Perintöriidat

Sen voin sanoa, ne on lapsellisia ja kauheita.

Olin nyt tahtomatta yhdessä mukana, sain osani muutaman tuhat euroo. Olisin luopunut mutta se ei ollutkaan mahdollista.

Mutta koko homma repesi kauheaksi! Vanhatkin ystävyydet muuttui vihaksi.

Kaikki kyttäsi mitä joku sai, vaikka mitään ei ollut edes! Muutamia tonnia voi hyvää päivää.
12732
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

noin ne tuppaa menee

Äänestä

Perintöriidat ovat asianajajille ja kiinteistönvälittäjille kultakaivos😂

Äänestä

Tehkää testamentti!

Äänestä
  • No sepä se mutta useet ei tee.

    Äänestä

Niin ja vielä kun sattuu oikeisiin käsiin tallentamaan.

Äänestä

Pakko sanoa TÄLLE jees. Onneksi omalla kohdalla touhu on ohi ja voin sanoa, kukaan ei voittanut. Kaikki hävisi

Haluan painottaa, kaikki HÄVISI.

Äänestä

testamentti oli tehty. ja saaja oli mikä ei edes kuulunut sukuun. ohitti jopa rinta perilliset. että näinkin.

Äänestä

Tuomareille kultakaivos, muutaman kymppitonnin perinnöt menee kuluihin.

Äänestä

kauhee riita missä väkisin olin osallinen, en edes tiennyt mistä, olen edeleen samassa limbossa ei tästä pääse eroon 🤔

Äänestä

Meillä jopa arkusta riideltiin, ettää ei noin kallista 😩

Äänestä

Pienestäkin summasta saadaan riita, pääasia että kukaan ei saa mitään!

Äänestä
  • se on hyväå, kukaan ei saa mitään

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sen voin sanoa, ne on lapsellisia ja kauheita.

Olin nyt tahtomatta yhdessä mukana, sain osani muutaman tuhat euroo. Olisin luopunut mutta se ei ollutkaan mahdollista.

Mutta koko homma repesi kauheaksi! Vanhatkin ystävyydet muuttui vihaksi.

Kaikki kyttäsi mitä joku sai, vaikka mitään ei ollut edes! Muutamia tonnia voi hyvää päivää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu