Luopuminen - Onko se helppoa!

Ei tarvinnut epäröidä hetkeäkään löytääkseni vastausken. Liikuntakyky, se jos menee, on paljon pohtimista mitä tilalle. Sen ympärillä on kaikki kivoin ja viihdyttävin toiminta. En kuitenkaan ole epätoivoinen, jos näin käy, etupäässä itse, mutta myös läheisteni ja ystävieni uskon osallistuvan ideatalkoisiin.

Olen myös samaa tehnyt ilman kiirettä, varsinkin kirjoja poistellut, koska ovat raskaita kannettavia jos niitä on paljon joista on eroon päästävä.

en pysty luopumaan musamateriastani (yhteensä 1800 musaostosta) koska oon perso musiikille eikä ole käynyt mielessäkään luopua jonkun semmosen seikan takia kuin esim tarpeeton kulutus tai joku muu vastaava.

" Kuiva rappeuma etenee yleensä hitaasti, ja vain osa tapauksista muuttuu nopeasti eteneväksi kosteaksi muodoksi, johon pistoshoidot tehoavat. " - Toivotaan, että rappeumasi kostuu ja saat siihen lääkettä pistoksina.

Luopuminen on kyllä maailman vaikein asia. Ainakin silloin, jos / kun luopua pitäisi / pitää rakkaista ja tärkeistä ihmisistä.

Luopuminen ja luovuttaminen ovat kyllä kaksi eri asiaa!

En kiinnu tavaroihin, hyvä tavaton sentään, nehän ovat VAIN tavaroita!

Kodista luopuminen eli kun muutimme omakotitalostamme keskustan neliöön, kirpaisi kyllä kovasti. Oltiinhan asuttu vuosikymmeniä ihanassa omakotitalossa, johon kaikki lapset olivat syntyneet ja se oli heille ainoa koti.

Mutta aika aikaansa kutakin. Nyt ollaan jo kolmisen vuotta asuttu kaupungin ytimessa ja en vaihtaisi tätä mihinkään. Onneksi uskalsimme luopua emmekä asuttaneet, joskin ihanaa, mutta aivan liian isoa ja kallista ylläpidettävää, taloamme vain sen takia, että se on ollut lapsillemme ihana koti. VOimme sitä yhdessä muistella, se riittää nykyään.

Tiedä helppoudesta.

Mutta monet jutut on niinkuin vaan jääneet pois kuvioista itsekseen. Elo kuitenkin hiljakseen mennyt eteenpäin, ehkä uutta tullut tilalle, vanha jäänyt jotenkin tarpeettomaksi.

Materiaa nyt tulee ja menee. Aikoinaan vähän kaikesta oli pula, nykyisin kaikkea aivan liikaa. Loppupeleissä elääkseen ja voidakseen hyvin ei kovin paljoa tarvitse.

Ihmisiä tippunut hiljakseen melkoisen paljonkin matkasta. Osa kuolut, osasta etääntynyt, osa häipynyt vaan jonnekin. Mutta kovin montaa ihmistä ei edes kaipaa, jokunen kuitenkin hyvä olla. Mutta ainakin mä ite viihdyn kyllä oikein hyvin ilman ihmisiäkin.

Jotain juttuja, vaikkapa nyt perhokalastus, ne vaan on ikäänkuin unohtunut. Toki nykyisillä tolpilla ei koskeen uskaltais edes mennä kahlailemaan. Samoin vaikkapa ruikahalu on muuttunut. Mistään ei varsinaisesti tarvinnut luopua, mutta aikojen kuluessa se on muuttunut paljon.

Toi terveys kuitenkin voi vaikuttaa hyvin moneen. En nyt tiedä, kuinka luopumista mikin on, se vaan tosiadia, jos fysiikka bragaa, jotkut jutut jää väkiselläkin pois.

Mulla käsitys, aika vähän mistä yleensäkään pitää luopua. Kuopuminen kuulostaa pakotetulta jurulta. Vaikka niin oiskin asiat tapahtuu ikäänkuin itsestään. Luonnonmenetelmällä.

Vanhenemisesta sanotaan vaikka mitä. Tosiasia on, vanheneminen on perseestä. Iän myötä asioita häviää elämästä, ihan luonnollista se. Se kyllä keljuttaa, kuitenkaan samalla lailla ei uutta tule tilalle. Ehkä jää liikas aikaa. Töoki iän myöten tulee siis niitä vaivoja. Voi olla, joskus on sitten niin paljon kipuja, että niistä kyllä luopuis ilomielin.

Lopuks siis jankutan taas eutanasian sallimisesta. Se voi monella olla haave, minkä toivoisi toteutuvan, mutta sitä ei sallita. Ihminen voi hyvin luopua meljein mistä rahansa, mutta kärsimyksestä hänen ei sallita luopua.

Se pohdintaani luopumisesta. Valitukset ja narinat voi lähettää kristillisten puoluetoimistoon, nimellä räsänen.

=DW=

Työelämästä luopuminen on ollut hidasta. Pian 10 vuotta olen ollut eläkkeellä, mutta vieläkin katson päivittäin Fingridin tilannetta.
Työkavereilleni, ent, kirjoittelen joskus, kun tulee juttu jonka juuria he eivät tiedä.

Ikääntyessään ihminen joutuu vähä vähältä luopumaan kaikesta.
Lopulta omasta elämästäänkin.