Tunnen olevani kuin umpikujassa. Olen syönyt nyt n. 2 vuotta masennuslääkettä. Aluksia Sepramia ja sitten se vaihdettiin Cipralexiin. Syy siihen miksi syön näitä johtuu siitä että kärsin tietystä fyysisestä oireesta, joka on minulle kuin noidankehä. Ajattelen sitä lähes jatkuvasti, enkä pääse epämiellyttävistä tuntemuksista eroon. Vaiva on sellainen, johon ei erikoislääkärin mukaan kannata tehdä muuta kuin unohtaa se. Pientä vikaa erikoislääkärin mukaan löytyy, mutta sen ei pitäisi olla niin iso vika, että sitä ruvettaisiin operoimaan. Kerran sitä jo operoitiin, mutta tuntemukset menivät huonompaan suuntaan. Eli tehty leikkaus vituttaa suunnattomasti nyt.
Koko ajan negatiivisia ajatuksia, mutta silti luulen, että lääkkeet jollain tavalla auttavat. Syön cipralexia 15 mg/päivä. Kannattaisiko vaihtaa lääkettä, nostaa annosta vai mitä mun kannattaa tehdä?
En käy enää psykiatrilla. Olenko kuitenkin hoidon tarpeessa kun ajattelen kuolemaa jatkuvasti ja nautin ajatuksesta esimerkiksi sairastua syöpään ja kuolla sen kautta pois?
Koko ajan negatiivisia ajatuksia, mutta silti luulen, että lääkkeet jollain tavalla auttavat. Syön cipralexia 15 mg/päivä. Kannattaisiko vaihtaa lääkettä, nostaa annosta vai mitä mun kannattaa tehdä?
En käy enää psykiatrilla. Olenko kuitenkin hoidon tarpeessa kun ajattelen kuolemaa jatkuvasti ja nautin ajatuksesta esimerkiksi sairastua syöpään ja kuolla sen kautta pois?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Et haluaisi kertoa tuntemuksiasi taikka muutenkaan sairaudestasi ?.
Ongelma löytyy nenästäni ja tarkemmin sanottuna toisesta sieraimestani. Se on lääkärin mukaan lievästi ahdas, mutta ihmettelen miksi se tuntuu niin epämiellyttävältä, koska olen kuullut että ahtautta löytyy monilta muiltakin, eikä ihmiset sitä mitenkään silti kärsi.Tottakai ahdistukseeni kuuluu myös se, että pohdin jatkuvasti, että mikä siellä oikein vaivaa ja lääkärillekin on vaikea selittää tuntemuksiani. Luon jatkuvasti mielessäni omia teorioita siitä mitä siellä oikein voi olla ja tämä johtaa myös siihen että pohdintani ovat jatkuvassa noidankehässä. Tiedän, että ratkaisu olisi se, että lopettaisin ongelman murehtimisen, mutta se tässä juuri on, että en vain pysty.
Sierainkäytäväni tulehtui kerran jo useita vuosia sitten, se operoitiin sairaalassa muutaman kerran. Se tuli kuntoon silloin siinä mielessä, että en silloin nenääni operaation jälkeen murehtinut. Pari vuotta sen jälkeen aloin tuntea epämiellyttäviä tunteita siellä ja lopulta nenän välikäytävää suoristettiin. Tämän suoristamisen jälkeen alkoivat psyykkiset ongelmat. En osaa sanoa,että onko nenä nyt paremmassa kunnossa kuin ennen leikkausta. Tuntuu että asiat menivät vain huonompaan suuntaan, joten uuteen leikkaukseenkaan en uskalla enää mennä ja niin on myös lääkäri sanonut, että uutta leikkausta ei kannata enää tehdä
Ehdottomasti kannattaa mennä hoitoon, jos tuollaisia ajattelet. läheiselläni on syöpä ja usko, kun sanon että et todellakaan haluaisi sitä sairautta. on se sitten kumma, kun tässä maailmassa toiset saa taistella elämästään ja toiset jotka haluaisi lähteä sinnittelevät vaan täällä. jotenkin nurinkurista.AJATTELE JOTAIN MUUTA, KUN MITÄ LÄÄKETTÄ KANNATTAIS SYÖDÄ JA
ALKAA HYVÄ IHMINEN ELÄMÄÄN!!!!!!!!!!!!!!!!!