Teille jotka

aloititte projektin, miksi ette kartoittaneet sitä kaikkea millä olisi ollut merkitystä ja mikä olisi estänyt seurustelun kokonaan. Kenellekään teistä ei tullut mieleen että voi olla monia sairauksia! Luulitte olevanne jotan jumalia, jotka saavat tehdä mitä tahansa! Ette todellakaan ole hyviä ihmisiä! Hyvät ihmiset ottavat ensin selvää kaikesta ja kertovat kaikesta sellaiselle tavalla, että henkilö jota yritätte pakottaa mukaan projektiin on varmasti ymmärtänyt kaiken! Minä en ymmärtänyt mitään siitä mitä minulle hyvin pintapuolisesti kerrottiin ennen projektin aloitusta. Voin jo silloin todella huonosti, koska en ollut ymmärtänyt mitään siitä, kenestä työkaverit kertoivat ja miksi!!Projekti on saanut minut voimaan todella huonosti koko sen ajan, kun se on ollut menossa! LOPETTAKAA MINUN KIUSAAMINEN! En halua enää koskaan yhtään uutta ystävää minkään ikäisestä ihmisestä! Miksi haluatte minun voivan yhä huonommin! Sairastun kohta vakavasti, jos minulle yhä yritetään tyrkyttää yhtäkään uutta ihmistä elämääni! Projekti on tehnyt elämästäni pelkästään helvettiä!!!! Etsikää uusi ihminen projektiinne, minä en ole halunnut olla siinä mukana enää moneen vuoteen!
3164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos olisin halunnut uuden ystävän olisin sen ihan itse osannut etsiä, mutta koska viihdyn todella hyvin yksin, en ole koskaan kokenut mitään tarvetta ruveta etsimään uutta ystävää. HÄVETKÄÄ ELÄMÄNI PILAAJAT!

Äänestä

Tiiättekö lukijat jotka heijastelette tästä guben pakinoinnista joko itseenne tai toisiin jtn nyansseja niin tarviitte tauon nettitodellisuudesta ja ehkä itestänne. Tee petersson

Äänestä
  • Tauko ei tekis pahaa sinullekaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

aloititte projektin, miksi ette kartoittaneet sitä kaikkea millä olisi ollut merkitystä ja mikä olisi estänyt seurustelun kokonaan. Kenellekään teistä ei tullut mieleen että voi olla monia sairauksia! Luulitte olevanne jotan jumalia, jotka saavat tehdä mitä tahansa! Ette todellakaan ole hyviä ihmisiä! Hyvät ihmiset ottavat ensin selvää kaikesta ja kertovat kaikesta sellaiselle tavalla, että henkilö jota yritätte pakottaa mukaan projektiin on varmasti ymmärtänyt kaiken! Minä en ymmärtänyt mitään siitä mitä minulle hyvin pintapuolisesti kerrottiin ennen projektin aloitusta. Voin jo silloin todella huonosti, koska en ollut ymmärtänyt mitään siitä, kenestä työkaverit kertoivat ja miksi!!Projekti on saanut minut voimaan todella huonosti koko sen ajan, kun se on ollut menossa! LOPETTAKAA MINUN KIUSAAMINEN! En halua enää koskaan yhtään uutta ystävää minkään ikäisestä ihmisestä! Miksi haluatte minun voivan yhä huonommin! Sairastun kohta vakavasti, jos minulle yhä yritetään tyrkyttää yhtäkään uutta ihmistä elämääni! Projekti on tehnyt elämästäni pelkästään helvettiä!!!! Etsikää uusi ihminen projektiinne, minä en ole halunnut olla siinä mukana enää moneen vuoteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu