nii että eellisestä parturi kännistäsi on vaikkapa yli puolivuotta ja. tukkasi muistuttaa lattiamoppia. niin. miksipä et tosiaankin vaikkapa moppaisi lukaalisi lattiaa komeella luontaisella mopillas? kaupan päälle saat aivan uuenlaisen look'n ja todella extremen tuoksahduksen hyvän voimistelun lisäx.

    • Put - ana -

      Sattuu muutakin kuin leikkauksia.

      • kaunis kaarina

        Taitaa olla jotain työ ilmapiirissä vikana tuolla Ponnarissa ja pahinta on kun asiakas joutuu siinä samalla sylkykupiksi! Eikä kyllä työn lopputuloskaan miellyttänyt sitten alkuunkaan, taisi keskinäinen sanailu viedä tekijän huomion! En suosittele!


    • ei vakiopaikkaa.

      Itse olen testannut monia partureita tähän mennessä.
      La Felicitassa kävin - lopputulos oli ok, mutta kampaaja ei kuunnellut minun mielipiteitäni hirveästi, vaan päätti enemmänkin itse miten leikkaa ja kaupan päälle haukkui hiusteni laadun yms kokonaan! Toisen mahdollisuuden päätin kuitenkin antaa, ja kerran kävin jollain nuorella tytöllä samassa paikassa. Hänellä kesti 2 tuntia siistiä hiukseni! Olin järkyttynyt siitä, mutta varmaan tyttö oli uusi siellä...

      Tuccabajaan olen ollut tyytyväinen. Joka kerta leikkaus onnistunut mutta yhdesti epäonnistui värjäys ja hiuksista tuli punaiset vaikka halusin tumman ruskeat.

      Soulwomanissa taas hintataso oli ihan hirveä! En suosittele.

      Lisäksi Jazztukan olen todennyt hyväksi.

      Goalasia myös olen kokeillut, siellä on muutama hyvä leikkaaja mutta ainakin yksi leikkaaja olin sellainen josta en pitänyt. Pölötti kokoajan viereisen kampaajan ja asiakkaan kanssa ja hiukset unohti osittain leikata. Epäasiallista. Mutta muuten tullut hyvää jälkeä. Sieltä voin suositella mieskampaajaa, jonka nimeä en kyllä muista.

    • make..

      heh.he hee..

    • bendoliino

      esson baarissa leikataan

    • Never again

      Goalasissa oli ainakin Bumerangin aikoihin ongelmia pitää ajanvarauksista kiinni. Kaverini sisko oli varannut Goalasiin/Bumerangiin ajan hääkampaukseen sekä koekampaukseen. Koekampauksen jälkeen oli varattu aika valokuvaukseen. Kampaaja ei kuitenkaan koskaan saapunut paikalle. Paikasta tarjottiin toista kampaajaa tekemään koekampauksen, mutta tämä kampaaja ei kuitenkaan pääsisi hääpäivänä tekemään kampausta. Ja koekampauksen tarkoitushan oli..?? Höyhtyän Salon Virho oli kuitenkin pelastanut heidät viimehetkellä tästä hädästä.

      Leimasin tämän tapauksen yksittäistapaukseksi ja varasinkin itselleni rohkeasti Goalasiin/Bumerangiin ajan lakkiaispäiväksi hyvissä ajoin. Varasin myös kyseiseen paikkaan leikkauksen ja värjäyksen paria viikkoa ennen lakkiaisia. Pyysin nimenomaan kampaajaa leikkaamaan hiukset niin, että niistä saisi kampauksen ja kampaaja myös varmisti lakkiaispäivän ajan varauskirjasta. Yllättäen aikani oli hävinnyt lakkiaispäivältä?! "Onneksi" uusi aika oli vielä vapaana. Lakkiaispäivänä menin hyvissä ajoin kampaajalle. Aikani oli 1,5 tuntia myöhässä ja lakitushetki oli jo ihan lähellä!! Kampaaja lopulta otti minut vastaan ja hänellä oli 15 min aikaa tehdä kampaus. Kampaaja tokaisi: -tyttökulta ei näin lyhyessä ajassa ehdi tehdä kampausta ja sulla on liian lyhyet hiuksetkin. Hiuksille en ollut tosiaan tehnyt mitään koko aamuna, joten jotain oli tehtävä. Kampaaja siis mutisi jotain, suoristi hiukset ja tupeerasi ne. Näytin ihan tikkarilta, jolla oli hattu päässä! Koko päivä oli pilalla, kun suihkuuunkaan en päässyt vierailta. Ja koko lystistähän veloitettiin täysi hinta!

      EI ENÄÄ KOSKAAN GOALASIIN!

    • Krrisse.

      Käväsin vasta Ouluun muuttaneena tuolla ja olin kyllä tyytyväinen. Paikka oli todella luxus ja viihtyisä ja työntekijät tervehtivät iloisesti. Kampaajani oli rento ja pirtsakka. Pesupaikalla sain päähieronnan ja tuolissa oli myös selän hieroja joka kyllä mukavasti rentoutti. Leikkaukseen annoin aika vapaat kädet, vähän opastin etuhiuksien kanssa ja kampaaja sai kyllä hyvin leikattua sellaiset kuin olin ajatellut. Todella osaava nainen ja mukava. Lopuksi vielä opasti kampauksien tekoon ja föönäsi näyttävän tukan.

      10 paikalle ja tunnelmalle, menen uudestaan!

    • Eeveri

      Oulussa kampaamojen hinnat ovat hyvinki eri tasoiset ja liikkeetkin erilaiset, toivottavasti jokaiselle löytyy jotain :) Mitään kokemuksia Ullmarista?

    • eeka86

      Mun pitäs löytää kampaamo missä osaavat leikata kasvoihin sopiviksi hiukset kun antaa vapaat kädet, mistä tällasen löytää? Onko Oulussa ees sellasia kampaajia?
      Oon leikkaamassa puolipitkistä lyhyiksi mutta miten, itellä ei mitään hajua millaset hiukset loppujen lopuksi haluan..

      Onko kukaan käyny Kellossa FunkyStylessä? Millanen paikka se on?
      En kyllä mielellään kovin kauas keskusta viittis lähtee ettimään hyvää kampaajaa..

      • hallituskatu

        Itse suosittelen Rockabellaa Hallituskadulla. Nuorekas,raikas ja hyvä palvelu.Uskaltaa antaa vapaat kädet..ei tarvi pelätä et astelee ovesta ulos "mummo tukassa" Hinnaltaan mielestäni edullinen!! sinne vaan :)


    • uusi oululainen

      minkälainen paikka on hiusplaza?

      • -76

        Tässä on tullut vuosien ajan testailtua eri kampaamoja ja täytyy sanoa, että hinnat vaihtelevat todella paljon eri paikkojen välillä. Otan huomioon työn tason, asiakaspalvelun laadun (mm. kuuluuko pesun yhteydessä päänahan hierontaa, tarjotaanko kahvia/teetä) ja hinnan ja perussettinä on ottaa aina puolipitkään tukkaan leikkaus ja monisävyvärjäys.

        Useampi vuosi sitten kävin Kaakkurissa Trio Linessa, mutta kyllästyin totaalisesti, kun hinta nousi koko ajan, kahvia ei tarjottu, vaikka kylläkin muille asiakkaille ja tukan käsittely oli melko repivänpuoleista. Myöskään tuota päänahan hierontaa ei ollut. Siinä vaiheessa kun hinta oli 111€ tuli mitta täyteen.

        Tuota ennen kävin Avant Stylessa, mutta hinta taisi olla omaan makuun liian korkea, enkä ollut aivan tyytyväinen muuhunkaan palveluun.

        Trio Linen jälkeen parin kokeilun jälkeen löysinkin hyvän, jossa kävin pari vuotta ja olin täydellisen tyytyväinen palveluun kaikin puolin, mutta kampaaja joutui lopettamaan. Tuolla leikkaus ja väri maksoivat alle 80€, joten iso menetys oli.

        Suosituksia olin kuullut Ponnarista, että hinta-laatusuhde on ok ja olen mm. tuolla käynyt nyt pari kertaa ja olen tyytyväinen. Viimeksi maksoin 74€ ja aion käydä jatkossakin.


    • SoilikkiR

      Ammattitaitoinen kampaaja ei arvostele asiakkaalle, kuinka kamalissa kampauksissa aiemmat asiakkaat ovat tulleet kampaamoon. Tätä ihanuutta sain kuunnella koko kampaamokäyntini ajan ja vielä stereona kun kaksi "ammattilaista" kehuivat kilvan tekemiään muutoksia.

    • kiitollinen asiakas

      Todella seksikäs miesleikkaaja, joka vähentää hinnasta, jos lähtee treffeille. Paras paikka koko kaupungissa.Mulla ei oo koskaa ollu niin hyvä tukka ku ny, tällä tukalla vois mennä vaikka johonki baariin vaikka keskustassa ja se kertoo jo jotai.

    • Varokaa tätä!

      Ei kannata mennä hiustenmaailmaan. Tytöt leikkaavat ihan hyvin, mutta paikan omistaja saattaa "omia" jonkin asiakkaan, vaikka olisi nimenomaan halunnut tutun ja turvallisen parturin. Pahinta on, että kyseinen heppu teki kaiken päin persettä. Mieheni tukka oli huolimattomasti leikattu ja pyydetyt "luonnolliset raidat" ja "klassinen malli" tarkoittivat kirkuvanvalkoista harjaa päälaella sivujen ollessa melkein kaljuiksi ajetut.

      Laskua tuli n. 70 euroa, ja soitin seuraavana päivänä erittäin tuohtuneena perään. Mies oli ylimielinen ja väitti, että tulos oli hyvä ja juuri sellainen kuin sovittiin. Tulos oli niin "hyvä", että minun piti kyniä mieheltäni hiukset melkein siiliksi. Työpaikallakin oli naureskeltu. Vaikka tytöt ovat aina tehneet ihan hyvää työtä, EN suosittele paikkaa kenellekään, koska rahat menevät erittäin ammattitaidottoman ja tyylitajuttoman ihmisen taskuun, joka ei voi myöntää mokanneensa. Ei puhettakaan, että rahoja olisi saanut takaisin, vaikka tulevalla kerralla olisi "parempi hinta". Ei kiitos enää ikinä.

      Hyvää joulua vain sinullekin, hiustenmaailman omistaja. Toivottavasti sinulla ei ole kahden viikon etelänloma varattuna vaimosi kanssa, jonka tukan joku tusinatunari tuhoaa viikkoa ennen matkaa.

      • ei kiinnosta

        Juu... ja siitä puhelin numeron metsästyksestä en niin välittäisi..


      • en vaihda

        Paras parturi Oulussa, käydään aina siellä.


      • eki17

        Kamera kehiin ja kuvat jakoon seuraavalla kerralla. Kannattaa olla myös kuluttajaneuvojaan yhteydessä.


    • tiedän!

      Hiustenmaailman parturimies väittää saaneensa koulutuksensa jo kotimaassaan...ihan täyttä valetta...mies tuli tänne pohjolaan ja kouluttautui vasta täällä kampaajaksi muistaakseni Raahessa.
      Retostelee mahtavalla ammattitaidollaan joka ei ole mistään kotoisin.

    • Entinen Asiakas

      Hiushuone SP Oulun Länsi-Tuirassa aivan sika hintainen, alle 10 minuutin leikkaus, otsahiukset ja aivan vähän latvoista 25 euroa, haloo!!!! Hinnastossakin lukee, että hiusten tasausleikkaus 22 euroa, hinnasto on kuulemma viitteellinen, mutta alle 10 minuutin leikkauksesta kiskurihinta. Onko missään muualla näin kallista?

      • Minna

        Mielestäni tuo on ihan kohtuullinen hinta, itse käyn tasauttaan ja koska en itse osaa ko. työtä tehdä maksan kyllä mielelläni sen 30 euroa tasauksesta johon ei kuulu otsahiusten leikkausta.


    • merja85vm

      En tiedä tapaustasi, mutta oma kampaajani on sanonut tasauksen koskevan vain tasapitkien hiusten latvojen kuivien leikkausta. Ainakin itselläni maksaa latvojen siistiminen ja otsis 30 euroa, ainakin viime vuonna ennen alvin nousua :)

    • Rooonnjjaaa

      Paras on ehdottomasti parturi-kampaamo Clip It todella siisti sisustukseltaan laadukkaat kampaajat hyvä hinnasto. Joka kerta kun olen käynyt niin olen ollut tyytyväinen hiuksiini! Pateniemessä siis.

      • yx2341

        Kalliit hinnat näyttävät olevan. Eikä sijaitse edes Oulun keskustassa, vaikka hinnat sitä tasoa.


    • ri!na

      ^ Clip-It kampaaja pilasi hiukseni aivan totaalisesti! Pyysin pientä siistimistä ja sain kaikkea muuta. Kauhea rikottu malli eikä minulle edes näytetty hiuksiani takaa. Järkyttävät määrät tuotteitta päähän ja kassan kautta :(

    • ....

      kirkkokadun salon sara on hyvä.

    • Pettynyt2

      Tuirassa ole kapmaamo Tuula-Tapio mainostaa (halvalla) City Dealissa. Kävin, aivan kauhea. Jouduin käymään leikkauttamassa uudestaan hiukset sen jälkeen oikealla kampaajalla. Harmi vaan että entinen malli oli jo pilattu ja kasvatustyö alkaa alusta... :-(

      • yoo!Olen sma mielta!!! Itkein kauhesti sen jalkeen!!! Tämö on tosi huono työ ja minun tukka oli pilattu!!!!Uskomatonta mitä huono työ!!!!


      • tallu1

        Samanlainen karsea kokemus Citydeal-kupongin lunastaneena.....teki mieli lähteä kesken kaiken ulos....mikä lie siivooja ollut ollut se toinen hiustenkuivaaja kun koko ajan kyseli neuvoa toiselta....


    • happy hair

      kuulkaapa nyt,tytöt ja pojat siis hyvät naiset ja herrat:menkääpä käymään seuraavalla kerralla KIVIHARJUN PARTURIKAMPAAMOSSA välivainiolla.varmasti on sellaiset hiukset kun haluaa.eikä tarvi poistua itku silmässä sen takia kun oli huono palvelu tai jotenki erikoisen kallis.olen siis mies asiakas.

    • Ongelmahiuksinen

      Kiitos Tuiraan Hiushuone SP:n ammattitaitoisille partureille. Teillä on hinta- laatusuhde kohdallaan, suosittelen.

      • Mikko ja perhe

        Tuira, Hiushuone SP on tosi kiva paikka, iloinen ilmapiiri ja ammattitaitoista porukkaa :)


      • kanta-asiakas
        Mikko ja perhe kirjoitti:

        Tuira, Hiushuone SP on tosi kiva paikka, iloinen ilmapiiri ja ammattitaitoista porukkaa :)

        Täysin samaa mieltä. Hiushuone SP:stä ei voi ku tykätä. Siisti paikka ja ammattitaitoiset "leikkaajat".


    • tukkasilmillä

      Saako mies max 15 eurolla hiusten leikkuuta parturissa Oulussa?
      Jos saa, niin missä?

      • partturi

        jos koko pään ajaa koneella


    • kampaajaa etsimässä

      City Dealit testattu. Salon Star Kempeleessä tosi hyvä. Futurella Oulussa osasi värjätä, mutta hiusten kerrostus epäonnitui täydellisesti. Saksen kuvia sai piilotella. Huomenna Tuula Tapiolle. Ehkä annan leikata latvoista vähän :)

      • diilitön

        Salon Star lopetti....ei vissiin diilitkään auttaneet. Mites Tuula Tapiolla kävi???
        Näin parikin, joitten hiukset oli totaalisen pilalla leikkauksen jälkeen........


    • goldenhawk

      salon star lopetti kai koska omistaja jää äitiyslomalle?

    • tristan8

      Kävin Tuula Tapio kampaamossa.Aivan järkyttävää.Puhuttiin latvojen pois otosta ja kerrostuksesta.Kampaaja leikkasi päälly hiukset alle 10 senttisiksi,kun muut hiukset ovat yli olkapään.Citydealissä puhuttiin kampauksesta ja leikkauksesta.Koko käynti kesti alle 15 min.Kampaus latistui/suoristui heti ja hiukset pilalle leikattu!! Älkää ihmiset käykö siellä.Jotain aivan järkyttävää!!

    • vale kampaaja

      Tuula Tapio ihan kamala. Miksi City Deal mainostaa vankkaa ammattitaitoa? Olihan sillä edellisellä omistajalla vankka ammattitaito ja hänen nimellään kampaamo ratsastaa aikansa. Nyt uusi ei-suomalainen omistaja tuskin on kouluaan ainakaan täällä käynyt. Mun hiuksia laittoi kampaajan kaveri, joka tullut sattumalta paikalle. Arvatkaa oliko koomista, kun opetti samalla suoristusraudan käyttöä. Tukka pilalla, mutta onneksi ei palanut.

      • lisäys

        Kampaajan ei kannattaisi hinnoitella palveluita niin alas, jos ei viitsi koko hommaa tehdä eli esim. kampaus jää kokonaan tekemättä.


      • Jennimars
        lisäys kirjoitti:

        Kampaajan ei kannattaisi hinnoitella palveluita niin alas, jos ei viitsi koko hommaa tehdä eli esim. kampaus jää kokonaan tekemättä.

        "Kampaajan ei kannattaisi hinnoitella palveluita niin alas, jos ei viitsi koko hommaa tehdä eli esim. kampaus jää kokonaan tekemättä." Ei leikkauksen hintaan sisälly kampaus, jos on varattu leikkaus niin se on vain leikkaus.Kampauksen voi varata myös, mutta ole valmis myös maksamaan tilaamastasi työstä.
        Ihmettelen miten ihmiset eivät ymmärrä sitä että kampaamo on yritys jonka tarkoitus on tuottaa voittoa, vai tekisitkö itse työtä ilmaiseksi?Kampaamoissa on vapaana vuokratuolipaikkoja, jokainen voi niihin hakea töihin.


    • Viivi

      Tuula Tapio pilasi hiukseni.Tai siis ei Tuula Tapio vaan hänen nimellään toimiva kampaaja.Itkin kun pääsin ulos kampaamosta,niin hirveä oli tukkani.Onneksi sain seuraavana päivänä ajan hiussalonki Helmestä.Kampaaja siellä pelasti sen mitä pelastettavissa oli.Hyvä,ammattitaitoinen ja mukava kampaaja siellä.Voin suositella.Toisin ei ole Tuulan laita.Häntä suosittelen varomaan visusti!

    • zikzak

      Uniguu tosi hyvä kampaamo. Nuorekas ja rokahtava. Itse käyn uudella kampaajalla Johannalla ja voin suostella.

    • PItkät hiukset

      Minulle paras on JöröJukka, jossa ole leikkauttanut hiukseni reilusti yli 10 vuoden ajan. Oma kampaaja on toki vaihtunut ainakin kahdesti, kun nämä nuoret naiset perustavat perheitä, jäävät perhevapaille yms. Jörö-Jukkaan on helppo tulla, omalle autolle löytyy yleensä 100-200m päästä parkkipaikka. Ajanvaraus toimii sekä puhelimitse että nettiajanvarauksena tosi hyvin. Odotellessa voi siemaista kupin kahvia tai teetä. Kampaamon sisustus on moderni, siisti ja ilmava, se ei pyri oleman mikään glarmour/luksus paikka. HInnasto on nähätävillä netissä sekä paikan päällä palvelutiskillä. Myös miesasiakkaat huomioidaan ilmaisen hyvin., koska heitä' on siellä joka kerta kun käyn itsekin. JöröJukassa on muusta tilasta erotettu hiustenpesunurkkaus jossa on todella ihana hierovat tuolit jotka saa lähes vaaka-asentoon hiustenpesun ajaksi. Siisteydestä /puhtaudesta ei ole mitään negatiivista sanottavaa.

    • tukka pukka

      ...Pltkät hiukset taitaa ite olla töissä MöröKöllissä,vai mikä se oli...

      • sinneoitis

        Mistä parturista saa pesää?


    • Primavera?

      Mites Primavera? Onko kukaan käynyt siellä? Kotisivuilla ei ole mitään tietoa siitä, ketä siellä on kampaajina..

    • pitäs mennä

      onko normileikkaus aina yli 30 euroa täällä?

      • hyvät hiukset

        Hei,
        minulla on hyviä kokemuksia iltakampaamosta, joka on rautatieaseman lähellä. Siellä on erittäin ammattitaitoinen ja idearikas kampaaja-kosmetologi. Usein en osaa oikein sanoa mitä haluan ja Heli ehdottelee ja hyvä on tullut. Kerran en ollut tyytyväinen ja samaan hintaan korjasi mieleisekseni parin päivän kuluttua. Aukiolot painottuvat nimensä mukaisesti iltaan.


    • fiiafani

      Supermarjosta tutun Sofian (FIIAN) sinkku biisi nyt kuunneltavissa osoitteessa http://www.youtube.com/watch?v=gptc4h_-jKQ myös facebookissa fanisivut FIIA nimellä käykäähän kuuntelemassa ja tykkäämässä :)

    • eevars

      Olen käynyt Jöröjukassa ja aina tyytyväinen ollut.Kampaajana Petra, osaa hommansa.

    • lyylia60

      Kertoisko joku kokemuksistaan Myllyojalla Tmi Martti Sirpa? Millainen on työn jälki, hinta ym? Uskaltaako keski-ikäinen naisihminen sinne?

    • oulunsalolainen

      Koska asun Oulunsalossa, käytän mieluiten oulunsalolaisia palveluita. Vain käyttämällä meillä pysyy täällä "laitakaupungilla" edes jonkinlaiset palvelut. O-salolainen kampaamo Violet on mielestäni hyvä. Ei ehkä ihan halpispaikka, mutta kampaajien työhön olen ollut aina tyytyväinen.

    • Jasmin5

      Tuula-Tapio on loistava pieni liike. Ja edulliset hinnat ja tosi ihana henkilökunta. Miesten leikkaukset 22 tai 20e. Tais olla naisilta 30-35e. Siellä myös ripsien pidennykset edullisesti ja ammattiottein. Ovaat todellakin ammattilaisia mitä olen käynyt laittamassa hääkampaukset ja ripsien pidennykset. Samalla kun ripset laitettiin kuntoon ni sain käsi ja hartiahieronnan samalla. Ja myös kun asiakkaalta pestään hiukset saat päähierontaa samalla. Suosittelen paikkaa!

      Tuntuu riittävä siellä asiakkaita olevan jonoksi asti. Täynä aina paikka kun käy varaamassa aikoja. Ainahan mokia syntyy joka paikas. Pitää vaan muistaa kertoa todella todella tarkkaan mitä haluaa. Kyllähän näitä sattuu et piti vaa leikata 5 senttiä mut menikin 10! Voi ei! Hiukset kasvaa! ;)

      • rimmatirai

        Olen myöskin käynyt Tuula Tapiossa laittamassa ripset Grouponin lahjakortilla tammikuussa ja siitä lähtien käynyt kuukauden välein ripsiä huoltamassa. Aivan mahtavat ovat ja hinta todellakin kohdallaan!! Ripsihuolto siellä maksaa 50 euroa!

        Kampaamopalveluita en ole Tuula Tapiossa ottanut, kun on vakikampaamo vuosien takaa, josta en luovu :) Mutta ripsenpidennyksiä voin suositella kyseisen liikkeen tekemänä!


    • pikkumyy_21

      Suosittelen Hiusten maailmaa asemakadulla. Rodi on aivan mahtava leikkaamaan lyhyitä malleja! itse värjään tukkani, mutta parturia en vaihda:)

    • Kampaajaa etsivä

      Mihin se Elisa on mennyt Hiushuone Riitasta?? Tietääkö kukaan?

    • CitySalonki

      Minun hiukseni ovat vaativat leikata, mutta CitySalongin Suvi sain ne valtavan hyvin ojennukseen.. Suosittelen paikkaa ehdottomasti! Asiakaspalvelu hyvää ja paikka ihan siisti.. opiskelijaystävälliset hinnat! Käyn varmasti ensi kerrallakin.

    • happy7

      merle kaijonharjussa on hyvä! hinta ja laatusuhde kohdallaan...ei ehkä halvin kampaamo, mut työnjälkeen saa olla tyytyväinen täysin rinnoin. ihania uusia ehdotuksia tulee kampaajalta, mutta kuitenkin niin että ei itseä ala ahdistamaan toisen ehdotukset.

      Clip it:ssä käyneet tutut ovat aina tulleet jokainen täysin samassa revityssä mallissa kampaajalta pois!!! liekkö kampaajan tulisi hieman kouluttaa itseään, jotta osaa leikata useamman kuin yhden mallin....

    • remppareiska1

      Ilosilmäinen hymypersoona Johanna Salon K

    • Vihreä huone

      Karttakaa Tuirassa Ekokampaamo Vihreää Huonetta! Mainostavat tekevänsä permanentin ekoaineilla, joka ei tietenkään alan ammattilaistenkaan mukaan voi ko. aineilla onnistua. Vaikka ei tule kiharan kiharaa niin omistaja veloittaa silti reilusti yli 150 euroa. Myös värjäys menee miten sattuu; vaaleista hiuksista tulee vihreät eikä virhettä korjata. Raha kyllä kuvajalle kelpaa!

      • Ei koskaan enää sinne!

        KAMALINTA IKINÄ! KAMPAAMO BELLA KUIVASJÄRVELLÄ, VÄITTI MULLA OLEVAN HILSETTÄ JA MYI SIIHEN SHAMPOON. HUIJAUSTA SIIS JA PALVELU JA TYÖN JÄLKI ALA-ARVOISTA!


    • ei salon star

      Elkää missään nimessä menkö kempeleeseen salon stariin todella asiatonta palvelua blondi parturi (eikai siellä muita olekaan) kävi monta kertaa tupakilla leikkauksen ja värjäyksen aikana. Haisi kessulle ja värjäys epäonnistui. Oma käynnykkä oli myös tosi kiinnostava ei asiakkaan palvelu.

    • salon k

      Minusta Salon K on hyvä paikka. Kampaajat ammattitaitoisia.

    • Täys fiasko!

      Etsiskelen uutta kampaamoa netissä ja eksyin sitä kautta tähän keskusteluun. Hyviä kommentteja! Ajattelin jakaa omat kokemukseni, yllättäen negatiiviset heheh. Kyseessä Kansankadulla oleva Sarletti. Olen antanut tälle paikalle 2 mahdollisuutta, molemmilla kerroilla eri kampaaja, ja voin sanoa että enää en astu tähä puljuun! Itse työ(leikkaus) sujui molemmilta hyvin. MUTTA, kerron tässä tarkemmin mikä mättäsi molemmilla kerroilla... Ja nämä ovat siis asiakkaan mielipiteet/näkökulmat.

      1.kerta
      Kampaaja markkinoi minulle heidän kamppanja tarjousta, johon kuuluisi erikoiskäsittely pesun yhteydessä, analyysi hiuslaadusta ja hän antaisi pienen shampoon, joka olisi juuri minulle oikeanlainen(kun on tehnyt sen alanyysin). Hinnaksi sanoi 10e. Asia ok. Suostuin.

      Kaikki meni hyvin, leikkaus ok ja mukava kampaaja. Kassalla järkytyin, hinta oli lähemmäs 60e!!!! Olin aivan ihmeissään ja kampaaja iloisesti selitti että niin, se pesu oli sen 10e ja kyseinen shampoo 20e. En osannut sanoa vastaan, mutta ulkona alkoi niin keljuttaa, tuli tietyllä lailla huijattu olo :( Koska itse käsitin, että shampoo kuuluu hintaan! Joten voisivat hieman tarkemmin kertoa mitä näihin "paketteihin" kuuluu, toki oma mokani osittain, mutta silti...!

      2.kerta
      Päätin antaa toisen mahollisuuden. Ajattlin et eka kerta oli tosiaan vain väärinkäsitys. Nyt oli eri kampaaja. Ja voin sanoa, että hänen käytöksensä oli niin törkeää, että en ole IKINÄ tavatannut samanlaista kampaajaa. Ensinnäkin hän oli ylimielisen näköinen jo vastaanottaessaan minut. Hän nosteli hiuksia ja arvosteli isoon ääneen mallia, koska se oli kuulemma niin huonosti leikattu aiemmin. Olin itse ollut siihen tyytyväinen. Hiustyylissäni on eräässä kohdassa epäsymmetrisyys, joka on täysin tarkoituksella tehty(minulle "vakio" juttu ja joka kampaamossa tehdään se sama, käyn siis milloin missäkin). Hän oli avain kauhuissaan, että millainen kampaaja on minulle semmoisen leikannut... Olin aivan hämmentynyt, sehä on tarkoituksella tehty! Hän sanoi, että semmoista leikkausta hän ei ole ikinä nähnyt kellään eikä itse tehnyt. Olin kummissaan, koska muut kampaajat ovat sitä itse ehdottaneet EIKÄ KUKAAN ole koskaan sitä arvostellut negetiivisesti.

      Noh ei se tähän älyttömän negatiiviseen asenteeseen ja ylimieliseen käytökseen jäänyt. Olin käynyt kotona suihkussa ja mennyt TARKOITUKSELLA ns. likaisilla hiuksilla sinne, jotta saan kunnon pesun ja hieronnan. No mitä vielä. Hän oli sitä mieltä että hiuksiani ei tarvitse pestä(yli 24h viime pesusta), suihkutetaan vaan vettä päälle!!!!!! Ja kun kaiken lisäksi heidän hinnaston mukaan siihen leikkaushintaan KUULUU PESU JA KUIVAUS!!! Olin juuri tarkistanut sen heidän sivuiltaan netissä.

      Siinä vaiheessa pinna alkoi olla jo sen verran kireellä, että päätin etten enää ikinä anna tälle paikalle mitään mahdollisuutta ja aion kyllä jakaa näitä molempia kokemuksiani mahdollisimman paljon eteenpäin!!! Ikinä, missään kampaamossa en ole joutunut "huijatuksi" enkä saanut osakseni tuommoista käytöstä.

      Olen käynyt monissa Oulun kampaamoissa ja yleensä olen tyytyväinen. En pienistä hetkahda. Annan suhteellisen vapaat kädet ja luotan heihin. Yksi parhaimmista on Jazztukka, siellä olen käynyt jo usemman kerran eikä ole tarvinnut pettyä, palvelu pelaa(kahvia:) ja ammattitaito näkyy heistä! Mutta tämä Sarletti oli täydellinen fiasko, ja vielä kahden työntekijän osalta!!! Joten EN SUOSITTELE KELLEKKÄÄ!!!!

    • katelyn

      Mulla olis seuraavana hakusessa hyvä raitojen laittaja (hupulla) ja latvojen leikkaus... siis minne?

    • utelias2

      Millainen parturi-kampaamo Sitruuna on Oulussa?

    • harmistunut

      Parturi-kampaamo Bella Bella Kuivasjärvellä oli pettymys. Epäsiisti, yksi tuoli kaikkien pöytien keskellä, jotka notkuivat hiushoitotuotteita. Leikkautin lyhyet hiukset(kuivuneet latvat pois). Pesu ja leikkaus 40€. Siis pelkkä pesu ilman hoitoainetta, saati hierontaa. Ei koskaan enää sinne.

    • tuulitukkanen

      Torni parturi on yksi parhaimmista. Kävin ja sain juuri semmoiset hiukset kuin halusin. Ponnarissa kävin ennen mutta siellä henkilökunta vaihtuu tuon tuosta ja (ilmeisesti?)omistaja on kauhean isoääninen ja utelee liikaa. Huomaa kyllä ettei henkilökunta viihdy!

      • Anonyymi

        Tornissa varmaan hyvät kampaajat, mutta omistaja taitaa olla aika kärttyinen. Oikein soitti kiukusta tärisevällä äänellä kotiin ja kysyi olenko tulossa varaamalleni ajalle koska olen kuulemma aiemmin perunut aikojani. Arvatkaapa meninkö? Puhelinkäytökseen voisi myös kiinnittää huomiota kun soittelee toisten kotiin.


    • JossuC

      Mulla on täysin Ville Vallaton oma punanen tukka. Todellakin etsin kampaajaa joka ymmärtää hiustani. Mun tukka on lapaluille yltävä. Värjäsin sen kolme vuotta sitten, muuten on oma. Elikkä latvoissa löytyy värjäystä n. 10cm. Mulla on näköjään luonnonkiharaa pitkin kasvoja. Haluaisin löytää oikean kampaajan joka ymmärtää punatukkaista hiusta.

      • JossuC

        Tarkennan että värjäsin/sävytin punaisella, hyvin lähellä omaa väriäni, joten ei ole iso ero väreissä.


      • JossuC

        Kaiketi mulla on ongelma että tää tukka on ihan mahoton. Haluaisin siihen kunnon mallin ja ehkäpä myös värin.


    • JossuC

      Tuulitukkanen, määpä kokeilen sitä TorniParturia

    • pikkuyrittäjä

      www.iltakampaamo.com Täällä persoonallinen, alastaan innostunut ammattilainen, joka huolella tekee hiuksesi ja opastaa ja neuvoo laitto-ohjeet kotiin. Kurkkaa työkuvia, hinnasto nettisivuilta ja tule tutustumaan :)

    • Carolinn

      Ls-Stylessä sai ihan kivan tukan ja ystävällisen palvelun, mutta lasku oli järkytys, eikä hintaa edes mainittu missään. Pesu ja leikkaus 59 e! Huhuh..

    • stressaavakampaamo

      Jos haluatte rentoutua ja nauttia kampaamoajasta, älkää missään nimessä menkö Parturi-Kampaamo Ponnariin Ouluun.

      Varasin ajan hiusten värjäykseen ja leikkaukseen. Toimitus kesti 4 tuntia eikä kampaajalla ollut edes aikaa leikata hiuksiani! Kampaajat juorusivat isoon ääneen (todella epäammattimaista), en saanut ihanaa päähierontaa (mitä nykyään saa kaikista kampaamoista) ja kaiken lisäksi sain tumman tyvikasvun päähän, vaikka oli tarkoitus laittaa kaunis vaalea sävy hiuksiini.

      Olin kiltti ja maksoin toimituksesta, mutta en voi suositella kenellekään tätä paikkaa.

    • Anonyymi

      Itse oon käynyt Sarassa keskustassa, ystävällistä ja lopputulos miellyttää aina. Ovat siis asiakaspalvelijoita viimisen päälle. Ei ole halvin mutta parempi maksaa vähän enempi laadusta. Varasin vaihteeksi Ponnariin ajan. Varmistin useasti että aika on niin kuin on sovittu. Menin paikalle ja ei kuulunut mun aikaa. Kysyin erikseen asiaa ja odottelin, kunnes eräs kmpaaja katsoi koneelta ettei siwllä ole munulle varattu mitään. Pahoittelut esitti mutta ei edes tarjonnut uutta aikaa! Parasta siinä oli että kyseinen kampaaja oli tyttärelleni väittänyt että uutta aikaa on ehdotettu mutta se ei olisi minulle sopinut. Olin aika ihmeissäni. Kuitenkin ehkä pikkusen asiakaspalvelu tökkii. Tyttäreni kirjoitti sinne palautteen asiasta, hänelle soittivat ja aikoivat selvittää asian. Saa nähä millonkahan tapahtuu...

      • Anonyymi

        Ponnarista todella huonoja kokemuksia täälläkin! Kampaajat vaihtuu jatkuvasti, eikä henkilökunta tunnu tulevan keskenään toimeen.


    • Anonyymi

      Ymmärtääkö ihmiset ollenkaan kuinka vaativa ala kampaajana olo on ja varsinki,kuinka vaikeeaa korona aikana on pitää talousta yllä? Joo ymmärrän tuon että hinnat saattaa olla kallista, mutta että ihmiset vaatisi että leikkuut olisi 5-30€ ja värjäykset alle 40-80€e... Ei siitä jää mitään käteen verojen,alvien,kirjanpidon, nettisivujen, liikkeen vuokran ja oman elämisen jälkeen... Hävetkää. Mitä te olisitte mieltä että teette 3-4h töitä ja se asiakas vaatisi siitä 30e? Ja kyllä huonoja kokemuksia löytyy kaikilta ja ymmärrän jos on hinnat kovat, mutta älkää marmattako niistä kampaajallenne, jolla ei todennäköisesti ole ollut mitään sanan valtaa hintojen määrittelyyn, hinnat määräytyy kampaamon sijainnin, liikkeen tilan vuokrauksen, värien ja muiden aine kustannusten mukaan ja siihen että jäisi jotain käteen että voi maksaa ruuat ja sen että on katto pään päällä.... Ei kampaajat huvikseen sitä 100-150€ pidä kun noistakin summista jää todennäköisesti vain 20-30€ käteen

    • Anonyymi

      Limingantullin Prismassa on erinomainen osaaminen ja palvelu Tälläämössä 2krs. S-pankin asiakkaana saat vielä reilun alennuksen. Menet taatusti toisenkin kerran.
      .

    • Anonyymi

      Kastellissa, Hius Kastanja. Huolellista työtä ja hinta kohillaa.

    • Anonyymi

      Missä on se 40vee herkku parturikampaaja joka käy petrellissa ja 45special, nimeä kehiin.

      • Anonyymi

        Jos on iso vaalee niin Katja tai Kati, kannattaa vaan pysyä kaukana taitaa olla jengiläisten heila. Jotakin ukkoa kiristetty kun on viesteillyt tuon kanssa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos on iso vaalee niin Katja tai Kati, kannattaa vaan pysyä kaukana taitaa olla jengiläisten heila. Jotakin ukkoa kiristetty kun on viesteillyt tuon kanssa.

        Onko Kauneus Doublessa töissä???


    • Anonyymi

      Joihinkin kampaamoihin/partureihin syötetään laittomuuksilla tehtyä rahaa, mikäänhän ei valvo sitä että kuinka monta tukkaa on leikattu/kassaan syötetty raha.

    • Anonyymi

      Ei ainakaan Hiuskissin Kaisaa en ainakaan suosittele. Leikkasi tosi järkyttävän huonosti. Asiakaspalvelu ala arvoista käytös törkeää.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2485
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2173
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      83
      1829
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1621
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1586
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1565
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1518
    8. 59
      1384
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      89
      1319
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1254
    Aihe