Aivan älytöntä. Sen tajuan että työmarkkinoille en kelpaa, mutta minulla ei saisi olla haave että löydän jonkun jonka kanssa elään ja saisin kokea rakkautta. Liian kauan yritin olla normaali ja samanlainen kuin muut kunnes eränä päivänä en jaksanut enää teeskennellä että oon normaali ja tajusin että vain itselleni pahaa oloa tein kun yritin olla normaali.
Yritin kaikinkeinon muuttaa itseni ja olla normaali ja luulin että tahdonvoimalla se onnistuisi ja erilaisuuteni saisin pois itsestäni ja yritin kaikkeni, kunnes voimani loppui ja enkä enää jaksanu sitä etten ollut omaitseni.
Itse en sitä heti tajunnut kuinka väsynyt olin vaan onneksi oli ihmisiä, jotka näki miten paha olo minulla ja sanoivat että iloinen ihminen oli muuttunut surulliseksi. Siitä alkoi pitkä tie, jotta hyväksyisin itseni sellaisenaan kuin olen ja näkisin että myös minä olen arvokas ihminen.
Mutta edelleenkin, jos olisin lainkaan mahdollista, että voisin olla normaali jonkin ihmeen avulla -kyllä minä siihen tarttuisin.
Vaikka lääketiede on menny eteenpäin niin kaikkea sekään ei pysty muuttamaan. Eri asia ovat he jotka jo heti pienestä alkaen saavat oikealaista apua jne jolloin heistä voi kasvaa normaaleja ja tavallisia ja pääsevät työmarkkinoille.
Vaikka lääketiede on menny eteenpäin ei se voi jo tuhoutuneita asioita korjata täysin.
Siltikin olen arvokas ihminen, vaikka yhteiskunnan mielestä en olekaan yhtä arvokas kuin normaalit. Yhtälailla minullakin on tunteita ja olen olemassa, vaikkakin joidenkin mielestä jotka olleet elämäni aikana tekemissä ovat olleet sitä mieltä, että minä tuhlaan vain yhteiskunnan rahaa ja että minulla ei ole oikeus olla olemassa.
Yritin kaikinkeinon muuttaa itseni ja olla normaali ja luulin että tahdonvoimalla se onnistuisi ja erilaisuuteni saisin pois itsestäni ja yritin kaikkeni, kunnes voimani loppui ja enkä enää jaksanu sitä etten ollut omaitseni.
Itse en sitä heti tajunnut kuinka väsynyt olin vaan onneksi oli ihmisiä, jotka näki miten paha olo minulla ja sanoivat että iloinen ihminen oli muuttunut surulliseksi. Siitä alkoi pitkä tie, jotta hyväksyisin itseni sellaisenaan kuin olen ja näkisin että myös minä olen arvokas ihminen.
Mutta edelleenkin, jos olisin lainkaan mahdollista, että voisin olla normaali jonkin ihmeen avulla -kyllä minä siihen tarttuisin.
Vaikka lääketiede on menny eteenpäin niin kaikkea sekään ei pysty muuttamaan. Eri asia ovat he jotka jo heti pienestä alkaen saavat oikealaista apua jne jolloin heistä voi kasvaa normaaleja ja tavallisia ja pääsevät työmarkkinoille.
Vaikka lääketiede on menny eteenpäin ei se voi jo tuhoutuneita asioita korjata täysin.
Siltikin olen arvokas ihminen, vaikka yhteiskunnan mielestä en olekaan yhtä arvokas kuin normaalit. Yhtälailla minullakin on tunteita ja olen olemassa, vaikkakin joidenkin mielestä jotka olleet elämäni aikana tekemissä ovat olleet sitä mieltä, että minä tuhlaan vain yhteiskunnan rahaa ja että minulla ei ole oikeus olla olemassa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Luulin että myös minä saisin käydä täällä mutta ihmiset eivät halua minua tännekään.. Sama juttu työmarkkinoilla en kelpaa palkkatöihin. Miksei saa kertoa jos ei ole normaali? Itse ajattelen näin että jos joku rakastuu minuun -tietämättä että oon erilainen niin se on valehtelemista.
Valehtelua on se että teeskentelee että voi päästä palkkatöihin ja tienata tulevalle perheelle rahaa.
ota paikkasi sitä kun ei kukaan ole vieläkään vieny olen oottanu