Eurooppa tuhoutuu maahanmuuttoon

https://www.youtube.com/watch?v=W-IFqrafaGc

Ykkösaamu: Jukka Savolainen, Eurooppa tuhoutuu maahanmuuttoon, 11.4.2026

Siis näin sanoo hybridiosaamiskeskuksen verkostojohtaja ja tästä asiasta Suomessa on ollut kiinnostunut ainoastaan yksi poliittinen puolue poliisin lisäksi. Kannattaa katsoa tuo haastattelu ja samalla vilkaista mikä on tilanne Ruotsissa. Viimeisen seitsemän päivän aikana siellä on ollut kuusi pommi-iskua ja kolme ampumista.

Tästä kaikesta on jo tullut niin uusi normaali, että nämäkään uutiset eivät enää ylitä uutiskynnystä Suomessa vaan niistä vaietaan.
15242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Siihen tuhoutui Rooma ja Konstantinopoli. Baltian maat oli vähällä

Äänestä
  • Niin kuin Savolainen tuossa asian ilmaisi niin entinen maailman järjestys on mennyttä ja nyt olisi viimeiset hetket herätä yltiösuvaitsevaisuuden unesta ja luonnottomasta uskomuspolitiikasta.

    Äänestä

Aika jännä homma kun tuo yksi puolue tuo totuuden esille niin sitä aletaan soimaamaan rasisimista.

Äänestä

Pitää kysyä, että "Missä raha?" Eli kuka tästä hyötyy? Tai luulee hyötyvänsä? Löytyykö hän sitten lopulta Thaimaan rannoilta? Vai Kaliforniasta? Havaijilta?

Äänestä

Se tässä ihmetyttää, että missä meidän valtamedia on tämän tilanteen kanssa? Vai onko niin, että kun vasemmistolainen valtamedia on ollut tukemassa politiikkaa joka meidät on ajanut tähän tilanteeseen niin nyt se yrittää kaikin tavoin piilotella asiaa.

Äänestä

..ei kaikesta parane kertoa , menee vielä usko näiden avaruusinsinöörien ja ympäristöpastorien ylivertaiseen ihanuuteen jossa partaa ei ajeta eikä paperia käytetä .....

Äänestä

Persut on rasistinen puolue pitäis kieltää lailla.

Äänestä

Perussuomalaiset pelastavat Suomen 🇫🇮👍🏻

Äänestä
  • Tässä muutamia esimerkkejä perskokkareiden Suomen tuhoamisesta:
    Köyhimpien asumistukien leikkaukset,

    -Työttömyysturvan lapsikorotusten poistaminen,

    -Hoitajamitoituksen leikkaukset,

    -Lääkkeiden ja joukkoliikenteen Alv:n korotus 10%-14%:tiin ja yleisen Alv:n korotus 24%-25,5%:tiin,

    -Sairauspäivärahojen leikkaus työkyvytyömiltä,

    -Ikäihmisten ympärikautisen hoivan leikkaukset,

    -Ammatillisen koulutuksen leikkaukset,

    -Työttömyysturvan suojaosien poisto,

    -Ansiosidonnaisen leikkaukset,

    -Vuorotteluvapaiden lakkautus,

    -Aikuiskoulutustuen lakkautus,

    -Lakko-oikeuden rajoittaminen

    -Irtisanomissuojan heikentäminen,

    -Palkkakuoppalaki,Ensimmäisen sairauslomapäivän palkattomuus,

    -Toimeentuloturvan leikkaukset,

    -Lääkekorvausten leikkaukset ,

    -työmatkat omalla autolla kulkevan verovähennysoikeuden pudotus 8400€-7000 euroon ja omavastuun korotus 700€-950 euroon

    - rikkaille veronalennukset

    - yksityisille terveysjäteille 600 miljoonaa euroa

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Tässä muutamia esimerkkejä perskokkareiden Suomen tuhoamisesta:
    Köyhimpien asumistukien leikkaukset,

    -Työttömyysturvan lapsikorotusten poistaminen,

    -Hoitajamitoituksen leikkaukset,

    -Lääkkeiden ja joukkoliikenteen Alv:n korotus 10%-14%:tiin ja yleisen Alv:n korotus 24%-25,5%:tiin,

    -Sairauspäivärahojen leikkaus työkyvytyömiltä,

    -Ikäihmisten ympärikautisen hoivan leikkaukset,

    -Ammatillisen koulutuksen leikkaukset,

    -Työttömyysturvan suojaosien poisto,

    -Ansiosidonnaisen leikkaukset,

    -Vuorotteluvapaiden lakkautus,

    -Aikuiskoulutustuen lakkautus,

    -Lakko-oikeuden rajoittaminen

    -Irtisanomissuojan heikentäminen,

    -Palkkakuoppalaki,Ensimmäisen sairauslomapäivän palkattomuus,

    -Toimeentuloturvan leikkaukset,

    -Lääkekorvausten leikkaukset ,

    -työmatkat omalla autolla kulkevan verovähennysoikeuden pudotus 8400€-7000 euroon ja omavastuun korotus 700€-950 euroon

    - rikkaille veronalennukset

    - yksityisille terveysjäteille 600 miljoonaa euroa

    OrpoPurra vei Suomen Eu:n kahdelle tarkkailuluokalle. Sekin eräänlainen ennätys.
    Enää vuosi ja päästään eroon tästä hallituksesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    OrpoPurra vei Suomen Eu:n kahdelle tarkkailuluokalle. Sekin eräänlainen ennätys.
    Enää vuosi ja päästään eroon tästä hallituksesta.

    Kiitos Sanna, sinua kiitämme talouden kurjasta tilasta.

    Äänestä

https://www.verkkouutiset.fi/a/suomi-ei-ole-rasistinen-maa/#92794630

Tässä maahanmuuttajanainen kertoo hyvin miten sosialistit ja punavihreät levittävät valheita Suomen rasismista. "Ennen kaikkea tarvitaan tulijalta oikeaa asennetta. Halukas maahanmuuttaja kotoutuu huonollakin maahanmuuttopolitiikalla, mutta haluton vain, mikäli vastaanottava yhteiskunta sitä vaatii."

"Virheellistä ja historiatonta kuvaa Suomesta eivät levitä vain kantasuomalaiset vaan myös maahanmuuttajat, jotka hyötyvät valheiden levittämisestä. On niitä, jotka uhriutuvat tilaisuuden tullen, jotta voisivat rasismi- ja ”islamofobia” -korteilla vaientaa aiheellisen kritiikin maahanmuuttajia kohtaan. Se ei ole rasismia vaatia maahanmuuttajaa oppimaan kieltä, löytämään töitä ja kunnioittamaan suomalaista kulttuuria, sen tapoja ja Suomen lakia. On velvollisuutemme huolehtia esimerkiksi siitä, ettei sharia-laki tule sovellettavaksi Suomeen missään muodossa."

Äänestä

Orpon hallituksen tulokset:
- Hallitus on tehnyt miljardiluokan säästö- ja veropäätöksiä velkaantumisen hillitsemiseksi.
- Tavoitteena on vahvistaa julkista taloutta noin 6 miljardilla eurolla vuoteen 2027 mennessä Esim. ALV:n nosto ja menoleikkaukset ovat lisänneet valtion tuloja
- Lisää rahoitusta mm. poliisille ja sisäiseen turvallisuuteen
- Peruskoulutukseen lisärahoitusta (kymmeniä miljoonia)
- Hallitusohjelma on poikkeuksellisen yksityiskohtainen ja sisältää paljon konkreettisia toimia. Painotus: talouskasvu, työnteon kannusteet ja veronkevennykset
- Vaikeasta taloustilanteesta huolimatta tehty veronkevennyksiä → palkasta jää vähän enemmän käteen
- Työn tekemiseen liittyviä kannustimia lisätty (esim. sosiaaliturvan muutokset)
- Paikallista sopimista helpotettu → työehdoista voi sopia joustavammin
- Lisää rahaa poliisille ja turvallisuuteen
- Rajaturvallisuuteen panostettu. Itäraja kiinni
- Peruskouluille lisärahoitusta
- Tukea oppimiseen ja perustaitoihin
- 1mrd pienennys kehitysapuun koko hallituskauden ajalla
- Omalääkäri
- Kännyköiden käyttörajoitukset kouluissa
- Kiristykset turvapaikkoihin
- Kiinteistöhankintojen täyskielto venäläisille
- Kansan oikeustajuun sopivia parantamisia.Tappo ei vanhene jatkossa ja jengirikollisuuden nöyryyttämisväkivaltaan lisätty koventamisperusteita. Katujengiin kuuluminen on koventamispreuste.
- Suvivirttä saa laulaa kouluissa ja kirkkoa saa käyttää koulun juhlien pitopaikkana
- Tämä hallitus on investoinut teihin kahdessa vuodessa 2mrd, kun edellinen hallitus investoi koko vaalikauden aikana 700milj.
- Yrityslähestymiskielto mm. varkaille
- Jne jne...

Äänestä

Vassaripökäleitä ottaa pattiin. Niin pitääkin. Nautin.

Äänestä

Jännä miten talouden asiantuntijat, IMF, EU-komissio ja valtiontalouden arviointineuvosto ovat kaikki sitä mieltä, että hallitus on tehnyt oikeanlaisia toimia. Eli oikeaan suuntaan mennään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

https://www.youtube.com/watch?v=W-IFqrafaGc

Ykkösaamu: Jukka Savolainen, Eurooppa tuhoutuu maahanmuuttoon, 11.4.2026

Siis näin sanoo hybridiosaamiskeskuksen verkostojohtaja ja tästä asiasta Suomessa on ollut kiinnostunut ainoastaan yksi poliittinen puolue poliisin lisäksi. Kannattaa katsoa tuo haastattelu ja samalla vilkaista mikä on tilanne Ruotsissa. Viimeisen seitsemän päivän aikana siellä on ollut kuusi pommi-iskua ja kolme ampumista.

Tästä kaikesta on jo tullut niin uusi normaali, että nämäkään uutiset eivät enää ylitä uutiskynnystä Suomessa vaan niistä vaietaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu