eikö se Tytti ole oulusta kotoisin? vetyä pöytään

Tytti Tuppurainen toi valtiovallan tervehdyksen tilaisuuteen.
Anonyymi-ap
2026-04-16 12:45:29

Toppilansaaressa sijaitsevassa Villa Hannalan huvilassa järjestettiin Vetytalous kiihdytyskaistalla- tilaisuus maanantaina 8. marraskuuta. Tämän tilaisuuden avauspuheen piti Villa Hannalan taiteellinen johtaja Ilmari Mäenpää. Tilaisuudessa julkistettiin uuden sukupolven vetyauto, jonka oli valmistanut Hyundai. Hyundai Motor Finland Oy:n toimitusjohtaja Esa Kurikka luovutti auton Skarta Group Oyj:n toimitusjohtajalle Tuomas Hirvoselle työsuhdeautoksi.

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen toi valtiovallan tervehdyksen tilaisuuteen. Hän kertoi myös siitä, kuinka valtio tukee vetytaloutta ja tekee yhteistyötä yksityisen sektorin kanssa.

”Tämän syksyn budjettiriihessä Marinin hallituksessa päätimme, että valtio laatii vetystrategian osana ilmasto- ja energiastrategiaa. Tämä työ on käynnissä ja saataneen valmiiksi kuluvan vuoden loppuun mennessä”, hän selosti.

https://www.munoulu.fi/talous/vetyauto-avaa-tiet%C3%A4-vetytalouteen/
19340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Eilen a-studiossa oli tytin pohjanoteeraus pukeutumisessa. Kaikki muut oli pukeutunut asiallisesti ja naisistakin Eeva Kalli erinttäin asiallisesti mutta tämä tytti, tytti oli kuin punaisten lyhtyjen metsästävä maksullinen hu. On häpeäksi eduskunnalle ja Oululle.

Äänestä
  • kts. vetyautot suomi24-asiallinen Nainen ja kaunis

    Äänestä

  • Justiinsa noin. Sitten kun tytti aukaise suunsa niin samaa karmijaa potaskaa huutaa tulemaan. On kauhia nainen. Oulussako tämmöisiä arvostetaan? Karmijaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Justiinsa noin. Sitten kun tytti aukaise suunsa niin samaa karmijaa potaskaa huutaa tulemaan. On kauhia nainen. Oulussako tämmöisiä arvostetaan? Karmijaa.

    Jaa

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Justiinsa noin. Sitten kun tytti aukaise suunsa niin samaa karmijaa potaskaa huutaa tulemaan. On kauhia nainen. Oulussako tämmöisiä arvostetaan? Karmijaa.

    Ilolintu. Oulusa tykätään tuomoisesta joka on puolialasti aina tvssä. Ilolintuja tarvitaan tuottamaan iloa jotka rääkyy ja huutaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ilolintu. Oulusa tykätään tuomoisesta joka on puolialasti aina tvssä. Ilolintuja tarvitaan tuottamaan iloa jotka rääkyy ja huutaa.

    Hyvin ilimaistu asia. Elikkä asian ytimessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Hyvin ilimaistu asia. Elikkä asian ytimessä.

    Onhan se hyvä tietää mistä pitää, persuilla tuntuu olevan vaikeuksia siinäkin suhteessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Justiinsa noin. Sitten kun tytti aukaise suunsa niin samaa karmijaa potaskaa huutaa tulemaan. On kauhia nainen. Oulussako tämmöisiä arvostetaan? Karmijaa.

    Me Olulusa ollaan hurmoksessa Tytistä...!

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Me Olulusa ollaan hurmoksessa Tytistä...!

    Nii ollaan. Hurmos syntyy siitä kun se on pois Oulusta ja Oulunläänistä Pois koko pohjoissuomesta.

    Äänestä

Voe mahoton.Tynkinen se nauttii sateenkaariväen aikaansaannoksista.Jos kaikki olisivat olleet tynkisiä niin tynkinenkin joutuisi vankilaan homoudesta.

Äänestä
  • Hän tekee alhaista politiikkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Hän tekee alhaista politiikkaa.

    Osaa kyllä tehdä, haluaakin.

    Äänestä

Siinä kuulemma teki vähän virhettä kun venytteli silmiään. Monet kiinnittää pikkuasioihin huomiota, mutta tuo ei ollut edes pieni juttu.

Äänestä
  • Jaa, joopa joo

    Äänestä

sak

Äänestä

Kotimainen poliitikko, hyväkin.

Äänestä
  • Tosi hyvä Tytti

    Äänestä

dede

Äänestä

Paksuja, täytettyjä sämpylöitä laittoi laukkuunsa tarjoiluvaunusta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tytti Tuppurainen toi valtiovallan tervehdyksen tilaisuuteen.
Anonyymi-ap
2026-04-16 12:45:29

Toppilansaaressa sijaitsevassa Villa Hannalan huvilassa järjestettiin Vetytalous kiihdytyskaistalla- tilaisuus maanantaina 8. marraskuuta. Tämän tilaisuuden avauspuheen piti Villa Hannalan taiteellinen johtaja Ilmari Mäenpää. Tilaisuudessa julkistettiin uuden sukupolven vetyauto, jonka oli valmistanut Hyundai. Hyundai Motor Finland Oy:n toimitusjohtaja Esa Kurikka luovutti auton Skarta Group Oyj:n toimitusjohtajalle Tuomas Hirvoselle työsuhdeautoksi.

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen toi valtiovallan tervehdyksen tilaisuuteen. Hän kertoi myös siitä, kuinka valtio tukee vetytaloutta ja tekee yhteistyötä yksityisen sektorin kanssa.

”Tämän syksyn budjettiriihessä Marinin hallituksessa päätimme, että valtio laatii vetystrategian osana ilmasto- ja energiastrategiaa. Tämä työ on käynnissä ja saataneen valmiiksi kuluvan vuoden loppuun mennessä”, hän selosti.

https://www.munoulu.fi/talous/vetyauto-avaa-tiet%C3%A4-vetytalouteen/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu