Minulla on ikävä ikuisuutta ja pysyvyyttä. Oikeaa rakkautta. Tiedän maailmamme olevan joko simulaatio tai sitten hypin aikajanalta toiselle. Tai miksei vaikkapa molemmat. Viime aikoina olen havainnut niin paljon ristiriitoja todellisuudessa, että niitä on täysin mahdoton sivuuttaa... Jotkut esineet tietyissä paikoissa ovat muuttaneet paikkaa tai muuttuneet kokonaan toisiksi. Kun olen huomauttanut niistä, minulle on sanottu, että noinhan se on ollut aina tai tuo siinä aina on ollut... Minä kuitenkin huomaan muutokset.... Niitä on aivan turha selittää muille, koska he eivät tietenkään usko. Toinen asia, mikä tapahtui kaksi kertaa maanantaina oli se, että koko todellisuus pimeni noin puolen sekunnin ajaksi. Siis täysin säkkipimeää ja äänet katosivat myös. (Ilmanvaihdon hurina taustalla) Ei liity sähkökatkoon, sillä oli päivä ja aurinko paistoi sisään pilvettömältä taivaalta. Tämä on tapahtunut myös ainakin kerran aikaisemminkin, jo yli vuosi sitten. Joko simulaatio kaatui hetkellisesti tai tein aikajanahypyn valveilla ollessani... Yleensä ne taitavat tapahtua, kun nukun. Näin uskon ainakin. Aina nämä jaksavat vain hämmästyttää, vaikka pitäisihän minun jo tietää, että mikään ei ole miltä näyttää. Olen jo pari vuotta sitten alkanut näkemään aina silloin tällöin tulevaisuuden; tunteja tai minuutteja ennen kuin se tapahtuu. Minun pitää tosin olla sitä ennen meditatiivisessa tilassa, mutta kuitenkin. Minä olen todella yksinäinen. En ole löytänyt rakkautta tästä maailmasta. Ehkä siksi, että tämä maailma on pelkkä väärennös. Eikä se tarjoa siksi mitään aitoa minulle.
Minulla on ikävä
Anonyymi-ap
17428
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Haluan jonkun foliohatun kaverikseni selvittämään tätä sotkua. Täytyy olla joitain muitakin kuin vain minä.... En voi olla ainoa..
Se on sinun ongelmasi, eikä sinun ajatuksesi kiinnosta minua millään tavalla! Pelkkä näkemisesi saa minut voimaan pahoin!
Jaxuhali ❤️
Kannattaa katella toisaalle.
Oon huomannut samaa, aikajana on vaihtunut useamman kerran...
Haluatko kertoa lisää?
Minä olen kokenut lyhyen yön ja pitkän yön, eli aika on kulkenut hitaasti ja nopeasti. Kännykkä yöllä meni talvella itsestään päälle ja siihen piti näpytellä simin pinkoodi. Olen nähnyt vuonna n. 2009 naispuolisen kassahenkilön silmien takana valkoiset liekit, ihan oikeasti. Kaikkea me ei tiedetä tästä maailmankaikkeudesta
Ja myös tunnetiloja tunnen , on muutamankin kerran tullut jossain huoneessa vastaan sellainen jäätävä pahuus, että jos pitänyt sanoa jotain, se on ollut aivan älyttömän vaikeaa.
Vastaus kaipaukseen on Jeesuksessa:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19354287/jumalan-taydellinen-kuva-jeesuksessa
Minun mielestä meidän pitäisi pyrkiä toimimaan samoin kuin Jeesus. Jeesus yritti opettaa meille, että me pystymme samaan kuin hänkin.
Tää on hyvä näkemys, oon itsekin sen hoksannut kun heräsin muutama vuosi sitten.
Ihmisellä ei ole omaa voimaa pystyä siihen mihin Jeesus pystyi. Jeesus piti kaikki mitä on kirjoitettuna Mooseksen laissa. Sen lisäksi hän ei koskaan tehnyt yhtään väärää valintaa. Ihminen tarvitsee uskoa Jeesukseen Jumalana, syntimme sovittaneena ja ylösnousseena Vapahtajana, ja rukousta, voidakseen tehdä oikeita valintoja.
Niinhän meille halutaan uskotella!
Haluan ulos täältä....
Tämä biisi on täydellinen allegoria tälle tunteelle...
https://m.youtube.com/watch?v=1-vyGfxJlWo&pp=ygUUOCBiaXRzIG1pbmQgaW4gYSBib3g=
Haluan ulos....
Minulle tuli noita aikalinjahyppelyjä vuodesta -24 lähtien. Nyt on ollut hiljaisempaa, paitsi öisin joskus vaellan eri paikoissa. Tunnen ihmisten tunteita. Minä olen se, joka pankin odotusaulassa kuuntelee ihmisten murheita. Ne ovat todellisia ja aivan liian yleisiä. Yksinäisiä, vanhoja ihmisiä, vääryyttä kokeneita ja vailla minkäänlaisia tukiverkkoja tai mitään apua mistään. Voin olla siinä hetken läsnä kuuntelevana korvana. Muuta en osaa auttaa. Tsemppaan tietysti kovasti eron hetkellä. Tämä on sitä aikaa, kun ihmiset tulevat kertomaan minulle elämänkohtaloaan. Mietin vain, että onko tällä jokin suurempi merkitys, kuin se että opin näkemään asioita monelta eri kantilta? Kaikki kansalaiset ovat samalla viivalla, kaikilta on viety perusoikeuksia. Ja minä näen tämän kansalaisten hädän ruohonjuuritasolla. Tämä aika on kaiken muuttava.
Kuulostaa tutulta.