Rajavalvonta ei olekaan luotettavaa kun ihminen voi ylittää rajan ilman että kukaan huomaa.
Iltasanomissa juttu Lieksasta.
Iltasanomissa juttu Lieksasta.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Hätäkeskukseen soittanut henkilö on mahdollisesti ylittänyt laittomasti Venäjän rajan. Henkilö soitti itse hätäkeskukseen aamukuudelta ja kertoi olevansa eksynyt.
IS kirjoittaa
Pöh. Suomen viranomaisista nähden nyt täältä saa mennä ja tänne saa tulla kuten haluaa, myös droonit kenenkään tietämättä. Sitten drooneistakin tiedetään kun joku siviili soittaa että nyt tipahti takapihalle, eikä niiden tyyppiä siltikään tunnisteta vaikka ollaan ravan, poliisin ja armeijan kanssa katsomassa. Ja sitten Orpo kertoo että ei niistä uhkaa ja vaaraa ole jos vähän tänne tipahtelevat ja räjähtelevät, ei niitä ole tänne suunnattu, vahingossa tulivat...
ravan = rajan
Kivivaarassa kun kuuluu virsujen rapinaa, niin siellä pitäs olla kyltti missäpäin on Lieska.
Itä-Suomen poliisin piti ilmoittaa rajavartiolle eksyneestä kulkijasta kun rajavalvonta ei näemmä itse havaitse. Eikö tosiaan ole mitään hälyyttävää kameravalvontaa keksitty.
Nämä laittomasti rajan yli tulijat ja menijät tulisi ottaa välittömästi kenttäoikeuden eteen ja kyllä itärajalla soramonttuja riittää että asia hoidetaan pois päiväjärjestyksestä.
Ruunu maksaa rajavartioille hyvän palkan niin nulahtavat työnsä ääreen.
Vuosia sitten eräs rajavalvonnasta vastaava kertoi, että rajan tuntumassa asuvat parhaiten huomaavat ylimääräiset liikkujat ja ilmoittavat eteenpäin.
Häh? Eihän siellä ketään enää asu...
Raja on hyvä työpaikka odottaa sitä eläkettä, ilmainen ylläpito takaa sen että unohtuu minkätakia olemme täällä.
Puustellissa käyvät mättämässä sapuskaa rajan autolla ja se näkyy habituksessa, että ruoka maistuu.
Elätkö itse syömättä, vai eikö ole varaa syödä?
Ei se syö, se vain juo ja moittii toisia syömisestä? Vajakki kun se on.
On varaa syödä ja tahdonlujuutta ja liikuntaa ettei pääse lihomaan epäterveellisiin mittoihin. Tahdonlujuudesta se on kiinni.
Älä plösö valehtele, mokoma kaljamaha.
ihan tiedoksi, lieksan rajakomppanialla 100 km metsäistä rajaa valvottavana, yritäppä ite vartioida ettei kukaan kävele yli, vertaa etäisyyttä joensuuhun ja ota lääkkeesi ennen kun arvostelet ammatti sotilaita, ei taitas itessäs olla rajamies ainesta
Eivät partioi jalkapatikassa. Nykyään on autot ja mönkijät ja talvella moottorikelkat cruisailla, että ennättää Puustelliin isolla porukalla syömään.
paljon pittää mönkkärillä ajella jotta 100 km näkkyy koko ajan, 🫡
Miksi ne ei voineet parilla varoituslaukauksella varmistaa, että menee kerralla tarpeeksi pitkälle naapurin puolelle onnelaan?
YKSITYINEN HENKILÖ EI OLE KYTTÄYS JA ILMOTUS, VASIKOINTI VELVOLLINEN KYTILLE YHTÄÄN MISTÄÄN ASIASTA EHTIKÖÖT ITE SIITÄ HEILLE MAKSETAAN HOMMATKOOT VALVONTA LAITTEITA. SUOMESSA EI ILMATILAA VALVOTA YHTÄÄN MILLÄÄN LAILLA NÄIMME MITEN KAAKONKULMILLA KÄVI ROONIT LENTELI, VENEELLÄ, UIMALLA, EKSYMÄLLÄ TULEVAT KUKAAN EI ESTÄ.
Samaa mieltä. 👍
Mä olen eri mieltä. Jos et ilmoita mahdollisesta r*ssän uhasta, olet maanpetturi ja joudat saunan taakse.
Pitää heittäytyä huonomuistiseksi kuin susimyrkyn levittäjät?
Kuinka moni kurvari tiesi ja sulki silmänsä?
Meneekö kurvareilla metsästyskaverit ja Rhy kerhoilu rikollisuudentorjunnan ulottumattomiin?
Hyvä kysymys virassa ja eläkkeellä oleville rajamiehille. 🤭
Erräät kurvarit seuraa hanakasti susien ja karhujen liikkeitä reviiriryhmämle ja metsästäjille. Ei siinnä jouda rajoja vahtimaan.
Ei meillä' mitään maata ole, meidän sukupolvella ole koskaan ollutkaan! En ole tälle "maalle" ja hallinnolle mitään velvollinen.
"En ole tälle "maalle" ja hallinnolle mitään velvollinen."
En minäkään laita rikkaa ristiin tämän maan ja hallinnon eteen.
Minkäs maan sitten? Mistä saat elantosi, pummi?
Eikö Lieksan kohdalla ole aitaa tehty?
On tehty, mutta aita on pelkästään lehmiä varten, ettei vanhat lehmät mene entisille laulumaille!
Rajavartijat käyttivät susimyrkyttäjät Kainuussa.
Aitaa on muutamia kilometrejä, korpea satoja kilometrejä, kyllä sieltä yli pääsee, ei riitä joka sadalle metrille ukkoa vahtimaan ympäri vuorokauden. Aidat ovat vain ylikulkupaikkojen maastossa.
Kainuun rajavartijat ovatkin eri puusta veistettyjä. Hallitsevat ammatin vaatimukset ja eivät vaikene tietoonsa tulleista rikoksista.
Käryttivät😀
Pitäisi olla sähköaita ja sen verran virtaa, johon koskettamalla hiuksiinkin kärähtäisi permanentti.
Rajalla pitäs olla tulospalkkaus, jos siviili löytää droonin niin silloin sarkatakilla laskee palkka.
onko kirjottelijat ikinä nähneet venäjän rajaa korvessa? tuskin , kalja huuruloissa heleppo huuvella
On nähty.
Kyllä nyt pelottaa, raja vuotaa siihenmalliin ettei ole mitään rajaa. Kävellen ja ropellihärvelit ajaa siitä mennen tullen.
Olen nähny vanhan rajan ja tämän uuden. Vanha raja näkyy vielä maastossa just ja juuri, vaikka aikaa on kulunu paljon.
Raja railona aukee Lieskan veljet vartioivat sitä!
Lieska veljistä ei ole vartioimaan. Kellukkaukot ei jaksa liikkua vikkelään.
Mikä Lieska? Onko sulla vajakilla lukihäiriö?
Ups, tipahtiko kellukalla henkselit.
Vähintään 2 tuntia menee rajan ylityksestä, ennenkuin vartija käy paikalla katsomassa - jos edes kehtaa. Siinä ehtii kyllä hyvin kadota maastoon.
Millaiset työajat. Onko kolmivuorotyö?
Auton ikkunasta katsovat, joo, ei näy ketään ja lähtevät pois. Päiväaikaan saattavat istua talvella pilkille tai kesällä virvelöimään, että työaika kuluu paremmin.
Eikö lieksan munkinjauhajilla ole rajalla elektronista valvontaa, hälyttimiä, kameroita? Eikö ole droneja? Jalkapatikassako siellä vielä ylittäjiä jahdataan? Saapi mennä ja tulla, huomata ei jos ei itse loikkari ilmoita, kuten nyt teki, sittenkin vasta häken kautta.
Kyllä tuli turvallinen olo.
Ei ne jaksa kävellä saati hiihtää sinnikkäästi umpimetsässä. Autolla tai mönkkärillä ajettava väylä pitää olla pullukoilla.
Jeps, ja kun on käyty Puustellissa mättämässä safkaa niin vielä irtokarkkeja kilo auton hytissä että jaksaa päivän työrupeaman.
Tosiaan. "Loikkari" itse ilmoitti häkeen eksyneensä ja josta poliisi ilmoitti rajavartiostolle. Ei voi kuin nauraa rajojemme vartijoille.