Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Mitä haluaisit

Minkä ikäisenä,miten kiinnostuit/huomasit että oot bi/homo,trans ja mitä oot tehnyt ikä oliko helppo saada seuraa ootko bottom,top nyt ikäsi ootko yksin haluatko vaki suhteen?mä kyllä
561894
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 56

Vanhimmat

Ihan poikasena näin ihania kullin kuvia v

Äänestä
  • Pienenä poikana katselin Anttilan kuvastosta miehiä alusvaatteissa. Kummastutti, miksi kavereita kiinnosti enemmän naisten alusvaatteet... Aina oli kiinnostanut saunassa myös miesten kullit. Ehkäpä aika nuorena aloin jo kulkemaan saunassa miesten vuorolla, eikä siis kovin paljoa kotona naisia alasti näkynyt. Kotona seksistä ei paljoa puhuttu, ja tosiaankin saunassa ihan pienestä pitäen oli miehet ja naiset erikseen.

    Teininä kyllä katselin tyttöjä ihaillen ja miettien seksiäkin. Myös vanhempia naisia - oli kiihottavaa katsella pulskan keski-ikäisen opettajan pyllistelyä tiukoissa housuissa. Mahtoikohan hän itsekään tiedostaa kamelinvarvasta.

    Ensimmäistä kertaa kuitenkin jouduin epäilemään heterouttani, kun serkku kerran näytti seisovaa kaluaan ja pyysi kokeilemaan sitä. Hän veti minulta housut alas. Siinä vaiheessa minullakin kyrpä oli kivikovana.

    Ehdotukseen panna minua perseeseen, en vastustellut yhtään. No, eihän se kyrpä ilman liukastetta sisään mennyt. Edelleenkin 50 vuoden jälkeen muistan, miten mukavalta tuntui, kun lämmin kalu painautui anusta vasten.

    Edelleenkin se on ainoa kerta, kun persettä jollekin olen tarjonnut. Haluttaisi kyllä nykyisen elämänkokemuksen ja tiedon kanssa "joutua" samaan tilanteeseen. Kyllä nyt uppoaisi... Puuttuu vain sopiva mies.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Pienenä poikana katselin Anttilan kuvastosta miehiä alusvaatteissa. Kummastutti, miksi kavereita kiinnosti enemmän naisten alusvaatteet... Aina oli kiinnostanut saunassa myös miesten kullit. Ehkäpä aika nuorena aloin jo kulkemaan saunassa miesten vuorolla, eikä siis kovin paljoa kotona naisia alasti näkynyt. Kotona seksistä ei paljoa puhuttu, ja tosiaankin saunassa ihan pienestä pitäen oli miehet ja naiset erikseen.

    Teininä kyllä katselin tyttöjä ihaillen ja miettien seksiäkin. Myös vanhempia naisia - oli kiihottavaa katsella pulskan keski-ikäisen opettajan pyllistelyä tiukoissa housuissa. Mahtoikohan hän itsekään tiedostaa kamelinvarvasta.

    Ensimmäistä kertaa kuitenkin jouduin epäilemään heterouttani, kun serkku kerran näytti seisovaa kaluaan ja pyysi kokeilemaan sitä. Hän veti minulta housut alas. Siinä vaiheessa minullakin kyrpä oli kivikovana.

    Ehdotukseen panna minua perseeseen, en vastustellut yhtään. No, eihän se kyrpä ilman liukastetta sisään mennyt. Edelleenkin 50 vuoden jälkeen muistan, miten mukavalta tuntui, kun lämmin kalu painautui anusta vasten.

    Edelleenkin se on ainoa kerta, kun persettä jollekin olen tarjonnut. Haluttaisi kyllä nykyisen elämänkokemuksen ja tiedon kanssa "joutua" samaan tilanteeseen. Kyllä nyt uppoaisi... Puuttuu vain sopiva mies.

    Missä päin olisi

    Äänestä

Aika vähäksi on kokeilut jääneet, vaikka jo nuorena kiinnostus oli kovaa tulla naiduksi miesten taholta. Naiset ei vain ole koskaan kiinnostanut, koska miestenkin kanssa on aina ollut halu antautua miesten käsittelyyn, eikä itse olla aktiivinen osapuoli.

1Äänestä
  • Katos eikö meidän röhkivä kyyläri nuku edes öitään. Klo 03:13 täällä vielä röhkimässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Katos eikö meidän röhkivä kyyläri nuku edes öitään. Klo 03:13 täällä vielä röhkimässä.

    Sää mää ja bää meidän oma pikku röhkijä buaahaa

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Sää mää ja bää meidän oma pikku röhkijä buaahaa

    Hähähää mitäs olet ja kyylärikin kaiken lisäksi buaahaa.

    Äänestä

  • on ihanaa antaa nauttia ja antaa toiselle nautintoa aina valmis jos joku haluaa

    2Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Katos eikö meidän röhkivä kyyläri nuku edes öitään. Klo 03:13 täällä vielä röhkimässä.

    kyylärille tiedoks täällä vielä nussitaan toinen mies vasta pepussa 3odottaa vuoroaan

    Äänestä

Silloin kun kivan näköinen mukava nuorimies olisi halunnut jatkaa iltaansa minun kanssani hänen luonaan intiimisti,,,,,

Teukka 60

Äänestä

kun ekan kerran jälkeen tuntui että halusin peppuuni lisää oli etsittävä nykyään 65v annan kaikille jotka haluu

1Äänestä

intin aikaan oli mukava auttaa suulla kavereita yx halus nussia annoin ja siitä jäi kyrvän kaipuu peppuun onneks välillä saanut kunnolla

Äänestä

Aina ollut fetissinä todella tiukat naisten pvc wetlook housut sekä ihonmyötäiset farkut. Läpinäkyvä sifonki paita huivit bootsit nahkatakki. Näissä asuissa välillä pakko lähteä ajelulle ja pyöriä levareilla. Mies seuraa vailla. Sitä hetkellistä seksiä. Ei turhia puheita. Kullia kouraan ja suuhun. Myös pantu eräässä tampereen seudun levarilla. Kiihottavaa yleisellä paikalla myös harrastaa seksiä. Vanhemmat miehet erityisesti kiinnostaa.

Äänestä

heti ajokortin saatuani parkissa otin averilta suihin laukes nopeesti sana kulki ja yhen illan aikana kymmenkunta tuli imeskeltyä kunnes vihdoin joku halus nussia peräluukkua vasten sain eka kerran kullia siitä se himo oikeesti alkoi

Äänestä

Jotain hieman yli parikymppinen kun olin kaverilla kuskina, se aivan kunnon kännissä. Pysähdyttiin parkkiin ja se aloitti suutelemaan minua, vastustelin muta joetenkin sit alennuin vastaan sen suuteluun, sit sain sen tönättyä pois, olis kyl ollut hirveet halut jatkaa.
Myöhemmin pantiin kimpassa yhtä vanhempaa rouvaa, kun se siinä mun eessä sillä 18sentin kullilla heilui niin otin jonkun aikaa siltä suihin, että teki hyvää oltiin yli 30v.
Sit vierähtikin aikaa, olin 45 kun ekan kerran kunolla otin suihin ja samana kesänä löysin miehen kuka halusi panna minua, pari vuotta jaksettiin tavata satunnaisesti, olin tässä vaiheessa naimisissa. Bottom/vers, aika vaikeata löytää seuraa, no ei mulle kaikki kelpaa.

Äänestä

Jo nuorena alkoi kiinnostamaan tietyn tyyppiset miehet.Uimahallissa katse hakeutui usein isoihin vanhempiin ja isokullisiin miehiin ja heti tiesi millä asialla mies on, kun kullin ja isojen pallien pesuun keskityttiin erityisesti ja esiteltiin isoa kalustoa nuorelle miehelle.Aika usein seuraa myös löytyi.Ensimmäisen kerran imin autossa uimahallissa tapaamani isokullisen miehekkään miehen loppuun asti ja nautin joka hetkestä.Oli juuri niin mahtavaa, kun oli kuvitellut sen olevan.Täydessä seisokissa oleva pitkä ja paksu ison miehen kulli aluksi hieman järkytti, mutta osasin imeä kuulemma hyvin ja kulli maistui ihanalta.Puhdas iso kulli ja valutti ihanan paljon suolaista kiimalimaa.Miehen teki todella hyvää ja aika nopeasti laukesi suuhun kiihkeästi.Iso suonikas runsaasti laukeava kulli on ihana, kun sormet ei mene kunnolla ympärille ja on oikein kova.

4Äänestä
  • Itseä rupesi munat kiinnostamaan siinä noin 25 v ja lähdin myös yleiseen uimahalliin sillä ajatuksella et katsellaanpas vähän oliko kulleja tarjolla. No olihan niitä, kun sillä silmällä katsoi niin huomasi aika selvästi ketkä oli samalla asialla. Uimahallissa oli myös höyrysauna ja siellä olikin erittäin kiihottavaa katsoa, kun vieressä rupesi nykimään ja itsellä myös kovettumaan.

    Siellä uimahallissa tuli käytyä varmaan noin 5 - 6 kertaa, kun sitten tuli lähdettyä yhden miehen kanssa hänen kotiin ja sain ensimmäistä kertaa munaa. Siitä lähtien ne munat on sitten kiinnostanut ja muutamia kertoja saanut

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Itseä rupesi munat kiinnostamaan siinä noin 25 v ja lähdin myös yleiseen uimahalliin sillä ajatuksella et katsellaanpas vähän oliko kulleja tarjolla. No olihan niitä, kun sillä silmällä katsoi niin huomasi aika selvästi ketkä oli samalla asialla. Uimahallissa oli myös höyrysauna ja siellä olikin erittäin kiihottavaa katsoa, kun vieressä rupesi nykimään ja itsellä myös kovettumaan.

    Siellä uimahallissa tuli käytyä varmaan noin 5 - 6 kertaa, kun sitten tuli lähdettyä yhden miehen kanssa hänen kotiin ja sain ensimmäistä kertaa munaa. Siitä lähtien ne munat on sitten kiinnostanut ja muutamia kertoja saanut

    Uimahallissa myös ensimmäiset kokeilut.Suihkusta oli pakko joskus lähteä aika nopeasti saunaa, kun ei pystynyt pitämään kullia velttona, jos pelasi silmäpeliä tietynlaisen miehen kanssa.Tuntuu että polvia heikottaa, kun sellainen yli 190 senttinen tummahiuksinen, lihaksikas ja karvainen yli 100 kiloinen mies pesee itseään ja isoa puolikovaaa kullia.Vesi valuu karvaista rintaa ja paksuja käsivarsia pitkin jalkojen väliin.Alkaa heti tehdä mieli isoa miestä ja isoa kullia.

    Äänestä

Varmaan kolmekymppisenä ruvennut homoporno kiinnostamaan ja siitä herännyt halu liveen. Meni silti varmaan vuosi ennen kuin edes runkkasin toisen miehen kanssa. Välillä ollut kaikkea ja nyt tauon jälkeen on kovat halut liveen miehen kanssa

1Äänestä

Muutama vuosi sitten pikku hiljaa kiinnostus herännyt. Nyt ikää 61. Kokemusta ei ole, vielä. Kiinnostusta sitäkin enempi. Kokeilla antaa sekä panna ja muutakin.

1Äänestä

Yli 10 vuotta olen haluat kokeilla miltä tuntuu saada kyrpää peppuun. Välillä Tykkään käyttää naisten alusasuja. Olen vaan aika ujo ja vanha kun ikää jo 52 vuotta. Karvainenkin olen.

1Äänestä
  • Kyllä joku oikea kyntömies antaa sinunkin pepullesi autuuden ja täyttymyksen ja ehkä sinä hänen kuten kunnon miesten välisessä kuuluu. M50

    Äänestä

  • 00026: samoin, itsekin ujohko. Ei ole helppo lähestyä toista. Varsinkaan toista miestä seksin merkeissä. Halua on kyllä sitäkin enemmän. Uskallus ja tapa missä voisin saada yhteyden samanlaiseen mieheen, puuttuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    00026: samoin, itsekin ujohko. Ei ole helppo lähestyä toista. Varsinkaan toista miestä seksin merkeissä. Halua on kyllä sitäkin enemmän. Uskallus ja tapa missä voisin saada yhteyden samanlaiseen mieheen, puuttuu.

    Kokemusta on siitä, kun kaksi ujoa yrittää keskenään kokeilla seksiä. Aikaa tarvitaan paljon, ja siltikin jää täysin kertomatta mitä oikeastaan haluaa. Aina kuitenkin miesten kalut ovat kiinnostaneet. Ehkäpä vielä joskus pääsen sellaiseen käsiksi.

    Päälle viiskymppisenä ensimmäistä kertaa oikeasti mietin, miltä tuntuisi rakastella miehen kanssa. Lopulta teinkin asialle jotain, eli tein jopa deittisivulle profiilin. Ei tietenkään pitäisi olla yllätys, että kaikki miehet, joihin olin yhteydessä, tuntuivat niin mukavilta ja halukkailta. Lopulta vain kahden kanssa tavattiin. Mutta ujous ja estoisuus pitivät huolen siitä ettei halauksia pitemmälle päästy ukkomiesten kesken. Sekin tietysti, ettei kotiin voinut kutsua, koska vaimot...

    1Äänestä

  • ante-ros kirjoitti:

    Kokemusta on siitä, kun kaksi ujoa yrittää keskenään kokeilla seksiä. Aikaa tarvitaan paljon, ja siltikin jää täysin kertomatta mitä oikeastaan haluaa. Aina kuitenkin miesten kalut ovat kiinnostaneet. Ehkäpä vielä joskus pääsen sellaiseen käsiksi.

    Päälle viiskymppisenä ensimmäistä kertaa oikeasti mietin, miltä tuntuisi rakastella miehen kanssa. Lopulta teinkin asialle jotain, eli tein jopa deittisivulle profiilin. Ei tietenkään pitäisi olla yllätys, että kaikki miehet, joihin olin yhteydessä, tuntuivat niin mukavilta ja halukkailta. Lopulta vain kahden kanssa tavattiin. Mutta ujous ja estoisuus pitivät huolen siitä ettei halauksia pitemmälle päästy ukkomiesten kesken. Sekin tietysti, ettei kotiin voinut kutsua, koska vaimot...

    Toivotaan, että me joskus uskaltaudumme ottamaan sen askeleen. Ettei vielä vanhempana tarvitse katua ja pohtia. Mitä kaikkea ihanaa kaksi miestä olisi voinut toisilleen tuottaa. Edes sen yhden kerran. Nytkin haaveilen kulli kovana,että joku olisi jakamassa tämän hetken.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Toivotaan, että me joskus uskaltaudumme ottamaan sen askeleen. Ettei vielä vanhempana tarvitse katua ja pohtia. Mitä kaikkea ihanaa kaksi miestä olisi voinut toisilleen tuottaa. Edes sen yhden kerran. Nytkin haaveilen kulli kovana,että joku olisi jakamassa tämän hetken.

    Niinpä. Mitä tuossa edellä kerroin liittyy juurikin tuohon, katumiseen vanhempana. Mies, josta puhuin, oli 75 vuotta pysytellyt kaapissa. Sitten vähän tutustuimme ja tapasimme. Kun kyselin uutta tapaamista, kommentoi hän olevansa jo "liian vanha". Onhan itsellänikin jo näin "nuorena" vähän seksuaalinen aktiivisuus jo vähentynyt, mutta haluja sentään riittää.

    Ketään en kuitenkaan ole pakottamassa mihinkään, mieltään saa muuttaa. Harmittaa, että hän halusi myös puheiden tasolla jättää seksin. Ainakin minun kanssa. Voihan olla jokin muukin syy, ehkä olen jotenkin vastenmielinen. Vaimo on edelleenkin eri mieltä, mutta miesnäkökulmasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    00026: samoin, itsekin ujohko. Ei ole helppo lähestyä toista. Varsinkaan toista miestä seksin merkeissä. Halua on kyllä sitäkin enemmän. Uskallus ja tapa missä voisin saada yhteyden samanlaiseen mieheen, puuttuu.

    Privaatimmalla kanavalla voisi olla ihanaa vaihtaa ajatuksia ja haaveita ja vertailla fantasioita. Siten lähestyä vähitellen, myös kuvien kanssa. Kik sovellus oisi yksi vaihtoehto. Sen voi ladata google playsta, ei löydy enää play storesta.

    1Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Privaatimmalla kanavalla voisi olla ihanaa vaihtaa ajatuksia ja haaveita ja vertailla fantasioita. Siten lähestyä vähitellen, myös kuvien kanssa. Kik sovellus oisi yksi vaihtoehto. Sen voi ladata google playsta, ei löydy enää play storesta.

    Mulle fantasiana tosi kiihottava kun me kaksi M+M kokematonta ujoa oisimme lähekkäin hämmentyneinä ja kiihotumme koko ajan kovemmiksi. Etenisimme hitaasti mutta himoiten koko ajan lisää toistemme tuoksua, makua, joka paikkaa

    1Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    00026: samoin, itsekin ujohko. Ei ole helppo lähestyä toista. Varsinkaan toista miestä seksin merkeissä. Halua on kyllä sitäkin enemmän. Uskallus ja tapa missä voisin saada yhteyden samanlaiseen mieheen, puuttuu.

    Niin se on valitettavasti

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Niin se on valitettavasti

    Ikäväähän tää on, kun meitä kokeilun halukkaita on. Mutta miten kohdata toinen himokas ja missä? Netin kautta?

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    00026: samoin, itsekin ujohko. Ei ole helppo lähestyä toista. Varsinkaan toista miestä seksin merkeissä. Halua on kyllä sitäkin enemmän. Uskallus ja tapa missä voisin saada yhteyden samanlaiseen mieheen, puuttuu.

    Ihan totta samoin

    Äänestä

eka kerta sattui mutta sitten halusin vaan lisää rupesin nauttimaan kun peppuani nussitaan nyt etsii suurempaa

Äänestä
  • ois kiva kokeilla rajojaan kuinka suurta voi ottaa

    Äänestä

Tiesin jo nuorena miehenä että misten kalut kiinnostaa suussa ja pyllyssä. Naisten pillut kuvottaa.

Äänestä

Isokulliset isokokoiset miehet on kiinnostanut jo nuoresta pojasta lähtien ja hakeutunut aina sellaisten seuraan.Ensi kerta on tajunnan räjäyttävä, kun saa olla ison miehen naitavana.

Äänestä

Aiva keskiikäisenä on kiinnostus syntynyt.En vielä ole oikein kunnolla harrastaan päässy.Ehkä vaki juttu olisi sovitusti hieno asia.

Äänestä

ekan kerran jälkeen huomasin kivun jälkeisen nautinnon onneks useempi mies

Äänestä

Nuorena jo oli niitä piirteitä, nyt vanhempana olen käyttänyt ja pukeutunut naiseksi.
Videoita katsoen ja runkaten peilin edessä kiima on kova, alan tuntea,ettäolisipa joku
joka tulisi ja naisi peppuuni,onko hullu tunne?

1Äänestä

Kyllä taisin olla jotain 16 vuotias kun kale-lehteä selaillessani osuin niille homosivuille. Silloin huomasin ensimmäisät kertaa seksuaalista kiinnostusta toisesta miehestä. Livenä pääsin kokemaan vasta 18-vuotiaana kun pääsin baareihin siäe. Vanhan kellärista minut sitte eräs vanhempi mies kutsui jatkoille. Mistään homo-jutuista häne jatkoille pyytäessään puhunut. Vasta sitten hänen luonaan parin paukun jälkeen alkoi meno siirtymään sille asteelle ja annoin hänen kosketellä itseäni. Samoin itse keräsin rohkeuteni ja aloin puristelemaan hänen etumustaan. Anoin hänen sitten riisua housuni jolloin hän sai vapaasti kosketelläni kyrpääni. Hän itse myös otti housunsa pois ja siinä se sitten oli. Ensimmistä kertaa toisen miehen jäykkä penis kädessäni. Ja siitä sitten eteenpän.

3Äänestä
  • Niin se oli munkin alku komeat kyrvät liimautuneet lehdet siinä välissä runkkaus toisen miehen kanssa sitten kymmenen vuoden jälkeen seissyt koko ajan miettinyt toista miestä imenyt loppuun asti ja lisää tekee mieli

    Äänestä

Mulla alkoi jo 12 vuotiaana kaverin kulli kiinnostamaan, samana vuonna dyykattiin lehtiroskiksesta pornolehtiä ja ne homosivut kiinnosti ihan yhtä lailla kun pillunkuvatkin.
Kavereiden kulleja tuli imeskeltyä, toki ei ollut yksipuolista touhua.
Peppupanot tuli vähän sen jälkeen niin antavana kuin ottavana osapuolenakin.
Läpi tähän astisen elämän on touhut jatkunut, toki tuo vaimo vähän hidastaa harrastusta.

1Äänestä

Ihan lapsena jo Kalle lehdestä luin Gay sivut muna seisoi kun näin isoja silloin tällöin runkattiin naapuri poikien kanssa ja aikuisena.otin suuhun ja sisään mutta ei ole helppoa löytää ainakaan Porista

1Äänestä

Joskus 30v aloin kiihottuu uimahallissa saunoessa miehistä. Vaimon kanssa seksi muuttui rutiiniksi josta hohto puuttui, hierojalla kiihotuin miehen kosketuksesta. Tiedostamatta tämä mies olikin homo, joka tiedosti haluni ja kerran eteni käsittelee kaluuni ja kasseja. Aloin avautua heti nautinnolle, muistan kun hieroja riisui itsensä alasti. Olin vatsallani kun laittoi tyynyt lantioni alle, tuli polvilleen taakseni ja nosti pakaroista peppuani. Sanoi tämä helpottaa jumejadi ja ressiä, tunsin terskan peräaukon suulla. Painautui hitaasti sisääni, vähän aluksi nipisti sit avauduin. Hieroja nai pitkään kunnes purkautui sisääni, vähän pedille tuli ulostetta johon totesi ei haittaa..

3Äänestä

Nuorena poikana löysin äidin sukkahousut. Oli pakko kokeilla miltä ne tuntuivat yllä. Se oli huima, euforinen kokemus. Minusta kehkeytyi ihan oikea fetisisti. Sen jälkeen en ole sukkahousuista luopunuut. Silloin haaveilin kaverista, jolla olisi sama intohimo, mutta vasta aikuisena ollen tavannut toisia sukkistelijoita. Ukkomiehenä miestenvälisen seksin toteuttaminen ei ole mitenkään itsestään selvää, mutta kyllä se onnistuu kunhan halua on. Vakituinen ystävä toisi harrastamiseen säännöllisyyttä ja syvyyttä. Mikään ei voita ihanaa sukkahoususeksiä

2Äänestä
  • Ois varmaan kiimasta kokeilla 66v. JKL seudulla

    Äänestä

16v huomasin kuinka hyvältä kulli tuntui pepussa kun kaverit halus kokeilla miltä paneminen tuntuiha se 5 kaveria nussi peppuni valui koko kotimatkan pian kuitenkin halusin uudestaan nykyään ukm

Äänestä

Vasta eron jälkeen yli viisikymppisenä alkoi kiinnostaa miesten välinen seksi. Sitten kun ensi kerran kokeili jäi heti koukkuun. Nyt ikää jo yli 70 eikä seuraa enään löydä, haluja kyllä on edelleen.

1Äänestä
  • Olisi ihanaa homostella vanhemman miehen kanssa <3

    M40

    Äänestä

Ihan jo melko nuorena poikana huomasin, että vanhemmat pojat ja miehet kiinnostaa.
Sanoisin jotain 10-12v. huomasin. Ekat kaverikokemukset tuosta muutaman vuoden päästä ja parikymppisenä sitten ekat kokeilut aikuisen miehen kanssa.

Äänestä

jo nuorena imin kavereitani intissä auttelin muita nyt vanhempana tullut himo kokeilla miltä tuntus pepussa toki sauvaa kokeillut

Äänestä

No Kalleahan sitä tuli joskus selailtua ja tietty samalla runkkailtua. Ei ollut nettiä eikä juuri porno videoita saatavilla. Aluksi kyllä homo sivut tuli sivuutettua. Ihmettelin miksi niitä ylipäätään sinne laitetaan. Meni vuosia ilman porno lehtiä, kunnes joskus 2000 luvun alussa ostin Kallen. Ja pum, jotenkin vaan kiihotuin niistä miesten kuvista. Tuli monet runkut niitä katsellessa. Sittemmin löytyi netin m+m sivut ja niiden parissa yleensä runkkailu. Ehkäpä oon vers, koska haluttais kokeilla antaa ja saada.

Äänestä

Itellä oli ensimmäiset "poikaseksikokeilut" ala-asteen viidennellä, kun pari vuotta nuoremman kaverini kanssa keksittiin kokeilla toistemme koskettelua. Muistaakseni pari kertaa kaveri pani mua, koska hänellä oli pieni kalu ja ei ymmärretty liukkareista mitään.

Seuraava "vaihe" alkoi 6. ja 7. luokkien välisenä kesänä, kun lapsuuden kaverini tuli perheineen meillä käymään, kun asuimme muutaman vuoden muualla. Kaverin kanssa kaikki alkoi hirveistä himoista ja kun ei ollut tyttöihin kontakteja, niin kaveri ehdotti, jos kokeilisimme toistemme runkaamista. Samana syksynä muutimme takaisin vanhalle kotipaikkakunnalle ja vietimme joukkuekavereina varmaan pari kolme yötä kuukaudessa toistemme luona, kun lähdimme peleihin tai viikonlopun harkkoihin. Näinä öinä varsinkin kaverin luona oli kaikenlaista puuhailua. Hän oli tietoinen mm. suihinotosta, jota itse seiskaluokkalaisena ollut osannut edes ajatella, Mielessä oli enemmän tyttöjen nuoleminen. Siinä aloimme sitten ottamaan toisiltamme suihin ja siitä matka jatkui panoihin. Tätä harrastimme koko yläasteen ajan, vaikka molemmilla oli satunnaisia tyttöystäviä, joiden kanssa oli korkeintaan sormileikkejä. Huomasin panoissa, että itse haluan mieluummin olla pantavana kuin panijana, vaikka ei se munan saaminen miltään ihmeelliseltä tuntut, paitsi kerran. Tällä kerralla kaverini pani takaapäin ja oltiin kyljellään. Varmaan kaverin kalu osui eturauhaseen, koska sain ison orgasmin kummankaan koskematta mun kaluun. Sitä tunnetta jäänyt aina kaipaamaan.

Seuraavan kerran kokeilin miestä vajaa 20 vuotta myöhemmin. Tästä kerrasta on nyt jo melkein 20 vuotta. Sen jälkeen olen harrastanut miesten kanssa seksiä maksimissaan muutaman kerran vuodessa, välillä ollut pitkiä taukoa. Olin naimisissa tuohon aikaan, kun aloin kokeilemaan uudestaan miehiä, koska vaimo kyllä antoi pyllyä, mutta hän ei ollut kiinnostunut koskemaan mun. 90-luvun puolessa välissä seurustelin neidin kanssa, joka antoi pyllynsä vapaaseen käyttöön eli sai sormettaa ja panna sinne aina, kun harrastimme seksiä, jota oli siihen aikaan paljon. Vastineeksi hän halusi leikkiä mun pyllyllä eli pääsääntöisesti nuoli ja sormetti suihinoton aikana. Oli todella kiihottavaa. Joskus pyysi mua menemään kontileeen ja halusi panna mua sormella takaapäin. Piti sormeaan pillunsa kohdalla ja samalla sormetti itseään, kun pani mua sormellla :)

Viimeksi harrastin seksiä miehen kanssa toissa viikolla, sitä ennen varmaan vuosi sitten. Ollut nyt sama vakkari monta vuotta. Nyt aikuisiällä ite pannut pari kertaa, mutta muuten ollut btm. Näin siksi, että en koe miehiä niin kiihottavina, että itellä seisoisi sen verran kovana, että pystyisin panemaan kunnolla. Toisaalta saanu panna naisten pyllyjä ihan tarpeeksi ja tuntumassa ei ole eroa miesten pyllyihin, paitsi tietenkin persposkien pehmeys ja naisten kiihottavampi ääntely :)

Tässä vuosien aikana huomasin, että itse seksiseuran etsiminen oli kiihottavampaa kuin itse seksi. Koskaan ei tiennyt millainen mies ulkoisesti siellä olisi vastassa ja olisiko huonolla tuurilla joku tuttu. Pari kertaa oli lähellä, etten olisi lähtenyt tapaamiseen, jossa olisi ollut tuttu meidän yläasteelta. Onneksi kuitenkin jatkettiin keskusteluja ja asia tuli ilmi. Hänkin oli um ja teki näitä hommia salassa. Aina olen yrittänyt löytää mieluummin ukkomiehiä kuin homoja. Muistaakseni pari kolme kertaa harrastanut seksiä homon kanssa. Kaikesta tästä huolimatta, pidän itseäni heterona, hyvin avarakatseisena sellaisena :) En koe romanttisesti mitään mielenkiintoa miehiin, enkä voisi edes kuvitella seurustelevani miehen kanssa. Itseä lähinnä kiinnostaa omaan pyllyyni kohdistuvat jutut eli koskettelu, sormettelu, nuoleminen ja paneminen. Olen ottanut miehiltä suihin ja he multa. Suihinottaminen on ihan ok hommaa, mutta ite en nuole miehen pyllyä, enkä juuri sormettele. Vaikka nykyinen naisystäväni onkin kiihottavalla tavalla pikku pervo ja hän myös heterona puuhailee yhteisissä illanvietoissa kaverinsa kanssa ja on jopa lupautunut harrastamaan seksiä hänen kanssaan, niin mun takapuoleen hän ei juuri koske. Onneksi on hieman antanut periksi asiassa, koska tykkää siitä, kun istun hänen naamallaan, jolloin hän pääsee runkkaamaan itseään ja samalla imemään/nuolemaan mua. Välillä liikutan itseäni sillä tavalla, että pääseen nuolemaan pyllyä ja muutaman kerran on sitä tehnytkin.

Äänestä

Ihan lapsesta saakka Kalle lehdistä se alkoi naisia oon ollut mutta mies kiihottaa Porissa olisi

Äänestä

intissä huomasin kun kaverien peitot heilui menin kurkkaaman ekat suihin otot samalla kyllä kaverit tykkäs

Äänestä

eka kerran jälkeen kun sain kullia peppuun aina halunnut lisää olin 16v

Äänestä

ex-kihlattuni halus isoo niinpä hommasin orkun jälkeen mut kontalle sun vuoro kokeilla sen jälkeen tykännyt kun takaapäin iso nussii peppuani

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Minkä ikäisenä,miten kiinnostuit/huomasit että oot bi/homo,trans ja mitä oot tehnyt ikä oliko helppo saada seuraa ootko bottom,top nyt ikäsi ootko yksin haluatko vaki suhteen?mä kyllä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu