Eskelinen (sdp) kertoi olleensa 35 vuotta politiikassa ja kummeksui nykytilannetta. Kaikki kunnia pitkälle uralle. Minua jäi kummadtuttamaan mitä uskoo saaneensa aikaan noin niinkuin valtiolle pahanpäivän varalle. Jos Seppo luet, voitko kertoa tekisitkä jotakin toisin. Kiitos.
Eskelinen kertoi olleensa pitkään politiikassa
Anonyymi-ap
4171
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Joo
Olisin liittynyt perussuomalaisiin.
tv Seppo
sehän on hyvä enpä ole moisesta ukkelista kuullut
mutta llmeisesti on nuollut hyvin johtajia ja saanut pitää vakanssinsa
toistamiseen ja äijän maatessa tulot ovat juosseet
Lasse Lehtinen politiikan tuntija sdp
ja jopa siitä väitellyt sanoi
että kun hän oli kansanedustaja
kukaan ei koskaan kysynyt häneltä mitään
Olivat sitten samaankin aikaan jossakin vaiheessa Sepon kanssa. Persuista olisi varmaan löytynyt sivistyneitä keskustelukumppaneita?
Suomellakin netissä pärjää jos on asioita. Hyvä tuuletuskanava nettikin. Aiheita jokaiselle.
rämelin.